”Anteeksi kaikesta, opettajani!” – Supersuosittu Sara Siipola oli psyykkisistä ongelmista kärsivä kouluhäirikkö
Suomen striimatuin laulaja Sara Siipola oli kouluhäirikkö, joka ei uskaltanut sanoa ääneen haluavansa artistiksi. Tänään hän uskaltaa sanoa haluavansa Suomen suurimmaksi artistiksi.
Jos kevään Uuden Musiikin Kilpailun finaalin tuomaristo olisi saanut valita, Suomea ei olisi Göteborgin Euroviisuissa edustanut vallaton Windows95Man, vaan Sara Siipola kappaleellaan Paskana. Vaikka edustuspaikka jäi saamatta, nousi kaunis ja taitava Sara viimeistään silloin kaiken kansan tietoisuuteen. Tässä olisi jotakin uutta.
Oli lähellä, ettei Sarasta tullut lainkaan laulajaa. Lapsuuden kotikaupungissa Laihialla ei ollut juuri tekemistä. Ei musiikkiluokkaa eikä huoltoasemaa, jossa hengailla.
Pienellä paikkakunnalla Sara joutui pienentämään itsensä, hän ei todellakaan ollut mikään tenavatähti, jonka tie olisi pedattu taivaisiin. Siitä huolimatta Sara rakasti musiikkia ja kuunteli vahvaäänisiä laulajia, kuten Céline Dionia.
UMK:n aikaan Saraa pyydettiin lähettämään viesti entisen koulunsa aamunavaukseen.
– Aloitin sen sillä tavalla, että jos siellä on vielä minun aikaisiani opettajia, anteeksi kaikesta! Ette varmaan uskoneet, että minusta kuuluisi enää mitään. Mutta nuorissa on toivoa.
”En saanut olla oma itseni. Vihasin kaikkea, jopa itseäni.”
Perhe oli onnellinen ja turvallinen, mutta teini-iässä Sara alkoi kiehua raivoa ja kehitellä itselleen luokan pellen roolia. Koulunkäynti tuntui vaikealta. Sara ajatteli pitkään, että jokin on vialla, mutta ei vain ymmärtänyt, mikä. Hän oli jatkuvasti levoton, suorastaan hankala ja kapinoiva lapsi.
– Yläaste oli yhtä myllerrystä, ja jostakin syystä en pystynyt muuttamaan sitä näkemystäni, että kaikki näkevät minut tietynlaisena. Että olen huono koulussa, eikä minulla ole lahjoja mihinkään. Pelkäsin, mitä muut sanoisivat, jos olisinkin toisenlainen.
Koska Sara oli jo koulun silmätikku, hän ei halunnut vetää puoleensa ylimääräistä huomiota. Hän luonnehtii itseään kovaääniseksi, räiskyväksi persoonaksi. Se ärsytti monia.
– Varmasti osa vihaisuudestani johtui siitä, että en saanut olla oma itseni. Vihasin kaikkea, jopa itseäni. Halusin vain lyödä nyrkin seinästä läpi, koska en mahtunut toisten minulle antamaan muottiin.
Omassa huoneessaan Sara antoi unelmiensa lentää. Siitä tuli hyvä olo, mutta ääneen hän ei uskaltanut asiasta puhua. Niin suuri oli pelko, että hänen unelmansa ammutaan heti alas.
– Siksi halusin pitää unelmat vain itselläni. Olen muutenkin sellainen tyyppi, että en halua puhua asioista ennen kuin ne tapahtuvat. On siistimpää, kun on vähemmän sanoja ja enemmän tekoja.
Sara lintsasi koulusta, istui tunteja jälki-istunnossa ja kuunteli puhutteluja. Kehuja ei satanut. Ainoa kiinnostuksen aihe oli musiikki, mutta siitäkin hän sai vain kutosen, koska hän häiriköi tunneilla. Päättötodistuksen keskiarvo oli 6,7.
Yksi hyvä palaute jäi silti kytemään.
Yläasteella Sara uskaltautui laulamaan välituntikonsertissa, minkä jälkeen hänet pyydettiin rehtorin kansliaan.
– Rehtori oli ihan fiiliksissä ja sanoi, että sä olet Haloo Laihia!
Rehtori viittasi Haloo Helsinkiin, yhteen Suomen menestyneimmistä rock-yhtyeistä.
– Silti kesti vielä monta vuotta, ennen kuin uskalsin heittäytyä unelmani perään.
Rehtorin hyvä palaute jäi kytemään.
Peruskoulun jälkeen Sara opiskeli Vaasassa merkonomiksi ja aloitti laulutunnit. Vihdoin aika oli kypsä. Hänelle valkeni, että aikuisuus on tässä ja nyt, elämä ei enää odota. Miten edetä? Television laulukilpailun kautta? Vai levy-yhtiön?
– Tajusin, ettei minua kiinnostanut muu kuin artistin ura ja etten voi menettää mitään kokeilemalla.
Yhdeksäntoistavuotiaana Sara matkusti äitinsä kanssa Pohjanmaalta Helsinkiin tapaamaan manageri Hannu Sormusta. Ennen tapaamista hän oli jo ladannut Instagramiin videoita itsestään, mutta itsekriittisyyttään usein poistanut ne.
– En todellakaan ajatellut, että minulla on mitenkään erityisen hyvä ääni. Itkin, kun menin ensimmäistä kertaa studiolle ja kuuntelin demojani. Niin hirveältä omasta mielestäni kuulostin. En laula vieläkään esimerkiksi karaokessa. Siitä tulee jäätävät paineet.
Lopulta levytyssopimus irtosi Sony Music Finlandin silloisen toimitusjohtajan Henri Lanzin avustuksella. Ilmestyi singlejä ja debyyttialbumi, sielukasta tummaa poppia sisältävä Kaunis kun itken ilmestyi vuonna 2019. Ajoitus ei olisi voinut olla huonompi, sillä pian korona sulki koko maan.
–Siitä lähtien olen vain odottanut, Sara huokaa.
Sara kertoo kärsivänsä huijarisyndroomasta, vaikka hänen isoin hittinsä, UMK:ssa kiitoksia kerännyt Paskana-biisi on ylittänyt jo aikaa sitten platinarajan.
– Pelkäsin aina, kun latasin niitä videoita, että nyt tästä kaikki tajuavat, miten huono olen. En vieläkään voi katsoa esimerkiksi live-esiintymisiäni tyytyväisenä.
Sara on käsitellyt tuotannossaan alusta alkaen myös vaikeita teemoja ja puhunut avoimesti mielenterveysongelmistaan.
– Saan paljon viestejä, joissa ihmiset kertovat saaneensa apua elämäänsä lauluistani. Se tuntuu uskomattomalta, ja itken aina, kun luen niitä. Tuntuu hienolta, jos voin auttaa.
Ala-asteella Sara koki ympäröivän maailman olevan kaoottinen, ja ruokailujen rajoittaminen oli hallintakeino, jolla elämästä tuli siedettävämpää. Kun Saran äiti löysi vaatekaappiin piilotettuja aamupaloja, Saraa vain ärsytti.
– Että joku tulee sörkkimään mun suunnitelmia!
Lopulta vanhemmat veivät tyttärensä anoreksian vuoksi lääkärille ja terapiaan.
– Olen vieläkin aika armoton itseäni kohtaan, mutta nykyään yritän mennä eteenpäin, vaikka en olisi itseeni tyytyväinen. Se on asia, jota tulen varmasti opettelemaan koko elämäni ajan.
”Sain varmuuden, etten ole hullu enkä ole kuvitellut kaikkea.”
Seitsemän vuotta sitten Sara sai selityksen, miksi hänen koulunkäyntinsä tuntui nuorempana niin vaikealta ja asioiden aloittaminen hankalalta. Psykiatrin luona kävi selväksi, että hänellä on ADHD.
– Jälkikäteen se on selittänyt, miksi arki ja ympäröivä maailma on tuntunut sekavalta. Syömisen kontrollointi oli vain tapa hallita edes jotakin. En tiennyt, että minulla on ADHD.
Sara mietti pitkään, miksi muilla asiat sujuvat, mutta hänellä kaikki takkuaa. Se aiheutti pitkään riittämättömyyden tunnetta.
– Armottomuus itseä kohtaan kumpuaa sieltä, koska jouduin kamppailemaan perusasioiden kanssa. Nekin vaativat minulta hirveästi ponnistelua. Jouduin piiskaamaan itseäni, jotta pystyin samoihin asioihin kuin muut.
Ensin Saralle riitti pelkkä tieto diagnoosista, niin vapauttava tunne oli saada vihdoin selitys kaikelle koetulle. Erilaisten kokeilujen jälkeen löytyi myös sopiva lääkitys auttamaan arjessa.
– Sain varmuuden, etten ole hullu enkä ole kuvitellut kaikkea. Toki pidän itseäni vieläkin hulluna hyvällä tavalla! Äitikin juuri huomautti, että aika monessa biisissä sanon olevani hullu, Sara nauraa.
Nyt Sara ymmärtää senkin, että syömishäiriö ja ADHD kulkevat käsi kädessä. ADHD-diagnoosiin saattaa liittyä paljon oheissairauksia kuten masennusta ja ahdistusta.
– Niistä olen itsekin kärsinyt ja syön ahdistukseen päivittäin lääkettä. Mietin tosi paljon maailman menoa. Uutisten seuraaminen ahdistaa, vaikka tiedän, etten voi niitä asioita kontrolloida.
Saralle on tärkeää, että hän voi purkaa lääkityksen ja terapian aiheuttamaa stigmaa. Hän muistuttaa, että ne tekevät ihmisestä toimintakykyisemmän.
– Näistä henkilökohtaisista asioista puhuminen on sen arvoista, jos voin auttaa yhtäkin ihmistä siinä, että häntä ei hävetä.
Tänä päivänä Sara katsoo itseään lempeämmin, vaikka hän kamppailee vieläkin perfektionismin kanssa.
– Olen yrittänyt opetella siitä pois, koska olen ymmärtänyt, miten paljon se estää minua tekemästä asioita. Katastrofiajattelu aiheuttaa sen, että haluaisin kontrolloida kaikkea elämässäni.
Toisaalta Sara uskoo todella paljon universumin voimaan. Että kaikki asiat tapahtuvat syystä ja että kaikella on tarkoitus. Jos jotakin ei huomaa hetkessä, myöhemmin asiat kyllä selkiytyvät.
– Siksi en uskalla edes ajatella niitä pahimpia skenaarioita! Sen sijaan yritän ajatella, miten kaikki menisi täydellisesti.
”Enää en googlaa itseäni! Ymmärrän, että julkisuus kuuluu tähän ammattiin, mutta kyllä se vähän ahdistaa, jos mietin sitä tarkemmin.”
Jos uran alku olikin koronan vuoksi tahmea, vuonna 2023 Sara oli Suomen googletetuin naisartisti. Hän on huipulla, muttei pelkästään innoissaan saamastaan huomiosta.
– Enää en googlaa itseäni! Ymmärrän, että julkisuus kuuluu tähän ammattiin, mutta kyllä se vähän ahdistaa, jos mietin sitä tarkemmin. Että joku oikeasti haluaa spekuloida elämälläni. Yritän ajatella myönteisesti, että kiva, jos ihmisiä kiinnostaa.
Sillekään Sara ei mahda mitään, että Instagramin inboxiin kolahtelee pyytämättä tuntemattomien kikkelikuvia ja treffipyyntöjä.
– Sitä varten ei tosin tarvitse olla artisti, ihan naisena oleminen riittää. Jotkin viestit saattavat tuntua jopa pelottavilta ja ahdistavilta, mutta yritän olla ajattelematta niitä liikaa. En onneksi asu yksin, parisuhteessa oleva Sara puuskahtaa.
Rutiinit pitävät Saran elämän tasapainossa, vaikka artistin jokainen päivä on erilainen. Samanlaiset, tutut asiat rauhoittavat ja maadoittavat arkeen. Toisaalta Sara nauttii, kun asioita on meneillään paljon yhtä aikaa. Silloin ei ehdi ylikelata, vaan saa mennä ja tehdä.
Tulevaisuuden näkymätkin ovat selkeitä: Sara haluaa olla Suomen suurin artisti.
– Ennen en uskaltanut sanoa kenellekään, että haluan olla artisti. Nyt uskallan sanoa, että haluan olla Suomen isoin artisti. Kaikki on mahdollista.
Viime vuonna Sara oli Hyvinkäällä lukiossa puhumassa Kansainvälisenä tyttöjen päivänä unelmista.
– Haluan luoda uskoa ihan jokaiseen: te pystytte. Unelmoikaa isosti ja menkää rohkeasti unelmianne kohti.
Sara Siipola
Syntyi: 24. maaliskuuta 1997 Vaasassa.
Asuu: Radiojuontaja Alexander Eklundin ja koiransa kanssa Espoossa.
Ajankohtaista: PASKANA-kiertue jatkuu elokuun loppuun.
Meikki: Miia Ollula. Tyyli: Martina Martiala. Asu 1) pitsimekko+ hame/ Gangstamarla, Asu 2)Vintage hanskat, koru/Charwinette, korsetti /Zara, Asu 3) Toppi/Vilma Velt, Housut/ Bergman Designs.
