Näyttelijä Satu Tuuli Karhu ei osaa nauttia kehuista, vaan muistaa mummonsa opetukset: ”Kyllä tämä paskaksi välttää, se tulee ulos joka tapauksessa”

Melkein autiolla näyttämöllä ollaan 1980-luvun DDR:ssa. Sinun, Margot -näytelmän pääroolia, muistista pyyhkiytynyttä lapsuuttaan etsivää Viljaa, esittävä näyttelijä Satu Tuuli Karhu, 30, vangitsee katsojan ensi hetkestä alkaen.

Hänen roolityötään on hehkutettu syyksi mennä katsomaan koko esitys.

Satu Tuulista ylistys on tuntunut hämmentävältä. Hän ilahtuu, kun kollegaa kiitetään, muttei osaa itse nauttia kehuista täysin rinnoin, vaikka tuntuukin hyvältä, että työ on onnistunut. Siinä Satu Tuuli tunnistaa kainuulaiset juurensa, jotka korostavat nöyryyttä ja vaatimattomuutta.

– Kainuussa vähättely kuuluu asiaan aina. Isotätini Kuhmosta oli tässä huippu. Jos kiittelin hänen tekemäänsä ruokaa, hän sanoi, että kyllä tämä paskaksi välttää, se tulee ulos joka tapauksessa.

Meri Valkaman menestysromaaniin perustuva Helsingin kaupunginteatterin näytelmä Sinun, Margot tuo esille historian, joka jäi syrjään Saksojen yhdistyttyä 1990. Kirjailija vietti DDR:ssa lapsuuden, johon kuuluivat ilmainen päivähoito, terveydenhuolto ja koulutus. Satu Tuuli Karhu on näytelmän pääosassa itselleen aika lailla tuntemattomalla alueella, Itä-Saksassa.

Historia on kiinnostanut Satu Tuulia, mutta näytelmän teemoista hän tiesi ennalta omasta mielestään hävettävän vähän. Valkaman kanssa keskustellessa kuva avartui.

– Vähättelemättä kommunismin hirmutekoja ja tuhoja opin, että elämä ei ollut pelkkää kurjuutta. Kirja on kirjoitettu DDR:ssa asuneen näkökulmasta. Saksojen yhdistyessä monet tippuivat tyhjän päälle ja heidän maailmankatsomuksensa mitätöitiin.

Sinun Margot käsittelee myös sitä, mitä muistamme ja mitä emme.

– Havahdun jatkuvasti siihen, että yhtäkkiä muistan asioita, kun kuulen jonkun kappaleen tai äänen, menen johonkin paikkaan, tunnen hajun tai tuoksun. Jokaisen päässä on valtava pölyttynyt arkisto, joka odottaa avautumistaan.

Satu Tuuli pyyhkäisee silmiään kertoessaan, että pääsy ensi yrittämällä Teatterikorkeakouluun muutti hänen elämänsä täysin.

Pääsykokeen lopuksi Hannu-Pekka Björkman kysyi häneltä: ”Miksi sinä haluat näyttelijäksi?”

– Räkä poskella, itkettyäni jo koko haastattelun ajan, totesin, etten osaa sanoa mitään muuta kuin että tunnen, että tähän minut on tehty. Jostakin kumman syystä onnistumiset ja epäonnistumiset olivat vieneet minut siihen hetkeen, ja siinä mun kuului olla.

Herkkyyttä Satu Tuuli oli pitänyt heikkoutenaan, mutta jo pääsykokeessa korostettiin, että se oli vahvuus.

– Olin pyristellyt sen kanssa, että olin vääränlainen. Itku on kuitenkin yhtä luonnollista kuin nauru, ja on oikeus näyttää tunteitaan, kun ei satuta toisia ihmisiä.

Satu Tuuli oli esiintynyt Kajaanin kaupunginteatterissa parissa näytelmässä, ja häntä kannustettiin hakemaan Teatterikorkeakouluun. Hän kuitenkin kokee tulleensa sinne pystymetsästä.

– Perheessäni ei käyty teatterissa, en tuntenut ohjaajia, en ollut lukenut näytelmiä, Shakespeare oli joku tyyppi, Teatterikorkeakoulu mystinen laitos. Siksi minulla oli koulussa ensin huijarisyndrooma.

Koulussa Satu Tuuli joutui käsittelemään paljon minuuttaan, ja kuormitus purkautui ahdistuneisuutena ja masennuksena. Hän hakeutui terapiaan ja on siellä tunnistanut omia toimintamekanismejaan, kuten suurta miellyttämisen tarvetta ja tarpeetonta vastuunkantoa.

– Minun ei tarvitse olla armoton itselleni eikä vaatia itseltäni niin paljon. Ei tarvitse pyydellä anteeksi tunteitani ja ajatuksiani eikä peitellä niitä. Voin olla rehellisempi itseni ja muiden kanssa ja opettelen sanomaan ei.

Jo opiskelijana Satu Tuulia suitsutettiin Julian roolista Kansallisteatterin näytelmässä Julia ja Romeo. Valmistumisvuonnaan, 2019, hän sai Jussi-patsaan parhaasta naissivuosasta ensimmäisestä elokuvaroolistaan, Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja.

Näyttelijän työn Satu Tuuli tiesi epävarmaksi. Hän ei pelännyt sitä eikä edes työttömyyttä. Mutta kun viisi sovittua roolia lähti alta, hän päätti hankkia toisen ammatin.

Lukion hyppytunneilla Satu Tuuli oli hieronut kavereidensa hartioita ja halunnut hierojaksi. Päiväopinnot eivät olleet mahdollisia, koska opintotuet oli käytetty, joten hän päätyi vuoden kurssille Helsingin Hieronta-akatemiaan.

Viime kesäkuusta asti hän on tehnyt töitä hierojana.

– On ihanaa, että voin auttaa, poistaa kipua. Minulla on luontainen halu hoitaa, ja saan siitä myös itselleni yhteyden kokemusta ja merkityksellisyyden tunnetta.

Herkkyydestä on hyötyä myös hierojana.

– Hieronta on intiimi tilanne, ja asiakasta voi jännittää. On oltava auki ja kuunneltava, miltä hänestä tuntuu, haluaako hän puhua ja mistä ja millainen kosketus sopii.

Satu Tuuli kuvattiin Vanhankaupunginkoskella, koska hän asui sen lähellä muutettuaan Helsinkiin. Se on hänelle rakas paikka.

Syntymäkaupungissaan Kajaanissa Satu Tuuli käy parin kuukauden välein. Se on tärkeää, koska siellä on ihmisiä, joille hän ei ole näyttelijä.

Taustaansa hän luonnehtii tavanomaiseksi: omakotitalo metsän laidassa, opettajaäiti, kodinkonealalla työskennellyt isä ja Satu Tuulia vajaat kaksi vuotta nuoremmat kaksossiskot,

– Olemme kolme pikkukarhua. tosi läheisiä keskenämme.

Lapsena Satu Tuuli vietti aikaa suvun maatiloilla ja saarimökillä, joilla kannettiin vesi kaivosta ja elettiin ilman sähköä. Vanhempiaan hän kiittää luontosuhteesta. Maalla tädit opettivat tyttöjä tekemään käpylehmiä ja kasvistoja ja veivät heitä metsäretkille.

– Siitä jäi kaipuu retkeilyyn, ja olen päässyt vaeltamisen makuun. Viikkoa lyhyemmät vaellukset eivät enää riitä.

Satu Tuuli vaeltaa ystävän tai kumppaninsa Juuson kanssa, jonka kanssa hän on pitänyt yhtä kolme vuotta. Pari elää etäsuhteessa, ja Satu Tuuli kertoo, että erottuaan edellisestä pitkästä suhteesta hän asui 27-vuotiaana ensi kertaa yksin.

– Harjoittelin olemaan itsekseni ja käsittelemään ajatuksiani. Opin seisomaan omilla jaloillani. Samaan aikaan alkoi uusi murrosikä. Tuntuu, että olen kasvanut aikuiseksi niiden neljän vuoden aikana, kun olen asunut yksin.

Yksitoistavuotiaana Satu Tuuli aloitti kilpatanssin ihailemansa ystävän innoittamana. Hän rakastui lajiin, koska tansseissa ilmaistiin erilaisia tunteita. Kilpatanssi opetti hänelle paljon.

– Parin kanssa työskentely vaatii sosiaalisia taitoja ja luottamuksen pitää olla aukoton. Kaipaan yhä paritanssia. Se on parhaimmillaan puhdasta yhteyden kokemista: kaksi ihmistä sulautuu samaan hetkeen ja tulee osaksi tanssia.

Kilpatanssi loppui, kun Satu Tuulin pari lähti armeijaan, eikä Kajaanista löytynyt uutta. Nykyinen lempilaji on jamaikalaislähtöinen dancehall.

– Tanssissa olen eniten kosketuksissa kehooni ja sisimpääni. Se on hoitavaa, äärimmäisen vapauttavaa ja maadoittavaa.

Satu Tuuli soittaa pianoa, kanteletta ja saksofonia ja aloitti laulutunnit 14-vuotiaana. Lukion jälkeen hän pyrki opiskelemaan musiikkia moniin kouluihin ja kävi kahdeksan kertaa laulun pääsykokeissa.

– Laulu on suosituin, enkä ollut tarpeeksi hyvä.

Keväänä, jona hän pääsi Teatterikorkeakouluun, hänet hyväksyttiin Oulun konservatorioon, mutta valinta oli selvä.

Kanteletta Satu Tuuli soittaa Sibelius-Akatemiasta valmistuneen pikkusiskonsa Suvi Eevin luona. Siskosten yhteinen kantele myytiin, ja sisko sai käsintehdyn ammattikanteleen. Q-teatterin Pimpsoneissa Satu Tuulille oli kirjoitettu saksofonisoolo, mutta sitten esityksen loppu muuttui eikä sille ollut perusteita.

– Ammatillinen unelmani on joskus ohjata elokuva, näyttelijä Satu Tuuli Karhu kertoo.

Haastattelua edeltävän päivän Satu Tuuli vietti Helsingin kaupunginteatterin some-kasvona ja puhui ensi kertaa elämässään Instagram-videoille. Päivä alkoi äänikirjan lukemisella, ja sinne kävellessä Satu Tuuli avasi ääntään. Sitten kotiin ja lepo, koska illalla oli Sinun, Margot -näytös.

Teatterille Satu Tuuli saapui hyvissä ajoin. Hän lämmitteli kuntosalilla kahvakuulalla, crosstrainerilla ja joogaliikkeillä sekä teki äänenavauksen. Ideaalipäivään olisi kuulunut myös hieronta-asiakas.

– Olen liikunnallinen ihminen, joten minua auttaa, kun kehon vireystila nousee.

Satu Tuulin somepäivä päättyi siihen, että hän jätti likapyykin pesuun. Isossa laitosteatterissa kaikki esityksessä tarvittava, kuten rooliasut alusvaatteita myöten, tulee talon puolesta. Helsingin kaupunginteatterin puitteet ovat ylelliset Satu Tuulille, joka kuuluu myös Q-teatterin ensembleen, perheeseen, kuten hän itse sanoo.

– Pidän tiiviistä yhteisöstä ja talkoohengestä, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Se toimii niin isossa kuin pienessä teatterissa. Ennen esitystä Satu Tuuli kerääntyy kollegoidensa kanssa rinkiin ja yhdessä sanotaan:

– Hyvä jengi!