Sami Hyypiän pitkä ja menestyksekäs ura hakee vertaistaan – Olisiko vihdoin Hyypiän vuoro saada arvostettu Captain’s Ball -palkinto?
Sami Hyypiä pysyi eurooppalaisen jalkapallon huipulla erityisen pitkään. Aition Erkko Meri syventyy Pioneerit-sarjan uusimmassa tekstissään puolustajasuuruuden pelaajaprofiiliin ja vaatii, että Hyypiälle myönnettäisiin vihdoin Captain’s Ball -erikoispalkinto.
Tapasin Sami Hyypiän Olympiastadionilla Suomen ja Romanian välisen Kansojen liigan ottelun yhteydessä syksyllä 2022, kun A-maajoukkueen ex-päävalmentaja Martti Kuusela esitteli meidät toisillemme.
Kohtaaminen on jäänyt vahvasti mieleeni erityisesti Hyypiän olemuksen takia: hän vaikutti ujolta ja pälyili hieman hämmästyneenä ympärilleen. Samaan aikaan, kun monet muut katsomonosassa rupattelivat toisilleen, Hyypiä seisoskeli eksyneen oloisena sivummalla.
Lyhyehkön keskustelun jälkeen jatkoimme Kuuselan kanssa omille paikoillemme. Kysyin vierustoveriltani, olinko ollut jotenkin tungetteleva vai miksi Hyypiä oli vaikuttanut niin varautuneelta.
Kuusela tunsi Hyypiän. He olivat olleet tekemisissä erityisesti vuosituhannen vaihteessa, jolloin molemmat olivat vaikuttaneet samaan aikaan Englannissa: Hyypiä pelaajana, Kuusela MatchOn Sports -nimisen yhtiön analyytikkona.
– Sami oli vain oma itsensä. Ei hänen tarvitse esittää mitään. Sami on antanut näyttönsä kentällä, Kuusela vastasi minulle.
”Sami Hyypiällä on iskeä pöytään näytöt, jotka vähintäänkin horjuttavat Litmasen asemaa korkeimmalla jalustalla.”
Jari Litmasta on jo vuosikausia pidetty Suomen kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana.
Litmasta on tituleerattu ”Kuninkaaksi” ja hänen hahmonsa on saanut vaiheilleen jopa myyttisiä piirteitä. Kiistatonta on, että lahtelaisen vakuuttavat otteet etenkin 1990-luvun puolivälin Ajaxissa ovat suomalaisen jalkapallon folkloren kirkkainta osaa.
Mutta onko Litmanen selvästi Suomen jalkapallohistorian ykkösnimi?
Jos asiaa tarkastelee puhtaan urheilullisesti jättäen sivuun esimerkiksi pohdinnat pelaajaprofiileista tai pelaamiseen näyttävyydestä, Sami Hyypiällä on iskeä pöytään näytöt, jotka vähintäänkin horjuttavat Litmasen asemaa korkeimmalla jalustalla.
Kuten Litmasella, myös Hyypiällä on palkintokaapissaan seurajoukkuetitteleistä arvokkain, Mestarien liigan voitto. Lisäksi molemmat kuuluivat mestaruusvuosina joukkueidensa, Litmanen Ajaxin ja Hyypiä Liverpoolin, avainpelaajiin.
Kun Liverpool juhli keväällä 2001 UEFA Cupin voittoa, Hyypiä oli yksi joukkueen tärkeimmistä palasista kantaen ratkaisuotteluissa kapteeninnauhaa. Niin ikään joukkueeseen kuulunut Litmanen jäi osin loukkaantumisten takia sivurooliin.
Vaikka Hyypiä ei juhlinut uransa aikana Valioliigan mestaruutta, hän voitti Englannin kentillä kaiken muun, kuten maineikkaan FA Cupin kahdesti.
Litmasen tavoin myös Hyypiä on valittu Suomessa Vuoden urheilijaksi. Suomen Palloliiton myöntämiä Vuoden jalkapalloilija -titteleitä kummallakin on yhdeksän.
”Siinä missä Litmasen ura absoluuttisella huipulla tai vähintäänkin sen tuntumassa jäi verrattain lyhyeksi, Hyypiä onnistui pysymään valiopelaajien joukossa peräti vuosikymmenen ajan.”
Jos Litmasen ja Hyypiän urakaaria haluaa verrata kuvainnollisesti, yksi esitystapa on seuraava.
Toisin kuin Hyypiä, Litmanen onnistui valloittamaan maailman korkeimman vuoren. Hän nousi kaikkien maailman jalkapalloilijoiden arvoasteikossa korkeammalle kuin yksikään toinen suomalainen.
Kuten Litmasta käsittelevässä Pioneerit-sarjan tekstissä kirjoitin, Ajaxin kymppipaita oli 1990-luvun puolenvälin tienoilla yksi maailman parhaista pelaajista, ellei jopa paras. Liioiteltua ei ole väittää, että Litmasen kolmas sija perinteisessä Ballon D’Or -äänestyksessä vuonna 1995 saattoi olla jopa alakanttiin.
Hyypiä ei koko maailman mittakaavassa noussut yhtä suvereeniksi pelaajaksi, vaikka valinta UEFAn vuoden 2001 joukkueeseen oli ja on saavutuksena erittäin kunnioitettava.
Vaikka Hyypiä ei valloittanut maailman korkeinta vuorta, hän onnistui nousemaan selvästi useammalle ”kasitonniselle” kuin Litmanen.
Siinä missä Litmasen ura absoluuttisella huipulla tai vähintäänkin sen tuntumassa jäi verrattain lyhyeksi ja kääntyi laskusuuntaan vuosituhannen vaihteen jälkeen, Hyypiä onnistui pysymään valiopelaajien joukossa peräti vuosikymmenen ajan.
”Jos huipulle on vaikea nousta, niin vielä vaikeampaa on pysyä siellä. Ja juuri tässä asiassa Hyypiä oli suomalaisjalkapalloilijoista primus inter pares.”
Litmasen kruunaamiselle kaikkein kauneimmaksi voidaan tietysti esittää muitakin perusteita kuin hivenen Hyypiää loisteliaammat huippuvuodet.
A-maajoukkueen monivuotista kapteenia voi ensinnäkin luonnehtia tienraivaajaksi. Hän oli oman aikakautensa pelaajista se, joka näytti muille eteen. Myös Suomi-paidassa Litmasen sädekehä oli muita kirkkaampi.
Toiseksi Litmasen pelaajaprofiili oli varmasti yleisöystävällisempi ja ”viihdyttävämpi” kuin Hyypiän. Litmanen oli viimeisten murtavien syöttöjen antaja, pallollinen kapellimestari ja kliininen viimeistelijä, Hyypiä puolustuksen lukko ja ilmatilan hallitsija.
Ja lisäksi yleismaailmallista on, että hyökkäävät pelaajat tuppaavat dominoimaan erilaisia suosituimmuusäänestyksiä.
Mutta erityisesti huippu-uran pituus on syy, miksi Hyypiää ei voi jättää ainakaan kovin kauas Litmasesta pohdittaessa Suomen jalkapallohistorian ykköspelaajaa.
Hyypiä ei ollut loistelias vain muutaman kauden ajan, vaan vuodesta toiseen. Hän kykeni säilyttämään avainroolinsa erityisen pitkään ja vieläpä Valioliigassa, yhdessä maailman kovatasoisimmista sarjoista, jossa kilpailu pelipaikoista oli ja on päivästä toiseen raastavaa.
Monet haastattelemani ammattilaispelaajat ovat vuosien varrella kuvanneet uskottavasti, että jos huipulle on vaikea nousta, niin vielä vaikeampaa on pysyä siellä. Saattaa olla, että tempun arvon voivat aidosti käsittää vain sellaiset henkilöt, jotka ovat itsekin pelanneet huipulla.
Ja juuri tässä asiassa Hyypiä oli suomalaisjalkapalloilijoista primus inter pares.
”Tuskin yksikään toinen suomalaispelaaja on noussut yhtä nopeasti yhtä merkittävään rooliin niin suuressa seurassa.”
Litmasen ja Hyypiän vertailu, kaikesta herkullisuudestaan huolimatta, on ennen muuta mielipidekysymys.
Fakta sen sijaan on, että molemmat olivat oman aikakautensa huippuja ja joukkueidensa kiistattomia kulmakiviä.
Seuraavaa suomalaista miespelaajaa, joka olisi Mestarien liigan voittavan joukkueen avaintekijä, joudutaan todennäköisesti odottamaan pitkään.
Sami Hyypiän nousu äärettömän lyhyessä ajassa legendaarisen Liverpool FC:n kapteeniksi olisi jo tarina itsessään.
Siinä missä Litmanen kasvoi nopeasti ajaxilaiseen pelikulttuuriin, Hyypiä sopeutui hämmästyttävän nopeasti brittikentille.
Se, että suomalaistoppari esiintyi heti ensimmäisellä Liverpool-kaudellaan 1999–2000 kaikissa 38 liigaottelussa ja sai kapteeninnauhan käsivarteensa jo syyskuussa liigacupissa, on suorituksena jopa käsittämätön.
Yhtä ottelua lukuun ottamatta Hyypiä pelasi jokaisella Valioliiga-kierroksella täydet minuutit.
Tuskin yksikään toinen suomalaispelaaja on noussut yhtä nopeasti niin merkittävään rooliin yhtä suuressa seurassa.
”Hyypiän pelipaikka ja kaksinkamppailuiden suuri määrä huomioon ottaen hänen keltaisten korttiensa vähäinen määrä on hämmästyttävä.”
Hyypiän suuruutta Liverpoolissa kuvastaa myös se, että ensimmäisen viiden Valioliiga-kauden aikana hän missasi yhteensä vain kuusi liigapeliä. Toistan: vain kuusi.
Eivätkä päätä huimaavat tilastot siihen lopu.
Vuosien 2000 ja 2003 välillä Hyypiä pelasi peräti kahteen otteeseen lähes 60 Valioliiga-ottelua putkeen ilman varoitusta.
Hyypiän pelipaikka ja kaksinkamppailuiden suuri määrä huomioon ottaen hänen keltaisten korttiensa vähäinen määrä on hämmästyttävä.
Ja vaikka legendan asemaan Liverpoolissa nousseen suomalaisen vastuu viimeisinä vuosina väheni, hän pystyi vielä 35-vuotiaanakin täyttämään paikkansa Punaisten alakerrassa.
Viimeisellä liigakaudellaan 2008–2009 Hyypiä pelasi täydet minuutit kahdessatoista ottelussa. Näistä peleistä Liverpool hävisi ainoastaan yhden.
Kaiken edellä esitetyn valossa ei ole ihme, että monet Hyypiän ex-joukkuetoverit, kuten puolustaja Jamie Carragher, ovat luonnehtineet suomalaista yhdeksi kaikkien aikojen parhaista ulkomaalaishankinnoista Englannin kentillä.
Sama johtopäätös on helppo tehdä myös tilastojen perusteella.
Jos tarkasteluun otetaan Valioliiga-otteluiden määrä, Hyypiä on kymmenen eniten otteluita pelanneen ulkomaalaisen keskuspuolustajan joukossa.
Ja jos mukaan otetaan tittelit, Hyypiä nousee arvoasteikossa entistä korkeammalle.
”Varsin vähäiselle huomiolle Hyypiän pelaajaprofiilissa on jäänyt se, että parhaimpina vuosinaan hän oli liikkumistaidoiltaan erittäin monipuolinen.”
Miksi Sami Hyypiä oli niin loistava pelaaja Britteinsaarilla?
Katsoin tämän jutun tekemistä varten kahdeksan Hyypiän Liverpool-aikaista ottelua kolmelta eri sarjakaudelta.
Halusin ymmärtää vielä paremmin, vielä yksityiskohtaisemmin, mihin Hyypiän erinomaisuus saarilla perustui.
Varsin vähäiselle huomiolle Hyypiän pelaajaprofiilissa on jäänyt ensinnäkin se, että parhaimpina vuosinaan Voikkaan Pallo-Peikkojen kasvatti oli liikkumistaidoiltaan erittäin monipuolinen. Se puolestaan loi pohjaa pärjäämiselle esimerkiksi pallontavoittelutilanteissa.
Hyypiä kykeni vaihtamaan suuntaa keskuspuolustajaksi hyvinkin tehokkaasti, ponnistamaan räjähtävästi sekä säätämään askeltiheyttään lyhyemmäksi esimerkiksi riistoa varten. Erinomaisen tasapainonsa ansiosta hän pystyi katkomaan ja riistämään palloja välillä vaikeistakin asennoista.
Lisäksi Hyypiän suora juoksunopeus parhaimpina vuosina oli riittävä sarjan vaarallisimpiakin hyökkääjiä vastaan ja hänen taitonsa ennakoida tilanteita oikea-aikaisesti antoi lisäturvaa.
”Syötöissä Hyypiän jalan saattoliike ei ollut suuri, vaan suoritus oli pikemminkin eräänlainen napakka heilautus, joka mahdollisti oman joukkueen nopean etenemisen.”
Pallollisessa pelaamisessa silmiinpistävä piirre Hyypiän pelaajaprofiilissa oli kyky avata peliä laadukkaasti molemmilla jaloilla.
Vaikka Hyypiän puolustusansiot veivät usein suurimman huomion, parhaimmillaan hän oli Liverpoolissa myös etevä pelinavaaja.
Esimerkiksi syksyllä 2003 pelatussa liigaottelussa Manchester Unitedia vastaan suomalaistoppari kykeni antamaan toistuvasti pitkiä maata pitkin kulkeneita syöttöjä useiden vastustajapelaajien ohi.
Syötöissä Hyypiän jalan saattoliike ei ollut suuri, vaan suoritus oli pikemminkin eräänlainen napakka heilautus, joka mahdollisti oman joukkueen nopean etenemisen.
Vastaanottaessaan pallon Hyypiä kontrolloi sitä monesti niin, että hän pystyi antamaan syötön helposti kummalla jalalla tahansa. Pallo oli toisin sanoen riittävän lähellä kumpaakin jalkaa.
Ensimmäisellä kosketuksellaan Hyypiä ei sulkenut itseltään vaihtoehtoja pois, jos tilanne ei vaatinut kosketuksen ottamista tiettyyn suuntaan.
Hyvä liikkuvuus puolestaan auttoi siinä, että Hyypiä pystyi kääntämään syöttöjä varsin vaikeistakin asennoista täysin toiseen suuntaan kuin mihin hänen vartalonsa asento osoitti.
Usein hän maustoi syöttövalikoimaansa salaamalla aikeensa vartalon tai jalan asennolla.
Nämä seikat yhdistettynä niin pitkien kuin puolipitkienkin syöttöjen teknisesti laadukkaaseen toteutukseen tekivät topparin pelinavaamisesta erityisen vaikeasti ennakoitavaa.
”Kentällä Hyypiä ei jäänyt juuri koskaan ”keskelle tietä”, mikä on usein kaikkein huonoin vaihtoehto.”
Analysoimieni otteluiden perusteella Hyypiä oli myös erinomainen puolustamaan isoja tiloja ja tulkitsemaan pelin virtaa. Suomalaispuolustaja ei ollut ”keskitien kulkija”.
Tarkoitan termillä erityisesti sitä, että Hyypiä osasi joko hyökätä oikea-aikaisesti kohti palloa tai vaihtoehtoisesti – mikäli välittömän paineen antaminen ei ollut tarkoituksenmukaista – hän kykeni suojaamaan selustaa.
Jos vastustajan keskikenttäpelaajalla oli jalka auki valmiina pitkän syötön antamiseen linjan taakse, Hyypiä oli usein kylkiasennossa valmiina ottamaan nopeita askeleita kohti omaa maalia.
Jos syöttö suuntautuikin selkä maaliin päin olleelle hyökkääjälle suojaukseen, Hyypiällä oli taitoa kiihdyttää oikea-aikaisesti kohti vastustajaa, estää kääntyminen hyödyntämällä käsiään ja sulkea pois vaihtoehdot pelata eteenpäin. Lisäksi pitkähköt raajat auttoivat pallontavoittelussa.
Kentällä Hyypiä ei jäänyt juuri koskaan ”keskelle tietä”, mikä on usein kaikkein huonoin vaihtoehto. Silloin pelaaja ei anna painetta pallon vastaanottajalle, muttei myöskään kontrolloi selustaa.
Kun katson nuorten maaotteluita tai Veikkausliiga-pelejä, monilla nuorehkoilla suomalaispelaajilla on puutteita juuri tässä asiassa.
”Hyypiän etevyys pääpelaajana perustui ennen muuta kolmeen asiaan.”
Vaikka Jari Litmanen ja Sami Hyypiä olivat täysin eri pelipaikkojen pelaajia, molemmat olivat suomalaisittain erinomaisia pääpelaajia.
Hyypiän etevyys perustui ennen muuta kolmeen asiaan.
Ensinnäkin hän osasi ajoittaa ponnistuksensa joko yhdellä tai kahdella jalalla oikea-aikaisesti.
Toiseksi Hyypiällä oli taitoa hyödyntää vastustajan kroppaa niin, että hän pystyi vastustajaan oikealla tavalla tukeutuen saamaan itselleen lisää tilaa pallon voittamiseen.
Esimerkiksi helmikuussa 2008 pelatussa Sunderland-ottelussa Hyypiä nousi useampaan otteeseen omiin korkeuksiinsa, kun hän ikään kuin heijasi itsensä vastustajan olkapään tai muun kehonosan kautta kohti palloa. Olennaista toiminnassa oli, ettei Hyypiä käyttänyt kyynärpäitään, mikä olisi helposti johtanut rikkeeseen.
Kolmanneksi Hyypiä osasi puskea palloa teknisesti korkealuokkaisesti. Hän hyökkäsi palloa kohti riittävällä nopeudella, osumakohta pelivälineeseen oli täsmällinen ja käsien käyttö antoi puskuun lisää voimaa. Lisäksi Liverpool-puolustaja osasi puskea palloa maan kautta, mikä on taitona kaikkea muuta kuin helppo.
Sattumaa ei siis ole, että Hyypiän Liverpoolille vuosien aikana tekemistä 35 osumasta yli kaksi kolmasosaa tuli juuri puskemalla.
”Vaikka Hyypiän liikkuvuus ja räjähtävyys pelaajana olivat eittämättä heikentyneet sitten Englannin-vuosien, suomalainen sopeutui Saksassa välittömästi uuteen jalkapallo- ja pelikulttuuriin.”
Vaikka 105 A-maaottelua pelannut Hyypiä muistetaan erityisesti Liverpoolista ja Suomi-paidasta, myös puolustajalegendan uran viimeiset vuodet ansaitsevat maininnan.
Jätettyään vuonna 2009 Englannin kentät ja siirryttyään Saksan Bundesliigaan Hyypiä oli ehtinyt jo ikämiesikään.
Vaikka Hyypiän liikkuvuus ja räjähtävyys pelaajana olivat eittämättä heikentyneet sitten Englannin-vuosien, suomalainen sopeutui välittömästi uuteen jalkapallo- ja pelikulttuuriin. Senkaltaiseen temppuun vastaavassa iässä on kyennyt erittäin harva härmäläispelaaja.
Hyypiä nousi heti ensimmäisellä kaudellaan uuden seuransa, Bayer Leverkusenin, avainpuolustajaksi. Kolmea peliä lukuun ottamatta hän pelasi jokaisella kierroksella täydet minuutit.
Tunnustus vahvoista otteista tuli kauden päätteeksi, kun Leverkusen-puolustaja valittiin Bundesliigan tähdistöön – peräti 36-vuotiaana.
Saksassa Hyypiä näytti, mistä puusta hänet oli veistetty. Yli 50 Bundesliiga-ottelua kahden kauden aikana osoittivat, ettei hän ollut tullut uuteen sarjaan jäähdyttelemään.
Jotakin Hyypiän ammattimaisuudesta – niin Englannissa kuin Saksassa – kertoo, että suomalainen kärsi erittäin harvoin loukkaantumisista.
Liverpoolissa lievien vammojen tai sairastumisten aiheuttamat poissaolot rajoittuivat ainoastaan yksittäisiin peleihin.
Saksassa Hyypiä loukkasi jalkansa syksyllä 2010 ja joutui sivuun, mutta vain neljän ottelun ajaksi. Heti paluunsa jälkeen suomalainen teräsmies palasi avaukseen.
Hyypiän loisteliaasta urasta kertoo paljon myös se, että hän lopetti pelit huipulla. Hän ei halunnut jäädä kituuttelemaan tai keksimään selityksiä. Kun aika oli kypsä, se oli kypsä.
Puolustajamestari jätti ammattilaiskentät omilla ehdoillaan.
– Jossain vaiheessa tullaan sellaiseen pisteeseen, ettei pysty treenaamaan niin kovaa ja kuntokäyrä alkaa mennä alaspäin. Sellaiseen pisteeseen en halua itse mennä, Hyypiä perusteli päätöstään muun muassa Ylelle.
Suuren pelaajan suurta puhetta.
”Vuoden 2002 jälkeen Captain’s Ball -pysti on jaettu yli 20 kertaa. Sami Hyypiän nimi puuttuu palkittujen joukosta yhä.”
Suomen Palloliitto järjestää jälleen joulukuun alussa perinteisen ja kiiltävän juhlagaalan, joka huipentuu arvostetun Captain’s Ball -kiertopalkinnon saajan julkistamiseen.
Ensimmäisen kerran erikoispalkinto myönnettiin vuonna 2002 ja sen saaja oli itseoikeutetusti Jari Litmanen, joka päätti lahjoittaa näyttävän palkinnon luovutettavaksi edelleen.
Vuoden 2002 jälkeen Captain’s Ball -pysti on jaettu yli 20 kertaa. Sami Hyypiän nimi puuttuu palkittujen joukosta yhä.
Kuluvan vuoden toukokuussa tuli kuluneeksi 20 vuotta Hyypiän ja Liverpoolin ikimuistoisesta Mestarien liigan voitosta Istanbulin illassa. Sen jälkeen suomalaiset eivät ole turnauksessa juhlineet.
Sami Hyypiä oli pioneeri, joka loi pidemmän ja menestyksekkäämmän uran kuin oikeastaan kukaan muu suomalaispelaaja. Arvostus, jota Hyypiä yhä nauttii etenkin Liverpoolissa, on lähes mykistävää.
Ja huiman uran arvoa vain nostaa se, millä tyylillä Hyypiä sen teki.
Kentän ulkopuolella hän oli vaatimaton ja maanläheinen, kentällä periksiantamaton ja vaativa, kilpailija viimeisen päälle. Hän antoi näyttönsä kentällä, ei kulisseissa.
Olisiko vihdoin Sami Hyypiän vuoro saada Captain’s Ball -palkinto?
