Ruotsinsuomalainen Lina Puranen on nähnyt, miten suomalaisuudesta on tullut siistiä Ruotsissa – ”Emme me tarvitse ruotsalaisten hyväksyntää”
Lapsena Lina Puranen karkasi aidan yli päiväkodin suomenkieliselle puolelle. Nyt hän tekee dokumentteja ruotsinsuomalaisten historiasta ja toivoo, ettei vähemmistö jumittuisi ikuiseen uhrin rooliin.
Matalat kerrostalot nuokkuvat suojellun metsän kyljessä Tukholman Bagarmossenin lähiössä. Kulttuuri- ja tv-tuottaja Lina Puranen avaa kotinsa oven. Käsivarressa vilkkuu uunituore tatuointi, 42-vuotiaan elämän ensimmäinen: kymmensenttinen talikko. Kuva on kunnianosoitus Purasen isovanhemmille Iirikselle ja Otolle, joiden luomutilalla hän vietti lapsuutensa kesiä ja syvensi suhdettaan Suomeen.
– Talikko symboloi myös rebellisyyttä.
Kapinallisuutta siis. Lina Puranen puhuu suomea taitavasti, luovasti ja kielimokia pelkäämättä. Ruotsi on hänen vahvin kielensä, suomen puhuminen on haastavampaa – ja juuri siksi niin hauskaa.
– Ja suomen kielen sanat ovat mulle rakkaampia, koska opin ne ensin.
Purasen vanhemmat muuttivat Ruotsiin osana suurta työsiirtolaisaaltoa 1970-luvulla. Keski-Suomen Kinnulasta kotoisin olevan isän ensimmäinen työpaikka uudessa maassa oli kaapelitehtaalla, Muonion lähellä kasvanut äiti meni ensin hotellisiivoojaksi. Lina syntyi ja kasvoi Tukholmassa Akallan lähiössä.
Ensimmäiset vuodet hän oli päiväkodin suomenkielisessä ryhmässä, mutta kuusivuotiaana äiti siirsi hänet ruotsinkieliseen ryhmään, jotta koulun aloitus sujuisi helpommin.
– Mä tykkäsin, että ne ruotsalaiset päiväkotitädit oli jotenkin ankaria ja kylmiä. Niin mä hyppäsin aina piha-aidan yli ja karkasin takaisin suomenkieliselle puolelle. Kai mä tunsin oloni turvalliseksi ja kotoisaksi siellä.
