Seitsemän tarinaa häpeästä – KOM-teatteri tuo lavalle islantilaista mustaa huumoria parhaimmillaan
Islantilaisessa Seitsemän tarinaa häpeästä -näytelmässä häpeä ja trauma valuvat ekstrovertistä, lapsensa hylkäävästä isoäidistä takakireään ja kovaan äitiin ja lopulta seinään törmäävään poliisityttäreen. Raskaista teemoista huolimatta luvassa on hilpeä ilta.
Kolme tuntia menee harvoin yhtä siivillä kuin KOM-teatterin Seitsemän tarinaa häpeästä -näytelmän katsomossa. Islantilaisten musta ja paikoin aika kreisi huumori soljuu erinomaisten näyttelijäsuoritusten myötä vaivattomasti eteenpäin vastaansanomattomalla tavalla. Huumorin lomassa käsitellään kuin varkain myös isoja, traagisia asioita.
Tyrfingur Tyrfingssonin kirjoittama (suomennos Vilja-Tuulia Huotarinen ja Kári Tulinius) ja Ona Korpirannan ohjaama näytelmä antaa näyttelijöille hyvät lähtökohdat, ja he todella hyödyntävät ne. Koko ensemble on lavalla luonteva, eikä ensi-illan hetkellinen pieni takeltelukaan riko kokemusta – päinvastoin, yleisön on myyty, kun se johtaa sujuvaan improvisaatioon. Korpirannalle pisteet siitä, että koko paketti pysyy paikoin kovastakin vauhdista huolimatta kasassa.
Islantilaiset ylisukupolviset perhetraumat ja kokemukset istuvat myös suomalaiseen yhteiskuntaan, ja koko tarina tuntuu selkärankaa myöten tutulta. Häpeä on suomalaisten kansallistunne, ja isoäidin, äidin ja tyttären selviytymiskeinot ja itsensä kovettaminen resonoivat varmasti myös Suomessa, samoin ongelmien loputon kantaminen ja itselääkitseminen niiden kohtaamisen sijaan.
Keskiössä on epävakaa poliisi, kovia kokenut Agla (Isla Mustanoja), joka tarvitsee suorastaan aggressiivisella kiireellä psykiatrin (Juho Milonoff) apua. Hän haluaa vain nukkua pari vuorokautta, tai muuten tapahtuu hirveitä. Erinäisten sattumusten jälkeen Agla ja psykiatri alkavat keriä ongelmaa auki psykiatrin uudella, ”häpeän parantavalla” metodilla, jossa kerrotaan häpeään liittyviä tarinoita ja muistoja elämän varrelta. Luvassa on tarinoita isolla T:llä ja mitä huimempia henkilöhahmoja.
Näyttelijäkaarti on saumaton yhdistelmä nuorta tulokasta ja tuttua mestaria alkaen Isla Mustanojasta, Tuuli Pajusta ja TeaKin Youssef Asad Alkhatibista ja johtaen Satu Silvoon, Katja Küttneriin ja Juho Milonoffiin. Näistä kaksi ensin mainittua aloittivat KOM-teatterissa tänä syksynä ja näyttävät olevan heti kuin kotonaan.
On nautinto seurata näyttelijöiden erilaisia lähestymistapoja Ylen Sekasin-sarjasta tutun Alkhatibin hienovaraisista ilmeistä Milonoffin paikoin suuriin kaariin. Useita rooleja esittävät näyttelijät pääsevät esiin laajalla repertuaarilla, ja välillä lavalla nähdään hervotonta irrottelua. Katja Küttner on tuimana poliisipäällikkönä niin vakuuttava, että jopa katsomossa tulee tunne, että pitäisi ehkä tunnustaa jotain.
Seitsemän tarinaa häpeästä on yksinkertaisesti upea kokonaisuus niin lavastusta (Janne Vasama), nopeatempoisen hahmonvaihdon mahdollistavaa puvustusta (Riitta-Maria Vehman) kuin äänimaailmaa (Jani Rapo) ja valaistustakin (Julia Jäntti ja Tomi Suovankoski) myöten. Sitä ei voi kuin suositella.
Näytelmä tekstitetään englanniksi.
