Kiitos lehdet, nyt tiedän, että seksiä voi harrastaa valot päällä
Samaan aikaan, kun media tähdentää, miten tärkeää on opetella esimerkiksi käyttämään tekoälyä, se suhtautuu lukijoihin kädestä pidettävinä lapsina, kirjoittaa Riikka Suominen.
Kolumnin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Opin lehdestä, että seksiä voi harrastaa valot päällä. "Aloittaa voi vaikkapa sytyttämällä kynttilän." Valoisassa näkeekin paremmin, juttuun haastateltu asiantuntija kertoo. Hän paljastaa myös, että seksiä voi olla muuallakin kuin sängyssä tai iltaisin. Ammattinimikkeeltään hän ei ole mikä tahansa seksuaaliterapeutti vaan erityistason sellainen. (”Erityistaso” tuo mieleen demokraattiset kansantasavallat ja herkkukurkut. Mitä enemmän lisätään selvennyksiä, sitä enemmän epäilyttää, että tosiaanko ovat kansanvaltaisia tai herkullisia.)
Kenelle näitä lehtijuttuja tehdään? Jos henkilö ei vuonna 2025 ole hoksannut itse panna valoja päälle, niin en usko, että edes palvelujournalismi häntä pelastaa. Yleisen elämänkokemuksen perusteella seksissä, jos missä, aiheesta kiinnostuneet keksivät ominkin päin yhtä sun toista. (Tätä väitettä tukevat myös tiedot siitä, millaista irtaimistoa lääkärit päivystyspotilaiden peräaukoista poistavat.)
”Pariterapeutti neuvoo, miten muuttaa kumppanin pukeutumista loukkaamatta.”
Kyse on laajemmasta ilmiöstä: Media on päättänyt, että nykyihminen on avuton ja hukassa. Siksi se tuottaa juttutyyppiä, jossa kädestä pitäen opastetaan, miten elää.
Haastatellaan asiantuntijaa, joka kertoo ihmissuhteen vahvistuvan, kun molemmat kuuntelevat toisiaan ja ovat kiinnostuneita toistensa jutuista ja ettei puhelimen takaa puolisolle ynähtäminen ole kiva tapa. Pariterapeutti neuvoo, miten muuttaa kumppanin pukeutumista loukkaamatta.
Jutuista selviää, etteivät nykylapset osaa käsitellä pettymystä, aikuiset eivät osaa siivota, syödä välipaloja, veneillä, asettaa kotiintuloaikoja, ryhmittyä moottoritielle, korjata pienkoneita, pesettää autoaan tai vastata kuulumisia kysyvälle. Ihmiset eivät tiedä, missä iässä lapsia saadaan. Yhdessä vaiheessa suosikkiotsikko oli tyyppiä ”oletko aina nukkunut, syönyt, kävellyt, istunut, kuorinut banaanin, valinnut rintaliivit väärin”. Nyt rohkaistaan, että yksin on mahdollista mennä teatteriin tai ravintolaan syömään. Yksin voi myös matkustaa.
Vihannesten viipalointi mandoliinileikkurilla on yhtäkkiä niin vaarallista, että Helsingin Sanomien pitää neuvoa, miten käyttää leikkuria turvallisesti. Mandoliineja on ollut suomalaisissa keittiöissä 50 vuotta, ihme että kenelläkään on enää sormia jäljellä.
”Pihtiputaan mummo on riisuttu kaikesta aikuisuudesta ja osaamisesta.”
En keksi muuta syytä holhoavalle puhetavalle, kuin journalismin epätoivoinen kilpailu sosiaalista mediaa vastaan. Ainoastaan suoraan omakohtainen ja käytännöllinen juttu voi saada lukijan kiinnostumaan. Kuuluisa Pihtiputaan mummo, esimerkki keskivertolukijasta, on samalla riisuttu kaikesta aikuisuudesta ja osaamisesta.
Avuttomuus sopii myös 2020-luvun hämmentyneeseen ajankuvaan. Kirjailija Maggie Nelson on kirjoittanut miten nykyisin oletetaan että yleisö on vahingoittunutta, parantamisen, avun ja suojelun tarpeessa. Brittisosiologi Frank Furedi on puhunut ilmiöstä pienentyneenä minuutena.
Jostain tällaisesta on oltava kyse, kun isossa mediassa julkaistavan ”esseen” aiheeksi riittää se, ettei toimittajasta tuntunut kivalta, kun hänen 3-vuotias tyttönsä halusi dinosaurus-paitaa tai kun iltapäivälehti uutisoi yhden asiakkaan pettyneen markettiavajaisten pitkään jonoon. Ilmankos Helsingin Sanomat keväällä joukkoistikin aiheen ja teetti kyselyn ”tunnetko olevasi hukassa?”.
Entä jos media lakkaisi suhtautumasta yleisöön kuin vähäjärkisiin metsään eksyneisiin lapsiin? Erityisesti, koska holhoaminen on niin oudossa ristiriidassa samoilla etusivuilla julkaistavan uutissisällön kanssa. Niissä tuodaan esiin valtavia ongelmia: kansanmurhaa, tekoälyä viemässä työpaikkoja, ekokriisiä ja suursodan uhkaa Euroopassa.
Ajatellaanko, että samat lukijat pystyvät puolustamaan työpaikkojaan tekoälyä vastaan ja päihittämään Venäjän sotavoimat, mutta eivät keksi itse panna makuuhuoneeseen valoja päälle?
