Saako tämä mies Valioliigan ex-jättiläiseen vihdoin ryhtiä? – ensimetrit paljastavat paljon: "Kipeitäkin muutoksia tarvitaan"

Kolmesta ottelusta kaksi voittoa ja tasapeli. Tulosten valossa Manchester Unitedin uuden päävalmentajan Rúben Amorimin aloitus seurassa on ollut kelvollinen. Ainakaan aina yhtä kärkäs, monesti todellisuudentajunsa kanssa eksyksissä oleva brittilehdistö ei ole saanut tyhjiä maaleja ulkomaalaisflopista kohkaaville otsikoille.

Tokihan Unitedilta oli lupa odottaa suhteellisen voitokasta alkua ottaen huomioon avausottelujen vastustajat. Sarjanousija Ipswich vieraissa ja kotona norjalainen Bodø/Glimt sekä aivan hukassa oleva Everton.

Tuloksiin tuijottaminen on kuitenkin tässä vaiheessa – jos, nyt ei täysin, mutta lähestulkoon – epäolennaista. Uuden valmennustiimin tulo seuraan kuin seuraan on aina äärimmäisen pitkää peliä ja erityisen pitkän siitä tekee Unitedissa nähtävä tilanne, jossa kesken kautta sisään hyppäävä valmennus täysin uusine pelisysteemeineen perii toisten ihmisten rakentaman joukkueen.

Avausottelujen osalta kerättävän informaation tulee täten koskea lähinnä sitä, millaisia asioita Amorim pyrkii tuomaan Unitedin peliin. Joko pelaamisen eri perusvaiheissa on tunnistettavissa selkeitä perusperiaatteita, joiden varaan koko lyhyen, mutta sitäkin lennokkaamman valmentajauransa aikana Amorim on nojannut?

Kyllä on.

Tilanteessa on tärkeää korostaa yhtä asiaa. Mikäli Amorimin tiimi olisi tullut uuteen työhönsä varovaisten kompromissien kanssa, joitain Erik ten Hagin sapluunan elementtejä säilyttäen, voisi joukkueen pistepotti olla tulevina viikkoina jopa isompi. Miksei koko loppukaudenkin osalta. Kuulostanee absurdilta ottaen huomioon ten Hagin johtaman joukkueen sekavuuden. Siitä huolimatta avainpelaajat olivat tottuneet rooleihinsa ja nyt heitä odottaa täysin uuden opettelu. Ensin heikennytään, jotta voidaan tulla vahvemmiksi. Superkompensaation ajatus toimii myös uusissa valmennusprosesseissa.

Amorim ei ole lähtenyt niin sanotun pehmeän laskun tielle, mikä on ainoa oikea ratkaisu. Laastari pitää repäistä kerralla irti, pöytä tyhjentää aivan kaikesta – kuten ensimmäiset ottelut ovat suunnaksi osoittaneetkin. On enemmän kuin mahdollista, että hyvästä tulosstartista huolimatta Unitedin sarjasijoitus ei lähde rakettimaiseen nousuun ainakaan lähiaikoina. Siihen on muitakin syitä kuin täysin uudet pelin periaatteet. Niistä tuonnempana.

Amorim korosti sunnuntain murskavoittoon päättyneessä Everton-ottelussa, että tuloksen sijaan kaikkien pitäisi pystyä arvioimaan joukkueen esityksiä, ja sitä, mitä se kentällä yrittää tehdä. Tulokulma oli mukavan raikas. Kuinka helppoa uudessa, valtavien paineiden pestissään aloittaneen valmentajan olisikaan paistatella 4-0-voittonsa glooriassa hehkuttaen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Amorim tuli Sporting-aikanaan tunnetuksi avoimen rehellisestä lähestymistavastaan, ja tämä puheenvuoro osoittaisi saman jatkuvan. Ero tappioiden hetkellä syitä kaikesta mahdollisesta ulkoisesta kehitelleeseen ja puheenaiheen cup-voittoihin kerta toisensa jälkeen kääntäneeseen ten Hagiin vaikuttaa massiiviselta. Toki mies mitataan vasta pitkässä juoksussa – tässäkin asiassa. Joka tapauksessa, Amorimin kärkiviesti koko edellisen parin viikon jakson aikana on tuntunut olevan se, että töitä on valtavasti edessä. Juuri niin.

Sunnuntai-iltapäivän ottelussa Everton olisi voinut saada Old Traffordilta enemmän, totesi Amorim ollen siinä aivan oikeassa. United-seuraajien onkin syytä olla hyvin varovaisia, ettei sinällään komea voitto häikäise liikaa, nosta odotuksia välittömien pikavoittojen suuntaan. Prosessi on vasta alkutekijöissään, ja siitä saattaa tulla hyvinkin kivulias.

Valmentajauransa kolmea avausottelua lukuun ottamatta 3-4-3-perusjärjestelmällä joukkueitaan peluuttanut Amorim toi ryhmityksen myös Unitediin. Elementit ovat Sportingista tutut.

Peliä avatessa syvältä nostaa keskitoppari kutospaikalle. Valtaosan peliminuuteista tämä on toistaiseksi ollut Matthijs de Ligt. Tällöin laitatopparit liikkuvat boksin kulmille ja maalivahti André Onana ottaa päävastuun avaamisketjun käynnistämisestä nostamalla itseään ylemmäs. Keskitopparin nostaminen pelintakoalueelle vapauttaa toisen kutos-/kasipaikoista yhden välin ylemmäs. Ipswichiä vastaan tämä oli Christian Eriksen, Everton-ottelussa Kobbie Mainoo tai Casemiro, tilanteesta riippuen.

Ipswich- ja Everton-otteluissa nähtiin Amorimin ison kuvan ajatus avaamiseen liittyvästä päätöksenteosta. Matematiikasta. Jos vastustaja prässää useilla pelaajilla korkealta, on tasa- tai ylivoima todennäköisesti viimeisessä linjassa. Jos vastustaja puolustaa tiiviimmässä blokissa pitäen keskikenttäpelaajansa lähempänä puolustuslinjaa, on ylivoima alempana.

Edellä mainittu skenaario nähtiin Portman Roadilla, jolloin United avasi paljon isolla pallolla viimeiseen linjaan. Evertonia vastaan Sean Dychen ryhmä puolusti tapansa mukaan tiiviissä blokissa, jolloin United hyökkäsi hitaammin pyrkien avaamaan Toffees-pakkaa linja kerrallaan.

Molemmissa Valioliiga-otteluissa Unitedin pallollinen peli on ollut nihkeintä silloin, kun koko vastustajan pakka on maannut matalammalla. Keskikentän pohjakaksikkoa eikä kymppialueella kapealla pelaavaa yläkolmikkoa ole löydetty vielä kovinkaan hyvin. Etenkin Everton esti syöttösuunnat sekä pelinteko- että kymppialueelle lähes kokonaan puolustaen keskustan korostetun tiiviisti pois Unitedin hitaamman hyökkäämisen jääden lähinnä topparikolmikon keskinäiseksi pallotteluksi.

Unitedin hyökkäysuhka näissä tilanteissa on rakentunut käytännössä kokonaan sen wingbackien yksi vastaan yksi -uhkan varaan. Pelaajat ovat sijoittuneet kentällä rakenteluvaiheessa varmasti kuten Amorim heidät lähtötilanteeseen haluaa, mikä on hyvä alku. Seuraavina askelina on eri kaistojen löytämisen monipuolistaminen.

Kun vastustaja on nostanut prässikorkeuttaan, on United päässyt juoksemaan kenttää kaikkein tehokkaimmin. Avaamisvaiheessa joukkueen wingbackit ovat ainakin toistaiseksi pudonneet laitakaistoillaan hyvin matalalle saaden palloja jalkaan negatiiviseen peliasentoon vastustajan laitapuolustajan seuratessa niskassa. Tilanne ei vaikuta lähtökohtaisesti ihanteelliselta, mutta se on ollut Amorimin Unitedin otollisinta aikaa.

Wingbackin saadessa pallon jalkaansa pyrkii United vaihtamaan painopisteen toiselle puolelle kenttää salamannopeasti. Ensisijainen vaihtoehto sille on joko ysin tai kymppien kautta wingbackin kääntäessä pallon diagonaalisuuntaisesti kohti keskiympyrää, josta pallon saanut pelaaja jatkaa sen välittömästi toiselle laidalle, jossa painoton kymppi ja wingback löytävät edestään valtaisan läänin kiihdyttää kohti vastustajan maalia. Everton-ottelussa Joshua Zirkzee maalasi todellisen mestariteoksen ysipuolikkaana pelaamisesta, pelin linkittämisestä painopisteen vaihtoineen.

Jos wingbackin syöttö kohti keskustaa on peitetty, on United pyrkinyt kakkosvaihtoehtonaan tekemään uudelleen nopean kierrätyksen pallonpuoleiselta topparilta joko painottomalle laitatopparille tai suoraan wingbackille ja luomalla täten edun tyhjälle laidalle. Samaa on nähty myös ylempänä kenttää.

Kaikki tämä on tuttua Amorim-pelikirjaa. Mikä sen sijaan on vielä pahasti – ja tällä aikataululla ymmärrettävästi – hakusessa, ovat Sportingin viime vuosien tavaramerkki, kymppien tai ysin suorittamat välikaistajuoksut. Syvyysuhka on ollut pitkälti wingbackien harteilla, mutta sen monipuolistumista on lupa odottaa ajan kuluessa.

Etenkin Zirkzeen pudotessa syvemmälle linkittämään peliä tulisi välikaistoilta nähdä räjähtäviä juoksuja selustaan hollantilaiskolossin liikkeiden avatessa sinne tiloja. Toinen hetki, jossa selustajuoksujen tulisi lisääntyä on edellä kuvailtu wingbackin putoaminen syvälle alas laitapuolustaja niskassaan; myös tästä syntynyttä selustatilaa pallon puolella pitäisi hyödyntää enemmän.

Kuten todettua, Zirkzee näytti sunnuntaina, millaisessa roolissa hän on parhaimmillaan. Enkä tarkoita kahta viimeisteltyä maalia, sillä ne ovat hänen pelissään jopa bonusta. Yläoksan kautta murtautumisvaihetta linkittävä kohdepelaaja, siinä hän on parhaimmillaan mainio.

Amorimin pallollisen pelin organisointiin liittyy kuitenkin yksi erityisen iso kysymysmerkki, joukkueen kapteeni ja paras pelaaja Bruno Fernandes. Päävalmentajan maanmies on pelannut ensimmäiset ottelut toisena kymppinä. Ensinnäkin, Fernandes ei ole pelaaja, joka tekisi Amorimin systeemissä tuolle pelipaikalle paljon aukeavia välikaistajuoksuja. Niiden odottaminen onkin järjetöntä. Hän elää pallosta, ja sitä joukkueen tulee lähitulevaisuudessa pystyä toimittamaan kymppialueelle koko ajan paremmin. Amorimin avausotteluissa se on ollut Unitedille hyvin vaikeaa, eikä Fernandesin avuja kymppialueella ole täten juuri nähty. Omasta välistään pois pallon perässä vaeltamista sen sijaan senkin edestä, etenkin Evertonia vastaan.

Tämä ei olisi ongelma, jos keskikentän pohjakaksikosta toinen rotatoisi Fernandesin jättämään tilaan. Sunnuntaina asetelma oli kuitenkin usein se, että kapteeni liikkui yhdeksi ekstrapelaajaksi muodon ulkopuolelle, usein lähelle vasenta sivurajaa pallon saadakseen. Tämä tulenpa nyt ratkomaan tätä hommaa -peliteko vie yhden pelaajan seuraavasta välistä pois ja jättää turhan monta punapaitaa pallon alle uhkan luomisen näkökulmasta. Voisiko kaikkia parhaiten tyydyttävä ratkaisu olla vain yksinkertaisesti Fernandesin asettaminen toiseksi pohjapelaajaksi?

Unitedin hyökkäyspelaamisen ehdoton ylikylän pelimies Amorimin ensimetreillä on ollut oikeana wingbackinä nähty Amad Diallo. Hän on tarjonnut joukkueen hyökkäyspelaajista selvästi eniten uhkaa selustaan ja myös suoraa yksi vastaan yksi -ohituskykyä. Diallo kykenee pelaamaan myös linjojen välissä, mikä tarkoittaisi tässä systeemissä kymppipaikkanakin käymistä. Suurin anti norsunluurannikkolaisella on kuitenkin laitakaistatoiminta laadullisen ylivoimansa kautta. Diallo on tarjonnut koko joukkueelle eräänlaisen vakuutuksen keskustan kautta etenemisen oltua toistaiseksi hyvin vaatimatonta.

Zirkzeen ja Diallon lisäksi pallollisen pelin valopilkkuja alun hyvin lyhyen otannan perusteella ovat olleet odotetusti maalivahti André Onana ja Bodø/Glimt-ottelussa Viktor Gyökeres -tyyppisiä välähdyksiä ajoittain näyttänyt, Amorimin systeemissä isoon rooliin huudeltu Rasmus Højlund. Myöskään Unitedin toppareiden hyppääminen kolmen systeemiin ei ole toistaiseksi aiheuttanut mainittavia kipuiluja.

En olisi kuitenkaan yllättynyt, jos seura hankkii viimeistään ensi kesänä ainakin yhden nykyisiä keskikentän keskustan pelaajia urheilullisemman ja laadukkaamman pelaajan ja ainakin yhden puhtaan wingbackin.

Isoimmat muutostarpeet avausottelujen perusteella eivät varsinaisesti yllätä. Ne eivät löydy joukkueen pallollisesta pelaamisesta, vaikka sekin tie on pitkä.

Nyky-Unitedin pelaajarungolla on valtava matka joukkueeksi, jonka Amorim haluaa nähdä puolustussuuntaan. Lienee selviö, että pelkällä valmentamisella muutosta ei loppuun asti viedä, vaan pelaajistoa on yhtä lailla vaihdettava.

Vaikka United näytti Amorimin debyyttiottelussaan Ipswichissä alussa suhteellisen terävältä prässi- ja paineistamistoiminnoissaan, eivät ne kestäneet lähimainkaan koko 90 minuuttia. Aivan kuten Huuhkajien ympärillä syksyllä käydyssä keskustelussa, tässäkin on oleellista korostaa, ettei joukkueen tarvitse prässätä koko ajan korkealta ollakseen aggressiivinen. Se voi olla sitä matalallakin.

United viihtyi Portman Roadilla pitkiä aikoja syvällä maaten antaen sarjanousijan hallita palloa. Tämä selvästi hämmensi monia jalkapalloseuraajia, mutta ilmiö ei ole Amorimin historiassa mitenkään poikkeuksellinen. Myös Sporting saattoi puolustaa pitkiäkin aikoja syvällä.

Toki Amorim haluaa varmasti nykyistä enemmän pallokontrollia, mutta syvälle joutuminen ei ole katastrofi. Mikä sen sijaan on nykyrungon kannalta huolestuttavaa, on pelaajien puolustuskäyttäytyminen eri tilanteissa. Vaikka ten Hag on pakannut laukkunsa, on passiivinen, vähän sinnepäin puolustaminen vakiintunut monen pelaajan käyttäytymismalliksi. Sen poisoppimisessa riittää työmaata. Tämä on näkynyt etenkin negatiivisten tilanteenvaihtojen hetkillä, jolloin ensimmäiset askeleet ovat usein olleet kaikkea muuta kuin sataprosenttisella teholla tehtäviä – myös Amorimin otteluissa siis. Lisäksi Unitedin blokkipuolustus on ollut edelleen kaukana aggressiivisesta.

Tätä syvään pinttynyttä toimintaa ilmentää pahiten Marcus Rashford, joka on edelleen pallottomana laiska, ellei suorastaan täysin välinpitämätön. Joukkueen entinen supertähti on toki loistanut maalinteossa, mutta kuinka kauan Amorim voi katsoa miehen toimintaa puolustuspäässä – halutakseen pitää sekä oman uskottavuutensa että työmoraalia korostavan viestinsä pelaajille keskiössä?

Toki heppoiseen puolustamiseen negatiivisissa tilanteenvaihdoissa ja muodossa liikkuessa liittyy muutakin kuin korvienvälisiä asioita. Amorimin käyttämä 5-2-3-muoto asettaa valtavat fyysiset vaatimukset keskikentän pohjakaksikolle. Jos vastustaja saa pidettyä Unitedin wingbackit kiinni puolustuslinjassa (mikä ei ole korkealla pelaavilla laitahyökkääjillä vaikeaa), ovat tilat keskikenttäkaksikon vieressä isot. Etenkin Casemiro-Eriksen -duo on näyttänyt näissä hetkissä täysin väärässä sarjassa pelaavalta, eikä vika ole heidän. Myöskään Kobbie Mainoon vahvuudet eivät varsinaisesti ole keskikentän isojen tilojen puolustamisessa.

Amorimin Sporting-aikojen luottomies Manuel Ugarten vastuun luulisi pikkuhiljaa kasvavan. Hän on nykyjoukkueesta ainoa, joka kykenee Amorimin pelisysteemin fyysisiin vaatimuksiin keskikentän pohjalla.

United-ryhmän todellinen juoksukunto herättää myös kysymysmerkkejä. Ne eivät toki ole lähiviikkoina ratkaistavissa. Tiiviin otteluruuhkan keskellä ei täysvauhtisten juoksujen reserviä rakenneta, vaan projekti odottaa kunnolla vasta ensi kesänä.

Yksi keskikentälle isoja tiloja jättävä ilmiö on Unitedin topparikolmikon varovaisuus puskea puolustuslinjaa rohkeammin ylös. Tämäkin oire on peruja ten Hagin ajalta, jolloin linjojen välit olivat valtavia. Muutoksessa menee aikaa, mutta asiassa on nähtävä kehitystä jo tämän kauden aikana.

Toki on mainittava, että viime otteluissa on jo ajoittain nähty hetkiä, jolloin Unitedin laitatopparit ovat seuranneet ylätaskusta alemmas putoavan vastustajansa pitkällekin vastustajan kenttäpuoliskolle. Tämä on toimintaa, jonka Amorim varmasti haluaa automatisoituvan melko pian. Toppariosastolta etenkin Noussair Mazraoui on ollut aggressiivinen ja ylipäätään koko puolustuksen suurin ilonaihe.

Sekä 5-2-3-blokkipelaaminen että suhteellisen pelaajaorientoitunut, pitkiä juoksumatkoja niin keskikenttäpelaajilta kuin toppareilta vaativa prässi huutaa joukkueeseen jalkoja, jota pukukopista ei tällä hetkellä täysin löydy. Yksi Sporting Lissabonin ominaispiirteistä Amorimin ajanjakson loppupuolella oli urheilullisuus. Se näkyi tilanteenvaihdoissa molempiin suuntiin, prässäämisessä, täysvauhtisissa juoksuissa selustaan ja isoissa keskikentän puolustettavissa tiloissa.

Old Traffordilla on käynnissä projekti, jossa hieman kärjistäen, on rivissä useita kuntoliikkujia ja tavoitteena nähdä Euroopan kärkeä kohti seuraavina vuosina kurottava huippu-urheilijoiden joukko. Yhtälö on täysin mahdoton, minkä vuoksi isoja muutoksia tarvitaan. Mahdollisesti kipeitäkin sellaisia, mitä paidan selissä lukeviin nimiin tulee.

Kuten aiemmin kirjoitin, portugalilaisella koelaboratoriolla on puolisen vuotta aikaa tutkia, ketkä pysyvät kyydissä mukana. Ja kuten Amorim osuvasti sunnuntai-illan lehdistötilaisuudessaan totesi:

– Meillä on vielä pitkä tie kuljettavanamme.