Tuulilasi

Saksalaisyhtiöltä mullistava akkukeksintö – BMW i3:n ajosäde yli kolminkertaistui

4


Saksalaisyhtiöltä mullistava akkukeksintö – BMW i3:n ajosäde yli kolminkertaistui

Saksalaisyhtiö Lion Smart kehittää parhaillaan sähköautoihin litiumioniakkuja, jotka olisivat paljon nykyisiä parempia. Konseptin nimi on ”Light Battery”.
Teksti Tuulilasin toimitus
Kuvat BMW

Todistaakseen konseptinsa toimivuuden yhtiä on laittanut 100 kWh:n akuston BMW i3- autoon. Kun i3 tulee tuoreena ulos tehtaalta, siinä on 33 kWh akusto, jolla voi ajaa yhdellä latauksella noin 200 kilometriä. Lion Smartin akustolla ajosäde yhdellä latauksella kasvaa yhtiön mukaan peräti 700 kilometriin. Tosin ei tiedetä, oliko kyse WLTP- vai NEDC-mittauksesta vai yhtiön omasta testistä.

Mielenkiintoista on, että juuri tuo 700 kilometriä on sama ajosäde, mitä BMW lupaa vuonna 2021 tulevaan iNext-sähköautoonsa.

Light Battery -systeemissä jokaisella akkukennolla on oma sytyttimensä. Jos yksi kenno pettää, vain se tulee toimintakyvyttömäksi. Jäähdytysjärjestelmä ehkäisee tulipaloriskiä, sillä sen voi kohdistaa tarvittaessa vain yhteen akkukennoon. Kennojen välillä ei ole myöskään johtoja.

Lion Smartin ratkaisu on ainakin saanut BMW:n i3:n yli kolminkertaistamaan ajosäteensä, eikä se vie sen enempää tilaa kuin nykyakutkaan. Yhtiöllä on jo sopimus akkujen tuottamisesta yhdelle nimeltä mainitsemattomalle asikkaalle. Yhtiön asiakkaita ovat ainakin BMW, VW, Toyota, Bosch ja Kreisel. Light Battery -teknologia saattaa siis hyvinkin olla jo lähivuosina tehdasvalmisteisissa sähköautoissa.

Julkaistu: 7.9.2018