Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Autot ja liikenne

Saudiomisteisen sähköautoyrityksen tehdas valmis – tavoitteena valmistaa jopa 400 000 autoa vuodessa

Pääosin saudiarabialaisten sijoittajien omistama sähköautojen valmistaja Lucid Motors on ilmoittanut, että se on saanut Arizonan tehtaansa ensimmäisen vaiheen valmiiksi.

2.12.2020 Tuulilasi

Kunhan tehtaan laajennuskin saadaan valmiiksi, siellä on tarkoitus tehdä yli 400 000 sähköautoa vuosittain.

Lucid hämmästytti ja ihastutti monia, kun se julkisti aikaisemmin tänä vuonna ensimmäisen täyssähköautonsa Lucid Air sedanin, jonka toimintamatkaksi yhtiö lupaa jopa 830 kilometriä yhdellä latauksella.

Electrekin mukaan auton massatuotanto on kuitenkin viivästynyt rahoitusvaikeuksien vuoksi, mutta nyt se pitäisi saada kunnolla käyntiin juuri valmistuneessa Arizonan Casa Granden tehtaassa, jota yhtiö kutsuu nimellä Lucid AMP-1 -tehdas.

”Aloitimme tämän 236 hehtaarin tehdasalueen rakentamisen Casa Grandeen joulukuun 2. päivä 2019. Ja nyt olemme saaneet sen ensimmäisen osan täysin valmiiksi. Tämän tiimimme kyvyt ja työpanos ovat olleet todella uskomattomia. Pääsemme Lucid Airin tuotantoon jo parin kuukauden sisällä”, kertoi Lucid Motorsin pääjohtaja Peter Rawlinson ylpeänä.

Aluksi tehtaan kapasiteetti on noin 30 000 autoa vuosittain, mutta tulevaisuuden laajennusten jälkeen tavoitteena on rakentaa 400 000 autoa vuodessa.

Ensimmäisten autojen pitäisi rullata ulos tehtaan tuotantolinjalta keväällä 2021.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt