Ruotsin hallitus haluaa nyt älylaitteet pois kouluista ja kirjat takaisin – Miksi Suomessa suunta on päinvastainen?

Äidinkielen tunti tukholmalaisessa Bromstenin koulussa alkaa sillä, että opettaja Carolina Arback ohjeistaa oppilaita hakemaan lokeroistaan iPadit ja kuulokkeet. Kuusivuotiaat esikoululuokkalaiset istuvat neljän hengen pöytiin kukin oman älylaitteensa kanssa ja alkavat kirjoittaa monisteelle kuvien viereen tulostettuja sanoja: fotboll, frukt, golf, alfabet. Kun lapsi painaa kirjainta kosketusnäytöllä, iPad toistaa äänteen kuulokkeista. Kun kokonainen sana on valmis, laite lausuu sen.

– Viikon kirjain on F. Ensimmäisenä päivänä puhuimme siitä, miten F lausutaan. Kokeilimme, onko suu kiinni vai auki, ja miten huulet menevät, Carolina Arback kertoo.

Menetelmää kutsutaan muun muassa nimellä "lukemaan kirjoittamalla". Se on kiivaan keskustelun kohteena, kuten älylaitteet ylipäänsä Ruotsin kouluissa. Kuten Suomessa, myös Ruotsissa oppimistulokset ovat viime vuosina laskeneet. Pisa-vertailussa naapurimaat ovat nyt lähes tasapisteissä, tosin Suomessa pudotus on ollut suurempi. Erityisen huolestuneita Ruotsissa ollaan lukutaidon heikkenemisestä ja siitä, että lapset eivät pysty kirjoittamaan ymmärrettävää käsialaa.

Ruotsin liberaalipuoluetta edustava opetusministeri Lotta Edholm on nostanut älylaitteet yhdeksi syypääksi tulosten laskuun. Hänen mukaansa digitalisaatioon on suhtauduttu kouluissa epäkriittisesti ja ruutuaikaa on lisätty paperisten koulukirjojen kustannuksella.

Oikeistohallitus onkin lisännyt määrärahoja fyysisten oppikirjojen ostoon, poistanut aiemman vaatimuksen digimateriaalien käytöstä varhaiskasvatuksessa ja torpannut opetushallituksen valmisteleman positiivisen digistrategian.

– Luullaan, että (Ruotsin) digitalisaatio etenee, kun mahdollisimman pienet lapset saavat älylaitteen käyttöönsä. En usko siihen hetkeäkään Edholm sanoi Dagens Nyheterille viime vuonna.

Inez Björklund Kullenberg ja Benjamin Stadell harjoittelevat kirjoittamista Ipadien avulla. Opettaja Carolina Arback kiertää kehumassa ja auttamassa.

Myös Suomessa digilaitteiden käyttö on puhuttanut Pisa-tulosten jälkeen. Useat opettajat ovat syyttäneet romahduksesta laitteita, jotka pilaavat oppilaiden keskittymiskyvyn. Opetusministeri Anna-Maja Henriksson (Rkp) sanoo Apu-lehdelle, ettei ole seurannut ruotsalaisen digidebatin yksityiskohtia, mutta toteaa, että Suomen koulukeskustelu keskittyy tällä hetkellä oppilaiden omien kännyköiden käyttöön.

Henrikssonin mukaan on tärkeää tehdä ero digitaalisen oppimisen ja älylaitteiden häiritsevän käytön välille.

– On selvää, että meidän täytyy vähentää kännyköiden häiritsevää käyttöä oppitunneilla. Käsitykseni mukaan meillä ei kuitenkaan ole liikaa digitaalisia oppimateriaaleja peruskoulussa, ministeri sanoo.

Hän viittaa tilastoon, joiden mukaan digimateriaalien myynti oli 15 prosenttia kaikista oppimateriaaleista vuonna 2022.

– Se on mielestäni melko vähän. Me tarvitsemme molempia, sekä perinteisiä että digitaalisia oppimateriaaleja. Tulevaisuus on digitaalinen ja yksilöiden täytyy osata toimia digitaalisessa maailmassa.

Esimerkiksi Virossa digimateriaaleja käytetään kouluissa paljon ja pedagogisesti, Henriksson toteaa.

– On myös tärkeää, että opettajat saavat koulutusta uusien materiaalien käytöstä. Elämme murrosaikaa ja se tarkoittaa, että myös koulu muuttuu. Digitaalisuuden tulee kuitenkin palvella koulua ja oppilaita.

Bromstenin koulussa lapset työskentelevät itsenäisesti, hiljaa. Jokaisella pöydällä on kaksi paperimukia, toinen vihreäksi ja toinen punaiseksi maalattu. Jos oppilas tarvitsee apua, hän nostaa punaisen mukin päällimmäiseksi. Opettaja Carolina Arbackin lisäksi luokassa on kaksi avustavaa pedagogia, jotka kiertävät neuvomassa hiljaisella äänellä.

Yksi oppilas ei oikein muista, mikä on F.

– Laitat huulet näin ja puhallat, opastaa Arback.

Toinen osaa jo lukea ja kirjoittaa niin hyvin, että hän keksii monisteen sanojen pohjalta omia lauseita. Älylaitteen näytöllä lukee muun muassa Jag Äter En Falafel, minä syön falafelin. Opettaja kehuu lauseita ja muistuttaa, että vain ensimmäiseen sanaan tulee iso alkukirjain.

Kolmas esikoululainen on lipsahtanut pelaamaan iPadilta löytyvää peliä. Arback hakee rasian marmorikuulia ja kehottaa lasta kirjoittamaan viisi sanaa. Jokaisesta sanasta saa yhden kuulan, ja viiden sanan jälkeen saa pelata peliä.

– Jos en olisi tehnyt sitä, hän olisi luultavasti lähtenyt ulos luokasta eikä halunnut osallistua ollenkaan, Arback kertoo tunnin jälkeen.

Hän ja rehtori Birger Sasse toteavat, että oppilaiden lähtötasoissa on huimia eroja. Luokan oppilaista noin kolmasosa ei puhu ruotsia äidinkielenään, ja osa ei ole käyttänyt kieltä ollenkaan ennen koulun alkua. Jotkut osaavat kyllä ruotsia, mutta eivät ole kiinnostuneita lukemisesta, kun taas toiset lukivat sujuvasti jo esikoulun alkaessa.

Yleensä kirjoitusharjoitukset tulostetaan tunnin päätteeksi, mutta tänään koulun tulostimet ovat rikki.

Koko syksyn pedagogit ovat tehneet töitä luodakseen luokkaan työrauhan rutiinien ja selkeän järjestyksen avulla. Kunnianhimoisena tavoitteena on, että kaikki oppisivat lukemaan ennen ensimmäisen luokan alkua.

Tunnistavatko opetuksen ammattilaiset opetusministerin kuvauksen, että digitalisaatio koulussa on mennyt liian pitkälle?

– Sanoisin, että tunnistan tästä ruotsalaiset poliitikot. He uskovat aina tietävänsä parhaat ratkaisut, ja ne ovat aina joko–tai. Mielestäni ministerin ulostulo on hyvin populistinen, rehtori Birger Sasse sanoo.

Hän toivoo, että koulut saisivat tehdä työtään rauhassa, ja että opettajien ammattitaitoon luotettaisiin yhtä paljon kuin Suomessa.

Rehtorin käsitys naapurimaasta saattaa tosin olla hieman vanhentunut. Yksi Suomen Pisa-keskustelussa mainittu ongelma on, että opettajat ovat menettäneet mahdollisuuksiaan vaikuttaa opetukseen. Myös itseohjautuvuutta ja älylaitteiden käyttöä kritisoidaan Suomessa, kuten Ruotsissakin.

Carolina Arback kertoo toisaalta pohtineensa, milloin poliitikot viimeksi vierailivat kouluissa.

– Luulevatko he tosiaan, että me tuijotamme iPadeja koko päivän? Arback kysyy.

Hänen luokallaan älylaitteita käytetään 20–45 minuuttia päivässä, ja lapsilla on myös koulukirjat kaikissa aineissa. Lukemaan kirjoittamalla -menetelmä on vain yksi käytetyistä metodeista, mutta Arbackin mukaan sillä on useita vahvuuksia.

– Digitaaliset oppimateriaalit vangitsevat lasten huomion. Erityisesti niiden lasten, jotka sitä eniten tarvitsevat. Lapsista tämä on hauskaa, ja se on todella iso etu, hän sanoo.

Kun esikoululainen Abbe Hill painaa kirjainta näytöllä, älylaite toistaa äänteen kuulokkeista.

Toinen etu on suuri toistojen määrä. Arbackin mukaan ilman digimateriaaleja tarvittaisiin viikkoja siihen, että lapset kuulevat F-äänteen yhtä monta kertaa kuin iPadeiltaan 45 minuutissa.

– Älylaitteilla he myös jaksavat työskennellä kauemmin. Kynällä paperille kirjoittaessa oppilaiden kädet väsyvät kymmenessä minuutissa.

Kolmanneksi digimateriaalit helpottavat opettajan mukaan eritasoisten tehtävien antamista oppilaille samassa luokassa.

Entä onko älylaitteista mitään haittaa? Voi olla, jos niitä käytetään vain digitaalisuuden itsensä vuoksi, vailla pedagogista suunnitelmaa, Carolina Arback sanoo. Käytännössä ongelmia aiheuttavat myös tekniset viat: joskus järjestelmä kirjaa käyttäjät ulos yllättäen, ja esimerkiksi tänään koulun tulostimet eivät toimi.

Vaikka rehtori kutsuukin opetusministerin puheita populismiksi, eivät ne ole tuulesta temmattuja. Useat ruotsalaiset aivotutkijat ovat sitä mieltä, että lapset oppivat parhaiten ilman älylaitteita.

Kognitiotieteen dosentti Magnus Haake johtaa oppimisteknologian tutkimusryhmää Lundin yliopistossa. Häntä kuunnellessa piirtyy aivan erilainen kuva kuin kouluvierailulla.

– Kun aloitimme digitaalisten oppimateriaalien tutkimuksen 20 vuotta sitten, olimme optimistisia, mutta nykyään olemme hyvin huolestuneita, hän tiivistää.

Tutkimuksen perusteella lapset oppivat vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja tutkimalla fyysistä ympäristöä. Alle kaksivuotias lapsi ei Magnus Haaken mukaan pysty omaksumaan uutta tietoa ruudun välityksellä lähes ollenkaan, ja siitä eteenpäin ruudun ymmärrys kehittyy vain asteittain.

– Peruskoulussa lasten tulee oppia ennen kaikkea sosiaalista vuorovaikutusta, lukemaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään matematiikan perusteet. Näiden perustavien valmiuksien oppiminen tapahtuu parhaiten ilman digitaalisuutta. Älylaitteet enemmänkin häiritsevät niiden oppimista, Haake sanoo.

Koulussa ei siis pitäisi mennä digi edellä, vaan päin vastoin: kun lapsi on oppinut vuorovaikutustaidot, lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, hänellä on valmiudet alkaa käyttää älylaitteita.

Joitakin poikkeuksia löytyy: esimerkiksi noin kymmenvuotiailla lapsilla on vaihe, jolloin digitaaliset oppimateriaalit voivat auttaa heitä ymmärtämään tiettyjä matematiikan lainalaisuuksia. Älylaitteet voivat auttaa lapsia, joilla on erityistarpeita, ja niitä voidaan käyttää oppilaiden taitojen arvioimiseen.

Vararehtori Marja Bergström ja rehtori Birger Sasse sanovat, että opetuksen tulee perustua tieteeseen, mutta myös kokemukseen.

Ongelma on Haaken mukaan siinä, että Ruotsin opetushallitus tai kukaan muukaan julkinen taho ei ole ohjannut koulujen digitalisoitumista. Sitä ovat kehittäneet voittoa tavoittelevat edtech-yritykset ja yksittäiset opettajat. Tuloksena on tuhansien eri sovellusten villi länsi. Ainoa johtava ajatus on, että jokaisella oppilaalla pitäisi olla oma älylaite.

– Ohjenuorana on ollut, että heti kun joku on digitaalista, se on hyvä asia.

Oppilaiden omien kännyköiden käyttöä rajoitetaan kuitenkin Ruotsissa Suomea enemmän. Useimmissa kouluissa kännykät laitetaan pois tuntien ajaksi. Samaan aikaan Suomessa vielä keskustellaan siitä, rajoittaako kännykän ei-häiritsevän käytön kielto liikaa oppilaan oikeuksia.

Digitaalisuuden hehkutus kulkee käsi kädessä vallitsevan pedagogisen ideologian kanssa, Magnus Haake sanoo. Opettajan tulee olla mentori, joka kannustaa oppilaita etsimään tietoa itse. Tutkijoita ei ole hänen mukaansa kuunneltu koulutuksen suunnittelussa – tosin nyt se on hallituksen toimien myötä muuttumassa.

Bromstenin koulussa Carolina Arback on sitä mieltä, että älylaitteet auttavat erityisesti oppilaita, joilla on kotoa heikommat eväät oppimiseen. Magnus Haaken käsitys on päinvastainen.

– Mitä enemmän digitalisaatiota, sitä huonommin heikommilla oppilasryhmillä menee.

Mitä koulussa vastataan tutkijalle? Rehtori Birger Sasse toteaa, että on tärkeää kuunnella tutkimusta, mutta sanoo myös, että tiettyä agendaa ajavat poliitikot voivat aina löytää sopivan tutkijan tukemaan kantaansa.