Tuulilasi

Seikkailu Berliinissä – kuljetusautona 36-vuotias Citroën DS Tissier



Seikkailu Berliinissä – kuljetusautona 36-vuotias Citroën DS Tissier

Komeammin ei Berliinissä erikoiskuljetusta voisi suorittaa, kuin 36-vuotiaalla Citroën DS Tissierillä.
Teksti AMS, Malte Jürgens
Kuvat AMS, Dino Eisele

Vaimoni mielipide tulevasta ajokokeilusta Berliinissä oli selvä: ”Älä tee sitä. Saatat vahingossa rikkoa vieraita autoja, tapattaa ystäväsi tai löytää itsesi tuota pikaa poliisilaitokselta. Tarvitsemme sinua kotona – nuorimmalla tyttärelläsi on ylihuomenna syntymäpäivä, ja sinun piti hankkia juomatkin.”

Tuohon sävyyn ei puhuta pelottomalle ajokokelaalle. Siksi olenkin nyt yhdellä Havel-joessa olevista saarista Berliinissä. Kiinnitän vuoden 1969 Porsche 911 E Targan venytetyn ja hieman oudonkin Citroën DS:n perälle – hykertelen samalla salamyhkäisesti. Mielessäni siintää jo matka Spandausta Siemensdammia, Otto-Suhr-Alleeta ja Straße des 17. Junia pitkin Brandenburgin portille.

Ulkona hämärtää jo hieman. Auringon laskettua Berliinin ammattiliikenne on jo vähentynyt huomattavasti. Leveät bulevardit ovat kuitenkin vielä tähänkin aikaan täynnä autoja – kahdeksasta tai jopa kymmenestä kaistasta huolimatta. Aion heittäytyä 20 neliömetrin kokoisella Citroën DS:llä tähän tööttäyksien, vilkkujen, heijastumien ja heiluvien nyrkkien sillisalaattiin.

Työkalunani toimii ranskalaisen hyötyajoneuvospesialisti Pierre Tessierin valmistama kulkuneuvo, joka on kaksi metriä leveä, ja uskomattomat 9,4 metriä pitkä. Koko kärryä Citikalle tyypilliseen tapaan liikuttaa etuveto, ja 2,3-litraisen ruiskukoneen takana seuraavat kuusi lisäpyörää, jotka on asennettu lastaustilan alapuolelle kolmelle DS:n akselille.

Tissier on rakentanut näitä 70-luvulla kahdeksan kappaletta, suurimmaksi osaksi sanomalehtien pikakuljetuksiin Pariisin ja Berliinin välillä. Pohjoisten alueiden gallialaisasukit odottivat nimittäin päivittäin uutisia Seinen varrelta. Tuolloin ei vielä ollut internetiä, ja venytetyt DS-ajokit olivat maanteiden nopeimmat rahdinkuljettimet näiden kahden metropolin välillä.

Porsche on sidottu kiinni. Ajon syy: Targan siirtäminen talvisäilytykseen museoajoneuvoparatiisi- ja autokulttuurikerho Meilenwerkiin Citroën DS-hyötyajoneuvolla.

Ruuhkaa, ruuhkaa ja ruuhkaa

Citroënin mukavuus ei ole hävinnyt mihinkään vuosien saatossa. Kuljettaja istuu majesteetillisesti leveällä ja nahkaisella nojatuolilla, ja viisivaihteinen rattivaihde on hyvin käsillä. Vertaansa vailla oleva hydropneumaattinen jousitus suodattaa kaikki epätasaisuudet pois. Hydrauliikan avulla taka-akselin voi laskea erikseen, joten lastaus ja purkaminen on yksinkertaista. Alumiininen lava toimii samalla myös ajoramppina.

Kuljettajan pallilta näkee ympärilleen yllättävän hyvin. Sivupeilit törröttävät kaukana sivuilla kuin hörökorvat, ohjaustehostin toimii höyhenenkevyesti ja ensimmäisten mutkien jälkeen  itseluottamus kasvaa kohisten – Porsche on vielä kyydissä, yhtään talon nurkkaa ei ole vielä otettu reissuun mukaan ja vilkkukin toimii moitteettomasti.

Eipä aikaakaan kun törmäämme ensimmäiseen ruuhkaan. Liikenne kulkee kuin etana hiekkaesteessä – olemmehan sentään Berliinissä. No liikenne soljuu varmasti paremmin Falkenseer Platzin liikenneympyrässä. Mutta voiko ihminen olla enemmän väärässä? Falkenseer Platz on loputtomien autojonojen järjestelmä, joka kulkee kävelyvauhtia katkeamatta keskustan ympäri. Ujuttautuminen sisään on lähes mahdotonta.

Vihdoinkin edes bussikuski osoittaa hiukan myötätuntoa: hän pysähtyy, virnistää ja näyttää peukkua. Kenelle tervehdys lopulta on osoitettu, Porschelle, Citroënille vai jopa allekirjoittaneelle, jää epäselväksi. Joka tapauksessa Berliinin liikennelaitoksen mies tietää, kuinka stressaavaa on ajaa päivittäin ajoneuvolla, joka on vähänkin pidempi kuin Golf.

Am Juliusturmilla, Nonnendammalleella ja Siemensdammilla: ruuhkaa, ruuhkaa ja ruuhkaa. Jakob-Kaiser-Platzilla? Ruuhkaa. Tegeler Wegillä? Ruuhkaa. Ajokokemukset rajoittuvat ensimmäisen puolen tunnin ajelun jälkeen ensimmäiseen vaihteeseen: vaihde loksahtaa pehmeästi päälle, mutta alhaiset kierrokset ovat myrkkyä 120-hevosvoimaiselle nelisylinteriselle.

”Korkeammilla kierroksilla moottori kiertää todella kauniisti”, rauhoittelee apukuskin paikalla istuva Meilenwerkin työntekijä Ulf.

Tällä välillä taivaskin on ehtinyt jo täysin pimentyä. Spandauer Dammilla liikenne osoittaa merkkejä valon pilkahduksesta. Käännymme Charlotterburgin linnan parkkipaikalle suuren takorautaisen aidan eteen vetämään happea ja viilentymään. Kahden minuutin seisoskelun jälkeen vartiointiliikkeen kaveri tulee häätämään meitä pois. Hänen käskynsä kaikuu pienen hetken: ”Tämä on yksityisalue!”

Otto-Suhr-Alleella pääsemme vihdoin jopa kolmosvaihteelle, mutta meitä odottaakin jo ruuhka Ernst-Reuter-Platzin liikenneympyrässä. On olemassa legenda, että autokoululainen olisi juuttunut kyseisen ympyrän sisemmälle kaistalle ja ajanut siellä niin kauan kunnes polttoaine oli loppunut. Hän ei yksinkertaisesti ollut löytänyt ruuhka-aikana mahdollisuutta kääntyä ympyrästä ulos.

Kääntyminen Straße des 17. Junille, vanhalle preussilaiselle mahtibulevardille. Katu kulkee kuuluisan Tiergartenin läpi, joka on todistanut vuosien saatossa erilaisia suurtapahtumia vuoden 1963 Kennedyn vierailusta aina Loveparaden kaltaisiin hurjiin teknofestareihin. Tällä kertaa meidän laivueemme puikahtaa liikenteen seassa helposti Siegessäulen suuntaan. Alue on kuitenkin painajaismainen sekoitus liikennevaloja, pysäytysviivoja, kaistanvaihtoja ja ryhmittymismerkkejä. Vastuuttomat ja peiliin katsomattomat kuljettajat ovat täällä elementissään.

Onneksi meillä on kuitenkin onni puolellamme. Sen sijaan, että kuljettaja olisi DS:n ratissa hiestä markänä, siirtää auto ongelman muun liikenteen harteille. Kaikki muut autoilijat pitävät kunnioittavasti välimatkaa. Koskaan aikaisemmin ei ajaminen Berliinissä ole ollut yhtä helppoa, kuin tällä Citroënilla kuorma päällä. Rakkaat berliiniläiset, teillä todellakin on sydämessänne heikko kohta tällaisille autoharvinaisuuksille.

Brandenburgin portin edessä DS poseeraa jäähyväiskuvassa. Aukiolle on tietenkin autoilta pääsy kielletty, ja monien ympäröivien katseiden keskeltä paikalle saapuu Berliinin poliisin turvamies, joka koputtaa auton kattokaiteita. Avaamme sivuikkunan: ”Lähdemme tästä saman tien kohti Charlottenburgin linnaa.” Järjestyksenvalvoja toivottaa meille onnea matkaan, mutta hänen holhoava hymynsä vaikuttaa pykälän liian häijyltä. No sellaisiahan ne konstaapelit ovat.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 30.11.2013