Seksityötä 200 vuoden takaisessa Turussa
Historian professori tutki Turun poliisin dokumentteja 1800-luvun alkupuolelta ja löysi merkintöjä 164 naisesta, joita epäiltiin seksityöläisiksi.
Tarkastusnaiset. Paksu kirja avautuu hitaasti, ja aavistuksen kellastunut aukeama paljastaa kahden puolen kauniilla käsialalla tehdyt merkinnät. Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen kertoo, että käsillä on parisataa vuotta sitten laadittu, harvinainen dokumentti. Se kertoo häviävän pienen viipaleen 164 naisen elämästä Turussa vuosina 1838–1848. Näiden naisten yhteiskunnallinen asema oli alinta kastia,eikä heidän äänensä ole juuri historiankirjoihin jäänyt.
Heitä kutsuttiin tarkastusnaisiksi.
Turku on palanut vuonna 1827, ja valtaosa kaupungin rakennuksista on tuhoutunut. Kaupungissa vuonna 1830 vieraillut brittiupseeri Charles Boileau Elliot vertaa Turun kukkuloita Intian Delhiä ympäröiviin karuihin kukkuloihin, sillä kaupungista puuttuvat puutarhat, puut, perhoset ja linnunlaulu.
Kymmenen vuotta palon jälkeen suurin osa kaupungin noin 13 000 asukasta on ahtautunut tuliselta hornalta säästyneisiin tai hiljalleen jälleenrakennettuihin taloihin ja kortteleihin.
Turun venäläisen sotaväen komentaja Carl von Derschau on harmissaan, kun hänen pataljoonansairaalaansa passitettiin joka päivä sotamiehiä, jotka olivat saaneet sukupuolitaudin ”kaupungin irstailta naisilta”.
Vuonna 1838 lääkintöhallitus määräsi, että varuskuntapaikkakunnilla tuli tarkastaa ”moraalittomaksi tunnettu naisväki” kuppatartuntojen estämiseksi. Sen vuoksi lokakuun 18. päivänä Turun poliisilaitokselle, nykyisin joulurauhan julistamisesta tunnetun parvekkeen alle, ahtautui virkavallan käskystä 51 turkulaista naista.
Vainio-Korhonen kuvaa uunituoreessa kirjassaan Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa, seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (SKS), kuinka kaupunginlääkäri August Wilhelm Wallenius kutsuu heidät vuorollaan sisään huoneeseen. Hän jäljittää naisilta kupan, tippurin ja visvasyylän oireita. Ensin hän tarkkailee naisten suusta rakkuloita ja haavoja. Sen jälkeen lääkäri tutkii sukuelimet ja intiimit aukot ulkopuolelta ja sisältä emätintä levittävällä spekula-tähystimellä. Tiedot kirjaa ylös Turun poliisimestari Fredrik Reinhold Tamelander.
– Häpeää, kipua, levottomuutta, nöyryytystä, kiukkua, katumusta, välinpitämättömyyttä, työlääntymistä, Vainio-Korhonen listaa miettiessään naisten sisimpiä tuntoja samaan aikaan, kun ehkä kymmentuntiseksi venyvä päivä muuttuu merkinnöiksi ”Terveyspäiväkirjaan”.
Keitä olivat nämä naiset, joiden intiimitiedot päätyivät poliisilaitoksen kirjaan? Prostituoituja?
Mahdollisesti, mutta kuva ei ole niin yksioikoinen. Vainio-Korhonen kertoo havainneensa, ettei 1800-luvun alun Turussa tunnettu sellaista prostituutiota, joksi me nykyään sen ymmärrämme.
Terveyskirjaan päätyneet naiset tunnettiin ”pahatapaisiksi” ja ”huonoa elämää viettäviksi”. Varsinaisia ilotaloja ei vielä tunnettu, vaan tarkastusnaiset elivät ja asuivat samoissa taloissa ja kortteleissa kaupungin muun köyhän väen kanssa. Ahtaissa asuinoloissa vaihtuvat seksipartnerit eivät jääneet huomaamatta. Toiset naisista olivat muustakin syystä poliisin kirjoissa: heistä joka kymmenes sai yhden tai useampia sakkotuomioita julkijuoppoudesta.
– Köyhällä väellä oli työllistymispakko, ja näille köyhille naisille elämä oli ankaraa työtä aamusta iltaan. Nähtävästi monet yrittivät löytää sille vaihtoehtoja, mutta yhteiskunta katsoi, että jos työpaikkaa ei ollut, oli suojelukseton tai irtolainen. Näistä naisista noin puolet oli useinkin poliisin irtolaisuustutkimuksissa, Vainio-Korhonen kertoo.
Aviottomat lapset eivät riittäneet tarkastusnaiseksi määrittelyyn, sillä vajaat 200 vuotta sitten se ei ollut kovin erikoista. 1800-luvun alun Turussa viidennes lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella.
Sen sijaan irtolaisuus oli pelätty tuomio, sillä naisille se tarkoitti ensin tutkintavankeutta Turun linnassa ja langettavan tuomion jälkeen passittamista kehruuhuoneelle eli naisvankilaan. Siellä naiset joutuivat tekemään aamusta iltaan ankaraa, pakkotahtista kehruu- ja kudontatyötä.
1800-luvun alun Suomessa seksityö ei ollut mikään harjoitettava ammatti, vaan yksi monista tavoista hankkia elatusta ja ruokaa kasvavalle lapsikatraalle. Seksiansioiden lisäksi naiset pesivät pyykkiä, toimivat krouvipiikoina tai palvelijoina perheissä.
– Vielä 1800-luvun alkupuolella tällainen ansaintakeino ei ollut niin ihmistä leimaavaa kuin vuosisadan lopulla. Aikalaisille naiset eivät olleet prostituoituja, vaan naisia, jotka yhtenä toimeentulokeinonaan ottivat jotain korvausta seksistä. Korvauspuolesta ei tiedetä mitään, koska se ei ollut rikollista, eikä se viranomaisia kiinnostanut. Se ei ollut laitonta, Vainio-Korhonen sanoo.
Hyväksyttävää se silti ei ollut. Avioliiton ulkopuolinen seksi oli Vainio-Korhosen mukaan kategorisesti kiellettyä niin naisilta kuin miehiltä. Jos siitä jäi kiinni, nainen maksoi noin kolmen pyykkäyskeikan kokoisen sakon. Jos mies jäi kiinni, hänen sakkonsa olivat kaksinkertaiset.
Vainio-Korhonen kertoo, että ainakin neljäsosa tarkastusnaisista meni naimisiin.
– Monet heistä avioituivat vertaisiensa, eli kisällien, merimiesten ja venäläisen varuskunnan sotamiesten kanssa. Avioiduttuaan he näkyvät kirkonkirjoissa ystäväpiiriensä lasten kummeina, hän kertoo.
Yhteiskunta pelkäsi tosissaan kuppaa eli syfilistä. Vainio-Korhonen kertoo, että jos kuppaan sairastunut eli vanhaksi, tartunta johti kuolemaan, kun joko sydän petti tai sairastunut tuli hulluksi.
Syfilikseen kuului myös kirjava määrä muita oheistauteja. Kuppa tappoi vauvoja, jotka saivat jo sikiövaiheessa tartunnan äidiltään.
– Nykyisin penisilliinillä parannettava kuppa oli hyvin dramaattinen ja pelätty tauti, jota sairastivat sekä nuoret, vanhat että lapset. 1800-luvun Suomessa oli satakertainen määrä syfilispotilaita verrattuna nykyiseen HIV-tilanteeseen, Vainio-Korhonen sanoo.
Tarkastusnaisten lisäksi esimerkiksi merimiehet pääsivät maihin vasta lääkärintarkastuksen läpäistyään. Jos halusi matkustaa markkinoille kaupustelemaan, matkapassin sai kuppatarkastuksen jälkeen.
Kuppaan sairastunut passitettiin maan ensimmäiseen syfiliksen hoitoon erikoistuneeseen hoitolaitokseen, Turun lääninsairaalaan. Kahden kuukauden ajan potilasta hoidettiin niin sisäisesti kuin ulkoisesti elohopealla, joka monesti veikin taudin oireet. Ajan käsityksen mukaan oireeton oli parantunut, ja tarkastusnaisetkin palasivat entiseen ansiotoimintaansa.
Vainio-Korhosen mukaan tarkastusnaiset eivät kuitenkaan yleensä kuolleet kuppaan, vaan samoihin syihin kuin muutkin kaupunkilaiset: kuumetauteihin tai tuberkuloosiin.
Jäljittäessään tarkastusnaisten kohtaloita Vainio-Korhonen kertoo yllättyneensä.
– Tutkijana hämmästyin sitä, miten nämä naiset puolustivat itseään. Heissä oli potkua: itsepäisyyttä ja omatoimisuutta. He todella panivat kampoihin yhteiskunnalle, hän sanoo.
Viranomaisten merkintöjen mukaan tarkastusnaiset eivät koskaan myöntäneet poliisikuulusteluissa mitään. He päinvastoin valittivat viimeiseen saakka.
– Jos tuomio tuli, suurin osa vetosi viimeiseen tahoon asti, aina keisarille saakka. Joskus saattoi tuomioon tulla muutoksiakin, Vainio-Korhonen kertoo.
Naiset pistivät hanttiin myös kirkolle. Jos synnytti aviottoman lapsen, piti kärsiä papin haukut polvillaan.
Papeilla oli erilaisia menetelmiä, mutta tavoitteena oli aina perusteellinen nöyryyttäminen ennen seurakunnan yhteyteen palaamista.
– Kuten muutkin tutkijat, olin aina luullut, että naiset eivät voineet välttää laissa määrättyjä papin haukkuja ja sakkoja. Minulle oli suuri yllätys, että osa näistä naisista kategorisesti kieltäytyi menemästä ripitettäväksi.
Papeilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa väestörekisteriin, että kieltäytynyt tulemasta paikalle, on ollut jo seitsemän vuotta seurakuntaelämän ulkopuolella, ei suostu tulemaan ehtoolliselle, ei tee sitä eikä tätä.
– Naiset eivät nähtävästi siitä välittäneet, vaan elivät elämäänsä kasvavan lapsikatraansa kanssa. Elivät omilla ehdoillaan, Vainio-Korhonen sanoo.
Turun poliisin laatima Terveyskirja on siis muuttanut kuvaa köyhistä naisista, joiden ääni ei juuri ole säilynyt historiankirjoituksessa.
– Ei historiaa voi varata ainoastaan hyväosaisille, ylempien yhteiskuntaluokkien jäsenille. Näilläkin naisilla on oikeus olla osa meidän menneisyyttämme, Kirsi Vainio- Korhonen sanoo.
Musta-Maija oli poliisin tuttu
Vangin tytär. Maria Lovisa Antintytär oli yksi harvoista tarkastusnaisista, joiden ruotsinkielisissä merkinnöissä on mainittu suomenkielinen liikanimi. Poliisin Musta-Maijaksi nimeämä Antintytär oli alun perin talollisen tytär Mynämäeltä. Hänen isänsä sekaantui tappeluihin, sai raipparangaistuksen varkaudesta ja päätyi lopulta vankilaan. Kotitila menetettiin, ja Maria Antintytär joutui lähtemään 16-vuotiaana Turkuun piikomaan.
Uudessa kotikaupungissaan Antintytär koki Turun palon. Hänestä tuli vähitellen niin sanottu poliisin tuttu, ja hän joutui työttömänä irtolaisena vuodeksi kehruuhuoneeseen. Hän oli jo keski-ikäinen, kun hänet otettiin tarkastusten piiriin. Tarkastusnaisena ollessaan hän harjoitti poliisiviranomaisen mukaan ”haureellista ja paheellista elämää”, vaikka hänellä oli useita piian ja palvelusnaisen työpaikkoja.
Hän ei koskaan laiminlyönyt tarkastuksia, vaan hänet tarkistettiin joka kuukausi kymmenen vuoden ajan. Kun hän kävi sukuloimassa Mynämäellä, hän saapui sieltäkin kuun alussa tarkastukseen. Joka kerran hänet todettiin terveeksi.
Regina Klingelin rikastui
Pappissukua. Regina Kingelin syntyi talollisen tyttäreksi joulun alla 1793 keuruulaiseen pappissukuun. Kingelin lähti 31-vuotiaana Turkuun Suomen Talousseuran kehruukouluun. Opinnot kuitenkin syystä tai toisesta tyrehtyivät. Poliisi pakotti hänet osallistumaan tarkastuksiin, koska papin merkintöjen mukaan hän oli ”vähemmän vakavamielinen elämäntavoiltaan”.
Kingelin vastusti tarkastuksia, ja valitti asiasta läänin kuvernöörille. Vapautuksen hän sai vasta ”vanhuuttaan” vuonna 1844. Tarkastusten alkaessa hän oli tuntemattomasta syystä rikastunut nopeasti. Hän rakennutti kahden asuinrakennuksen ja kahden ulkorakennuksen kokoisen komean kiinteistön Turun parhaalle paikalle aateliston ja korkean virkamiehistön naapurustoon. Vuokralaisina hänellä on muun muassa porvaristoa.
Kun hän kuoli keuhkotautiin 53-vuotiaana, hänen hautajaisensa olivat porvaristapaan komeat ja monipäiväiset. Kuolinpesän huutokaupassa kaupattiin runsaasti arvokasta esineistöä, muun muassa kultakoruja ja hopeaesineitä.
Lähde: Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (SKS).
