Kirjailija Arundati Royn mukaan ei ole äänettömiä ihmisiä, on vaiennettuja ja heitä, joita ei haluta kuulla. Tämä ajatus palautui mieleen lukiessani mieskirjailijan haastattelua, jossa tämä kritisoi asioita, joita ei jutun perusteella tunnu ymmärtävän, mutta jakaa kuitenkin ajatuksiaan lähes kadehdittavan itsevarmasti.

Kirjailija toteaa vihapuheen olevan peitenimi sille, että on ”eri mieltä punavihreän poliitikon, toimittajan, taiteilijan tai akateemikon kanssa”.

Erikoinen väite on kuitenkin epätosi ja sen lisäksi, että se vähättelee vihapuheen haitallisia vaikutuksia se myös antaa virheellistä kuvaa sananvapauden perusperiaatteista.

Ensinnäkin vihapuhe ei ole pelkästään erimielisyyttä jonkun poliittisista näkemyksistä tai taiteellisesta ilmaisusta.

Vihapuhe on ilmaisun muoto, jossa hyökätään yksilöitä tai ryhmiä vastaan heidän identiteettinsä perusteella, mukaan lukien rotu, etninen alkuperä, uskonto, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai jokin muu ominaisuus.

Vihapuheen tarkoituksena on pelotella, halventaa ja epäinhimillistää ihmisiä sen vuoksi, keitä he ovat, ei sen vuoksi, mihin he uskovat tai mitä he ilmaisevat.

Vihapuhe ei siis tarkoita erimielisyyttä eikä nimestään huolimatta kuvaa tunnetilaa, se ei ole sama asia kuin vihainen puhe – tunnetilassa lauottua kommenttia.

Vihapuhe voi aiheuttaa todellista haittaa yksilöille ja yhteisöille. Se voi luoda vihamielisen ympäristön, joka johtaa fyysiseen väkivaltaan, syrjintään ja syrjäytymiseen. Se voi myös ylläpitää stereotypioita ja edistää sosiaalista eriarvoisuutta.

Siksi siihen pyritään puuttumaan ja siitä keskustellaan.

Vihapuhe ei edistä sananvapautta, päinvastoin se kaventaa sitä.

Sananvapaus on muun muassa tätä: luin jutun, josta olen eri mieltä ja kirjoitan oman näkemykseni siitä. Se ei ole sensuurin vaatimista ei-toivotuille ulostuloille.

Kaikkea saa sanoa ja kirjoittaa, vaatimus siitä, että kaikenlainen kriittinen reaktio sanottuun tai kirjoitettuun rajoittaisi sananvapautta ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Sananvapaus on demokratian kulmakivi, mutta se ei ole ehdoton. Sitä rajoittaa tarve suojella muiden oikeuksia ja ihmisarvoa.

Toisin sanoen sananvapautta ei voi käyttää toisten vahingoittamiseen.

Vihapuhe ei ole sananvapauden alle suojattua puhetta, koska se rikkoo kunnioituksen, suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon perusperiaatteita.

Vihapuhe ei ole mielipidekysymys. Sitä ei voi perustella vaihtoehtoiseksi näkökulmaksi.

Vihapuhe on syrjinnän muoto, jolla ei ole sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa.

Vihapuhe ei siis ole peitenimi sille, että on eri mieltä punavihreän poliitikon, toimittajan, taiteilijan tai akateemikon kanssa.

Se on ilmaisun muoto, jonka tarkoituksena on vahingoittaa ihmisiä heidän identiteettinsä perusteella ja sen seurauksena kynnys osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun nousee.