Image

Sanojen juoksu

Sanojen juoksu

Miina Supinen lenkkeilee Töölönlahdella Anja Erämajan runojen tahtiin.
Teksti Miina Supinen
Mainos

Tiedätte varmaankin sen ilmiön, että kun innostuu jostakin asiasta, niin yhtäkkiä sitä on mukamas joka paikassa. Kun työntää lastenrattaita, kadut ovat täynnä lastenrattaita. Kun haaveilee mopsista, joka toinen koira on mopsi.

Olen ruvennut harrastamaan lenkkeilyä, ja nyt minusta tuntuu, että suunnilleen kaikki juoksevat, ja varsinkin kirjailijat. Kyseessä ei ole pelkkä näköharha, koska 700 000 suomalaista ilmoittaa hölkkäämisen harrastuksekseen.

Yksi kirjailija-juoksija on kolumnistiparini Juha Itkonen. Hän arveli muutama vuosi sitten Imagessa, että kirjoittaminen ja juokseminen tukevat toisiaan. Juuri näin se on. Yksinäisyys ja kärsimys lenkkipolulla auttavat sietämään vastaavia tunteita käsikirjoituksen kanssa. Juokseminen on tehokkain päihteetön tapa nollata hetkeksi päänsä, ja kirjailijoilla jos kellä on paljon nollattavaa; oman elämänsä kriisien lisäksi fiktiivisiä kriisejä. 

Romaani on kuin maraton. Novelli on kuin reipas kolmen kilometrin pyrähdys. Joku epäterveellisen pitkä kirjoitus- tai lukemisprosessi on tietysti ultrajuoksu. Mutta mitä runoteos sitten on?

Se voisi olla intervalliharjoitus. Ainakin näin kerrotaan Anja Erämajan uudesta Töölönlahti-teoksesta. Kirja on kuulemma syntynyt juoksun inspiroimana. Se kertoo Töölönlahdella lenkkeilystä neljänä vuodenaikana. 

Anja Erämaja on puolituttuni, ja näin hänet viimeksi WSOY:n kirjaesittelyiltamassa. Hän nousi lavalle verkkareissa ja käytetyn näköisissä lenkkareissa ja alkoi laulaa omia kappaleitaan. Erämajalla on puhdas ja vahva, aika matala ääni, josta tulee mieleen hämyinen yökerho. Ristiriita sporttisen ulkomuodon ja jazz-äänen välillä on vaikuttava. Sellaisia Erämajan runotkin ovat, persoonallisia ja teeskentelemättömiä.  

Aion testata Erämajan lyriikkaa aidossa ympäristössä. Otan kirjan mukaan, laitan lenkkarit jalkaan ja lähden Töölönlahdelle. Perillä piilotan kirjan pensaaseen ja juoksen pari kierrosta. Kuten Erämaja kirjoittaa: 

Näin se minulta juoksuksi menee / radan vartta / aidan viertä / sillan yli, ohi / sinisen huvilan / ohi viileän kallion / kiveen, kiveen / hakattujen / nimien, / muistomerkin. 

Muistelen Erämajan tekstiä juostessani. Melodista ja rytmikästä. Kuvittelen, että runot ovat syntyneet lenkkareiden tömähdysten tahtiin. Välillä tulee pieniä sprinttejä, toisinaan pitkiä suoria ja ylä- ja alamäkiä. 

Kirjan virtaava tunnelma muistuttaa juoksemisesta. Oivallukset tulevat ja menevät kuten maisemat silmissä ja ajatukset juoksijan mielessä. Erämaja liikkuu arkisten sattumusten, yhteiskunnallisten kysymysten ja suurten filosofisten pulmien äärellä, mutta koko ajan mennään eteenpäin. Suru, ilo, ahdistus ja hämmennys – kaikki tulee ja menee.

Runot ovat monesta kohdasta laululyriikaksi sopivia. Ne ovat helposti lähestyttäviä ja tukevasti kiinni arkikokemuksessa. Kukapa meistä kiireisistä muurahaisista ei tunnistaisi vaikkapa tällaista ajatusta:

Pelkään huilaamista, / pelkään että huilareilta / nykäistään neliöt alta, / taso laskee ja katto, / joutuu konttaamaan, / ryömimään, käytävälle, / putkeen, viemäriputkeen, / lapset hunningolle, / joutuu vaihtamaan / pienempään, festivaalit / piknikkiin, Egyptissä / piti käydä.

Paikoitellen huomiot ovat hauskoja:

Luulet olevasi / kasvissyöjä, et ole, / salaatinlehdellä / pieniä päitä, raajoja. / Ikinä et ole yksin kotona, / koskaan ainut itsessäsi. / Kuhina käy sängyssä, / kylpyhuone aina varattu.

Puikkelehdin kävelijöiden, pyöräilijöiden ja skeittaajien seassa. Askel on tänään kevyt ja aurinko paistaa, mutta tämä kyseinen rinkula on oikeastaan aika kehno lenkkireitti. Töölönlahti on liian ruuhkainen ja enimmäkseen nivelille epäystävällistä asfalttia. Alue on juoksijan kannalta parhaimmillaan varmasti syyssateissa ja talvella, kun kaikki muut ihmiset ovat kotona. Erämaja kuvaa paikkaa kaikissa säissä. Talvirunoissa kuvataan rakkauden menettämistä ja alakuloa. Ne ovat minusta teoksen hienoimpia kohtia. 

Haen kirjan pensaasta ja menen Siniseen kahvilaan juomaan vettä ja kahvia ja lukemaan runot toiseen kertaan. Istun ja annan endorfiinin ja runojen pyyhkiä ylitseni. Olen hyvin onnellinen ja ajattelen, että Helsinki on mahtava kaupunki ja Erämaja on mahtava taiteilija. Näin runous ja lenkkeily vahvistavat elämää. ■

Miina Supinen on kirjailija ja toimittaja, joka harrastaa lenkkeilyä ja kuvittelee, että hänen perässään on zombeja, jos juoksu ei kulje.

Image 201 | heinä-elokuu 2013

Julkaistu: 14.8.2013