Image

Keskustelija Sasha Huber: "Ilmastonmuutos ja kolonialismi liittyvät yhteen; luonto on haluttu alistaa, mutta nyt se iskee takaisin"

Keskustelija Sasha Huber: "Ilmastonmuutos ja kolonialismi liittyvät yhteen; luonto on haluttu alistaa, mutta nyt se iskee takaisin"
Sveitsiläistaustainen Sasha Huber (s. 1975) kuuluu tämän hetken kansainvälisimpiin Suomessa ja Suomesta käsin vaikuttaviin kuvataiteilijoihin. Hän sai valtion kuvataiteilijapalkinnon 2018 ja Suomen kansalaisuuden viime vuonna.
Julkaistu: 10.10.2020

Näin vuonna 2004 näyttelyssäsi ”Shooting back” ajopuille tekemäsi ampumanitojamuotokuvat Haitin diktaattorista Papa Docista, hänen diktaattoriseuraajastaan ja pojastaan Baby Docista sekä Kolumbuksesta, joka murhasi 3–4 miljoonaa arawak-intiaania 1492 Bahamalla ja Haitilla. Olet käsitellyt kolonialismia ja imperialismia kauan. Mistä inspiraatio aiheeseen tulee?

Aloin eritellä kolonialismiin yhteydessä olevaa menneisyyttäni. Shooting back -näyttelyssä ammuin murhaajat ja diktaattorit kirjaimellisesti.

Kolumbus oli ensimmäinen dekoloniaalinen muotokuvani, ja se jatkaa yhä maailmanympärimatkaa eri näyttelyissä. Kun olin löytänyt hyvän välineen kolonialismin epäoikeudenmukaisuuden kuvaamiseen, jatkoin sen käytön kehittämistä.

Kuvaat postkoloniaalisissa muotokuvissasi myös eläimiä. Akseli Gallen-Kallela matkaili aikoinaan brittiläisessä Itä-Afrikassa, nykyisessä Keniassa, ja ampui poikansa Jorman kanssa liudan eläimiä. Olet ampumanitonut Jorman ampuman sarvikuonon, ja teoksessa kuollut eläin ikään kuin kääntyy sankariksi Jorman sijasta. Olet myös kuvannut uhanalaisia gorilloja, ja tänä vuonna ilmastonmuutokseen kantaa ottavassa näyttelyssä Tipping of the Iceberg oli esillä jääkarhuja poikasineen. Mikä on motiivisi näiden teosten taustalla?

Luonto kuuluu kaikille, se vaatii ainoastaan, että siitä pidetään huolta. Ilmastonmuutos ja kolonialismi liittyvät yhteen; luonto on haluttu alistaa, mutta nyt se iskee takaisin.

Gorillat Silverback-näyttelystä vuodelta 2005 olivat käänteentekeviä tuotannossani: siirryin alistajista ja diktaattoreista alistettuihin. Ampumanitojaan liittyy paradoksi: väline on luonteeltaan väkivaltainen, mutta lopputuloksena on kommentti eläinten ja ihmisten oikeuksien puolesta.

Olen oikeastaan käsitetaiteilija, vaikka minua voi tietysti nimittää muotokuvataiteilijaksi, mutta sisältö ja teosten liittyminen laajempiin yhteyksiin on tärkeintä.

"Osa teoksista liittyy kolonialismiin. Perehdyin erityisesti äitini henkilöhistoriaan, koska itselläni ei oikein ollut mahdollisuutta käydä Haitilla kidnappausvaaran takia."

Olet käsitellyt taiteessasi myös perhettäsi ja edeltävät sukupolvet esiintyvät teoksissasi. Onko perheen käsittely mikrokuva kolonialismista? Mitä perhe merkitsee sinulle?

Osa perhettäni käsittelevistä teoksista liittyy kiinteästi kolonialismiin, osa taas vähemmän. Alussa perehdyin erityisesti äitini henkilöhistoriaan, koska itselläni ei oikein ollut mahdollisuutta käydä Haitilla kidnappausvaaran takia.

Näyttely I love Jany (2010) koostui valokuva- ja videoinstallaatiosta, joka kertoo New Yorkin ensimmäisiin mustiin valokuvamalleihin 1970-luvulla kuuluneesta tädistäni Janysta. Hän kehitti muotikuvia taiteeksi ja toimi esikuvana monille mallisukupolville 25 vuoden ajan Betty Ford Agencyssä ja korosti muun muassa sitä, että mustat mallit saisivat pitää afrohiuksensa. Haïti Chérie (2010–2011) taas oli kannanotto saarivaltiota kohdanneeseen hirveään maanjäristykseen.

Onko sinulla teoksia, jotka ovat erityisen merkityksellisiä itsellesi?

Pääteemani on pitkään ollut Louis Agassiz (1807–1873), sveitsiläissyntyinen Harvardin professori, joka oli aikanaan suuresti arvostettu biologi, geologi, antropologi ja jäätikkötutkija mutta ennen kaikkea rotutieteilijä. Agassizin mukaan on nimetty sveitsiläinen vuori Agassizhorn mutta myös Marsin kraatteri ja kuun osa-alue.

Agassizin rotuajattelu on hyvin samanlaista kuin myöhemmin Hitlerillä, molemmat vertasivat muita kuin valkoista rotua apinoihin. Korkeampi valkoinen rotu tulisi erottaa muista roduista. Agassiz myös kokosi alastomina kuvatuista mustista valokuvakokoelman, jolla hän pyrki todistamaan muiden rotujen alempiarvoisuutta, lempikohteenaan kongolaissyntyinen orja Renty.

"Vuonna 2008 lensin helikopterilla 3 946 metriä korkean Agassizhornin huipulle ja nimesin sen uudelleen pystyttämällä sinne kyltin Rentyhorn."

Tuosta seurasi Rentyhorniksi kutsuttu projekti. Mistä siinä oli kyse?

Vuosi 2007 oli Agassizin 200-juhlavuosi, ja liityin tuolloin sveitsiläisen historioitsijan, poliitikon ja revyytaiteilijan Hans Fässlerin transatlanttiseen komiteaan De-mounting Louis Agassiz.

Vuonna 2008 lensin helikopterilla 3 946 metriä korkean Agassizhornin huipulle ja nimesin sen uudelleen pystyttämällä sinne kyltin Rentyhorn. Tein projektista nykyään Kiasman omistaman valokuva- ja videoinstallaation ja myös kirjan.

Kyltti jouduttiin myöhemmin poistamaan eikä Sveitsi hyväksynyt 2 700 nimekkään kansainvälisen toimijan allekirjoittamaa vetoomusta muuttaa Agassizhornin nimi Rentyhorniksi.

Afrikkalaisesta diasporasta on tullut keskeinen osa viime aikojen tuotantoasi. Mitä esimerkkejä haluaisit mainita?

Sarjassa The Firsts ampumanitojamuotokuva Rosa Emilia Claysta (2017) kertoo mustasta naisesta, joka muutti Suomeen lähetyssaarnaajaperheen mukana 1888 ja sai ensimmäisenä mustana ihmisenä Suomen kansalaisuuden 1899. Kokemansa rasismin vuoksi Clay kuitenkin muutti Yhdysvaltoihin 1904, missä hänestä kehittyi monipuolinen kulttuuriaktivisti.

Toinen The Firsts -muotokuva (2018) on kirjailija James Baldwinista, joka viimeisteli teoksensa Go Tell it on the Mountain pienessä sveitsiläisessä Leukerbadin kylässä 1951–1953. Sain kunnian nitoa teoksen hänen tuolloin asumansa talon ikkunaluukkuun.

Kaksi muuta nidottua The Firsts -teosta vuodelta 2019 ovat Roomassa vaikuttanut afrikkalais-amerikkalais-haitilainen kuvanveistäjä Edmonia Lewis, ensimmäinen musta kansainvälistä mainetta niittänyt naistaiteilija, sekä Jani Toivola, Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja.

"Agassizin rotuajattelu on hyvin samanlaista kuin myöhemmin Hitlerillä, molemmat vertasivat muita kuin valkoista rotua apinoihin."

Jotkut kenties ajattelevat, että olet jonkinlainen ”agendataiteilija”, koska teoksesi liittyvät niin kiinteästi kolonialismiin. Piiloutuuko agendaan jonkinlaisia vaaroja?

Oma taiteeni liittyy kolonialismiin vain osittain. Vaara saattaa piillä siinä, että taiteilijat yrittävät vastata hinnalla millä hyvänsä kysymykseen ”kuka olen?” Se voi pudottaa tekijät erityisiin laatikoihin.

Tämän hienosti välttäneitä yhteiskunnallisia taiteilijoita ovat sveitsiläinen Meret Oppenheim ja yhdysvaltalainen Theaster Gates. Tampereen taidemuseon tämänhetkinen ”agendani”, jos näin halutaan sanoa, on Space Race -installaatio, jossa mietin rasismin ulottamista avaruuden ilmiöihin niiden nimeämisessä. Teokseni kiertävät kuitenkin Tellusta siinä missä minäkin.

Sasha Huberin Space Works -teoksia nähtävänä Tampereen taidemuseossa Blacklight Photo Festivalilla 12.9.–8.11. 2020.

Taustalla diaspora

Sascha Huberin tausta liittyy karibialaiseen diasporaan; hänen isoisänsä pakeni Haitilta 1960-luvun puolivälissä François Duvalierin, ”Papa Docin”, diktatuuria ja asettui perheineen New Yorkiin, josta Huberin äiti muutti sveitsiläisen miehensä kanssa lähelle lähelle Zürichiä.

Huberin työskentelyn punainen lanka on visuaalisesti lempeä kolonialismin kritiikki, jonka kantava voima on ampumanitojatekniikka. Hän muodostaa kuvia ampumalla pistoolinomaisella laitteella niittejä erilaisille puupinnoille.

Kommentoi »