Tuntemattomat ampujat tappoivat Libaan Warsamen 19-vuotiaan pojan – Ruotsin jengiväkivalta syvenee ja vaatii yhä useammin sivullisia uhreja

Ensin laukauksia luultiin ilotulitulitukseksi. Oli joulukuu 2020, vain kaksi päivää uudenvuodenaattoon, ja joululomaa viettävät nuoret Tenstan lähiössä Pohjois-Tukholmassa olivat alkaneet räjäytellä paukkupommeja etuajassa.

Kesti hetken tajuta, että heitä ammutaan.

Kaksi naamioitunutta henkilöä oli tullut torille sähköpotkulaudoilla ja avannut tulen kohti ostoskeskuksen ulkopuolella seisovia ihmisiä. Nuoret yrittivät juosta pakoon, mutta kolmeen heistä osui.

19-vuotiaalle Hanad Warsamelle kävi pahimmin. Luoti meni sisään kyljestä, repi keuhkot ja tuli toisesta kyljestä ulos.

– Häntä ei voitu pelastaa. Hän kuoli ambulanssin saapuessa Karolinskan sairaalaan, sanoo Hanadin isä Libaan Warsame.

On elokuinen lauantai-aamu ja me seisomme hänen poikansa murhapaikalla. Tämän toimistorakennuksen oven eteen Hanad lyyhistyi, yritti ehkä päästä sisälle turvaan, mutta ovi oli puoli kymmenen aikaan illalla lukossa.

Ovi on vaihdettu uuteen eikä paikalla ole mitään, mikä muistuttaisi silmittömästä väkivallanteosta. Viereisen markkinakojun pöydät notkuvat edullisista vihanneksista, ihmisiä kävelee harvakseen ohi kauppakassien kanssa ja pulut lehahtavat laiskasti pois tieltä.

Varastotyöntekijänä työskentelevä Libaan Warsame kulkee surmapaikan ohi joka päivä matkalla työpaikalleen. Perheen koti on jo reilun kymmenen vuoden ajan ollut Tenstassa, muutaman sadan metrin päässä torista. Alun perin Libaan Warsame muutti Ruotsiin vuonna 1994 Somaliasta.

– Tulin Ruotsiin turvapaikanhakijana, jotta pääsisin pakoon tappamista. Kotimaassani ei ollut oikeusjärjestelmää. Jos tällaista tapahtuu kehitysmaissa, maissa joissa ei ole oikeusturvaa, sen voi ehkä ymmärtää… Mutta miksi juuri Ruotsissa? Ruotsi on yksi maailman parhaista maista, täällä on asiat järjestyksessä. Ja silti täällä murhataan ihmisiä.

19-vuotias Hanad Warsame kuoli joulukuussa tuntemattomien ampujien avattua tulen ostoskeskuksen edessä. Tekijöitä ei olla koskaan saatu selville. Kuva: Libaan Warsamen kotialbumi.

Tappavaa luotia ei ollut tarkoitettu Hanad Warsamelle. Poliisin mukaan hänellä ei ollut mitään kytköksiä jengirikollisuuteen, vaan hän oli täysin sivullinen, väärässä paikassa väärään aikaan. Aivan kuten kaksi muuta nuorta, jotka haavoittuivat ammuskelussa.

Väkivallanteon epäillään liittyvän rikollisjengien väliseen konfliktiin, mutta varmaa tietoa tappajien motiiveista ei ole. Murha on edelleen selvittämättä. Ampujat pakenivat paikalta sähköpotkulaudoilla eikä poliisilla ole edes epäiltyä.

Ruotsissa ammutaan kuoliaaksi enemmän ihmisiä kuin missään muussa Euroopan maassa, ja jengiväkivalta uhkaa yhä useammin myös ohikulkijoita. Keskimäärin 14 sivullista on kuollut tai haavoittunut ampumisissa joka vuosi vuodesta 2018 lähtien, Ruotsin poliisi tiedotti toukokuussa. Sivullisen ohikulkijan ampumisia tapahtuu siis keskimäärin useammin kuin kerran kuukaudessa. Vuosina 2012–2017 sivullisia uhreja oli vuodessa keskimäärin kolme.

Pahin tilanne on Tukholmassa. Ainakin 11 ihmistä on tapettu vahingossa pääkaupunkiseudulla viimeisten viiden vuoden aikana.

Libaan Warasame kulkee päivittäin työmatkallaan poikansa surmapaikan ohitse.

Hanadin murhan jälkeen jotkut sanoivat Libaan Warsamelle, että tämän kannattaisi viedä perheensä pois Tenstasta turvallisemmalle asuinalueelle.

– Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: muuttaa mahdollisimman kauas täältä, minkä olisin kyllä voinut tehdä, tai jäädä tänne ja auttaa muita. Päätin jäädä ja yrittää luoda kontakteja muihin vanhempiin.

Hän on perustanut yhdistyksen Stoppa skjutningen, Lopettakaa ampuminen, yhdessä muiden väkivallan uhrien vanhempien kanssa. Yksi tavoite on saada erityisesti maahanmuuttajavanhemmat luottamaan sosiaaliviranomaisiin. Ruotsissa liikkuu salaliittoteorioita siitä, että viranomaiset vievät lapsia vanhemmiltaan, ja siksi jotkut pelkäävät pyytää apua, vaikka huomaisivat lastensa liukuvan jengipiireihin.

Tenstaan jääminen on tapa käsitellä pojan menetystä, mutta Libaan Warsame sanoo, ettei mikään paikka Ruotsissa enää ole täysin turvallinen.

– Ampumisia ja räjähdyksiä tapahtuu nyt joka puolella, omakotitaloalueilla ja keskustassa. Pelkään, että väkivalta vain leviää.

Oma asuinalueeni sijaitsee keskustan eteläpuolella, 40 minuutin metromatkan päässä Tenstasta. Lähiö tämäkin, mutta täällä on kunnan vuokratalojen sijaan lähinnä omistusasuntoja, vihanneskojun sijaan artesaanileipomo ja meitä maahanmuuttajia suhteessa paljon vähemmän kuin Tenstassa. Jengiväkivalta tuntuu olevan kaukana arjestani, vaikka se kilometreissä mitattuna välillä liippaa läheltä. Useamman kerran vuodessa poliisihelikopteri leijuu matalalla asuinalueeni yläpuolella, ehkä etsien rikospaikalta pakenevaa epäiltyä.

Libaan Warsame on oikeassa sanoessaan, ettei mikään paikka ole täysin turvallinen.

Tensta tai esimerkiksi Tukholmasta lounaaseen sijaitseva Södertälje ovat tuttuja rikosuutisista jo monen vuoden ajalta, mutta niiden lisäksi uutisoidaan nyt paikoista, jotka kuuluvat elämääni ihan muista syistä.

Kolmen metropysäkin päässä sijaitsevassa Fruängenissä kävin äskettäin hammaslääkärissä – viime talvena siellä tulitettiin konetuliaseella asunnon ovea rappukäytävästä.

Keskustassa Södermalmilla olen asunut useammassakin osoitteessa, ja sinne lähden aina, kun haluan kirjakauppaan, baariin tai kahville, esimerkiksi söpöön vohvelikahvilaan Nytorgetin luona. Sitä kahvilaa vastapäätä sijaitsevan ravintolan edustalle asetettiin tammikuussa niin voimakas räjähde, että koko talon julkisivu vaurioitui.

Södermalmin ja Årstan kaupunginosat yhdistävä silta taas on yksi suosikkikävelyreittejäni erityisesti auringonlaskun aikaan. Sillalla tehtiin yksi jengisodan huomiota herättävimmistä murhista. Parikymppinen mies oli houkuteltu paikalle sanomalla, että tarkoitus oli mennä juhlimaan kaverin synttäreitä. Miestä ammuttiin ensin kasvoihin, sitten selkään hänen yrittäessään paeta kohti Södermalmia.

Rikosten maantiede piirtää uusiksi meidän tukholmalaisten henkistä karttaa. En silti pelkää sitä, että itse joutuisin harhaluodin tielle. Sen todennäköisyys on suurkaupungissa edelleen häviävän pieni. Tässä kuulun tukholmalaisten enemmistöön: Dagens Nyheterin kyselyssä kesäkuussa 67 prosenttia vastaajista sanoi, ettei ole lainkaan tai erityisen huolissaan siitä, että joutuisi itse aseväkivallan uhriksi. Toisaalta omasta turvallisuudestaan huolestuneiden määrä, 33 prosenttia, oli suurempi kuin koskaan aiemmin lehden teettämissä mittauksissa.

Eniten huolissaan ovat Ruotsidemokraattien äänestäjät sekä ulkomailla syntyneet.

Poliittisena kysymyksenä "laki ja järjestys" kuuluu ruotsalaisäänestäjille tärkeimpien teemojen kolmen kärkeen, on kuulunut jo useamman vuoden ajan.

Ruotsi on kuin Pohjoismaiden Yhdysvallat – niin ajattelen entistä useammin. Täällä rikkaat ovat rikkaampia, poliittiset suunnanmuutokset suurempia ja rikollisuus pahempaa kuin naapurimaissa. Viime vuonna Ruotsissa kuoli ampumisissa kuusi kertaa enemmän ihmisiä kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä.

Nyt juttua kirjoittaessani uusvanhaksi uhkakuvaksi ovat nousseet terrori-iskut liittyen Koraanin polttamisiin. Toisin kuin terrorismi, jengirikollisuus ei aiemmin tarkoittanut välitöntä vaaraa ulkopuolisille. "Kyse oli rikollisten välienselvittelystä" oli lähes kutsu huokaista helpotuksesta: ampukoot toisiaan, saattoi uutisen lukija ajatella.

Mikä on muuttunut? Ruotsin poliisin mukaan esimerkiksi aika ja paikka: aiempina vuosina ampumisia tapahtui lähinnä yöaikaan syrjäisissä paikoissa. Nyt välejä selvitellään keskellä päivää esimerkiksi kauppakeskuksissa, metroasemien luona tai kuntosaleilla.

Ampujien on nykyään vaikeampi saada houkuteltua uhrinsa ansaan, joten he väijyvät uhria julkisilla paikoilla, toteaa kriminologi Sven Granath, joka työskentelee sekä Tukholman poliisissa että Tukholman yliopistossa.

– Tarkoituksena ei ole satuttaa ohikulkijoita, mutta tietysti toimintatapa kertoo piittaamattomuudesta, raukkamaisuudesta ja jopa mukavuudenhalusta. Ammutaan autosta tai ikkunan läpi niin, ettei edes nähdä, mihin osutaan.

Libaan Warsamen kotitaloon johtavaan porttikäytävään on asennettu metalliesteet, joiden tarkoituksena on hidastaa sähköpotkulaudoilla liikkuvien rikollisten etenemistä. Tenstan alueella on myös paljon valvontakameroita.

Viime aikojen ampumisista ja räjäytyksistä monen epäillään liittyvän kahden rikollispomon, "Kurdiketun" ja "Kreikkalaisen", väliseen valtataisteluun. Tekijät taas ovat entistä useammin alaikäisiä, jopa 14-vuotiaita, jotka ryhtyvät palkkamurhaajiksi rahan tai rikollispiireissä etenemisen toivossa.

Teini-ikäiset tappajat ovat impulsiivisia, eivät osaa käsitellä aseitaan taitavasti eivätkä välttämättä ole koskaan aiemmin nähneet aiottua kohdetta. Myös konetuliaseiden käyttö pistoolin sijaan on lisääntynyt.

Kaikki tämä lisää riskiä, että sivullinen joutuu ammutuksi.

Sven Granathin mukaan aseväkivalta lisääntyy kahdesta syystä: Ruotsin markkinoilla on aiempaa enemmän huumeita, ja enemmän aseita.

Kannabiksen, kokaiinin ja muiden huumausaineiden kauppa on jengien ydinbisnestä. Huumekauppaa käydään muissakin maissa, mutta miksi se on juuri Ruotsissa niin veristä?

– On melko uusi asia, että huumemarkkinoista on tullut näin isot. Samalla Ruotsista puuttuu yksi hallitseva mafia, täällä ei ole paljon sukulaisuuteen perustuvia rikollisverkostoja. Sen sijaan on useita nuorempia verkostoja, jotka kilpailevat keskenään, sanoo Granath.

Taustalla on myös sosiaalisia syitä.

– Nuorten osuus väestöstä on lisääntynyt jonkin verran. Maahanmuutto köyhistä maista, leikkaukset koulutuksesta ja lisääntyneet luokkaerot lisäävät riskiryhmään kuuluvien nuorten miesten määrää. Meillä on myös Juutinrauman sillan myötä yhteys Keski-Eurooppaan ja sosiaalisia kontakteja esimerkiksi Turkkiin ja Balkanille enemmän kuin Suomessa. Lisäksi yksi rikos voi johtaa itseään vahvistavaan koston kierteeseen.

Hanad oli todella iloinen poika. Aina hymyilevä ja auttavainen, sanoo Libaan Warsame.

– Koulussa ei koskaan ollut ongelmia. Hän oli valmistunut lukiosta ja haaveili menestyksestä, hän halusi perustaa oman yrityksen.

Poikansa kuoleman jälkeen Libaan Warsame päätti jäädä Tenstaan ja työskennellä jengirikollisuutta vastaan. Hän on perustanut väkivaltaa vastustavan yhdystyksen yhdessä muiden ampumisten uhrien omaisten kanssa.

Libaan Warsame puhuu kuolleesta pojastaan tottuneesti, ilman kyyneleitä. Hän on tavannut toimittajia aiemminkin ja toivoo puhumalla pystyvänsä auttamaan muita. Mutta Hanadin kuoleman jälkeiset vuodet ovat olleet vaikeita, ja Libaan Warsame on huolissaan siitä, millaisen tulevaisuuden hänen muut lapsensa saavat Ruotsissa.

On mahdotonta edes kuvitella sitä, mitä hän ja hänen perheensä ovat joutuneet kokemaan, hän sanoo.

– Olet kasvattanut lapsen, hän on täyttänyt 19, ja sitten hän on yhtäkkiä poissa. Jäljelle jää tyhjyys. Tyhjyys, ja kaipaus.