Rusakko voittaa, kun ilmastonmuutos lyhentää talvia – Kanta on kasvanut 20-kertaiseksi vain 35 vuodessa

Kuinka monta rusakkoa elää Suomessa? Sitä ei tiedä kukaan. Mutta se tiedetään, että rusakoita loikkii Etelä-Suomen pelloilla ja taajamissa koko ajan enemmän.

Erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskus Lukesta kertoo, että vuodesta 1989 tehtyjen riista- ja peltokolmiolaskentojen perusteella rusakkokanta on seuranta-aikana kasvanut noin 20-kertaiseksi.

– On hirveän vaikea sanoa, miten paljon rusakoita nyt on, kun ei ole tehty varsinaista kanta-arviota, vaan seurattu kannan suhteellisia muutoksia.

Vuosittain metsästäjät ampuvat keskimäärin 70 000 rusakkoa. Osittain siihen nojaten Lindén heittää arvion, että rusakoita on Suomessa satoja tuhansia, mutta todennäköisesti vähemmän kuin miljoona.

Rusakko on hieman metsäjänistä isompi nisäkäs. Aikuisen eläimen pituus on 50–70 senttiä ja paino kolmesta seitsemään kiloon. Naarasrusakko on koirasta vähän suurempi.

Etenkin rusakon pitkistä ja vahvoista takakoivista voi päätellä, että kyseessä on tarvittaessa rajuun vauhtiin itsensä kiihdyttävä juoksija. Toisin kuin metsäjänis, rusakko ei vaihda talveksi valkoiseen turkkiin. Sen takakäpälät eivät myöskään ole yhtä leveät lumikengät kuin metsäjäniksellä.

Rusakko on tulokaslaji Suomen alueella, ei tosin aivan uusi. Lindén kertoo, että rusakko levisi silloiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan kaakosta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

– Se on levinnyt siis luontaisesti Suomeen. Tosin rusakkoa on niihin aikoihin myös istutettu 1900-luvun alussa, lähinnä Lounais-Suomeen.

Nykyään rusakoita elääkin eniten lounaisosan peltomaisemissa. Rusakko on luontaisesti avomaan eläin, joka viihtyy peltojen lisäksi taajamissa.

– Voi rusakoita nähdä metsän puolellakin, mutta rusakko on peltojänis. Umpimetsässä se ei viihdy.

Rusakot ovat levittäytyneet Oulun korkeudelle. Lindén arvioi, että harvakseltaan niitä elää Etelä-Lapissakin.

Rusakko viihtyy avomaalla ja hyötyy, kun lumipeite hupenee.

Rusakon menestystä on vauhdittanut ilmaston lämpeneminen. Rusakko hyötyy, jos lumipeite jää ohuemmaksi ja lumisten päivien lukumäärä aiempaa alemmaksi.

Rusakko on Suomessa levinneisyytensä pohjoisrajalla. Se ei ole sopeutunut talviin samoin kuin metsäjänis, joka on viime vuosikymmeninä kuitenkin vähentynyt huomattavasti Etelä-Suomesta.

Lumisten aikojen väheneminen haittaa metsäjänistä.

– Metsäjänis vaihtaa talveksi valkean turkin. Mustasta maasta valkoinen jänis erottuu huutomerkkinä, Lindén sanoo.

Laji on myös sopeutunut liikkumaan pehmeässäkin lumipeitteessä suurten takakäpäliensä avulla. Lindén huomauttaa, että pohjoisamerikkalaista lähisukulaislajia nimitetäänkin lumikenkäjänikseksi.

Rusakon käpälillä ei lumessa liikuta yhtä helposti, eikä sen talviturkki ole lumeen sopivasti valkoinen.

Lumeton ja leuto talvi sopiikin rusakolle hyvin. Lumettomalla avomaalla se voi saavuttaa jopa 70 kilometrin tuntinopeuden.

– Voi siis todellakin olettaa, että ilmastonmuutos hyödyttää ja vauhdittaa lajin leviämistä ja yleistymistä.

Näyttää myös siltä, että rusakko kilpailee suoraan metsäjäniksen kanssa elintilasta. Periaatteessa lajit elävät eri ympäristöissä, metsäjänis viihtyy nimensä mukaan puiden suojassa.

– On tavallista, että runsastuva laji alkaa asuttaa monia erilaisia ympäristöjä. Kun rusakkojen määrä kasvaa, lajin sisäinen kilpailu kiihtyy. Silloin rusakoita siirtyy myös metsiin, osin metsäjäniksen ekolokeron päälle.

Näin rusakot ja metsäjänikset joutuvat kilpailemaan samasta tilasta ja ravinnosta.

– Ja on ajateltu, että missä nämä lajit kohtaavat, kilpailu kääntyy rusakon hyväksi, Lindén kertoo.

Rusakko myös risteytyy metsäjäniksen kanssa. Ja vaikka kyseessä on kaksi eri lajia, risteymät ovat lisääntymiskykyisiä.

– Tämäkin on uhka metsäjänikselle. Rusakko voi kontaminoida metsäjäniksen geenipoolin.

Rusakko on siis lisääntynyt hurjasti viime vuosikymmeninä ja levittäytynyt uusille alueille. Toistaiseksi kannan nousevassa käyrässä ei ole näkynyt notkahdusta, Andreas Lindén kertoo.

Rusakon kantaa rajoittaa ihmisen metsästyksen lisäksi muiden eläinten saalistus. Kettu ja ilves saalistavat rusakoita, kuten myös suuret petolinnut, esimerkiksi maakotka ja huuhkaja. Muille lajeille aikuinen rusakko alkaa olla turhan iso saalis, vaikka poikaset saaliiksi kelpaavatkin.

Myös taudit rajoittavat kannan kasvua. Tärkein rajaava tekijä Suomessa lienee kuitenkin se, että lajille parhaiten sopivia avomaita on rajallisesti. Nykyiselläänkin kanta on jo levinnyt suureen osaan niistä.

– Rusakko runsastuu luultavasti edelleen, mutta jossakin vaiheessa kasvu väkisinkin taittuu, Lindén sanoo.

Rusakon olemus kertoo siitä, että se pystyy tarvittaessa juoksemaan ja lujaa.