Mikä sai miellyttävän, pidetyn ja menestyvän lakitieteiden opiskelijan raiskaamaan ja surmaamaan kymmeniä naisia silmittömässä murha-aallossa?
Kirjailija JP Koskinen sukelsi maailman tunnetuimman sarjamurhaajan elämäntarinaan ja teki siitä pysäyttävän havainnon.
Tammikuun 4. päivän iltana vuonna 1974 kahdeksantoistavuotias Karen Sparks palasi kotiinsa Seattlessa, Yhdysvaltojen länsirannikolla. Tanssia opiskellut Karen oli yksi vanhasta rakennuksesta huoneen vuokranneista opiskelijoista. Hän vetäytyi sänkyynsä nukkumaan.
Aamulla talossa herättiin hirveään näkyyn. Joku oli hyökännyt yöllä Karenin kimppuun ja hakannut tämän lähes kuoliaaksi sängystä irrotetulla metallitangolla. Hänelle oli myös tehty raakaa seksuaalista väkivaltaa. Karen sai vakavan aivovaurion, mutta selvisi hengissä. Yön tapahtumista tai hyökkääjästä hän ei muistanut mitään, eikä murrosta tai tekijästä ollut jäänyt jälkiä.
Järkyttyneet paikalliset eivät vielä tässä vaiheessa tienneet, minkälainen hirviö sattumanvaraisesti valitun nuoren uhrin kimppuun oli käynyt. Seuraavien vuosien aikana kymmenet Karenin kaltaiset nuoret, kauniit naiset tulisivat ensin katoamaan ja menettämään sitten henkensä yhden kaikkien aikojen pahimpien sarjamurhaajien kynsissä.
Todellista uhrien määrää ei tiedä kukaan. Myöhemmin tehdyissä haastatteluissa Theodore Robert Bundy vihjasi siepanneensa ja tappaneensa useita naisia jo vuosia aiemmin. Se tiedetään, että Karenin sieppauksen jälkeen Bundy aloitti käsittämättömän raa´an, noin kolme vuotta kestäneen murhien sarjansa ensin Washingtonin, myöhemmin myös useiden muiden osavaltioiden alueilla. Ennen kuolemaansa Bundy tunnusti tappaneensa 30 naista, mutta määrän on usein arvioitu voivan olleen paljon suurempi.
Kiinnijäämistä hidasti se, että psykologiaa ja lakia yliopistossa opiskellut, komea, ystävällinen ja sanavalmis Bundy ei vastannut viranomaisten käsitystä väkivaltaisesta raiskaaja-murhaajasta. Miellyttävän ulkokuoren alla Bundylla oli kuitenkin pimeä puoli, melkein kuin toinen persoonallisuus, joka otti välillä vallan nuoressa miehessä. Se sai Bundyn harhailemaan öisin ensin seuraamassa ja tirkistelemässä naisia, myöhemmin murhaamassa heitä. Lopulta Bundy ei kyennyt enää hillitsemään väkivaltaista puoltaan lainkaan.
Karmea totuus Bundysta alkoi valjeta siinä vaiheessa, kun Seattlen alueelta kadonneiden naisten jäänteitä alkoi löytyä Kaskadivuoriston rinteiden metsistä. Poliisi sai varsin varhaisessa vaiheessa kuvauksia Bundyn tuntomerkeistä, hänen vaaleasta kuplavolkkaristaan ja jopa hänen nimestään.
Tässä vaiheessa Bundy oli kuitenkin jo livahtanut viranomaisilta ja siirtynyt toisiin osavaltioihin jatkamaan saalistustaan. Tarvittaisiin vielä lukuisia, silmittömän väkivallan seurauksena kuolleita uhreja, kaksi vankilapakoa ja yhtä monta kiinnijäämistä ennen kuin hirviö saataisiin talttumaan.
Kirjailija JP Koskinen tutustui Bundyn tarinaan kerätessään tietoa omaan dekkarisarjaansa 2000-luvun alkupuolella. Bundysta on tullut pop-kulttuurissa eräänlainen sarjamurhaajien esikuva, jonka henkilöstä ja teoista on helppo löytää viittauksia elokuvista ja romaaneista.
Kaksi kertaa Finlandia-ehdokkaana olleen Koskisen työtapoihin kuuluu huolellinen taustatutkimuksen teko, ja Bundy tarjosi ikkunan kieroutuneen murhaajan mielenmaisemaan.
Koskinen sukelsi vähitellen syvemmälle Bundyn tarinaan esimerkiksi alkuperäisten kuulustelukertomusten ja tutkintaraporttien kautta. Vähitellen aineistoa kertyi niin paljon, että hän alkoi miettiä kirjan kirjoittamista Bundysta.
Tietokirja Ted Bundy – sarjamurhaaja vailla omaatuntoa (Crime Time) on perusteellinen esitys Bundyn elämästä ja tapahtumista myös tunnetun murha-aallon ulkopuolella. Teos valottaa Bundyn taustaa ja elämänvaiheita lapsuudesta alkaen. Se piirtää kuvan miehestä, jolta näyttää kirjan nimen mukaisesti puuttuneen kyky sääliä uhrejaan. Mies, jota paholainenkin pelkäisi, kirjaan saatteessa tiivistetään.
– Häneltä puuttui jokin ominaisuus, jonka seurauksena se väkivalta ei merkinnyt hänelle mitään. Se, mitä hän teki, oli täysin käsittämätöntä, eikä hän missään kohdassa katunut tekojaan, Koskinen sanoo.
1970-luku oli Yhdysvalloissa sarjamurhaajien vuosikymmen. Kauhua teoillaan herättivät esimerkiksi Charles Manson "perheineen", John Gacy, Son of Sam -nimellä tunnettu David Berkowicz, sekä Hillsiden kuristajaksi nimetty tappaja. Koskisen mukaan Bundy kuitenkin erosi muista sarjamurhaajista siinä, että hän ei ollut heidän tapaansa erakko tai sosiaalinen hylkiö.
– Hänellä oli myös aina paljon naissuhteita. Vielä viimeisen Floridassa tehdyn murhan jälkeen hän kävi treffeillä naisen kanssa. Lehdissä Bundysta puhuttiin unelmavävynä.
Mikä sitten sai Bundyn hylkäämään tavallisen elämän ja antautumaan kieroille fantasioilleen? Ja mistä kumpusi Bundyn tarve silmittömän raakaan väkivaltaan tuntemattomia naisia kohtaan?
Burlingtonissa Vermontin osavaltiossa vuonna 1946 syntynyt Bundy oli avioton lapsi, joka vietti varhaisvuotensa isovanhempiensa kodissa. Äitiään hän luuli pitkään siskokseen, ja totuuden paljastumisen on arveltu olleen Bundylle kova paikka. Koska talouden kanssa oli tiukkaa, Bundy alkoi jo varhain varastelemaan haluamiaan tavaroita ja haaveili varakkaammasta elämästä. Myös öisen kuljeskelun ja tirkistelyn hän aloitti jo ennen aikuisikää.
Vaatimattomasta taustastaan huolimatta Bundy näytti pärjäävän elämässään. Vuonna 1965 high schoolista valmistunut nuorukainen aloitti opinnot yliopistossa Seattlessa. Hän teki samalla erilaisia töitä ja seurusteli varakkaasta perheestä tulevan Marjorien kanssa. Vapaa-aikanaan Bundy lasketteli ja liikkui luonnossa alueen kauniissa vuoristomaisemissa. Opiskeluvuosinaan Bundy lähti mukaan politiikkaan osallistumalla paikallisen republikaanipuolueen toimintaan.
1970-luvun alussa Bundy suoritti psykologian yliopistotutkinnon ja haaveili lakimiehen ammatista. Opinnot eivät kuitenkaan sujuneet, ja suhde Marjoriehen kariutui. Bundyn pimeä puoli alkoi vaatia yhä enemmän huomiota ja viemään aikaa kaksoiselämän näkyvältä osalta.
Alkuvuonna 1974, viikkoja Karen Sparksin kokeman hyökkäyksen jälkeen, radiossa säätiedotuksia lukenut 21-vuotias Lynda Ann Healy katosi kotoaan. Myöhemmin selvisi, että Bundy oli siepannut, raiskannut ja tappanut hänet ennen ruumiin piilottamista syrjäiseen paikkaan.
Nuoria naisia alkoi kadota seudulla noin kuukauden välein. Usein Bundy sai uhrit autoonsa esittämällä loukkaantunutta valekipsin tai kainalosauvojen avulla ja pyytämällä heiltä apua. Autossa Bundy löi uhrinsa tajuttomaksi rautakangella tai kuristi heidät tiedottomaksi. Surmat muuttuivat koko ajan raaemmiksi.
Heinäkuussa kaksi nuorta naista katosi keskellä päivää Seattlen lähellä sijaitsevan Sammamishjärven rannalta, jossa tuhannet ihmiset olivat nauttimassa kesäpäivästä. Silminnäkijät kertoivat Tediksi esittäytyneestä, kuplavolkkarilla liikkuneesta miehestä, joka oli pyytänyt apua purjeveneen siirtämiseen.
Poliisi oli vihdoin päässyt sarjamurhaajan jäljille. Samaan aikaan kadonneiden naisten jäänteitä alkoi löytyä vuoristoisesta maastosta. Syksyyn mennessä vinkkejä mahdollisesta tekijästä oli kuitenkin tullut niin paljon, että Bundyyn liittyvät havainnot hukkuivat niiden joukkoon. Taustaltaan nuhteeton, oikeustieteellisessä opiskeleva nuorukainen ei sopinut ennakkokäsitykseen hullusta sarjatappajasta.
Opiskeluaikanaan rikosten ehkäisykomissiossa työskennellyt Bundy tiesi tämän. Kuten myös sen, että tiedonvaihto eri osavaltioiden viranomaisten välillä oli olematonta. Tästä syystä hän päätti vaihtaa maisemaa.
Utahin osavaltiossa sijaitsevaan Salt Lake Cityyn opiskelemaan muuttanut Bundy sai jatkaa tappamista alueella, jossa häntä ei tunnettu. Nuorten naisten pahoinpideltyjä ruumiita alkoi nytkin löytyä syrjäisiltä alueilta. Myöhemmin kävi ilmi, että Bundy oli pitänyt osaa uhreistaan hengissä päiväkausia sieppaamisesta. Hän myös tapasi vierailla metsässä mätänevien ruumiiden luona tappamisen jälkeen.
Samaan aikaan Bundy piti yhteyttä baarissa tapaamaansa yksinhuoltajaan Elizabeth Kendalliin, jonka kanssa hän oli seurustellut suhteen Marjorien kanssa tultua päätökseen. Elizabethin mukaan hän eli Bundyn kanssa vuosia varsin normaalia parisuhde-elämää. Poliisin antamat tuntomerkit tappajasta kuitenkin vastasivat niin hyvin Tediä, että naisystävä päätyi lopulta ilmoittamaan epäilyksistään poliisille.
Bundy saattoi ajella kuplavolkkarillaan satojen kilometrien matkoja sopivia uhreja etsiessään. Marraskuun 8. päivänä hän lähestyi poliisina esiintyen 18-vuotiasta Carol DaRonchia ostoskeskuksessa utahilaisessa Murrayn kaupungissa, yrittäen saada tämän mukaansa. DaRonch kuitenkin onnistui pakenemaan Bundyn autosta. Myöhemmin hänen todistuksensa oli avainasemassa, kun Bundy pidätettiin ensimmäisen kerran.
Bundyn onni kääntyi elokuussa 1975, kun utahilainen maantiepoliisi pysäytti aamuyön tunteina asuinalueella liikkuneen Volkswagenin. Auton toinen etupenkki oli irrotettu uhrien kuljettamista varten. Tavaratilasta löytyi epäilyttävä tavarakokoelma, johon lukeutuivat sorkkarauta, käsiraudat ja köyttä. Seuraavana vuonna Bundy tuomittiin vankilaan Carol DaRonchin sieppauksesta.
Kesäkuussa 1977 Bundy onnistui pakenemaan hyppäämällä oikeustalon toisen kerroksen ikkunasta. Viikon ajan vuorella harhailtuaan hän kuitenkin jäi kiinni. Toinen vankilapako saman vuoden joulukuussa onnistui, ja Bundy pakeni läpi Yhdysvaltojen, päätyen lopulta Tallahasseen kaupunkiin Floridaan.
Bundyn tunnetuimmat veriteot tapahtuivat paria viikkoa myöhemmin, kun hän hyökkäsi yliopiston naisopiskelijoiden asuntolaan Tallahasseessa. Kohteeksi joutui neljä nukkumassa ollutta naista, joista kaksi kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti. Ennen kiinnijäämistään helmikuussa 1978 Bundy tappoi vielä kidnappaamansa 12-vuotiaan Kimberly Leachin.
Tässä vaiheessa Bundysta oli tullut maanlaajuisesti tunnettu, ja hänen oikeudenkäyntiään seurasivat sadat toimittajat. Spektaakkelin arvoa lisäsi sen, että Bundy oli vaatinut saada edustaa itseään oikeudenkäynneissä. TV-katsojien oli edelleen vaikeaa uskoa, että hurmaava ja hauska Bundy voisi olla kauhean murhasarjan takana.
Valamiehistö oli kuitenkin eri mieltä. Eri oikeudenkäynneissä Bundy sai kaikkiaan kolme kuolemantuomiota.
Vankilassa istunutta Bundya ei koskaan saatu suoraan tunnustamaan kaikkia tekojaan. Ennen teloittamistaan Bundy sanoi tappamiaan naisia olevan kolmekymmentä, ja paljasti samalla joidenkin ruumiiden kätköpaikat. Osaa Bundyn uhreista ei silti ole tähän päivään mennessä löydetty, eivätkä omaiset ole saaneet varmuutta heidän kohtalostaan.
–Jos jäänteitä ei ole löydetty, niin henkilö pysyy kadonneena. Poliisilaitosten sivuilla on edelleen Bundyn uhreja kadonneiden luetteloissa, Koskinen sanoo.
Bundyn uhrien todelliseksi määräksi on välillä arvioitu jopa sata. Koskisen mukaan näin suuri surmien määrä olisi jo ajankäytöllisesti vaikeaa toteuttaa. Hän arvioi kolmenkymmenen olevan lähellä totuutta, vaikka varmuutta tästä ei koskaan saadakaan.
Koskisen mielestä poikkeuksellisinta Bundyssa oli hänen kykynsä erottaa murhaaminen tehokkaasti muusta elämästä.
– Psykologisissa tutkimuksissa todettiin, että hän oli taitava lokeroimaan oman persoonallisuutensa ja olemaan niissä erilaisissa rooleissa. Mutta loppuvaiheessa hän ei pystynyt enää pitämään yllä tätä erottelua ja alkoi toimia aivan järjettömästi.
Lopulliset syyt ja selityksen Bundyn toiminnalle ovat jääneet ratkaisematta. Joka tapauksessa Bundy teki murhaamisesta itselleen suorastaan ammatin, jonka päämääriä kaikki muu palveli.
– Hän oli erittäin järjestelmällinen. Koko hänen elämänsä ja uravalintansa tukivat sitä, mihin hän oli menossa.
Ted Bundy teloitettiin sähkötuolilla Floridan osavaltionvankilassa 24. tammikuuta vuonna 1989. Vuosien painajainen oli viimein päättynyt.
