Saadaanko terveydenhuoltoa koskaan kestävälle pohjalle? Rebekka Naatus: Osa työterveyden resursseista siirrettävä julkiselle puolelle

Rebekka Naatus

Kallion seurakunnan viestintäpäällikkö

Ongelman ratkaiseminen tuntuu toivottomalta ennen kaikkea siksi, että saavutetuista eduista ei huvita luopua eikä veroja saisi nostaa. Toisaalta se näyttää mahdottomalta myös siitä syystä, että vuosikymmenten aikana vakiintuneiden järjestelmien muuttaminen on työlästä.

Yksi korjattava kohta liittyy työterveyshuoltoon. Työssäkäyvien ja muiden kansalaisten välistä hoitoon pääsyn kuilua tulisi kuroa umpeen. Se edellyttää nykyisenlaisen työterveyshuoltomallin rankkaa uudistamista. Julkisen terveydenhuollon koheneminen ei onnistu ilman, että työterveyshuollon malli muuttuu ja osa resursseista siirretään julkiselle puolelle. Tämä herättää vastustusta työterveyshuollon etuja nauttivissa ja on siksi mahdottoman oloinen urakka. Se on kuitenkin hoidettava, mikäli kaikkien suomalaisten terveydenhuolto oikeasti halutaan kuntoon.

Toimimattoman perusterveydenhuollon seurauksena kalliin erikoissairaanhoidon kuorma ja kustannukset kasvavat. Erikoissairaanhoito pitäisi hinnoitella uusiksi mitä pikimmiten: maksujen ei tarvitse olla kaikille samat.

Sote-uudistuksella on alettu ratkoa järjestelmän sekavuutta, mutta väestörakenteelle ja kallistuville hoitokustannuksille eivät päättäjät mitään voi. On pakko maksaa enemmän.

Hoitajien lakkovuosi paljastaa, että vaativuus ja raskaus korreloivat huonosti palkan ja työolojen kanssa. Ja se taas heijastaa laajemminkin muutosta, joka terveydenhuollossa on tapahtunut. Työ on muuttunut vaativammaksi, mutta järjestelmä ei ole pysynyt kärryillä.

Asta Leppä

Toimittaja ja tietokirjailija

Perustuslain mukaan valtion on turvattava terveydenhoito, joka mahdollistaa ihmisen edellytykset toimia ”yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä”.

Perustuslaki toimii kuten suomalainen sotilas: ”kaveria ei jätetä”. Se puolustaa siis ennen muuta yksilöä. Yksilön tarpeet ovat kuitenkin rajattomat. Onko kukaan koskaan terve kuin se kuuluisa pukki?

Lääketiede kehittyy. Tulee uusia hoitoja ja lääkkeitä. Alan ihmiset mieluusti soveltaisivat uusia keksintöjä.

Ongelmana on resurssien puute. Väestö ikääntyy ja terveysmenot kasvavat. Myös terveyden käsitteet muuttuvat – lääke- ja teknologiayritysten intressissä on kiristää koko ajan terveyden määritelmää.

Kestävän pohjan saavuttaminen väestötasolla edellyttää keskustelua priorisoinnista. Sanana priorisointi herättää kuitenkin kammoa. Se tuntuu järkyttävältä ihmisestä, jonka elämästä ja kuolemasta puhutaan.

Tabu-luonteesta johtuen priorisoinnista ei puhuta, se tapahtuu huomaamatta ja ilman yhteisiä kriteereitä.

Minusta eräänlaisesta priorisoinnista kertoo se, että erikoissairaanhoidon kulut ovat jo yli puolet enemmän kuin perusterveydenhoidon – että jälkimmäinen kärsii satojen miljoonien eurojen aliresurssoinnista. Tai se, että voidaan satsata enemmän ultramoderniin hybridileikkaussaliin kuin hoitohenkilökuntaan.

Entä mistä kertovat Suomen kansain­välisestikin mittavat terveyserot? On helppo leikata ryhmiltä, joiden ääni ei kuulu yhteiskunnassa – esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepotilailta – ja priorisoida muita.

Ensin siis pitäisi määritellä, mitä tarkoittaa ”kestävä pohja”.

Aki Kangasharju

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja

Väestön ikääntyminen tekee sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta kestämättömän, ellei kustannusten kasvua hillitä. Valitettavasti sitä ei ole näköpiirissä. Ikääntyvä väestö tarvitsee koko ajan enemmän palveluita. Samalla palveluiden tuotantokustannukset nousevat. Kustannukset seuraavat muun yhteiskunnan kehitystä, mutta kustannusten kattamiseen tarvittavaa rahaa eli tuottavuuden nousua ei sote-palveluissa juuri ole näkynyt.

Muualla taloudessa tuottavuus nousee, joten sieltä vapautuu työvoimaresursseja myös hitaan tuottavuuskasvun sote-palveluihin. Kun koko taloudessa yhä suurempi osa on hitaan tuottavuuskasvun toimialoilla, koko talouden tuottavuuskasvu hidastuu. Se hidastaa verotulojen kertymistä kaikkiin palveluihin. Seurauksena on verotuksen kiristyminen tai palvelujen karsinta, ellei tuottavuuskasvuun löydy lääkkeitä.

Enteellistä on, että uudet hyvinvointialueet huutavat jo ennen käynnistymistään rahapulaa. Sitä löytyy viimeistään silloin, kun esiin nostetaan mahtava perustuslaki, joka takaa rahoituksen. Lopulta valtio ei voi muuta kuin nöyrtyä perustuslain vaatimuksen alla.

Mikä sitten rajoittaa ihmisille tärkeiden terveyspalveluiden kysyntää tilanteessa, jossa hoitoa tai tutkimuksia kaipaava maksaa vain pienen osan palvelun oikeasta hinnasta? Tähän saakka ratkaisu on ollut pistää ihmiset hoitojonoihin.

Kustannustehokas tapa hillitä jonoja olisi tarjota välineitä tuottavuuden nostoon. Sen sijaan hallitus purkaa jonoja hoitaja­mitoituksella, mikä estää tuottavuutta edistävät toimet ja lisää kustannuksia.

Kestävyysvajeessa lohduttaa se, että terveydenhuolto vaikuttaa rajallisesti koko kansan terveyteen. Paljon enemmän vaikuttavat kansan elintavat ja elinympäristö. Toivottavasti edes ne jatkavat paranemistaan.

Juttu on osa Imagen Debatti-sarjaa, jossa vakituiset debatistit kommentoivat toimituksen luomia väitteitä.