Johanna, 33, ei ole koskaan harrastanut seksiä tai seurustellut – Nyt hän kertoo, miksi se ei haittaa

Se on kuin itsestään selvänä pidetty virstanpylväs, jota en ole koskaan saavuttanut.

Näin kuvailee Johanna Niskanen, 33, kokemuksen puutetta seksin ja seurustelun saralla. Se, että hän ei ole koskaan suudellut, harrastanut seksiä tai ollut parisuhteessa, ei ole hänelle itselleen mikään ongelma.

Ympäröivälle yhteiskunnalle se kuitenkin tuntuu olevan ongelma.

Kaikki valmiit reitit, joita kulttuurimme tarjoaa naisille, tähtäävät parisuhteeseen ja äitiyteen. Sen sijaan ilman parisuhdetta elävän naisen taipaleelle ei anneta valmiita karttoja, vaan oman polkunsa joutuu raivaamaan itse, Niskanen kirjoittaa teoksessaan.

Yhteiskunnassamme parisuhteessa eläminen ja seksuaalinen aktiivisuus ovat normaaliuden merkkejä, joista poikkeaminen aiheuttaa ihmisissä monenlaisia reaktioita hämmennyksestä närkästykseen ja kyseenalaistamiseen, sanoo Niskanen.

Koska Niskanen on joutunut selittelemään omaa kokemattomuuttaan eri tilanteissa, sitä on tullut myös pohdittua paljon. Nyt Niskanen on kirjoittanut aiheesta kirjan Onnellisesti omillani – Elämää parisuhdenormin ulkopuolella (Minerva Kustannus, 2024), jossa parisuhteettomuutta käsitellään tutkimuskirjallisuuden ja Niskasen omien havaintojen ja kokemuksien kautta.

Kun Niskasen kanssa keskustelee, mieli alkaa nopeasti keksiä kysymyksiä hänen tilanteestaan. Tunnetko kuitenkin seksuaalista halua? Ehkä et ole vain vielä löytänyt sitä oikeaa ihmistä? Parisuhdekeskeisessä kulttuurissa kasvaneen ihmisen on vaikea hyväksyä sitä, että joku voi olla tyytyväinen ilman parisuhdetta, ja olla samalla seksuaalinen olento.

– Minun systeemini toimii niin, että en tunne kehollisia viehätyksen tunteita ellen koe hyvin voimakasta luottamusta ja turvallisuuden tunnetta toiseen ihmiseen. Olen havainnut, että monilla muilla se menee päinvastoin: ensin kiinnostutaan seksuaalisesti ja vasta sitten tutustutaan paremmin toiseen ihmiseen.

Luottamuksen tarve ennen fyysistä kanssakäymistä tuntuu jopa radikaalilta nykyisillä deittimarkkinoilla. Niskanen ajattelee, että nykyisin deittailukulttuuriin vaikuttaa vallalla oleva tehokkuusajattelu. Nopeatempoisissa sovelluksissa ei olla valmiita siihen, että sijoitetaan toiseen paljon aikaa, jolloin luottamus rakentuisi vähitellen. Enemmänkin toimitaan niin, että jos kipinää ei heti ole, siirrytään seuraavaan.

Niskanen ei tarkoita, että niin sanotussa “rakkaudessa ensisilmäyksellä” olisi jotain pahaa. Hän ei liioin ajattele, ettei sellaista ole olemassakaan, vaikkei ole sitä itse kokenut.

– Minä en vain itse toimi sillä tavalla, että innostuisin toisesta ihmisestä silmänräpäyksessä.

Kysymykseen siitä, onko se sopiva ihminen vielä kohtaamatta, vastaus on myöntävä – tavallaan. Niskanen kiistää, että elämä ilman romanttista suhdetta olisi sisällöllisesti vajaata. Hänen elämästään ei puutu mitään kriittistä, vaan kohdalle sattuessa mahdollinen seurustelusuhde olisi ylimääräinen hyvä asia.

Pikemminkin Niskanen kokee, että sokealla parisuhdeuskolla voi olla haitallisia vaikutuksia ihmisen elämään.

– Monissa muissa yhteyksissä kuulee sanottavan, että ihmisen ei pitäisi laskea kaikkia muniaan samaan koriin. Mutta kun on kyse parisuhteesta, sen oletetaan täyttävän kaikki sosiaaliset tarpeemme. Ajattelen, että se on varma tapa pettyä. Ei yksi ihminen pysty siihen kaikkeen, mitä ennen kantoi kokonainen kyläyhteisö.

Niskanen ottaa esimerkiksi pariskunnat, jotka ovat eläneet tiivistä kumppanuutta kauan, ja toinen osapuoli kuolee. Rakkaan ihmisen menettäminen on shokki sinänsä, mutta entistä suuremman kriisistä tekee se, jos muut ihmissuhteet ovat jääneet parisuhteen jalkoihin.

– Leski voi huomata paitsi menettäneensä kumppaninsa, myös jääneensä elämässä vaille muita läheisiä sosiaalisia kontakteja, joilta saada tukea surusta selviämiseen.

Niskasen mukaan meidät kasvatetaan pitämään parisuhdetta ensisijaisena ihmissuhteenamme jo varhain, ja erityisesti naisia ohjataan elämään elämänsä jonkinlaisessa parisuhdeputkessa, jossa seurustelun ja vakiintumisen virstanpylväät ovat elämän keskeisimpiä muutoskohtia. Miehen ja naisen välisen yksiavioisen parisuhteen taustalla on pitkä liuta historiallisia, uskonnollisia ja taloudellisia syitä.

Aikuisten ihmisten yhteisöllisyys rakentuukin yhä tiukemmin parisuhteiden varaan. Nykyisin sellainen asetelma, jossa yhdessä taloudessa olisi enemmän kuin kaksi aikuista, on käynyt harvinaiseksi. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten on ollut yleisempää, että vanhemmat asuvat yhdessä aikuisten lapsiensa kanssa, ja tällainen asumisjärjestely on edelleen tavallinen esimerkiksi monissa Etelä-Euroopan maissa.

Kotitalouskohtainen nuppiluku on Suomessa kuitenkin jatkuvasti laskemaan päin – me suomalaiset asumme yhä enemmän yksin. Niskanen itse asuu kahden kissansa kanssa, eikä kaipaa lisää aikuisia talouteensa. Mutta yksin asuminen ei tarkoita yksinäisyyttä, eikä puolison kanssa asuminen yhteisöllisyyttä.

Niskanen uskoo, että parisuhdeideaali voi pahimmillaan estää ihmisiä hakemasta tukea ja sosiaalista sisältöä elämäänsä.

– En haluaisi sanoa, että vaihtoehtoa parisuhteelle ei kulttuurissamme ole ollenkaan, mutta ainakin pariutuminen on se ilmeisin vaihtoehto, jonka puuttumista pitää selitellä. Meillä ei ole tarpeeksi vaihtoehtoja sille, miten olla yhteisöllinen ilman romanttista parisuhdetta.

Niskanen sanoo, että pahimmillaan ystävyyssuhteita voidaan pitää jopa harjoitteluna varsinaista ihmissuhdetta eli parisuhdetta varten.

– Ei ystävyys ole mikään parisuhteen astinlauta tai treenivaihe, vaan itsessään arvokas asia.

Ystävyyssuhteet, sukulaissuhteet kuten myös esimerkiksi kollegiaaliset ihmissuhteet ovat Niskasen mukaan yhtä lailla merkityksellisiä ihmisen sosiaaliselle verkostolle. Eivät ainoastaan romanttiset suhteet.

– On tavallista muuttaa esimerkiksi puolison työn perässä vieraalle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Siinä ei ole sinällään mitään pahaa, mutta jos sanoisi muuttavansa ystävän perässä, sitä pidettäisiin outona.

Meidän kulttuurissamme platoniselle ystävyydelle ei välttämättä anneta sitä arvoa, minkä se ansaitsisi.

Niskanen toivookin, että se, millaisia ihmissuhteita yhteiskunnassa pidetään tärkeinä ja merkityksellisinä, nähtäisiin moninaisemmin.

– On sääli, jos kaikki arvo ihmissuhteissa ladataan sinne parisuhdepäätyyn.

Kun Niskanen oli teini-ikäinen, hän kantoi huolta siitä mistä kaikki muutkin ikäisensä: neitsyyden menettämisestä. Neitsyys oli jotakin, josta olisi pitänyt ennen kaikkea päästä eroon, eikä ensimmäisen seksikokemuksen laadusta tai lämpimien tunteiden määrästä paljon keskusteltu. Niskanenkin on kuullut kehotuksen hoitaa neitsyyden menettäminen vain äkkiä alta pois.

23 vuotta täytettyään hän oli jo reilusti ”yli-ikäinen neitsyt”. Ajatus tuntui painostavalta. Kirjassaan hän kirjoittaa purkaneensa asiaa päiväkirjalleen seuraavasti:

Pelottaa oikeasti, että se ei koskaan muutu. Että olen yhä yksin vielä kahden, viiden, seitsemän tai kymmenen vuoden päästä, ettei yhtikäs mikään muutu ja sitten on jo liian myöhäistä. En halua olla kolmekymppinen suudellessani ensimmäistä kertaa. Tuntuu, että näissä asioissa on parasta ennen -päivämäärä ja että minä olen hiljalleen ylittämässä sen.

Nyt Niskanen on yli kolmekymppinen, ja hänen pahin pelkonsa on käynyt toteen. Eikä se ole ollenkaan niin kamalaa. Itse asiassa hän kertoo voivansa erittäin hyvin.

Niskanen sanoo, että parikymppisyyden puolivälissä hänen mielessään alkoi hiljalleen kypsyä ajatus siitä, että seksi- ja seurustelukokemukset eivät välttämättä olisikaan edellytys hyvällä elämälle.

– Olin tilanteestani pitkään surullinen ja tunsin yksinäisyyttä. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin vahvistua kirkkaampi oivallus siitä, että eihän tämä näin voi mennä. Että siinä miten varsinkin naisen arvoa ja kelpaavuutta rinnastetaan parisuhteen löytymiseen, on jotain todella vinksallaan.

Niskasen sanoo, että ihmisten seksuaalisuudessa ja parisuhdetta koskevissa toiveissa on paljon hajontaa, mutta siitä puhutaan vasta hyvin vähän. Jotkut eivät koe seksuaalista halua lainkaan, jotkut kokevat sitä rajatuissa määrin, toiset paljon ja toiset taas eivät koe halua sitoutua yhteen ihmiseen. Silti yksiavioinen seksuaalisesti keskivertovireä parisuhde tuntuu olevan kaikkien romanttissävyisten ihmissuhteiden kasvot.

Nykyään Niskanen ei pidä seksuaalista kokemattomuuttaan lainkaan painostavana tai ongelmallisena. Hän ajattelee, että voisi olla ihanaa ihastua jonain päivänä toiseen ihmiseen.

Mutta jos niin ei tapahdu, se ei haittaa.

Mitä tulee neitsyyden käsitteeseen, se aiheuttaa Niskasessa “fyysistä pahoinvointia”. Hänen mukaansa neitsyys on niin ongelmallinen termi, ettei sitä pitäisi käyttää.

– Siihen tiivistyy paljon varsinkin naisten intiimin elämänalueen kontrollointia. Henkilökohtaisesta asiasta tulee yhteisön asia: jotakin, mitä pitää hyvän maineen nimissä varjella tai jotakin, mistä pitää päästä eroon pysyäkseen porukassa. Neitsyyteen rakenteena liittyy puistattava määrä naisvihaa ja historiallista painolastia.

Seksin harrastamiseen rohkaistaan Niskasen mukaan lähes kaikissa kulttuurin kuvastoissa, kuten mediassa ja taiteessa. Prinsessaelokuvat päättyvät siihen, että prinssi ja prinsessa saavat viimein toisensa, ja kaupan kassalla iltapäivälehtien lööppejä lukiessa seksin harrastamiseen viitataan kansikuvien paljastavalla pukeutumisella ja lööppiotsikoilla.

Seksi siis myy – eikä ihme, sillä kyseessä on lajiselviytymisen kannalta välttämätön asia, johon suuri osa ihmisistä tuntee jonkinasteista mielenkiintoa. Niskasta mediassa esiintyvä seksi itsessään ei häiritse, vaan pikemminkin se, että vaihtoehto olla harrastamatta seksiä tai elää ilman parisuhdetta on niin harvoin esillä.

– En väitä, että minun tapani elää olisi muita parempi, mutta toivon, että minun ja monen muun ihmisen tapa olla ja elää esitettäisiin mahdollisena vaihtoehtona elää rikasta ja onnellista elämää.