Image

Mediatutkija Saara-Maija Kallio: Lasten yksityisyys kärsii, kun vanhemmat jakavat heidän kuviaan somessa

Mediatutkija Saara-Maija Kallio: Lasten yksityisyys kärsii, kun vanhemmat jakavat heidän kuviaan somessa
Lapset ovat tulleet mukaan vaikuttajamarkkinointiin, ja sen seuraukset ovat vasta osittain tiedossa, sanoo sharenting-ilmiötä tutkiva Saara-Maija Kallio. Hän kannustaa miettimään, millaista ideologista jalanjälkeä lapselle kirjoittaa.
Julkaistu: 20.5.2021

Tutkit niin sanotun sharenting-ilmiön kytkeytymistä kaupallisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, ja olet haastatellut esimerkiksi suomalaisia vaikuttajaäitejä. Mitä sharenting oikein on?

Se tulee sanoista sharing ja parenting, ja sillä tarkoitetaan vanhempien tapaa jakaa lapsistaan kuvia, videoita ja tietoa sosiaalisessa mediassa. Termi on syntynyt yhdysvaltalaisessa mediassa, ja se liittyy perhevalokuvien perinteeseen. Kuvat, jotka ovat aiemmin olleet kotialbumeissa, ovat siirtyneet digitalisaation myötä sosiaalisen median alustoille.

Toisaalta ilmiöön liittyvät myös äitien minäesitykset. Kymmenessä vuodessa äiti­blogit ovat menneet entistä kaupallisempaan suuntaan. Äideistä on tullut brändejä, ja samalla lapset ovat tulleet mukaan kaupallisiin yhteistöihin.

Pitääkö ilmiöstä olla huolissaan?

Lainsäädäntö ei ota suoraan tähän kantaa. Ohjenuorana voi pitää EU:n tietosuoja-asetusta GDPR:ää vuodelta 2018. Siinä linjataan, että lasten ja nuorten henkilötietojen käsittelyssä pitäisi olla todella varovainen. Lapset ja nuoret ansaitsevat erityisen suojan myös siinä, että heidän henkilötietojaan ei mielellään käytettäisi markkinointitarkoituksessa. Tunnistettava valokuvakin on henkilötieto.

Uhat ovat osittain tiedossa. Yhdysvalloista tiedämme tapauksia, joissa äidit ovat vetäneet videoita pois YouTubesta sen jälkeen, kun niitä on linkitetty pedofiili­sivustoille. Identiteettivarkaudet ovat myös yksi ongelma.

Kuvien lisäksi vanhemmat kertovat tekstillä tai puheella monenlaisia asioita lapsistaan. Mikä rooli sillä on?

Vanhemmat saattavat pelätä, että lasta kiusataan myöhemmin, kun tämä kasvaa ja saa oman sosiaalisen piirin. Tutkimuksessani oli äitejä, jotka esimerkiksi olivat perustaneet bloginsa lapsen sairauden ympärille. Silloin kerrotaan aika paljon tietoa lapsesta. Usein äidit perustelevat kertomaansa omalla näkökulmallaan. Siinä sumentuvat minuuden rajat, ja puhutaankin jaetusta minuudesta: lapsi on niin vahvasti osa äidin tarinaa, että äiti katsoo oikeudekseen kertoa asioita lapsestaan itsensä kautta.

Lapsilla on oikeus yksityisyyteen myös suhteessa vanhempiinsa. Sharentingissa pääongelma on se, että vanhempien tulisi suojella lapsiaan somessa, mikä taas voi olla vanhempien mielestä törmäyskurssissa suhteessa heidän sananvapauteensa, sanoo mediatutkimuksen väitöskirjatutkija Saara-Maija Kallio.

Vanhemmat jakavat someen kuvia erityisesti pienistä vauvoista. Miksi?

Näyttäisi siltä, että vauvoja pidetään kasvoiltaan geneerisinä. Tutkimukseni äidit käyttivät esimerkiksi sellaista termiä kuin vauvamaisuus. Vauvojen siis ajatellaan olevan niin samannäköisiä, etteivät he siksi ole vielä kovin tunnistettavia. Siksi vauvakuvien jakamisesta ei koettu niin huonoa omaatuntoa. Lähes kaikki tutkimukseni bloggaajaäidit katsoivat, että oli ok jakaa alle yhden vuoden ikäisestä vauvasta kuvia. Kouluikä taas oli rajapyykki, jolloin lähes kaikki olivat valmiita lopettamaan kuvien jakamisen. Silloin myös lapset itse usein toivovat, että heistä ei enää jaettaisi kuvia someen.

Pienellä vauvalla ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta kieltäytyä kuvien ottamisesta ja jakamisesta. Jos lapsi piti kuvattavana olemisesta, osa äideistä saattoi pitää sitä oikeutuksena kuvien jakamiselle.

Lapsen isovanhemmat, bonusvanhemmat tai kummit saattavat myös jakaa lapsesta kuvia. Kuka oikeastaan saa jakaa lapsen kuvia someen?

Lapsen edun ensisijaisuuden pitäisi aina olla se ohjaava tekijä. Isovanhempien ja sukulaisten tulisi kunnioittaa huoltajien linjaa lasten kuvien suhteen, sillä huoltajien tehtävänä on hallinnoida lapsen yksityisyyttä somessa, toki lasta ikätason mukaisesti kuullen. Toisaalta vaikeinta on juuri taata lapsen edun toteutuminen, mikäli huoltajat jakavat lapsesta tämän yksityisyyttä loukkaavia kuvia, sillä meillä ei vielä ole viranomaista, joka puuttuisi näihin tilanteisiin. Lasten etua ajatellen muiden läheisten aikuisten olisi turvallisinta jättää lasten kuvat jakamatta muualla kuin yksityisviesteissä.

Itävallassa täysi-ikäiseksi tullut nuori oli vienyt vanhempansa oikeuteen, koska nämä olivat jakaneet Facebookissa hänen lapsuudenkuviaan. Onko meillä tulevaisuudessa myös Suomessa tapauksia, joissa lapsi tekee rikosilmoituksen omasta vanhemmastaan?

Kyllä se mahdollisuus on olemassa. Lapset yleensä haluavat, että heiltä kysytään lupa, ja he ovat usein suopeampia myönteisten kuvien jakamiseen. Käsittääkseni sisällön pitäisi kuitenkin olla melko raskauttavaa, jotta rikoksen tunnusmerkit täyttyisivät Suomessa. On vaikea ajatella, että lapset positiivisessa valossa esittävissä kuvissa olisi sellaiseen perusteita.

Olet huomauttanut, että nyt lapsistaan kuvia someen jakavat vanhemmat ovat viimeinen sukupolvi, joka on tullut sosiaaliseen mediaan omasta tahdostaan. Kuinka paljon vanhemmat keskimäärin miettivät lastensa oikeutta yksityisyyteen?

Kyllä sitä selvästi mietitään. Vaikuttajien ja bloggaajien sosiaalisessa mediassa kysymys nousee aika ajoin esiin. Äitibloggaajat ja äitivaikuttajat seuraavat somessa myös paljon toisiaan, ja heillä on yhteisö, jossa otetaan paljon kantaa asioihin. Aina välillä nousee myrskyjä, joissa kritisoidaan lasten käyttöä markkinoinnin välineenä. Lasten kasvatus on muutenkin aiheena tunnepitoinen.

”Mitä vanhempi kertoo lapsen kuluttajuudesta, arvoista, identiteetistä ja persoonasta ennen kuin lapsi pystyy itse kirjoittamaan omaa tarinaansa?”
Saara-Maija Kallio

Vanhemmat tekevät monia muitakin lasta koskevia päätöksiä, kuten päättävät heidän uskonnostaan tai ruoka­valiostaan. Miksi somen kuviin ja tarinoihin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota?

Yksityisyys on tietysti sellainen asia, johon lapsella pitäisi olla oikeus ja josta hänen pitäisi itse saada päättää. Vaikka vanhemmat ovat huoltajia, heillä ei periaatteessa ole oikeutta esittää lasten henkilötietoja julkisessa tilassa. Asia on tietysti uusi, ja tiedämme vain osan seurauksista. Osittain tämä on tuntematonta maaperää, ja ilmiöön tarvittaisiin pitkittäistutkimusta.

Millainen arvo yksityisyys oikein on nykyään?

Sosiaalinen media on muuttanut käsitystämme yksityisestä ja julkisesta. Kannustan miettimään oman lapsen oikeutta yksityisyyteen sekä myös siihen, millaista ideologista jalanjälkeä kirjoittaa lapselle. Mitä vanhempi kertoo lapsen kuluttajuudesta, arvoista, identiteetistä ja persoonasta ennen kuin lapsi pystyy itse kirjoittamaan omaa tarinaansa? Lapsen kuvien jakaminen onnistuu hyvin myös pikaviestimien kautta someyleisöä pienemmälle läheisten joukolle. Vahvojen suhteiden ylläpitäminen on helppoa sielläkin.

Mistä motiivi jakaa lapsen kuvia tulee?

Se liittyy aika paljon äitiyden tunnevaikutuksiin. Varsinkin vauvavaiheessa lapsen ja äidin elämät kietoutuvat vahvasti yhteen. Siihen liittyy paljon tunteita, ja niitä halutaan jakaa etenkin perhepiirin ja ystävien kesken. Lasten kuvia on aina jaettu perhevalokuvien perinteessä. Niitä on postitettu ja niitä on näytetty kodin vieraille.

Suhtautuvatko somessa kaupallisia yhteistöitä lastensa kasvoilla tekevät äidit julkisuuteen keskivertoa myönteisemmin?

Lapsilähtöisyys oli tutkimuksessani kaikille äideille tärkeää, mutta toisille oli enemmän ok käyttää lasta mukana kaupallisissa yhteistöissä tiettyyn ikään asti. Tutkittavissani näkyi tiettyä kritiikittömyyttä markkinointipuhetta kohtaan. Meillä on meneillään uusliberalistinen yrittäjäbuumi, jossa fanitetaan sosiaalisen median vaikuttajamarkkinointia. On kritiikkiäkin, mutta myös paljon hypeä. Monilukutaidon näkökulmasta olisi tärkeää opettaa lapsille ja nuorille myös sitä, että koodeilla ja algoritmeilla on valtarakenteita. Sosiaalisen median käytön ja koodaamisen opettelun lisäksi kasvatuksessa pitäisi olla mukana yhteiskuntakriittinen näkökulma.

On syntynyt myös vastareaktio, anti-sharenting-ilmiö. Mikä se on?

Se tarkoittaa jaettavia kuvia, joissa lapsen kasvoja ei näytetä tunnistettavasti. Silloin saatetaan jakaa jokin erikoislähikuva esimerkiksi varpaista tai sormista. Lasta voidaan myös kuvata kaukaa, tai kasvot peitetään niin sanotuilla tarroilla. Lapsen keho koetaan kuitenkin niin tärkeäksi, että se halutaan pitää mukana. Vaikuttajamarkkinoinnissa äidit tasapainoilevat kaupallisuuden vaatimusten ja lasten oikeuksien välillä. Toisaalta kuviossa painaa myös tapa, jolla omaa minää esitetään. Eri vaatimusten välillä on paljon tasapainoiltavaa.

Avaaja-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä.

Kommentoi »