Kuvassa: Vantaan toisen kauden kaupunginvaltuutettu Ulla Kaukola on seurannut sähkönsiirtoyhtiön Carunan toimintaa pitkään. Hän esittää Carunan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyynylle tiukkoja kysymyksiä.

– Löytyisikös jostain purkilliset hunajaa, Tomi Yli-Kyyny kysyy.

Hän on sähkönsiirtoyhtiö Carunan toimitusjohtaja. Yhtiön pääkonttorin katolla Espoon Leppävaarassa asuu kesäisin mehiläisiä, jotka tuottavat hunajaa 45 kiloa vuodessa.

– Oikein hyvää lehmushunajaa, Yli-Kyyny sanoo ja selittää, että hunajasta tulee eri makuista riippuen siitä, minkä kasvien kukissa mehiläiset käyvät. Carunan mehiläiset käyvät lehmuksissa.

Astumme Carunan Kuusamo-nimiseen kokoushuoneeseen yhtiön pääkonttorilla Espoossa. Yli-Kyyny, joka on erittäin puhelias ja hyväntuulisen oloinen mies, on pukeutunut harmaaseen pukuun. Rintataskusta kurkistaa vaaleansininen liina. Puhumme Carunan maineen parantamisesta. Mehiläisetkin ehkä tietämättään pöhisevät tämän tavoitteen eteen. Hyvä maine olisi Carunalle tärkeä.

– Se on meille aivan ensiarvoisen tärkeä.

Jatketaan maineesta kohta.

Tomi Yli-Kyyny kertoo kasvaneensa aggregaatti-Suomessa 1960-luvulla.

– Rajavartijan perheessä Lieksan suunnalla. Sähkö tehtiin aggregaatilla.

Aggregaatti on laite, joka putputtaa bensiinin tai dieselin voimalla sähköä. Nykyään aggregaatteja näkee esimerkiksi myrskyjen jälkeisten pitkien sähkökatkojen aikana. Isäntämiehet ilmaantuvat maatalousmarkettien pihoille niitä tutkailemaan ja ostamaan.

Näitä episodeja on piisannut 2000-luvulla. Janika, Asta, Aapeli. Myrskyjen jälkeen katkot ovat kestäneet viikkoja. Kamelin selän katkaisi Tapani, joka riehui joulun jälkeen 2011. Carunan ja monien muiden sähkönsiirtoyhtiöiden asiakkaita oli sähköttä viikkoja. Kansa hikeentyi ja poliitikot reagoivat.

Reagointi johti siihen, että elokuussa 2013 pikasäädettiin sähkömarkkinalaki, joka määrää yhtiöt parantamaan oleellisesti sähkönjakelun huoltovarmuutta. Lain mukaan vuoden 2028 jälkeen sähkökatkos saa kestää asemakaava-alueilla korkeintaan kuusi tuntia ja asemakaava-alueiden ulkopuolella 36 tuntia. Jo 2019 lopussa vaatimusten on täytyttävä puolella käyttäjistä.

Aggregaatti-Suomesta on tultu kauas. Sähkö kulkee tänään lankoja pitkin syrjäkylille asti. Lain velvoittamana sitä ollaan siirtämässä maakaapeleihin isoissa urakoissa kaikkialla Suomessa. Siellä myrskyt eivät voi niitä runnella, ja pitkät katkot vältetään.

Operaatio tulee maksamaan yhdeksän miljardia euroa. Caruna on Suomen suurin sähkönsiirtoyhtiö yli 600 000 asiakkaallaan, ja yhtiö on jo kuluttanut urakoihin 1,4 miljardia euroa vuosina 2013–18.

– Olemme vähän yli puolivälin omassa urakassamme, Yli-Kyyny sanoo.

Jäljellä on vielä arviolta 1,3 miljardin urakat vuoden 2028 loppuun mennessä.

Caruna on nuori yhtiö. Se perustettiin samana vuonna, 2013, kun uusi sähkömarkkinalaki säädettiin. Syntyi yksi lähihistorian kohutuimmista yrityskaupoista.

Maineensa Caruna menetti kuitenkin vasta kolme vuotta myöhemmin, tammikuussa 2016. Silloin Caruna oli yhtäkkiä ilmoittanut nostavansa sähkönsiirron hintaa 27 prosentilla.

Tästä nousi julkinen äläkkä, ja yhtiötä moittivat ahneudesta kaikki pääministeriä myöten. Korotus peruttiin ja jaettiin kahdelle vuodelle.

Silloin Caruna menetti maineensa, ja yhtiön nimestä tuli synonyymi kasvottomien ulkomaalaisten sijoitusyhtiöiden kiskuroinnille.

Suomessa on 77 sähkönsiirtoyhtiötä, joista 35 korotti siirtohintoja viime vuonna. Yli 10 prosentin korotuksen asiakashintoihinsa lätkäisivät neljä yhtiötä: PKS Sähkönsiirto, Savon Voima Verkko, Kokemäenjoen Sähkö ja Köyliön-Säkylän Sähkö. Carunaa ei joukossa näy.

– Mutta arvaapa, mistä media teki juttuja? No meistä tietenkin, Tomi Yli-Kyyny sanoo.

Caruna nosti hintojaan kuutisen prosenttia, 18:ksi eniten Suomen yhtiöistä.

Nyt siis puhutaan maaseudun sähkönjakeluun keskittyneestä Caruna-osakeyhtiöstä, joka jakelee sähköä Etelä-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla sekä esimerkiksi saaristossa. Sen sijaan toinen Caruna-yhtiöistä, Caruna Espoo, ei nostanut viime vuonna siirtohintoja lainkaan. Sen asiakkaita on Espoon lisäksi Kirkkonummella, Kauniaisissa ja Joensuussa.

Caruna oli siis viime vuonna maltillinen hinnannostaja.

– Median on helppo iskeä Carunaan, koska maineemme on valmiiksi huono.

Niin, se maine, jolle Carunalla olisi tarvetta.

Ajat ovat melko kovia muillekin sähkönsiirtoyhtiöille.

Niin kipeästi kuin jotkin sähkönsiirtoyhtiöt tarvitsisivatkin asiakkaidensa rahaa kaapelointiurakoiden tekemiseen, Energiavirasto ja laki määräävät, että sähkönsiirron hintaa ei saa korottaa yli 15 prosentilla vuodessa.

Tämä rajoitus on ollut voimassa vuodesta 2017 lähtien.

Monet yhtiöt omistaa yksi kunta. Ne voisivat haluta myydä yhtiöitään, mutta Yli-Kyynyn mukaan Carunan maine haittaa tässä.

– Meille ei oikein haluta myydä, Yli-Kyyny sanoo.

Maineenparannusta tarvittaisiin siksikin, että yhtiöstä tulisi vielä nykyistä halutumpi työpaikka.

– Me itse tiedämme, että teemme hyvää työtä.

Henkilöstön arviot Carunasta työpaikkana ovat Yli-Kyynyn mukaan olleet hyviä.

– Tietenkin olisi kiva, että muutkin tietäisivät sen. Ettei tarvitsisi piilottaa henkilöstökorttia, kun menee kauppaan.

Tulevaisuus sähkönsiirtoalalla on mielenkiintoinen. Hinnat tulevat nousemaan vuoteen 2028 asti. Entä sen jälkeen? Jää nähtäväksi, kuinka moni sähkönsiirtoyhtiö lähtee laskemaan hintoja, kun suuret investoinnit on tehty.

Sähkönsiirto on bisneksenä luonnollinen monopoli. Se tarkoittaa, että alaan ei kuulu kilpailua. Sähköverkkoja on vain yksi, ja sen eri osia hallinnoivat eri yhtiöt. Yritysten alueiden välillä rajat menevät siellä missä menevät, eikä asiakas saa valita sähkönsiirtoyhtiötään.

– Meistä ei pääse eroon kuin muuttamalla! Jossain paikassa voi olla niin, että kadun toisella puolen sähkönsiirron hinta on kaksi kertaa kalliimpi kuin naapurissa, Yli-Kyyny sanoo.

Yhden yhtiön sisällä hinnan on oltava sama, vaati laki. Pääosin haja-asutusaluilla toimivan Caruna Oy:n asiakkaalta perimä sähkönsiirtohinta on siis kaikkialla Suomessa sama. Kuusamossa Carunan hinta on naapurijakeluyhtiötä halvempi, Järvenpäässä kalliimpi.

Olemme tulleet Espooseen Avun järjestämään pienimuotoiseen debattitilaisuuteen, jossa Carunaa haastamaan on pyydetty yksi pitkään Carunaa seurannut ja julkisuudessa kommentoinut henkilö.

Ulla Kaukola, Vantaan toisen kauden kaupunginvaltuutettu, on kirjoittanut teräviä ja asiantuntevia blogikirjoituksia Carunasta jo vuodesta 2014. Kaukola (sdp) on ammatiltaan ammattikorkeakoulun liiketalouden lehtori. Hän on valmistellut kysymyksiä Yli-Kyynylle.

– No niin, Ulla alkaa nyt sitten tykittää! Yli-Kyyny sanoo.

– Kyllä. Mutta ei ruveta riitelemään, Kaukola vastaa.

Ensimmäiseksi Kaukola haluaa puhua Carunan perustamisen vaiheista. Yli-Kyyny ei ollut silloin vielä Carunassa, vaan tuli taloon vasta 2017. Perustamisjupakkaa ei voi kuitenkaan sivuuttaa.

– Maito on jo kaatunut maahan sen kaupan suhteen, mutta mehän emme istuisi tässä ilman Kataisen hallituksen vuonna 2013 tekemää päätöstä.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti pikaisella aikataululla, että valtion enemmistöllään omistaman Fortumin strategiaan ei enää jatkossa kuulu sähkönjakelu.

Asian esitteli vihreiden omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto (vihr), ja päätöstä kannatti muun muassa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok). Jyrki Katainen (kok) rauhoitteli julkisuudessa, että pelot kohtuuttomista hinnankorotuksista ovat turhia.

Tämä on ihmisten Carunaa koskevan vihan ydin.

– Lakiin oli kirjattu, että valtio omistaa Fortumia taatakseen sähköntuotannon ja jakelun toimivuuden ja häiriöttömyyden myös poikkeusoloissa. Siitä poistettiin sana jakelu, Kaukola sanoo.

Näin Fortumin sähkönsiirto voitiin myydä ulkomaisten pääomasijoittajien ja suomalaisten eläkeyhtiöiden Suomi Power Networksille, josta sittemmin tuli Caruna.

Carunasta omistavat tänään 40 prosentin osuudet kaksi eläkesijoituksia hallinnoivaa ulkomaista yhtiötä, australialainen First State Investments ja kanadalainen OMERS Infrastructure. Suomalainen eläkevakuutusyhtiö Keva omistaa 12,5 prosentin osuuden ja Elo 7,5 prosenttia.

– Onko sinun mielestäsi valtiolle sähkönjakelu strategisesti tärkeä asia? Kaukola kysyy.

Yli-Kyyny verryttelee melko pitkään, ennen kuin pääsee asiaan. Hän huomauttaa, että on oikein, että valtio omistaa Fingridiä, joka omistaa kantaverkot.

– Valtion tulee omistaa sellaisia yhtiöitä, jotka eivät saa rahoitusta muualta ja joissa on jotain yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen liittyvää. Onko sähkönjakelu sitä? Suomessa on 77 yhtiötä, valtaosa yhden kunnan omistamia, ja regulaatio mallintaa kilpailua, Yli-Kyyny pohtii.

Viimeisellä lauseella Yli-Kyyny tarkoittaa sitä, että kun alan hintoja valvotaan ja säädellään, se on osapuilleen sama kuin jos olisi oikeata kilpailua.

– Pitäisikö kuntien ja valtion kisata tällä alalla keskenään? Minun mielestäni valtion ei pidä omistaa jakeluyhtiötä, Yli-Kyyny lopulta sanoo.

Sen sijaan valtio voisi Yli-Kyynyn mukaan tarvittaessa perustaa hieman tukalammassa asemassa oleville pienille yhtiöille jonkin ”Kehittyvien maakuntien Suomi -tyyppisen yhtiön”.