Saimi Hoyer eli mallimaailmassa, jossa hoikkuusihanne, huumeet ja miehet koituivat monen kohtaloksi: ”Asuin tytön kanssa, joka söi nollaprosenttista ruokaa”

Punatukka herättää huomiota Savonlinnan keskustassa. Paikalliset katsovat ujosti ja turistit ihastuneesti tietämättä, kuka Saimi Hoyer on.

– Nyt vasta olen avannut mieleni ja sydämeni koko Savonlinnalle, kuvailee Hoyer ystävänsä Johanna Oraksen kuvittama nahkatakki päällään.

Saimi Hoyer herättää huomiota missä ikinä liikkuu. Nainen ei voi piiloutua enempää Savonlinnan Riihisaaressa kuin Pariisissa.

– Jokaisen on saatava elää ja olla julkisilla paikoilla. Tiedän, että kyllä minut tunnistetaan, mutta se on ihan ok. Moikkaan aina takaisin kaikkia.

Vakituinen koti on ollut vuosia Punkaharjun Vaaran kylässä, omilla juurilla. Savonlinnan ja Helsingin väliä Saimi kulkee autolla ja junalla. Junassa ihmiset tulevat juttelemaan.

Saimi Punkaharjulla, Saimi luonnon helmassa ja soutelemassa. Saimi historiallisessa hotellissaan. Saimi sieniretkellä. Saimista tuli 2010-luvulla Suomen puolivirallinen Saimaan ja Punkaharjun kansallismaiseman lähettiläs, jota on haastateltu kymmeniin ellei satoihin lehtijuttuihin.

Kuka muistaa vielä, että sama Saimi oli helsinkiläistyttö, joka valloitti huippumallina maailman catwalkeja.

– Nyt ihmiset on siirtymässä mun malliaikoihin. Mun ikäiset naiset tulee sanomaan, että minähän olen edelleen huippumalli.

Mallin työ on edelleen yksi Saimin monista töistä. Ennen malliaikojaan oli kuitenkin pieni helsinkiläinen tyttö.

Saimin lapsuuskoti oli Itä-Helsingissä. Näyttelijävanhempien Soila Komin ja Jyrki Nousiaisen tytär muistaa lapsuuden päivärytmin tarkalleen.

– Vanhemmat lähtivät aamulla harjoituksiin, olivat teatterilla kolmeen ja starttasivat kotiin. Viideksi tulivat kotiin, jossa minä ja Saimi-täti odoteltiin.

Kun vanhemmat lähtivät teattereihinsa, Saimi-täti oli tärkeimmistä tärkein aikuinen, joka myös asui heillä.

– Kun isä oli pieni poika Kerimäellä, oli häntäkin hoitanut Saimi-täti. Kun vanhemmat rupesivat miettimään minulle nimeä, äidin suvussa oli ollut Saima ja isä sanoi, että meidän tytöstä tulee Saimi. Nykyään olen Saimaan puolestapuhuja.

Saimi-tädistä tuli pienelle Hoyerille kuin toinen äiti. Viimeiset vuotensa Joensuussa asunut täti oli tärkeä tuki ja opettaja myös yllättävissä asioissa. Saimi-täti virkkasi, opetti kutomaan ja leipomaan. Siitä on jäänyt taito tehdä karjalanpiirakoitakin.

– Täti opetti myös valssia, tangoa, jenkkaa, humppaa. Laitettiin matot sivuun ja tanssittiin. Olen käynyt myös lavatansseissa. Ison perinnön hän jätti.

Teatterimaailmassa isoksi kasvaneen tytön yksi tärkeä paikka oli Helsingin kaupunginteatterissa näyttelijöiden kahvio.

– Siellä istuin ja odotin, että Peter Pan kaupunginteatterissa alkaa. Kolme iloista rosvoa kansallisteatterissa oli tärkeä juttu. Äidin ja isän teatterijutut oli toinen maailma. Kansallisteatterin katsomoon mentiin äidin pukuhuoneesta kansallisteatterin tupakkahuoneen läpi. Ihanat näyttelijät, äidin näyttelijäkaverit, olivat elämässä.

Saimi muistaa lapsuudesta muun muassa Seela Sellan, Marjukka Halttusen, Jukka Puotilan ja Pekka Autiovuoren kaltaiset karismaattiset näyttelijät, jotka pitivät myös huolta.

– Nyt sen tajuaa, millaiset lähdöt äiti ja isä antoivat. Jättivät luontoperinnön, mutta myös sen, kuinka paljon lukivat kirjoja. Eikä tarvitse miettiä, mistä esiintymisen halu ja lahja on tullut.

Saimi uskoo, että omien vanhempien, Saimi-tädin ja muiden tärkeiden aikuisten jättämä perintö on tärkeä. Esimerkiksi muotimaailmassa se, että kohteli kaikkia ihmisiä samalla tavalla, oli ihminen.

– Jokaiselta ihmiseltä oppii jotakin.

Saimi Hoyer puhuu elämänsä tärkeimmistä hetkistä ja kiinnekohdista intensiivisesti, hymyillen, kyyneleet silmissä ja kädet huitoen. Vaikka jokainen väsyy joskus, tuntuu kuin entistä huippumallia veisi eteenpäin ehtymätön elämänjano.

Kouluajasta hän muistaa, ettei ollut enempää nätti kuin suosittu, mutta muistot ovat hyviä.

– Yläaste oli tosi merkityksellinen, samoin äidinkielen opettaja. Hän oli todella tiukka. Minulla nappasi se, että hän alkoi työntää minua kirjoittamisen maailmaan. Kunnes musiikin opettajaksi saapui sittemmin kuuluisaksi muusikoksi tullut Petri Laaksonen.

Laaksonen oli musiikkiluokan opettaja ja opetti ensimmäistä vuottaan.

– Se oli legendaarista, se imaisi minut mukaansa. Petrin tulo oli meille kaikille musiikkiryhmässä mullistava asia. Äiti ja isä suojelivat näyttelijän ammatilta, mutta tie vei Sibelius-lukioon. Olin tosi hyvä koulussa, äidinkieli oli tärkeä aine, mutta matikka oli katastrofi.

Saimista tuli malli mutkan kautta. Hän läksi opiskelemaan ensin Oriveden opistoon, sitten Jyväskylän yliopistoon.

Pääaine oli kirjallisuus, mutta italian kieli vei voiton. Käännekohta oli rotarien antama stipendi Italiaan Umbriaan ja sen jälkeen lähtö Erasmus-vaihtoon upeaan Firenzeen.

– Haaveissani oli tulla teatterikriitikoksi. Esikuvana oli Jukka Kajava. Olin kulttuuriperheen kasvatti ja vihasin kaikkea pinnallista. Puhuinkin hyvin yksinkertaisesti, olin harkitseva ja kaikki oli minimalistista.

Firenzessä elämä muuttui. Elämä oli kuin elokuvasta, kun Saimi asui mustan kissansa kanssa ullakkoasunnossa, jossa oli kattoikkuna.

– Joka aamu jouduin föönaamaan vaatteet, oli niin kosteaa.

Ensimmäiset mallikuvat otettiin Firenzessä, vaikka Saimi oli sanonut, että ei missään tapauksessa lähde siihen maailmaan. Monet mallibookeritkin sanoivat, että ei siitä tulisikaan mitään, sillä olemuksella. Mutta tuli sittenkin.

Malliuraa aloittaessaan Saimi oli jo yli 20-vuotias, mikä oli loppujen lopuksi pelastus. Erityisesti on jäänyt mieleen ensimmäinen merkittävä casting. Saimi istahtaa muistelemaan.

– Siellä oli hirveä määrä tyttöjä. Lopulta sieltä olivat kaikki kadonneet, kun Ellen muotitoimittaja ja stylisti sanoi ”next”, seuraava. En tajunnut, että hän saattoi tarkoittaa minua. Siitä alkoi mun mallin ura. Lähetettiin melkein heti Pariisiin.

Loppu on historiaa. Italian ja Ranskan Elle buukkasivat Saimia.

– Elle avasi aina seuraavan kaupungin ovet. Kiersin Lontoossa, Pariisissa, New Yorkissa ja Tokiossa.

Mallivuodet olivat tärkeitä työssä ja kasvussa. Saimi Hoyer uskoo, että kovassa mallimaailmassa häntä auttoi ikä ja tausta. Oli voimia olla tekemättä tyhmyyksiä.

Suuressa maailmassa hoikkuusihanne, huumeet ja miehet voivat koitua kohtalokkaiksi.

– Olen nähnyt paljon kaikkea. Asuin tytön kanssa, joka söi nollaprosenttista ruokaa pysyäkseen laihana. Ne olivat hurjia kohtaloita. Olin jo sen verran vanha ja viisas ja saanut vahvan perustan, että en lähtenyt mukaan. Ymmärsin väistää vääriä tyyppejä, joten mulle ei tapahtunut mitään sen hirveämpää.

Saimi muistaakin, miten hurjaa oli nähdä nuoria tyttöjä ja heidän kohtaloitaan.

– Hehän lähtivät mukaan tilanteisiin. En ollut onneksi tyyppien unelmatyttö. Olin liian erikoisen näköinen.

Suomessa Saimin malliurasta ei tiedetty, kunnes suomalainen muotikuvaaja Lauri Eriksson tuli tekemään castingiä Pariisiin ja buukkasi Saimin Image-lehteen. Samoihin aikoihin toimittaja Rita Tainola huomasi, että nuori suomalainen tekee töitä Pariisissa. Sitten Saimi liittyi suomalaiseen mallitoimisto Paparazziin, jota Laila Snellman johtaa.

Saimi teki vuosia mallin töitä ulkomailla, mutta ikävä Suomeen ajoi takaisin. Malliuran jälkeen Saimin työkuviot täyttyivät pitkälti mediatöistä Suomessa.

– Olin säätyttönä ja tein Huippumalli haussa -ohjelmaa. Kirjoitin kolumneja ja henkilöjuttuja moniin aikakaus- ja sanomalehtiin.

– En päivääkään vaihtaisi pois mallin töistä, mutta suurin syy paluuseeni Suomeen oli Vaaran kylä Punkaharjulla. Tajusin sen arvon, että sai marjastaa, sienestää, poimia kasveja ja nauttia Suomen luonnosta.

Saimin elämän tärkeisiin hetkiin kuuluu tietysti yritysjohtaja Thomas Hoyerin tapaaminen, rakastuminen ja lapset. Naimisiin he menivät 17 vuotta sitten. Alun perin Saimi tuli Punkaharjulle toipumaan sairaudestaan, mutta toipumispaikasta ja entisestä vapaa-ajan seudusta tulikin pysyvä koti.

Sittemmin Hoyer osti miehensä kanssa vanhan valtionhotellin vuonna 2016, remontoi sen ja laittoi yritykseen voimansa ja rakkautensa. Talousvaikeudet veivät hotellin lopulta konkurssiin. Asiasta puhutaan edelleen.

– Ehkä joskus voin vielä kertoa siitä kaiken, Saimi sanoo.

Viimeiset avioliittovuotensa pari asui yhdessä Punkaharjulla.

– Oltiin molemmat maailmankansalaisia, asuttiin Pariisissa ennen Helsinkiin muuttoa. Kun oli asunut metropoleissa, ei Helsinki tuntunut miltään. Nyt kun asun Vaarassa, on ihana käydä Helsingissä, kun olen löytänyt pääkaupungin uudella tavalla. Kauhean monta päivää en silti jaksa olla siellä.

Nykyään pariskunta on eronnut. Haastattelun aikana myös Waltti- koiran hoidosta sovitaan ex-puolison kanssa. Ulkopuolisen korviin se kuulostaa sopuisalta.

Toinen Saimin elämänkulkuun vakavasti vaikuttanut etappi oli vakava sairastuminen ja Auroran sairaalan infektio-osasto. Vuosien takainen sairaalajakso ei unohdu koskaan.

– Se on sitä, kun olet yhdessä huoneessa eristettynä, ettet saa mitään pöpöjä. Oli se rajua aikaa.

Vuonna 2013 Saimilla todettiin IgG-vasta-ainepuutos, joka on harvinainen perinnöllinen sairaus.

– Olin helpottunut diagnoosista. Olin helpottunut, sillä epätietoisuus on pahinta. Kun tieto tuli, se on osa minua. Silloin tiesin, että saan kaikki taudit helpommin.

Diagnoosin saatuaan Saimi osasi jopa iloita siitä. Nyt sairauden kanssa eläminen on tärkeä osa Saimin elämää.

– Aiemmin kävin Savonlinnan keskussairaalassa kerran kuukaudessa tiputuksessa. Ihan vähän aikaa sitten sain tiedon, että saan verituotteita tästä lähtien kerran kuudessa viikossa, kertoo Saimi kasvot kirkastuen.

Juhannuksen alla 50 vuotta täyttävän Saimin elämä on ollut ulospäin glamouria ja ihania sieniretkiä, mutta hän itse tietää, että näin ei ole. Kova työ, avioero, äidin muistisairaus ja kuolema sekä konkurssi ovat olleet henkisesti ja fyysisesti kovia koettelemuksia, mutta elämä jatkuu. Samoin työt, kuten puhujakeikat.

– Tosi rajut ja hurjat asiat ovat tyhjentäneet minut. Kaikki tapahtunut on kuitenkin antanut myös mahdollisuuden johonkin uuteen. Hotellin konkurssikin on tuntunut kauhean pahalta, mutta sekin opettaa.

Saimi Hoyer on ehtinyt pohtia elämäänsä, ottanut aikaa surulle ja ilolle. Haastattelua edeltävänä iltana hän on harvinaista kyllä ollut viihteellä, nauranut ja laulanutkin hotellin entisten työkavereiden kanssa. Hoyerin itsensä väittämiä silmäpusseja ei näy missään.

Nyt Saimilla on ollut aikaa surra myös äitiä, pitkän sairauden jälkeen kuollutta Soila Komia.

– Hotellin loppuaikana en ehtinyt surra tarpeeksi, oli niin paljon kaikkea. Nyt olen käsitellyt äitiä ja hotellia.

Äitiin liittyy muistoja myös Savonlinnan oopperajuhlista. Katsoessaan Oopperajuhliin valmistautuvaa Olavinlinnaa Saimi muistaa olleensa ensimmäistä kertaa oopperassa varsin pienenä. Eikä oopperakaan ollut mikä tahansa vaan Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset.

– Äiti esiintyi oopperassa ja sain tutustua myös Martti Talvelaan. Viime kesänä ehdin jo kolmesti oopperaan ja nautin Savonlinnasta, joka on avautunut minulle ihan uudella tavalla.

Elämän sykähdyttävimmät ihmiset ovat kuitenkin lapset. Kaspar käy koulua Helsingissä, mutta tulee usein äidin luokse viikonloppuisin. Pääkaupunkiseudun kouluun vie myös nuoremman lapsen, Hektorin tie.

– Ihanat pojat, huikeat tyypit, nuoria herrasmiehiä, joista olen tosi ylpeä. En ole matriarkka, pitäisi ehkä olla välillä. Toisaalta he uskaltavat kertoa kaiken. Pitävät kai ihan hyvänä tyyppinä, hymyilee Saimi.

Perheihmiselle edesmennyt äiti oli hyvin tärkeä. Isä Jyrki Nousiainen on Saimin paras ystävä.

– Me puhutaan tosi paljon keskenään, toistan samaa mallia, suora pitää olla, avoin ja rehellinen.

Rakkaus saa tulla, sen Saimi sanoo ääneen, mutta edellisen parisuhteen jälkeen ei ole muuta varmaa rakkautta kuin metsät ja järvet.

– Miehen pitäisi olla melkoinen taikuri. Haluan keskittyä uuden luomiseen, viettää aikaa perheen kanssa.

Saimi on merkkipäivänsä aattona onnellinen ihminen. Paljon kokenut, paljon nähnyt. Nyt on matka johonkin uuteen.

– Elämässä ei ole mihinkään kiire. Olen onnellinen uusista aluista. Kuin olisi annettu uusi elämä. Olen älyttömän innoissani. Olen janoinen elämälle. Mummi ja äiti olisivat tästä onnellisia.

Kuvauksessa äitinsä vanhoja vaatteita mallaillut Hoyer rakastaa vaatteita ja muotia. Mutta vähintään yhtä rakkaita ovat kotivaatteet.

– Olen saapunut punikkitattien, ukonilmojen ja kiiltomatojen luokse. Olen luonnossa, katson mäkihyppyä, luen kirjoja italiaksi, teen sanaristikoita, katson Isä Matteota tv:stä. Pieniä asioita. Enää ei tarvitse lähteä.