Ruotsalainen ymmärtää, että suomalaiselle pitää myydä helppoa elämää – siksi konkurssissa on Asko eikä Ikea

Pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio kirjoitti tällä viikolla Helsingin Sanomiin erinomaisen kolumnin siitä, miten suomettunut myös teollisuutemme oli sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Kauppa Neuvostoliiton kanssa oli vaihtokauppaa, jossa vietiin kotimaisen teollisuuden massatuotteita kuten paperia ja vaatteita ja saatiin öljyä, joka viejäyrityksille muutettiin markoiksi Suomen Pankissa.

Vaikeudet alkoivat, kun öljyn hinta 1980-luvulla putosi ja lopullisesti järjestelmä romahti, kun Neuvostoliitto kaatui. Tehdyt sopimukset sitä ennen olivat olleet pitkiä ja perustuneet ennen muuta määrään: tätä tänne seuraavat viisi vuotta.

Päätökset teki valtionjohto ja saneli suunnitelmatalous, ei kuluttajatarve. Seuraukset ovat olleet pitkäaikaisia, kivuliaita ja monessa tapauksessa tuhoisia. Kun päähuomio on määrässä, laadusta ei tule kilpailuvalttia ja kun ostaja on pitkäksi aikaa tiedossa, ei opita myymään.

Hyvinä aikoina moinen oli tietenkin helppoa: vientimarkkina oli tiedossa ja lukittu ja sopimukset vuosien mittaisia. Koneet vaan laulamaan, samat säädöt viideksi vuodeksi!

Tuona aikana muuttui kuitenkin se, kenen kokemasta helppoudesta tuli kaikista tärkeintä. Uudessa maailmassa tärkeintä on ollut kuluttajakansalaisen kokema helppous. Mitä mullistavammalla tavalla yritys on onnistunut helpottamaan ihmisten elämää, sitä suurempi menestys siitä on tullut.

Esimerkkejä riittää ja harmi kyllä, usein aloilta, joilla olimme ennen vahvoja. Kosketusnäytöllinen puhelin on ilmiselvä esimerkki, mutta vastaavia on lähempääkin. Vuonna 1997 Suomeen tullut vaateketju H&M teki ajankohtaisen muodin ostamisesta helpompaa ja mahdollisempaa kuin koskaan sitä ennen. Version siitä, mitä kulloinkin oli pinnalla, saattoi ostaa pilkkahinnalla maakuntakaupungistakin. Helppoa nuorisolle, karmeaa ilmastolle.

Vuosi aikaisemmin avautui Suomen ensimmäinen Ikea Espooseen. Se ei ole koskaan myynyt sänkyä tai kaappia, vaan unelmaa myymälöiden näyttelykerrosten pienissä huoneissa. Unelmaa siitä, miten kiva olisi elämä ja koti, jos se olisi laitettu näin. Aiotun tuolin lisäksi on petollisen helppo ostaa sen viereen näytille pantu valaisin ja sivupöytä. Helppoa on sekin, että ostosten jälkeen ei tarvitse itse käydä paistamaan lihapullia.

Tekoälyn puolella on viime ajat kohistu Lovable-nimisestä firmasta, jonka ohjelmistolla kuka tahansa voi tehdä vaikka oman verkkokaupan muutamassa minuutissa. Kuka sellaista tarvitsee, on toinen kysymys, olennaista on, että jälleen on helpotettu ihmisen elämää, kun ei tarvitse opetella koodaamista tai miettiä, kuka sellaista osaisi, kun en itse osaa.

Aivan pieni helpotus ei ollut sekään, mitä Spotify teki musiikin kuuntelemiselle.

Paavo Raution kolumnin ponnin oli Dmitri Medvedevin viimeviikkoinen ihmettely siitä, miksi Suomi petti Venäjän, joka takavuosikymmenten vaihtokaupalla piti Suomea pystyssä. Kirjoituksen ajoitus oli kipeä, huonekaluvalmistaja Askon konkurssin jälkeinen päivä. Askon kaatoi sama suhdanne, joka nyt niittää yrityksiä joka alalta. Rakentamisen ja asuntokaupan lama heijastuu huonekalukauppaan.

Silti Asko ja Sotka ja moni muu ovat osa sitä tarinaa, jossa on myyty muuta kuin helppoutta. Se ei ehkä ole vain suomalainen tarina, mutta ainakaan ruotsalainen se ei ole. Edellisen kappaleen kaikki esimerkit olivat ruotsalaisia.

Esimerkin katsominen Ruotsista on vanha vinkki. Vanha on sekin neuvo, että kaikista eniten elämää helpottaa se, kun ei osta mitään. Hankaluus vaan on siinä, että juuri sitä vinkkiä ei nyt tarvitse suomalaisille erikseen kertoa.