Aellasta tuli seksityöläinen ja sitten amatööritutkija – Hän väittää, että moni mies kiihottuu siitä, että saa selittää asioita naiselle

The Atlanticin alkuperäisen, englanninkielisen jutun voit lukea tästä linkistä.

Vuoden 2024 aikana Aella itki 71 päivänä, kävi suihkussa 24 päivänä ja käytti ketamiinia 14 päivänä. Tiedämme tämän, koska hän kerää ja julkaisee yksityiskohtaisia tietoja ihmisten henkilökohtaisesta tunne- ja seksielämästä – myös omastaan. Itkupäivien määrä oli hänen mukaansa epätavallisen suuri, koska hän kävi läpi rankan eron.

Monen fanin mielestä hämmentävämpi tilastotieto oli se, että viime vuonna Aella harrasti seksiä vain 41 päivänä, mutta yhtenä näistä päivistä hän harrasti seksiä lähes 40 ihmisen kanssa. Siitä lisää myöhemmin.

Seurattuani vuosien ajan Aellan nettiskandaaleja ja yllättäviä oivalluksia halusin tavata hänet itse. Halusin ymmärtää hänen epätavallista ammattiaan entisenä ”camgirlinä”, nettikameralle livenä esiintyvänä naisena, josta on sittemmin tullut seksitutkija. Halusin kuulla hänen näkemyksensä siitä, mitä internet on tehnyt ihmisten seksuaalisuudelle. Ensimmäinen tapaamiseni hänen kanssaan viime keväänä alkoi kuitenkin siitä, että sain jäädä tuijottamaan suljettua ulko-ovea.

Aella oli kutsunut minut kotiinsa Austiniin, mutta nukkui sovitun tapaamisaikamme yli. Edes kiivas koputtelu ja viestittely ei saanut häntä heräämään. Kun hän vihdoin nousi ja lähti uimaan läheiselle rannalle, hänen avustajansa päästi minut sisään ja teki minulle sienikahvia.

Nainen selitti, että hän pyrki vähitellen tuomaan enemmän järjestystä Aellan elämään ja avasi kaapin, josta paljastui siisti rivi tangolla roikkuvia rintaliivejä. Tämä oli ensimmäinen kerta toimittajanurallani, kun minua pyydettiin ihastelemaan haastateltavan alusvaatteita. Ei sillä, että Aellaa haittaisi, sillä hänen viehätysvoimansa perustuu siihen, että hän ei tunne häpeää mistään. Jääkaapin oveen oli kiinnitetty häntä esittäviä Polaroid-kuvia, joissa hän poseerasi yläosattomissa naamio kasvoillaan.

”Ei minua oikein voi canceloida”, hän totesi minulle, kun vihdoin tapasimme, ”koska miten se edes onnistuisi?” Hän istui jalkojensa päällä tuolilla, yllään pelkkä kylpytakki ja alusvaatteet, vieressään valtava, kaareva näyttö, jollaisia kryptovaluuttojen päiväkauppiaat rakastavat.

Aella on hänen pitkäaikainen salanimensä; 33-vuotias nainen haluaa pitää syntymänimensä salassa. On vaikea selittää, mitä hän tarkalleen ottaen tekee työkseen: X:n profiilissa Aellaa kuvaillaan sanoilla ”whorelord” ja ”vexworker”, millä viitataan siihen, että hän on OnlyFans-tähti, tarjoaa satunnaisesti seuralaispalveluja ja järjestää seksijuhlia.

Hän on ylpeästi nörtti ja on itse sanonut olevansa ”peikkomainen nössö, joka on joutunut seksikkään naisen kehoon”. Hän myös hyödyntää omia kokemuksiaan seksin myymisestä laajamittaisessa tutkimusprojektissa.

Valtavan viraalisuosionsa ansiosta Aella on onnistunut toteuttamaan massiivisia verkkokyselyitä, jotka tarjoavat (alustan rajoituksista huolimatta) poikkeuksellisen kattavan kuvan seksuaalisuudesta 2020-luvulla. Esimerkiksi Aellan seksimieltymyksiä koskevaan Big Kink -kyselyyn on vastannut yli 700 000 ihmistä.

Hän on muun muassa saanut selville, että letit ovat suositumpi fetissi kuin kainalot. Hän ei epäröi kysyä arkaluonteisia kysymyksiä sen enempää kuin julkaisemaan omia alastonkuviaan: hän on muun muassa kirjoittanut siitä, korreloiko peniksen koko etnisen alkuperän kanssa (”aiheesta ei ole tehty kunnon tutkimusta riittävän suurella otannalla”), ja kysynyt seuraajiltaan, kannattaisivatko nämä realististen, lapsenkokoisten seksinukkejen valmistamista pedofiileille (77,4 prosenttia vastasi kieltävästi).

Yksi seksitutkimusten suurimmista ongelmista on löytää riittävästi osallistujia, jotka suostuvat vastaamaan kysymyksiin rehellisesti. Tässä kohtaa Aellan kokemus ihmisten huomion herättämisestä internetissä antaa hänelle etulyöntiaseman. Big Kink -kyselyyn vastaaminen kestää noin 40 minuuttia, niin kauan, että trollaajat ja roskaviestit karsiutuvat pois.

Mutta millä keinoin hän saa ihmisten mielenkiinnon säilymään niinkin pitkään, kun kyselyyn vastaamisesta ei makseta minkäänlaista korvausta? Aellan ratkaisu on luvata vastaajille lopussa ”tuhmuusarvosana”, aivan kuten BuzzFeedin klassisessa persoonallisuustestissä.

Evoluutiobiologi Justin Garcia, joka johtaa Indianan yliopiston Kinsey-instituuttia, pitää Aellaa nuorena milleniaaliversiona tohtori Ruth Westheimerista, seksivalistajasta, jonka isoäitimäisen herttainen olemus teki hänestä aseista riisuvan seksuaalisen vapauden puolustajan.

Tohtori Ruth ymmärsi, että monien amerikkalaisten arkea vaikeutti kyvyttömyys ilmaista, saati sitten käsitellä, omia tarpeitaan parisuhteessa. Vielä nykyäänkin ihmisillä on tapana salata tiettyjä puolia seksuaalisista mieltymyksistään kumppaneiltaan, lääkäreiltään ja akateemisilta tutkijoilta. Moni on kuitenkin valmis kertomaan näistä asioista melko avoimesti seksipositiiviselle internetjulkkikselle, ja näistä paljastuksista kertyy valtava tietoaineisto.

Kuten valtaosassa amerikkalaista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, Aellan otoksessa korostuvat valkoihoiset ja korkeakoulutetut vastaajat. Myös liberaalit ovat yliedustettuina aineistossa; useimmat Aellan seuraajista ovat miehiä, mutta suurin osa kyselyyn vastanneista on naisia. Garcia huomauttaa, että tämänkaltaisilla verkkokyselyillä on omat rajoituksensa.

”Mutta”, hän lisää, ”ne kertovat meille sen, mitä ihmiset ajattelevat.”

Aella varttui Idahossa fundamentalistikristityssä perheessä, joka oli arvoiltaan niin konservatiivinen, että hänen vanhempansa näyttivät hänelle ja hänen kahdelle pikkusiskolleen sensuroidun version Titanicista. Hänen isänsä on evankelista ja radiojuontaja, jolle tulvi aikoinaan vihapostia ateisteilta ja muilta kristityiltä.

Isän vaikeudet ennakoivat Aellan omia kokemuksia uhkailusta ja hyväksikäytöstä ja tarjosivat tälle hyvän oppitunnin nettielämää varten. Eräässä Whatever-podcastin seitsemän ja puolen tunnin mittaisessa jaksossa Aella oli osa kymmenen naisen paneelia, jota Andrew Wilson, podcastin vieras ja itseään kristityksi ”veriurheiluväittelijäksi” kutsuva mies, kiusasi ja pilkkasi. Kun Wilson vihjasi, että Aella ei ymmärrä tiedettä, tämä pysyi rauhallisena ja selitti miehelle tyynesti tilastollisia perusmenetelmiä. Aella totesi jälkeenpäin, että miehen väittelytyyli muistutti häntä hänen isästään.

Aella kertoo tunteneensa aina olonsa ulkopuoliseksi. Hän muistaa kirjoittaneensa teininä päiväkirjaansa, että ”kaikilla muilla on käytössään jokin salainen käsikirjoitus, jota minä en tunne”. Hän muutti pois kotoa 17-vuotiaana riidan jälkeen. Hän alkoi huomata epäkohtia kristillisissä näkemyksissään ja hänen uskonsa mureni nopeasti.

”Minulla on tapana viedä asiat äärimmäisyyksiin”, Aella kertoi aikoinaan Playboylle. Hän muuttui hurskaasta nuoresta vapaamieliseksi parikymppiseksi, joka hädin tuskin ehti kokea tylsän, perinteisen seurusteluvaiheen ja maltillisen kirkossa käynnin sunnuntaisin.

Aella jätti opintonsa kesken Pohjois-Idahossa sijaitsevassa yliopistossa ja ryhtyi camgirliksi. Hän arveli, että aikuisviihteen striimaaminen rahasta ei voinut olla sen pahempaa kuin hänen päivätyönsä sähkölaitteiden kokoonpanolinjalla.

Hän sekä nautti striimaajan työstä että pärjäsi siinä erinomaisesti, ja pian hän halusi selvittää, mistä syystä tietyt naiset menestyivät alalla paremmin kuin toiset. Löydökset yllättivät hänet: katsojat pitivät omaperäisyydestä ja teatraalisuudesta aivan yhtä paljon kuin alastomuudesta ja seksikkyydestä.

Niinpä hän alkoi lavastaa surrealistisia kohtauksia lähetyksiinsä: hän pukeutui miimikoksi, esitti viettelevänsä tuolia, esitteli ”dinosauruksen kuukävelyä” ja soitti haitaria. Internet on täynnä kiimaisia nörttejä, joten kaikenlaisen outouden rinnastaminen seksikkyyteen voi olla hyvinkin tuottoisaa. Aella tienasi parhaimmillaan yli 100 000 dollaria kuussa OnlyFansissa, ja hänellä on tuhansia maksavia tilaajia Substackissa.

Aella saavutti ensimmäistä kertaa julkisuutta striimaussivustojen ulkopuolella vuonna 2013, kun hän julkaisi kuvasarjan, jossa hän riisuutui, minkä jälkeen puutarhatontut raahasivat hänet pois näkyvistä. Getting Gnaked -nimistä sarjaa katsottiin vuoden sisällä yli kaksi miljoonaa kertaa. Aella huomasi myös, että toisin kuin nettipornoon liittyvät stereotypiat antavat ymmärtää, alistuva nainen ei ollut useimpien heteromiesten ensisijainen toive. Sen sijaan hänen asiakkaansa fantasioivat tilanteista, joissa he itse olivat käytännössä passiivisia ja ”tavallinen, seksikäs tyttö” vain lankesi heidän syliinsä.

”Tyyliin, ai, olemme viimeisiä ihmisiä maan päällä”, hän kuvaili podcastin vetäjä Lex Fridmanille.

Joitakin feministejä saattaa hermostuttaa Aellan johtopäätös, jonka mukaan alistumisesta kiinnostuneiden naisten osuus on suurempi kuin dominoivaa tunnetta kaipaavien miesten. Suosikkiväitteeni Aellalta on kenties se, että hän on sanonut osaavansa kiihottaa seuralaisasiakkaitaan vain ilmaisemalla kiinnostusta, kun nämä selittävät hänelle monimutkaisia käsitteitä. (Hänen nykyinen tuntitaksansa on 4 000 dollaria.)

Uransa alkuvaiheessa Aella kierteli ympäri Yhdysvaltoja ja asui milloin Bostonissa, milloin New Yorkissa, San Franciscon lahden ympäristössä ja Oregonin Portlandissa. Hän kallistui rationalismiksi kutsutun aatteen piiriin, jossa nörtiksi julistautuneet ihmiset tarkastelevat viileän rationaalisesti aiheita, joita erilaiset tunteet tai käsitykset usein hämärtävät, kuten älykkyyden periytyvyyttä tai sitä, pitäisikö oma munuainen lahjoittaa epäitsekkäästi ventovieraalle ihmiselle, tai sitä, onko hyväksyttävää harrastaa seksiä oman siskonsa kanssa.

”Järjestin kerran juhlat San Franciscon lahden ympäristössä asuville rationalisteille, ja osallistumisen ehtona oli se, että vieraan piti peittää kasvonsa naamiolla ja olla alasti”, hän kirjoitti X:ssä vuonna 2021 pandemian aikana. ”Vieraita tuli paljon; jokainen riisuutui rohkeasti täysin alasti, puki ylleen oudon naamarin ... ja istui sitten kohteliaasti piirissä keskustellen maailmankaupasta.”

Aellan virkistävän estottomat postaukset kiinnittivät huomioni jo vuosia sitten, ja vaikka olenkin huolissani seksityöhön liittyvistä hyväksikäytön ja riiston riskeistä, hänen omaperäisyytensä ja avoimuutensa ovat aina kiehtoneet minua.

Viime helmikuussa Aella järjesti skandaalinkäryisen tempauksen, jossa hän värväsi 42 miestä harrastamaan seksiä kanssaan Google Forms -kyselyn avulla. Hän vuokrasi tapaamispaikan, palkkasi kahdeksan naista miehiä valmisteleviksi avustajiksi ja pyysi vapaaehtoisia pukeutumaan yhteensopiviin kylpytakkeihin tilaisuuden kunniaksi.

Tuloksena syntynyt Substack-julkaisu on mestariteos, joka alkaa Nelson Mandelan epigrammilla: ”Olen oppinut, että rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan sen voittamista.” (Aella selosti, kuinka kaksi osallistujaa oli ystävystynyt jonossa siitä syystä, että kummankin startup-yritys oli saanut rahoitusta samasta pääomasijoitusrahastosta.)

Tämä selittää sen, miten hän onnistui harrastamaan seksiä niin harvoina päivinä viime vuonna, mutta niin monen eri ihmisen kanssa. Tempaus on myös yksi lukuisista Aellan elämän tapahtumista, joihin useimmat ihmiset suhtautuvat hämmästellen, kauhistellen tai molemmin tavoin.

Aellan kiinnostus seksitutkimukseen lähti alun perin siitä, että hänen omat seksuaaliset mieltymyksensä eivät ole niin sanotusti valtavirtaa. Hän harjoittaa polyamoriaa ja kuvailee avoimesti fetissiään ”suostumukselliseen ei-suostumukseen” eli tilanteisiin, joissa hän teeskentelee olevansa mukana vastoin tahtoaan.

Jos hänen seksimieltymyksensä olisivat ”supernormaaleja”, kuten hän itse sanoo, ”en usko, että minulla olisi tarvetta ruotia niitä sen enempää”. Tämä asettaa hänet osaksi amerikkalaisten seksitutkijoiden suurta jatkumoa: monet heistä uhmasivat perinteitä yksityiselämässään ja edistivät, joko tietoisesti tai tiedostamattaan, seksuaalista suvaitsevaisuutta.

Alfred Kinsey, alan edelläkävijä 1940- ja 1950-luvuilla, oli naimisissa naisen kanssa, mutta hänellä oli seksisuhde ainakin yhden miesoppilaansa kanssa. Biologi järkytti Yhdysvaltoja ensimmäisellä ihmisen seksuaalisuutta käsittelevällä kirjallaan, jossa hän väitti, että vain puolet väestöstä on yksinomaan heteroseksuaalisia koko aikuisikänsä.

”Luulenpa, että Kinseyn suuri hanke sai alkunsa siitä, kun hän huomasi oman häilyvän seksuaalisuutensa”, vuonna 1972 Atlanticissa julkaistun artikkelin kirjoittaja arveli. Kinseyn näennäisen objektiivinen näkemys sisälsikin piilotettua polemiikkia: hän halusi laajentaa ”normaalin” käsitettä.

Gynekologi William Masters ja hänen tutkimusapulaisensa (sittemmin vaimonsa) Virginia Johnson uhmasivat myös sovinnaisia tieteellisiä normeja toimimalla 1960-luvulla Playboyn konsultteina. He järkeilivät, että lehti tarjosi oivan keinon tavoittaa nuoria miehiä, ja he toimittivat naispuolisia ”korvikkeita” – eräänlaisia terapeuttisia seuralaisia – yksinäisille miehille, joilla oli seksuaalisia estoja, erektiohäiriöitä ja muita vaivoja.

Koko 1900-luvun ajan seksitutkijat pyrkivät välttämään moraalista arvostelua. Justin Garcia kertoo, että Kinseyllä oli sanonta, jota usein siteerataan hänen nimeään kantavassa instituutissa: ”Tehtävämme on merkitä muistiin ja raportoida tosiasioita, ei tuomita kuvaamiamme käyttäytymismalleja.”

Alalla on silti yhä tabuja, vaikkakin ne ovat nykyään erilaisia. Feministiset vaikuttajat Catharine MacKinnon ja Andrea Dworkin, joiden vaikutus näkyy etenkin yliopistokampuksilla, ovat esittäneet, että pornografia on luonnostaan haitallista naisille. Osa Aellan havainnoista kyseenalaistaa tämän näkemyksen. Aella on havainnut, että miehet, jotka katsovat nettipornoa, eivät suinkaan omaa vääristynyttä käsitystä tosielämän seksikumppaneiden haluista, vaan osaavat jopa muita paremmin arvata, mitä naiset haluavat sängyssä.

Aella itse ei ole perehtynyt nykyisen seksitutkimuksen taustalla oleviin akateemisiin perinteisiin. Kun kysyn häneltä Kinseystä, Mastersista ja Johnsonista, hän toteaa, ettei ole lukenut heidän teoksiaan. Tämä suututtaa joitakin valtavirran tutkijoita: Northwestern-yliopiston psykologian professori J. Michael Bailey, joka tutkii seksuaalista suuntautumista ja kiihottumista, kertoo, että häntä ”ärsyttää” Aellan huoleton suhtautuminen asioihin. Hän kiistää olevansa mustasukkainen alastaan.

”Hän ei ole viitsinyt ottaa selvää asioista”, Bailey sanoo. ”Seksitutkimus ei ole vain muutaman kysymyksen esittämistä laajalle ihmisjoukolle. Jos näin olisi, tietäisimme paljon enemmän näistä asioista.”

Bailey kuitenkin myöntää, että ”Aella puhuu huoletta kaikenlaisista asioista, ja meidän kaikkien pitäisi tehdä niin useammin”. Hänen mielestään osa valtavirran akateemisesta seksitutkimuksesta on kärsinyt ”ideologisesta kaappauksesta” ja siitä on tullut pikemminkin queer- tai feminististä aktivismia.

(Baileyn vuonna 2003 ilmestyneessä kirjassa The Man Who Would Be Queen esitetään, että joidenkin sukupuolenkorjausten taustalla on seksuaalisuuteen liittyviä syitä. Väite sai eräät transaktivistit syyttämään häntä tutkimusvirheestä, mutta syytteille ei löytynyt näyttöä tutkinnassa.)

Bailey kutsui Aellan sähköpostiryhmään, jonka ylläpitäjänä hän itse toimii, ja pyysi tätä mainostamaan sadomasokismia koskevaa kyselytutkimusta, jota hänen jatko-opiskelijansa oli tekemässä. Hän sanoo, että jos hän pitäisi Aellan työtä kelvottomana, ”en olisi pyytänyt apua”.

Garcia huomauttaa, että koska seksitutkimus on jatkuvasti poliittisen silmälläpidon kohteena, alan laitosten on kiinnitettävä erityistä huomiota tutkimusasetelmiin, tutkijoiden eturistiriitoihin ja eettisten toimikuntien hyväksynnän saamiseen.

”Aellan toiminta hämärtää näitä rajoja”, hän huomauttaa. ”Rajat on kuitenkin asetettu alan suojelemiseksi, tieteellisen tarkkuuden edistämiseksi ja turvaksi poliittisia hyökkäyksiä vastaan.”

Aellaa eivät tällaiset murheet vaivaa. Hän on porautunut syvälle modernin seksuaalisuuden äärimmäisiin ilmiöihin. Yksi näistä on harvinainen vore-fetissi, joka liittyy ”jonkun nielaisemiseen kokonaisena tai nielaistuksi tulemiseen, usein jonkin paljon suuremman olennon toimesta”, kuten Aella asian selittää. Ilmiön tutkiminen on hankalaa. Jos laajemman tutkimuksen tuloksista pitäisi löytää vaikkapa 300 vore-fetissin omaavaa ihmistä, vastaajamäärän pitäisi olla valtava.

Aella on kirjoittanut, että osallistujien rekrytointi vore-aiheiselta keskustelufoorumilta ratkaisee ongelman, vaikka se vääristääkin hieman otantaa: ”Ehkä nämä ihmiset eivät häpeä fetissiään yhtä paljon; ehkä he ovat yksinäisempiä tosielämässä; ehkä heidän vore-fetissinsä on paljon voimakkaampi kuin voreen hurahtaneiden ihmisten koko joukossa”, Aella selittää.

Toki on olemassa myös se vaihtoehto, että ihmiset valehtelevat.

Kuten Aella ja muut ovat osoittaneet, erikoisten seksuaalisten mieltymysten kirjo on valtava. Juuri tämä on se suuri muutos, jonka internet on saanut aikaan seksuaalisuudessa – ei vain sen tutkimisessa. Jos jollain ihmisellä oli piilevä vore-fetissi 100 vuotta sitten tai vaikkapa 30 vuotta sitten, hän saattoi elää koko elämänsä tapaamatta toista samanlaista ihmistä, joka myös fantasioi syödyksi tulemisesta.

Bailey julkaisi tutkimuksen ihmisistä, jotka sekä himoitsevat amputaatiopotilaita että fantasioivat amputoiduksi tulemisesta. ”Minusta on hienoa, että ihmiset, joilla on tällaisia erikoisia mieltymyksiä, voivat nykyään löytää toisensa netistä”, Bailey sanoo. ”Elämme epätavallisten ilmiöiden tutkimuksen kulta-aikaa.”

Tämä nostaa esiin muutamia ilmeisiä jatkokysymyksiä: Entä jos internet ei vain tuo yhteen ihmisiä, joilla on outoja seksuaalisia mieltymyksiä, vaan se itse asiassa luo niitä? Onko olemassa tilanteita, joissa seksitutkijoiden pitäisi sanoa: ”Hetkinen, tämä menee liian pitkälle.”

Itseään libertaarina pitävä Aella muutti Austiniin siinä toivossa, että hän löytäisi sieltä samanhenkisiä ihmisiä ja pääsisi pakoon San Franciscon lahden ympäristön vasemmisto-oletuksia. Mutta jopa tässä Yhdysvaltain toisinajattelijoiden pääkaupungissa hän tunsi olonsa syrjityksi.

Hän liittyi vain kutsutuille jäsenille tarkoitettuun vapaa-ajattelijoiden Based in Austin -yhdistykseen, mutta muut woke-vastaiset aktivistit potkivat hänet pian pois ryhmästä. Syynä oli se, että Aella suositteli eräässä tapaamispaikkoja käsittelevässä chat-keskustelussa tilaa, jossa hän oli kerran järjestänyt orgiat.

Hän ei myöskään kestänyt kauaa OnlyFans-sisällöntuottajien tukiryhmässä, koska muut naiset – jotka hänen mukaansa ”jankuttivat sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja olivat hyvin vasemmistolaisia” – vastustivat hänen provosoivia julkaisujaan.

Aellan mielestä Yhdysvalloissa suhtaudutaan edelleen seksiin erittäin tekopyhästi.

”Tuntuu siltä, että meillä vallitsee kulttuuri, jossa sanomme seksuaalisen vapauden olevan hyvä asia, mutta käytännössä keksimme jatkuvasti syitä olla sallimatta yksilöllistä ilmaisua”, hän sanoo, kun tapaan hänet uudelleen Zoomin välityksellä, muutama kuukausi Austinin-vierailuni jälkeen.

Hän mainitsee sen, kuinka PornHub ei salli alustalla videoita nukkumiseen liittyvistä fetisseistä. Huomautan, että käytäntöön on olemassa hyvä syy: Dominique Pelicot’n ja 50 muun ranskalaismiehen oikeudenkäynti paljasti, että Pelicot oli värvännyt miehiä raiskaamaan tajuttoman vaimonsa sillä verukkeella, että pariskunta toteutti yhteisymmärryksessä ”nukkuva kaunotar”-fetissiä.

Suurin erimielisyyteni Aellan kanssa liittyy siihen, että hänellä on huomattavasti aurinkoisempi käsitys ihmisluonnosta kuin minulla. Vaikka jotkut ihmiset pitävät suostumuksellisesta ei-suostumuksesta, toiset epäilemättä nauttivat aidosta hyväksikäytöstä ja sadismista sekä makuuhuoneessa että sen ulkopuolella.

Aellan huoleton suhtautuminen ammattinsa vaaroihin (hän kirjoitti seuralaispalveluja koskevassa oppaassaan, kuinka eräs asiakas puri ja kuristi häntä aggressiivisesti) näyttää kumpuavan samasta epätavallisesta elämänasenteesta, joka tekee hänestä niin taitavan harrastelija-antropologin.

Austinissa yllätyin siitä, että hän kutsui minut, ventovieraan ihmisen, kotiinsa. Puolitoista vuotta aiemmin eräs mies oli ilmaantunut hänen ovelleen ja yrittänyt siepata hänet. (Poliisi löysi myöhemmin miehen kotoa kuristuslankaa, puukon, ilmastointiteippiä ja kahden muun seksityöntekijän nimet. Mies tunnusti syyllisyytensä ja on jo vapautunut vankilasta.)

Aella lähti lopulta Texasin pääkaupungista toisenlaisen henkilökohtaisen elämänmullistuksen jälkeen. Hän oli toivonut lapsia, mutta sai elokuussa tietää, että hänen ensisijainen kumppaninsa ei ollut kiinnostunut perheen perustamisesta. Kun Aella kertoi erostaan verkossa, ilmoitusta seurasi varsin ennalta arvattava vahingoniloisten viestien tulva.

Hän kirjoitti X:ssä: ”Kerroin julkisesti siitä, kuinka surullinen olin eron jälkeen”, ja siitä hyvästä ”ihmiset nauroivat ja sanoivat, että ansaitsin sen.”

Hän pakkasi omaisuutensa ja muutti takaisin Kaliforniaan. Hänen uusi kämppäkaverinsa on yksi hänen orgioidensa avustajista, nainen, joka on myös seurustellut Aellan poikaystävän kanssa, mutta eronnut tästä solidaarisuuden nimissä.

”Meistä kumpikin on seurustellut exäni kanssa, ja sitten kumpikaan meistä ei enää seurustellut hänen kanssaan”, Aella selittää.

Nyt kun asumisasiat on saatu kuntoon, Aella haluaa työstää uutta kirjaansa ja osallistua muutaman tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen. Niiden avulla hän saattaa saada lisää arvostusta, jota hän tarvitsee saadakseen enemmän rahoitusta. Ehkä hän pyrkii hankkimaan myös ”käytännön näyttöä osaamisestaan”, kuten hän itse sanoo.

Samaan aikaan hän kuitenkin jatkaa internetjulkisuuden häiritsevän intiimin dynamiikan ruokkimista. Hänen avoimuutensa tarjoaa runsaasti pureskeltavaa julmille nojatuolipsykologeille. Eikö hän yritäkin vain kostaa omalle isälleen? Miten hän voi koskaan löytää rakkautta?

Pidän siitä, että hän ei suostu taipumaan tällaisen pilkan edessä. Aella purjehtii rohkeasti amerikkalaisen seksuaalisuuden rajamaille, kerää tietoja ihmisten synkimmistä haluista, paljastaa netin seksikaupan piilevät taloudelliset rakenteet eikä kaikesta pilkanteosta huolimatta suostu suodattamaan sanojaan tai tekojaan.

©2025 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.