Tuulilasi

Sähköautojen määrä jatkaa kasvuaan – täällä ovat Suomen sähköautot


Sähköautojen määrä Suomessa ylitti vuoden 2018 lopussa 15 000 auton rajan, kun lasketaan täyssähköautot ja ladattavat hybridiautot. Sähköautojen määrän odotetaan kaksinkertaistuvan tänä vuonna.
Kuvat All Over Press

Sähköautot keskittyvät Suomessa pääkaupunkiseudulle, eteläisen Suomen kuntiin ja muutamaan muuhun suurimpaan kaupunkiin.

Liikennekäyttöön rekisteröityjen täyssähköautojen määrä Suomessa oli vuoden 2018 lopussa 2 273 autoa. Ladattavia hybridiautoja oli rekisteröity liikenteeseen 12 744. Lisäksi ei-ladattavia hybrideja oli rekisteröity liikenteeseen 36 770. Sähköautojen määrä on karkeasti kaksinkertaistunut Suomessa viime vuosina. Nopeasta kasvusta huolimatta sähköautojen määrä on kuitenkin pieni verrattuna liikennekäytössä olevaan yhteensä noin 3 miljoonaan autoon.

”Odotamme sähköautojen määrän kaksinkertaistuvan edelleen tänä vuonna. Kysyntään vaikuttavat merkittävästi autojen hinta ja latausverkoston kattavuus. Sähköautoilun yleistymisen kannalta tällä hetkellä isoin kysymysmerkki on tuleva hallitusohjelma, koska verotuksella ja kannustimilla on merkittävä vaikutus sähköautojen kauppaan, kuten Norjan esimerkki osoittaa”, kertoo LähiTapiolan autoilun palveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

Sähköautot keskittyvät suuriin kaupunkeihin

Sähköautot ovat niin täyssähköautojen kuin ladattavien hybridienkin osalta keskittyneet Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja eteläisen Suomen kuntiin, joissa latausverkostot ovat kattavimmat.

”Sähköautojen määrä on kasvanut pääkaupunkiseudulla nopeiten, mutta ilmastotalkoita ajatellen ollaan vasta alussa”, Alaviiri toteaa.

Pääkaupunkiseudulla on 43,6 prosenttia kaikista Suomen ladattavista hybrideistä ja täyssähköautoista 42,2 prosentin osuus. Suomessa on yhteensä 44 kuntaa, joissa on 10 tai useampi täyssähköauto. Ladattavia hybridejä on 10 tai useampi 119 Suomen kunnassa.

Täyssähköautot kunnittain TOP10:

1. Helsinki 424

2. Espoo 323

3. Vantaa 190

4. Tampere 103

5. Turku 75

6. Oulu 52

7. Kirkkonummi 48

8. Tuusula 36

9. Lahti 33

10. Jyväskylä 32

Ladattavat bensiini- ja dieselhybridit kunnittain TOP20:

1. Helsinki 2974

2. Espoo 1614

3. Vantaa 866

4. Tampere 581

5. Turku 450

6. Oulu 366

7. Jyväskylä 241

8. Lahti 184

9. Kuopio 183

10. Kirkkonummi 158

11. Vaasa 143

12. Lappeenranta 130

13. Tuusula 127

14. Kaarina 124

15. Nurmijärvi 123

16. Porvoo 123

17. Hyvinkää 117

18. Kouvola 112

19. Järvenpää 109

20. Seinäjoki 106

Artikkelin luvut ovat liikennekäyttöön vuoden 2018 lopussa rekisteröityjä henkilöautoja.

Julkaistu: 16.1.2019