Image

Kolme sisarta: Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam puolustavat toisiaan, kun uhkaavia vihaviestejä alkaa sadella

Kolme sisarta: Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam puolustavat toisiaan, kun uhkaavia vihaviestejä alkaa sadella
Siskokset Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam ovat tasa-arvotyölle omistautuneita kaupunkisaamelaisia. Kaksi heistä saa aktivisminsa vuoksi tappouhkauksia, mutta toisiltaan he saavat tukea ja voimaa.
Julkaistu: 19.11.2021

Mustavalkoisessa valokuvassa istuu kolme nuorta naista, joilla kaikilla on yllään gákti, saamenpuku. Naiset hymyilevät, ja saatteena on teksti ”Elämäni rakkaudet”.

Kuva on Instagramista 33-vuo­tiaan toimittaja, vaikuttavuustuottaja ja somevaikuttaja Emmi Nuorgamin tililtä. Siinä hän poseeraa ravintolajatkoilla yhdessä pikkusiskojensa Miisa ja Sunná Nuorgamin kanssa. 

Myös 29-vuotias Miisa Nuorgam on toimittaja ja somevaikuttaja. Hänellä on Instagramissa yli 30 000 seuraajaa, Emmillä yli 28 000.

Elokuussa Yle Areenassa julkaistiin Miisan dokumenttisarja Katkeamaton/Boatkanmeahttun, jossa hän muuttaa Norjan Kautokeinoon opiskelemaan saamea. Sitten yllätysraskaus muuttaa suunnitelmat. Paljon keskustelua herättänyt dokumenttisarja keräsi ensimmäisen kuukautensa aikana 710 000 käynnistyskertaa. 

Kolmas sisko on 24-vuotias Sunná, joka puolestaan opiskelee varhaiskasvattajaksi. Siskosten isä on saamelainen, äiti suomalainen.

Kuvanottoiltana sisarukset olivat pukeutuneet gáktiin, koska olivat alkuillasta olleet saamelaisten kansallispäivän juhlassa. Se oli koronarajoitusten vuoksi siirretty kuluvan vuoden helmikuulta syyskuuhun.

Ei-toivottu huomio menomatkalla ja ravintolajatkoilla mietitytti siskoja etukäteen. Gáktin pitäminen tulkitaan usein aktivismiksi, ja jotkut reagoivat siihen rajusti. Siskokset miettivät, pitääkö siihen pukeutuneena taas vapaa-ajalla valistaa muita saamelaisuudesta, kuunnella toisten ennakkoluuloja tai ottaa vastaan vihaa.

Ennakkoluuloja nimittäin piisaa. Historiallisesti suomalaisten suhde saamelaisiin on ollut monin tavoin ongelmallinen. 

Nuorgamin sisaruksetkin saivat nuoruudessaan kuulla rasistisia nunnuka-vitsejä, koska saamelaiset esitettiin 1980–1990-luvun sketsisarjoissa Hymyhuulet, Pulttibois ja Manitbois nunnuka-nunnuka-lailailaita hoilaavina, likaisina ja humalaisina typeryksinä. Toinen sketsisarjojen tekijöistä, Pirkka-Pekka Petelius, pyysi sketsien haitallista vaikutusta anteeksi pari vuotta sitten.

Anteeksipyyntöä ei sen sijaan ole kuulunut Suomen valtiolta, joka on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt pakkosuomalaistamaan saamelaisia, Euroopan ainoaa alkuperäiskansaa. 

Ennen kuin mennään siihen, on syytä ottaa selvää Nuorgameista ja siitä, mikä heitä yhdistää. Millä tavoin he pyrkivät muuttamaan maailmaa?

Sunná avaa tamperelaisen kerrostalokaksion oven syyskuisena keskiviikkoiltana, joka on viikon ainoa kaikille kolmelle sopiva tapaamisaika. Emmin puoliso ja lapset ovat kotona, ja Miisan kämpässä vallitsee muuttokaaos. Siksi Sunná on kutsunut kaikki luokseen.

Hänen vasemman jalkansa housunlahje on kääritty ylös.

”Sulla on uusi tatska! Hieno!” ovesta sisään astuvat Emmi ja Miisa sanovat.

Sunnán reidessä on aiemmin samana päivänä otettu tatuointi, värikäs kuva sisarusten isän kalamökistä Tenojoen varrelta Utsjoelta. Tatuoinnin alle on vielä tulossa pohjoissaamenkielinen teksti čájet Sámi vuoiŋŋa, joka tarkoittaa ”näytä saamelaista asennetta”. Fraasia alettiin käyttää 1970-luvulla saamelaisten yhteenkuuluvuuden nostattamiseen. 

Miisalla on käsivarren sisäpuolella saman fraasin kirjainlyhenne ČSV. Emmillä taas on vasemmassa pohkeessaan Palefacen ”Emme suostu pelkäämään” -kappaleen nimi pohjoissaameksi: Mii eat vuollán ballat. 

Miisa istuu nojatuoliin ja alkaa lakata kynsiään. Emmi ja Sunná päättävät tilata Woltista rameneita. Emmi maksaa ne, koska hänellä on enemmän rahaa. Olohuoneen seinällä on vanhempien hääkuva, valokuvia siskoksista ja Utsjoelta sekä puulaattoja, joille Sunná on siirtänyt valokuvien paperitulosteita liisteritekniikalla. 

Kehystettynä on myös Miisan kirjoittama runo, jonka Miisa lausui Emmin 30-vuotissyntymäpäivillä. Se loppuu sanoihin ”muut jää ja muut menee / mut siskot, ne on aina”.

Vuonna 2015 Emmi Nuorgam ihmetteli blogissaan, miksi Anttilan verkkokaupassa kuvaillaan yksityiskohtaisesti, millaiset lelut sopivat pojille ja millaiset tytöille. Tapauksen jälkeen hänen nimensä nousi valtakunnanjulkisuuteen.

Pääasiassa miehistä koostuva nettikiusaajalauma hyökkäsi Emmin kimppuun verkossa väkivallalla uhkaillen, ja hyök­käystä käsiteltiin lukuisissa lehtijutuissa. 

Sittemmin Emmi lopetti blogin ja alkoi kirjoittaa kolumneja Ylelle. Niissä hän on käsitellyt muun muassa translapsiaan hylkiviä vanhempia, ulkonäköpaineiden yhteyttä ilmastokriisiin ja herkkyyden arvoa. Hän myös toimi vaikuttavuustuottajana Suvi Westin ohjaamassa saamelaisdokumentissa Eatnameamet – hiljainen taistelumme (2021), joka käsittelee Suomen valtion saamelaispolitiikkaa ja saamelaisten taistelua olemassaolonsa puolesta. Viime vuonna MySafety Oy valitsi Emmin Suomen ensimmäiseksi nettienkeliksi, koska hän on tehnyt määrätietoista työtä nettivihaa ja nettikiusaamista vastaan.

Emmi tienaa elantonsa pääasiassa vaikuttavuustuottajana ja -kouluttajana. Hän tekee myös jonkin verran kaupallisia yhteistöitä, vaikkakaan ei yhtä paljon kuin sisaruskolmikon keskimmäinen, Miisa.  

Miisa nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2018 Hjallis Harkimon Diili-ohjelmasta, josta hän tippui vasta juuri ennen finaalia. 

”Silloin alkoi tulla juorulehtijuttuja tyyliin ’Diili-Miisa kohauttaa rintaliivikuvilla’”, hän sanoo.  

Ihmisten kiinnostuksesta hänen asioihinsa kertoo jotain se, että esimerkiksi vauva.fi-sivustolla on ketju, jossa keskustellaan hänen kulmakarvoistaan.

Miisa oli pitkään Suomen näkyvimpiä elektronisen urheilun puolestapuhujia. Vuosien ajan hän järjesti ja tuomaroi pelitapahtumia ja toimitti Yle Kioskin peliohjelmaa. Kun Miisa vuonna 2016 kertoi Helsingin Sanomien Nyt-liitteelle pelimaailman naisvihasta, hän sai viikon aikana satoja vihaviestejä. Sen jälkeen hän on jo tottunut julkisia esiintymisiä seuraaviin verkkohyökkäyksiin ja mediakohuihin.

Nyt hän on jättänyt e-urheilukuvioissa vaikuttamisen taakseen mutta kommentoi aktiivisesti muita yhdenvertaisuusasioita. Viime vuonna Suomen liike- ja virkanaisten liitto valitsi Miisan Vuoden naiseksi, koska hän on käyttänyt asemaansa edistääkseen tasa-arvoa. Tällä hetkellä Miisa on äitiyslomalla huhtikuussa syntyneen vauvansa kanssa ja neuvottelee Ylen kanssa dokumenttisarjan jatkosta.

”Miisa otti minut luokseen yöksi ja sanoi meidät sinne heittäneelle poikakaverilleni, että sinä annat nyt Sunnán autonavaimet minulle, käyt hakemassa tavarasi Sunnán luota ja painut sitten helvettiin. Se toimi.”

Sunná Nuorgam

Kun ovikello soi ja Wolt-kuski tuo ruoat, Emmi käy eteisessä hakemassa ne.

Miisa selaa vähän väliä kännykkäänsä ja esittelee löydöksiään Emmille ja Sunnálle. Meemit vaikuttavat naurattavan kaikkia kolmea. Sitten Emmi ja Sunná alkavat syödä.

Perheen kuopus Sunná vaikutti aiemmin Pirkanmaan Setassa ja työskenteli Silta-valmennusyhdistyksen nuorten pajalla. Tällä hetkellä hän on työharjoittelussa päiväkodissa.

Jo peruskouluaikoina hän oli tukioppilaana ja myöhemmin tuutorina. Sitten hän lähti opiskelemaan varhaiskasvatusta.

Ramen-aterian aikana Sunná kertoo, että hänen unelmanaan on auttaa ennen kaikkea sateenkaarinuoria. Setassa ja nuorten pajalla Sunná tapasi nuoria, joille omat vanhemmat olivat kaapista tulon jälkeen sanoneet, ettei lapsi ole heille enää mitään. 

Sunná itsekin identifioituu lesboksi. Teininä hän ehti omien sanojensa mukaan säätää ”penisihmisten” kanssa. Viimeinen mieskumppani kohdisti häneen henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa.

”En olisi uskaltanut erota hänestä ilman Miisan apua. Miisa otti minut luokseen yöksi ja sanoi meidät sinne heittäneelle poikakaverilleni, että sinä annat nyt Sunnán autonavaimet minulle, käyt hakemassa tavarasi Sunnán luota ja painut sitten helvettiin. Se toimi.” 

Pian Sunná tajusi, ettei hän ylipäätään taida olla kiinnostunut miehistä, ja alkoi seurustella naispuolisen ystävänsä kanssa. Perhe tuki häntä horjumatta. Kun siskot ja äiti kuulivat suhteesta, he totesivat vain, että ok

Sunná tapasi tämänhetkisen, muunsukupuolisen kumppaninsa puolisentoista vuotta sitten Tinderissä.

Miisa nostaa katseensa kännykästään ja ihmettelee, onko kaksikon tapaamisesta vasta niin vähän aikaa. 

”Olisin veikannut, että olette olleet yhdessä vähintään kolme vuotta.”

Henkilökohtainen on poliittista. 

Väite tuli tunnetuksi Yhdysvaltain 1960-luvun lopun opiskelijaliikehdinnän ja toisen aallon feministien iskulauseena. Sen mukaan henkilökohtaiset kokemukset ovat sidoksissa laajempiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Siksi ne pitää tuoda mukaan julkiseen keskusteluun ja niitä pitää tarkastella myös valtapolitiikassa.

Iskulause pätee myös Nuorgamien aktivismiin. Miisa tosin sanoo, ettei ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta Emmi nyökyttelee: henkilökohtaisten kokemusten jakaminen voi auttaa ihmisiä sanoittamaan omia kokemuksiaan ja huomaamaan, miten yhteiskunnan ongelmalliset rakenteet vaikuttavat heidän omassa elämässään. 

”Henkilökohtaisista asioista avautuminen ei ole aina helppoa, mutta punnitsen joka kerta, onko sen itselle aiheuttama harmi kuitenkin pienempi kuin yhteisölle koituva hyöty”, hän sanoo.

Emmi ja Miisa ovat aktivisteja ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa. Siellä he ovat kertoneet muun muassa polyamorisista suhdemalleistaan ja omaan kehoon liittyvistä tyytymättömyyden tunteistaan. Miisa on avautunut myös kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä ja keskenmenostaan, Emmi uupumuksestaan ja masennuksestaan.

Emmi sanoo, että kaikkein pisimpään hän harkitsi avautumista haluttomuudestaan. 

”Se hävetti. Ajattelin, että minussa on vika, joka pitää korjata.” 

Miisa vilkaisee häntä nojatuolista:

”Haloo. Kenellä nyt ei olisi noita kausia. Minullakin on juuri nyt.”

Työstettyään asiaa Sexpon seksuaaliterapiassa Emmi päätti kirjoittaa haluttomuudestaan Instagramissa. Avautuminen poiki kutsun Ylen Perjantai-ohjelmaan, jossa hän puhui samasta aiheesta viime syksynä.

Moni on kysynyt Emmiltä, miten hän voi puhua haluttomuudestaan julkisesti, eikö hän ajattele puolisonsa tunteita. Seksuaaliterapiassa hän oli kuitenkin oivaltanut, että hänen seksuaalisuutensa on hänen asiansa. Hänestä ajatus siitä, että nainen ei saisi puhua seksuaalisista ongelmistaan avoimesti miehen takia, on taas vain yksi tapa palauttaa nainen miehen omaisuudeksi. Se voi edistää juuri sellaista mentaliteettia, joka lisää haluttomuutta. 

Sohvalla löhöävän Sunnan silmät painuvat puoliumpeen, kun siskot puhuvat heteroseksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Hän havahtuu, kun Emmi sanoo kyseenalaistaneensa vasta taannoin sen, miten pitkälti miehen katseen kautta on seksiä hahmottanut. 

”Niin, miehet ajattelevat seksiä usein vain muna pilluun -juttuna, vaikka se voi olla vaikka mitä muuta”, Sunná sanoo.

 

Goržán Bávvála Armasa Emmi, Goržán Bávvála Armasa Miisa ja Goržán Bávvála Armasa Sunná.

Ne ovat Nuorgamin siskosten saamelaisnimet. Saamelaisuuden vaaliminen on heille kaikille tärkeää. Emmi muotoilee näin: monet saamelaiset ovat aktivisteja, koska heillä ei ole vaihtoehtoa.

”Oman kansan oikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolustaminen vaatii jatkuvaa valppautta, työtä ja opiskelua”, hän kirjoitti taannoin Instagramissa.

Miksi, saattaa moni suomalainen ihmetellä.

Suomen historiankirjoitus ja kouluopetus ovat nimittäin ainakin viime vuosiin asti sivuuttaneet saamelaiset ja Suomen valtion yritykset pakkosuomalaistaa heidät.

”Juuri siksi toivoisin, että mahdollisimman monet suomalaiset, etenkin nuoret, katsoisivat Eatnameametin”, Sunná sanoo.

On muitakin teoksia, joihin suomalaiset voisivat tutustua. Emmi toivoo, että mahdollisimman moni lukisi Kukka Rannan ja Jaana Kannisen tietokirjan Vastatuuleen: Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (S&S, 2019), jonka suomalaistoimittajat kirjoittivat tiiviissä yhteistyössä saamelaisten kanssa. 

”Konkreettisia poliittisia toimia ei ole kuitenkaan näkynyt. Poliitikoille saamelaisten puolustaminen on ollut tähän asti pelkkää performanssia, jolla rakennetaan omaa brändiä. Edes ILOn alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen numeroa 169 ei ole vielä ratifioitu, vaikka YK:kin on antanut siitä Suomelle moitteet.”

Emmi Nuorgam

Teos kertoo saamelaisten pakkosulauttamisesta suomalaiseen kulttuuriin. Siitä, miten Suomen valtio otti omistukseensa saamelaisten maita, kielsi saamelaisten kielen ja yhteiskuntajärjestelmän, pakotti koulun aloittavat saamelaislapset kotoaan asuntoloihin sekä teki saamelaisille rotututkimuksia ilmeisenä tarkoituksenaan todistaa, että saamelaiset olisivat jollain tapaa suomalaisia alempia.

Kaikki tämä on jättänyt saamelaisiin syviä traumoja, jotka ovat kulkeutuneet yli sukupolvien. Traumojen käsittelyä ei helpota se, että totuutta saamelaisten kärsimistä vääryyksistä ei ole vieläkään kattavasti selvitetty eikä kärsimyksiä kompensoitu. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tarkoitus on kyllä jatkaa työtä saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustamiseksi. 

”Konkreettisia poliittisia toimia ei ole kuitenkaan näkynyt. Poliitikoille saamelaisten puolustaminen on ollut tähän asti pelkkää performanssia, jolla rakennetaan omaa brändiä. Edes ILOn alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen numeroa 169 ei ole vielä ratifioitu, vaikka YK:kin on antanut siitä Suomelle moitteet”, Emmi sanoo. 

Kansainvälisen työjärjestön ILOn 169-sopimuksen tarkoitus on taata alkuperäiskansoille samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin valtaväestöllä. 

Nuorgamien kotona ei puhuttu saamea, koska saamelaisisä Armas Nuorgam kuului pakkosuomalaistettuun sukupolveen. Samoin kuin muut sotien jälkeisinä vuosikymmeninä koulun aloittaneet, hänet vietiin kotoaan asuntolaan, jossa piti puhua suomea.

Katkeamaton-dokumentissa Armas sanoo, että oli onnekas, koska hänen koulussaan suurin osa lapsista oli pohjoissaamelaisia kuten hänkin. Heitä kohdeltiin paremmin kuin saamelaisia niissä kouluissa, joissa he olivat vähemmistönä. 

Monissa asuntoloissa saamen puhumisesta rangaistiin fyysisesti, ja joitain saamelaislapsia myös käytettiin seksuaa­lisesti hyväksi, kerrotaan Vastatuuleen-kirjassa. 

Miisa näkee isänsä oman aikansa aktivistina, koska tämä on pitänyt saamen kielen taitoaan yllä koko ikänsä.

”Aina kun hän näkee muita saamelaisia kaupungilla, hän puhuu heille saamea, vaikka moni on yrittänyt hyssytellä ja suostutella häntä vaihtamaan suomeen. On valtavan arvokasta, että hän on säilyttänyt kielen”, Miisa sanoo. 

Osa Miisankin somepostauksista on nykyään saamenkielisiä, sillä hän on aikuisiällä opiskellut kieltä. Lapselleen Miisa puhuu vain saamea. Hän myös joikaa ja kääntää lapselleen lauluja saameksi.

Emmi alkoi kunnolla selvittää juuriaan saatuaan omat lapsensa vuosina 2013 ja 2014. Hän tunsi identiteettinsä repaleiseksi ja halusi ymmärtää taustaansa paremmin.

”Saamelaisten kanssa sosiaalisessa mediassa käymäni keskustelut ovat antaneet välineitä sekä oman identiteetin pohtimiseen että sen hahmottamiseen, millaisia kysymyksiä koko saamelaisyhteisön nimissä on syytä pitää esillä”, hän sanoo.

Niitä ovat esimerkiksi saamen kielen opetuksen lisääminen, saamelaisten maiden valtaamisen vastustaminen ja saamelaisiin kohdistuvan syrjinnän, eksotisoinnin ja toiseuttamisen kritisoiminen.

Emmi osaa pohjoissaamen kielestä vain satunnaisia sanoja, mutta hänen lapsensa opiskelevat sitä koulussa. 

Tekemistä riittää vielä saamelaisyhteisön sisälläkin. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä tasa-arvokysymyksiä ei ole käsitelty yhteisön sisällä vielä tarpeeksi. Siskosten mielestä se johtuu siitä, että saamelaisyhteisön energia on kulunut pitkälti olemassaolon taisteluun.

Sunná ei ole henkilökohtaisesti törmännyt saamelais­yhteisössä homofobiaan mutta tietää, että parantamisen varaa moninaisuuden kunnioittamisen saralla löytyy. Sateenkaarisaamelaisten asemaa on alettu aktiivisesti edistää vasta kuluneen vuosikymmenen aikana. Sápmi Pride -tapahtumaa eli saamelaisten pridea on järjestetty vuodesta 2014 vuoroin Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Vuonna 2014 perustettiin myös Queer Sámit -järjestö, joka auttaa queer-saamelaisia, tuottaa tietoa heidän olosuhteistaan ja luo heille tilaa myös muissa HLBTIQ-yhteisöissä.

Sunná itsekin on mukana muutosprosessissa. Juuri nyt hän valmistelee näyttelyä sateenkaarisaamelaisuudesta yhdessä saamelaismuseo Siidan ja sateenkaarisaamelaisten porukan kanssa.

Sunná sanoo, että monien on vaikeaa käsittää, millaista on kuulua kahteen vähemmistöön. 

 ”Olen joutunut laittamaan välit poikki muutaman entisen suomalaisystävänikin kanssa, koska he heittelivät väheksyviä ja ilkeitä kommentteja saamelaisista ja saamenpuvustani. Jotkut saamelaisetkin ovat homofobisia, mutta koen silti oloni turvallisemmaksi saamelaisten keskuudessa”, Sunná sanoo. 

Se johtuu siitä, että suomalaisilta saattaa tulla vihareak­tioita niin saamelaisuuden kuin seksuaalivähemmistöön kuulumisenkin takia. Saamelaisten kanssa on sentään aina olemassa kansallisuuden tuoma yhteys.

On toinen haastattelupäivä, kirkas ja kuulas syyskuinen maanantai. Tällä kertaa siskokset kokoontuvat Emmillä noin kilometrin päässä Sunnán asunnosta. Vaaleanvihreän puutalon vehreällä sisäpihalla on paperilyhtyjä ja ulkovalosarjoja. 

Sisällä talossa Emmi tekee lieden ääressä kasviskeittoa, kun Sunná astuu avoimesta ovesta eteiseen.

”Oletko sä syönyt, mä laitoin ruokaa”, Emmi kysyy Sunnálta.

Vähän ajan kuluttua saapuu myös Miisa vauvansa kanssa. Tädit koppaavat hyväntuulisen viisikuukautisen vuoroin syliinsä.

Emmi, Miisa ja Sunná neuvottelevat hetken siirtolapuutarhamökkinsä remontista. Nekalassa sijaitseva mökki on siskosten ja heidän äitinsä yhteisomistuksessa.

Äiti Sanna Leinonen on tehnyt elämäntyönsä englannin opettajana ja erityisopettajana, isä Armas Nuorgam tarjoilijana. 

Leinonen ei ole esiintynyt julkisuudessa mutta on ollut lähiyhteisöissään tärkeä vaikuttaja, joka esimerkiksi kehitti yrittäjyysohjelman siskosten lapsuudenkotikaupungin Ylöjärven lukioon. Siskosten mukaan juuri äiti istutti heihin vaikuttamishalun siemenen.

Emmin syntymän aikaan Leinonen vaikutti kuntapolitiikassa sosialidemokraattina. Emmi oppi kävelemään demarinuorten tapaamisten aikana ylioppilastalolla. Kotona pidettiin perhepalavereita, joissa lapset oppivat päätöksenteosta. Niissä neuvoteltiin esimerkiksi kotiintuloajoista ja kotitöistä.

Äidiltään siskokset saivat myös vahvan feministin mallin. Naimisiin mennessään tämä otti kaksoisnimen, koska nainen ei vielä silloin saanut pitää omaa sukunimeään. Siskoksille oli jo varhain selvää, että naiset ovat paljon muutakin kuin vaimoja ja äitejä.

Miisa kuvaa lapsuudenkodin ilmapiiriä henkisesti vapaaksi ja hyväksyväksi, mutta säännöt olivat tiukat.

”Meillä oli kotiintuloajat vielä 17-vuotiaanakin, ja meidät kaikki pakotettiin harrastamaan, jotta löytäisimme omat juttumme”, hän sanoo.

”Täällä edelleen romantisoidaan talvisotaa ja luodaan sankaritarinaa sisukkaasta pikkukansasta, jota isommat alistavat. Se estää tunnustamasta, että Suomi itsekin on rasistisesti sortanut ja edelleen sortaa saamelaisia.”

Miisa Nuorgam

Lapsena Emmi ja Miisa riitelivät jatkuvasti. Riitojen aiheet olivat niitä tavallisia: kuka saa eniten karkkia, kenen vuoro on katsoa vhs-videoita, kuka saa tulla leikkiin mukaan. Sen sijaan Sunnáan heillä molemmilla oli ikäeron vuoksi pitkään lähinnä hoivasuhde. Kun Sunná aikuisena löysi koulun reissuvihkon, hän huomasi, että Emmi oli kuitannut monet opettajien viestit. 

Vanhemmat erosivat, kun Emmi oli murrosikäinen, Miisa esiteini ja Sunná päiväkoti-ikäinen. Lapset jäivät asumaan äidin luo, ja varsinkin Emmi asettui erossa äidin puolelle. Miisa taas oli aina ”iskän tyttö”, joka kävi myös eron jälkeen usein isän luona. Emmistä se tuntui silloin petturuudelta.

Emmi ja Miisa lähentyivät vasta, kun Emmi muutti pois kotoa ja Miisa tuli ”kaljanjuonti-ikään” ja alkoi seurustella. Silloin Emmi sanoi Miisalle, että hänen luokseen saa aina tulla, jos ei jostain syystä voi mennä kotiin tai jos tulee huolia.

Lukiossa Miisa ajoi hiukset pois, koska halusi todistaa, että ollakseen naisellinen ei tarvitse olla pitkätukkainen. 

”Se oli silloin radikaalia. Iskä lainasi partakoneen ja kehui ottamaani septum-lävistystä hienoksi. Häntä ei ole koskaan kiinnostanut, mitä muut ajattelevat”, Miisa sanoo.

Siinä missä Emmi ja Sunná ovat olleet sovittelevia, Miisa on ollut omapäinen ja äkkipikainen. Emmi ja Sunná ovat myös ylisuorittaneet velvollisuuksiaan ja kantaneet liikaakin vastuuta lähimmäisistään, kun taas Miisan on ollut helppo olla huolehtimatta liikoja. 

”Ihailen Miisan no fucks given -asennetta”, Emmi sanoo.

Siitä on ollut hyötyä myös, kun Emmi ja Miisa ovat joutuneet vihakampanjoinnin kohteiksi.

Lapin romantisoiminen mystiseksi erämaaksi ja jonkinlaiseksi ei-kenenkään-maaksi edistää mm. turismia, kaivosteollisuutta ja ratahankkeita ja siten saamelaiskulttuurin katoamista.

Muun muassa näin Emmi kirjoitti elokuussa vuonna 2020 Ylen kolumnissaan, jonka otsikko oli Hei suomalaiset! Saamelaiset eivät ole teidän oma alkuperäiskansanne.

Kolumnin jälkeen Emmi kertoo saaneensa niin paljon väkivalta- ja tappouhkauksia, että joutui kääntymään Ylen turvallisuusosaston puoleen.

Miisan mielestä tällaiset vastahyökkäykset johtuvat siitä, että suomalaiset hellivät ajatusta itsestään suurvaltojen pienenä, kilttinä uhrina.

”Täällä edelleen romantisoidaan talvisotaa ja luodaan sankaritarinaa sisukkaasta pikkukansasta, jota isommat alistavat. Se estää tunnustamasta, että Suomi itsekin on rasistisesti sortanut ja edelleen sortaa saamelaisia”, hän sanoo.

Tutkimusten mukaan eniten verkkohäirintää kohdistetaan naisiin ja vähemmistöihin, ja heille suunnatut solvaukset ja uhkaukset ovat keskimääräistä useammin henkilöön ja seksuaalisuuteen liittyviä. Sekä Emmiin että Miisaan on kohdistunut solvauksia, kuten mongoloidihuora, saastainen lutka ja suvakkihuora.

”Jotkut kysyvät viesteissään, tiedänkö että minua pidetään rumana ja tyhmänä, ihan kuin sellainen kiinnostaisi minua. Varsinkaan kun en ole ruma tai tyhmä”, Miisa sanoo.

Verkkohyökkäysten ja somekohujen aikana Emmi ja Miisa puolustavat toisiaan somessa ja tarkistavat, miten toinen voi. Miisan mielestä vihaviestien vastaanottamista helpottaa, kun tiedostaa, etteivät ne ole henkilökohtaisia vaan liittyvät naisvihaan.

Verkkohyökkääjät haluavat pelotella naiset ja vähemmistöt pois julkisesta tilasta, Emmi sanoo. Raiskaus- ja tappo­uhkaukset tietenkin pelottavat, ja ne siskokset raportoivat aina poliisille. Tälläkin hetkellä heillä molemmilla on poliisin kanssa meneillään prosesseja.

Emmille ja Miisalle lähetetyt uhkausviestit saavat Sunnán voimaan pahoin. 

”Jos olemme esimerkiksi kaupungilla ja Emmi ja Miisa lähtevät itsekseen kotiin, alan joskus pelätä, että mitä jos joku tappouhkauksia lähetellyt onkin seurannut meitä, lähtee jommankumman perään ja tekee jotain”, hän sanoo.

Sunná kertoo ihailevansa Emmiä ja Miisaa, koska he jaksavat puolustaa kantojaan sosiaalisessa mediassa eivätkä suostu vaikenemaan uhkausten takia. Hän itse ei ole kovinkaan kiinnostunut sosiaa­lisesta mediasta eikä jaksa osallistua keskusteluihin siellä. 

Kun Sunná kertoo, ettei edes avaa Instagramia joka päivä, Miisa ja Emmi muljauttelevat silmiään ja liioittelevat äänenpainojaan. 

”Käsittämätöntä!” Miisa sanoo.  

”Mitä ihmettä sinä sitten teet päivisin?” Emmi kysyy.

Miisa asettelee vauvan turvakaukaloon ja alkaa heilutella sitä, jotta vauva nukahtaisi. 

Hän miettii, että hänen suorasanaisuutensa ymmärretään usein aggressiivisemmaksi kuin hän on tarkoittanut. Koska hän itse ei omien sanojensa mukaan osaa lukea kenenkään viesteistä rivien välejä, hän ei usein tule ajatelleeksi, miten epäsuoraan viestintään tottuneet saattavat tulkita hänen tviittinsä ja ymmärtää hänen vitsinsä. 

Emmi sanoo, että hänkään ei ymmärrä Miisan vitsejä. Emmi kuvaa, kuinka Miisa on usein omissa maailmoissaan eikä välttämättä huomaa, mitä ympärillä tai perheessä tapahtuu. Sunnástakin Miisalla on aina ollut ”hassuja juttuja”, jotka poikkeavat muiden tavasta kommunikoida.

”Hän saattaa esimerkiksi innoissaan kertoa, että kävi eilen kaupassa. Toinen odottaa, että hän kertoisi, mitä siellä tapahtui, mutta juttu päättyykin siihen.”

Miisaa siskojen kommentit huvittavat. Samaa on kuulemma ihmetellyt ja nauranut myös hänen kumppaninsa Eetu.

”Jos olemme esimerkiksi kaupungilla ja Emmi ja Miisa lähtevät itsekseen kotiin, alan joskus pelätä, että mitä jos joku tappouhkauksia lähetellyt onkin seurannut meitä, lähtee jommankumman perään ja tekee jotain.”

Sunná Nuorgam

Vartin keinuttelun jälkeen vauva nukahtaa. Miisa ilmoittaa, että hänen on lähdettävä pakkaamaan. Syyskuun puolivälissä perhe on muuttamassa Tampereen sisällä entistä isompaan asuntoon. 

Keittiönpöydän ääressä istuvat Emmi ja Sunná huikkaavat eteisessä kolistelevalle siskolleen laiskat ”moimoit”.

Miisan lähdettyä Sunná valittelee jäykistynyttä selkäänsä ja siirtyy olohuoneen nojatuoliin. Emmikin asettuu olohuoneen tummanvihreälle, siistille samettisohvalle. Lapsiperheessä vääjäämättä syntyvät tahrat saa kuulemma siitä rätillä pois.

He puhuvat vielä hetken tulevaisuudesta. 

Emmi toivoo, että suomalaiset alkaisivat miettiä, mitä kaikkea voisivat saamelaisilta oppia. Luonnon kunnioitusta ja yhteisöllisyyttä ainakin. Hänestä saamelaisten ja muiden alkuperäiskansojen luonnontuntemusta pitäisi hyödyntää myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. 

Sunná toivoo kansansa puolesta erityisesti sitä, että saamen kieli säilyisi elossa ja saamelaisyhteisön oikeus maihinsa tunnustettaisiin. Henkilökohtaisempi unelma on, että tulevaisuudessa hänellä olisi oma nuorisokeskustyyppinen sateenkaarinuorten paikka, josta löytyisi vertaistukea ja koulutettu terapeutti. Kotoa heitetyille järjestettäisiin majoitus.

Kaiken kaikkiaan Emmi on tällä hetkellä varsin tyytyväinen elämäänsä. Työkeikkoja riittää, ja aviopuoliso on myös paras ystävä. 

”Vielä kun löytäisin poikaystävän, niin olisin onnellinen”, Emmi sanoo ja virnistää sitten. 

Sunná toteaa, että hänen rahatilanteessaan olisi parantamisen varaa. Mutta sekään ei oikeastaan haittaa, koska vanhemmat ja siskot tukevat tarvittaessa myös taloudellisesti. 

Sunná haukottelee ja henkäisee ”nälkä”. Emmi pyytää häntä jäämään syömään. 

Siskot auttavat.

Oikaisu 24.11. klo 15.02: Tarkennettu kohtaa Wolt-tilauksesta, joka maksettiin sovelluksen kautta tilausvaiheessa, ei suoraan ovella lähetille.

5 kommenttia