Ruotsilla Isak, Norjalla Haaland, Tanskalla Højlund: Miksi kaltaisiasi ei ole enemmän, Mikael Forssell? – ”Messi ja Ronaldo tuskin miettivät aikanaan monilajisuutta”
Mikael Forssell vertaa suomalaista ja ruotsalaista jalkapallokulttuuria ja paljastaa, miksi naapurimaat kasvattavat huippuhyökkääjiä sukupolvi toisensa jälkeen – kun taas Suomi ei ole saanut nauttia Forssellin ja Teemu Pukin jälkeen yhdestäkään maailman huipputason hyökkääjästä.
Ruotsalainen Viktor Gyökeres siirtyi Arsenaliin yli 65 miljoonalla eurolla ja samaa maata edustavan Alexander Isakin markkina-arvo pyörii Transfermarktin mukaan 120 miljoonan euron hujakoilla. Länsinaapurin kärkikaksikko on yksi maailman parhaista, ellei jopa paras.
Norjallakaan ei ole pulaa hyvistä kärkihyökkääjistä, Erling Haaland on pelipaikallaan maailman kirkkainta huippua, eikä Atlético Madridia edustava Alexander Sørlothkaan ole ollenkaan hassumpi pelaaja. Tanskaltakin löytyy muun muassa nuori Rasmus Højlund.
Suomen vaihtoehdot maajoukkueen piikkipaikalle rajoittuvat pitkälti Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Joel Pohjanpaloon, HJK:ta edustavaan 35-vuotiaaseen Teemu Pukkiin sekä 2. Bundesliigassa pelaavaan Benjamin Källmaniin.
Ero ei ole vain suuri, se on valtava.
Naapurimaat ovat kasvattaneet sukupolven toisensa jälkeen maailmanluokan hyökkääjiä. Ruotsi on synnyttänyt legendoja Zlatan Ibrahimovićista Henrik Larssoniin, joiden jalanjälkiä seurataan yhä. Mutta myös Suomi on tuottanut Mikael Forssellin kaltaisen hyökkääjän, joka loisti niin Valioliigassa kuin Bundesliigassakin.
Mutta miksi Forssell on jäänyt näyttämään suomalaisessa jalkapallohistoriassa enemmänkin poikkeustapaukselta ja vain yhdeksi osoituksesi siitä, mitä parhaimmillaan voitaisiin saada aikaan?
Ja mikä on Forssellin oma näkemys: miten forsseleita saataisiin kasvatettua enemmän?
Ei heitä montaa ole. Forssell on ainoa suomalainen, joka on onnistunut tekemään yli 15 maalia yhdessä Valioliiga-kaudessa. Kaudella 2003–04 hän sujautti Birminghamin paidassa pallon verkon perukoille 17 kertaa 32 Valioliiga-ottelussa.
Forssell siirtyi Suomesta Chelseaan nuorena, vasta 17-vuotiaana. Omista taidoistaan hän kiittää juniorivalmentajiaan ja lukemattomia toistoja, jotka jalka muisti unissaankin.
Ei ole olemassa selkeää mallia siitä, millainen on loistava kärkihyökkääjä. Pelipaikkaa voi pelata niin monella tavalla. Maalintekotaitoa vaaditaan kuitenkin lähes jokaiselta huipulla pelaavalta kärjeltä. Hyvä laukaus ja viimeistelytaito eivät kuitenkaan yksin riitä. Maalinteon Forssell osasi jo pienestä pitäen, mutta Englannissa hän sai enemmän oppeja myös muuhun pelaamiseen.
– Valmentaja nappasi kädestä kiinni ja sanoi, että “et sä voi tulla vaan vastaan palloa, sun täytyy ennakoida tällaiset tilanteet”. Nykyajan valmennuksessa tällaiset asiat ovat selkeämpiä Suomessakin.
Tänä päivänä Forssell on itse valmentaja. Hän korostaa, ettei hyökkäämistä ja maalintekoa ole helppo opettaa.
Ehkä salaisuus on se, että salaisuutta ei lopulta ole. On vain kovaa työtä. Forssel korostaakin, että nuorena tehdyt toistot ovat kuitenkin pohja kaikelle nousussa huipulle.
”Ulkomailla monet puhuvat, että Suomessa on ihan hyviä pelaajia, jotka osaavat syöttää ja joilla on hyvä fysiikka ja pelikäsitys. Mutta siihen se jää, puuttuu se jokin, joka tekee pelaajasta erikoisen.”
Hyökkäys ei ole ainoa asia, jossa Suomi laahaa muita Pohjoismaita perässä. Yksi iso syy siihen on jalkapallokulttuuri. Vaikka jalkapalloa harrastetaan paljon, suomalaiset ovat silti vahvasti jääkiekkokansaa. Kun naapurit kasvattavat lapsiaan jalkapallohaaveilla, meillä unelmoidaan enemmän MM-kullasta Leijonissa tai Stanley Cupista.
– Ruotsin Allsvenkanissa on 70-luvulta lähtien ollut stadionit täynnä. Suomessa ollaan aika kaukana siitä.
Suomessa seurataan vahvasti menestystä, jota jalkapallon puolella ei ole paljoa tullut. Huuhkajien ja Helmareiden EM-kisapaikat lisäsivät mielenkiintoa kotimaiseen jalkapalloon, mutta Forssellin mielestä lajiin suhtaudutaan vielä harmillisen kevyesti.
– Esimerkiksi juuri Ruotsissa on todella vahva jalkapallokulttuuri. Siksi ne menevät niin paljon edellä. Siellä on rahaa ja halua kehittää olosuhteita ja pelaajia. Täälläkin kaikki, jotka rakastavat jalkapalloa, ovat valmiita sen tekemään. Heitä vain tarvittaisiin lisää.
Suomessa on 2000-luvulla lähdetty vahvasti kopioimaan Pep Guardiolan lanseeramaa positional playta, kurinalaista pelitapaa, jossa jokaisella on kentällä oma hyvin selkeä pelipaikka ja rooli. Positional play perustuu pallonhallintaan, tilan luomiseen ja hyödyntämiseen sekä pelaajien sijoittumiseen siten, että joukkue voi jatkuvasti luoda syöttövaihtoehtoja ja ylivoimia kentän eri osissa.
Nykyisin Manchester Cityä valmentava Guardiola on vähitellen soveltanut positional playn periaatteita ja antaa esimerkiksi laitapelaajille enemmän vapautta toteuttaa itseään kentällä. Suomessa pelitapa juurrutettiin syvälle myös juniorivalmennukseen, mikä tuottaa ongelmia nykypäivänä.
– Olen kuullut, että junnuja opetettiin 5v5-peleissä voittamaan otteluita syöttelemällä. Omasta mielestäni se on suoraan sanoen myrkkyä pelaajakehitykselle.
Kun nuorelle pelaajalle ei anna vapautta pelata omilla vahvuuksillaan, hänestä ei kehity muista pelaajista erottuvaa taituria, vaan kurinalaisesti pelitapaa toteuttava palanen systeemiä.
– Ulkomailla monet puhuvat, että Suomessa on ihan hyviä pelaajia, jotka osaavat syöttää ja joilla on hyvä fysiikka ja pelikäsitys. Mutta siihen se jää, puuttuu se jokin, joka tekee pelaajasta erikoisen.
”En tiedä, kuinka paljon esimerkiksi Messi ja Ronaldo aikanaan miettivät monilajisuutta”
Forssell painottaa myös pääpelin hallitsemisen tärkeyttä, erityisesti hyökkääjille. Junioripeleissä on viime vuoden keväästä asti pyritty vähentämään puskemista muun muassa korvaamalla 5v5-peleissä kulmapotkut ja rajaheitot kuljetuksilla sekä sallimalla pään suojaaminen käsillä ilman käsivirheen riskiä, mikä on voimassa myös 8v8-sarjoissa.
Puskeminen on valtavan tärkeä osa jalkapalloa, eikä sen harjoittelematta jättäminen auta suomalaisia kehittymään kansainvälisen tason huipuiksi. Forssell itse harjoitteli pääpeliä jo todella nuoresta asti, mistä hän on kiitollinen puskemista treenaamaan patistaneelle isälleen.
– Tietenkin ensin on hyvä harjoitella tekniikkaa ja pallonhallintaa, mutta toinen todella tärkeä asia on pääpeli. Itse tein urallani tosi paljon maaleja päällä, johon opin jatkuvilla toistoilla. Nähdäkseni pääpelin taito on tippunut aivan järkyttävästi. Se on kuitenkin tosi iso osa jalkapalloa, ja hyökkääjällä maalintekoa.
Viime vuosina pinnalla on ollut myös monilajisuuden käsite. Ajatus siitä, että lapsena olisi hyvä harrastaa useampaa lajia. Forssell tiedostaa monilajisuuden hyödyt nuorten liikunnan kannalta, mutta uskoo sen olevan haitaksi huippujalkapalloilijaksi kehittymiselle.
– Tekniikan ja pallonhallinnan suhteen isoimmat kehitysaskeleet otetaan 7–12 vuoden iässä. Silloin pitää saada tunnit sisään, sillä sen jälkeen taito ei enää samalla tavalla tartu.
Muista lajeista voi Forssellin mukaan olla jotain hyötyä jalkapalloilijana kehittymiselle, mutta harjoittelu ei saisi viedä aikaa jalkapallolta.
– Esimerkiksi kamppailulajit saattavat kehittää kropan hallintaa, mistä voi olla hyötyä jalkapallossa. Mutta muu treenaaminen ei saisi tapahtua jalkapallon kustannuksella, vaan vaikka kevyempänä oheisharjoitteena.
Forssell toteaa, että monessa muussa lajissa, kuten jääkiekossa, monilajisuudesta voi olla hyötyä. Ajatuksen siitä, että monilajisuus loisi huippujalkapalloilijoita, hän kuitenkin tyrmää täysin.
– En tiedä, kuinka paljon esimerkiksi Messi ja Ronaldo aikanaan miettivät monilajisuutta, Forssell toteaa.
”Jos joku on siinä rajalla, että riittääkö aikuisten joukkueessa, niin pitäisi uskaltaa antaa vastuuta.”
Viime vuosina pelaajia on ajettu sisään edustusjoukkueeseen entistä nuorempana. Hyvänä esimerkkinä Barcelona, jossa hyökkäystä johtaa 18-vuotias Lamine Yamal ja saman ikäinen Pau Cubarsí pelaa keskuspuolustajana. Myös moniin maajoukkueisiin otetaan mukaan yhä nuorempia ja nuorempia pelaajia, kunhan taidot vaan riittävät.
Suomessa tunnutaan ajattelevan, että pelaajan pitää olla “valmis”, ennen kuin hänet voidaan ottaa mukaan esimerkiksi Huuhkajien miehitykseen.
– Ottamatta kantaa siihen kenen pitäisi tehdä ja mitä, kyllä Suomessa voitaisiin olla rohkeampia nostamaan nuoria taitavia pelaajia miesten joukkueisiin.
Nuoret pelaajat ovat usein kokeneempia kollegoitaan virheherkempiä, mutta miesten peleissä he saavat näkyvyyttä ja tärkeää kokemusta.
– Jos joku on siinä rajalla, että riittääkö aikuisten joukkueessa, niin pitäisi uskaltaa antaa vastuuta, Forssell painottaa.
Hyökkääjälegenda antaa tunnustusta suomalaiselle osaamiselle, analyyttisyydelle, kielitaidolle ja kouluttautumiselle.
Jotain sellaista tekemisestä jää kuitenkin puuttumaan, mihin Forssell tottui Englannissa ja Saksassa.
– Siellä on jo ihan pienestä pitäen peleissä keskiössä kova intensiteetti ja tempo. Suomessa lähdetään ensin opettamaan teknisiä asioita ja sen jälkeen vähitellen nostamaan intensiteettiä. Se on tavallaan ihan loogista, mutta jos joka puolella Suomea alettaisiin treenaamaan tosi kovalla intensiteetillä, niin kyllä se taitotasoa nostaisi.
Forssell peräänkuuluttaa vielä jalkapallokulttuurin tärkeyttä.
– Toivotaan, että intohimo jalkapalloon nousee entisestään Suomessa. Se olisi varmasti sellainen asia, joka auttaisi luomaan entistä parempia pelaajia, hän toivoo.
