Ruben Stillerin kolumni: Fomo väijyy millenniaaleja
Prisman parkkipaikalla ahdistuja huomaa, että kaikki olisi voinut mennä toisin, kirjoittaa Ruben Stiller.
Fomo – fear of missing out – väijyy, se saattaa iskeä koska tahansa. Kun olet Berliinissä, et ole Kontulassa; kun valitsit Tinderissä tämän, tuo jäi valitsematta. Lopulta löydät itsesi polyamorian harrastajien kokoontumisajoista ja kadut, ettet ole kokeillut kansantanssia.
Fomosta kärsivät eteenkin millenniaalit. Fomo on millenniaaliahdistuksen ydin. Se on näennäisen tai todellisen vapauden aiheuttamaa ahdistusta – tai erään filosofin sanoin ”huimausta vapauden edessä”.
Kun polyamoriakokeilujen jälkeen olet eteläpohjalaisten kansantanssien kurssilla Alajärvellä, mieleen tulee yhtäkkiä ajatus yhdynnästä Lohjalla.
Mikään ei auta, rauhaa ei ole missään. Kun polyamoriakokeilujen jälkeen olet eteläpohjalaisten kansantanssien kurssilla Alajärvellä, mieleen tulee yhtäkkiä ajatus yhdynnästä Lohjalla. Elämätön elämä huutaa koko ajan, ja vaellat päivästä päivään fomona Lohjalla, Alajärvellä, Kontulassa, Amsterdamissa ja Berliinissä.
Fomouden kanssa painiskelevista perusfomoista kuuluisin on tanskalainen Sören Kierkegaard, joka aikoinaan kiteytti fomon perustilanteen seuraavasti: ”Mene naimisiin ja kadut; älä mene naimisiin, niin sitäkin kadut… Naura maailman mielettömyyttä, niin kadut; itke sitä, niin sitäkin kadut.”
Kierkegaard oli millenniaaliahdistuksen uranuurtaja. Hän ei kuitenkaan koskaan pohtinut, miten parhaat mahdolliset orkut voidaan yhdistää työelämään ja lapsiperheen Prisma-matkaan. Millenniaaliahdistuksessa Prisma-matkan, työelämän, parhaan mahdollisen orkun ja takapenkillä kitisevän lapsen yhteensovittaminen on konkreettinen eksistentiaalinen ongelma, johon kukaan ei ole keksinyt tyhjentävää vastausta. Kun millenniaali pysäyttää autonsa Prisman parkkipaikalle, hänen on myönnettävä, että millenniaalifomon elämä on helvetillistä, koska elämä olisi voinut mennä ihan toisin.
Millenniaalifomon ilmastoimattomassa helvetissä määräikainen työntekijä yrittää vapaa-aikanaan toipua avokonttorin pakkopositiivisten palaverien tuottamasta kaunasta.
Millenniaalifomolla on myös muita ahdistuksen aiheita.
Hänelle sanotaan, että liian suorituskeskeinen elämä on huonoa elämää, joten on syytä stressata myös sitä, että stressaa. Viesti on selvä: älä saatana stressaa, ole spontaani! Moni millenniaalifomo suuntaakin matkansa joogakurssille, jossa hän tajuaa, että on koko elämänsä hengittänyt väärin.
Millenniaalifomon ilmastoimattomassa helvetissä määräikainen työntekijä yrittää vapaa-aikanaan toipua avokonttorin pakkopositiivisten palaverien tuottamasta kaunasta. Hän hengittää oikein, saa tilastollisesti merkittävän orgasmin ja kommunikoi parisuhteessa niin kuin optimaalisessa parisuhteessa kommunikoidaan.
Onko mikään ihme, että burnout on millenniaalifomojen ammattitauti?
Ei pidä tietenkään unohtaa ilmastoahdistusta ja sen mainiota lisämaustetta, ahdistusta valkoisten etuoikeuksista.
Kun millenniaalifomo on valinnut kestävän kehityksen takaavaa kahvia ja kieltäytynyt lentämästä Balille, syyllisyysjumppa on vasta alussa. Vähemmistöjen suvaitseminen ei riitä, koska millenniaalifomo saattaa suvaita väärin. Hän ei ole tiedostanut, että on valkoinen pikku paskiainen.
Millenniaalifomojen uusi ahdistuksen aihe onkin ylevien asenteiden esittämisen aiheuttama stressi. Erityistä stressiä aiheuttaa niin sanottu uusi vilpittömyyden muoti, joka vaatii aitoa aatteellisuutta. Miten ruoskitaan itseä falskisti niin, että se näyttää aidolta?
Keskiluokkaiseen porvarilliseen elämään on aina kuulunut julkisivu, joka on valomainos mainiosta elämänhallinnasta ja hyvistä arvoista. Millenniaalifomo elää kuitenkin maailmassa, jossa julkisivu pystytetään someen. Some vaatii paljon enemmän kuin perinteinen keskiluokkainen tekopyhyys: on brändättävä elämää, on huolehdittava siitä, että tasapainoilee konformismin ja yksilöllisyyden välissä oikealla tavalla, on otettava huomioon kohderyhmä, jota kutsutaan kavereiksi.
Elämä on jatkuvaa markkinointia, persoonan myymistä, sosiaalista vertailua, lapsellista peukuttamista. Kehotan kaikkia millenniaalifomoja pakenemaan somenormatiivisesta helvetistä. Lähtekää Facebookista, unohtakaa Twitter ja Instagram ja suojelkaa omaa elämäänne ja yksityisyyttänne. Tehkää valinta, joka helpottaa ainakin hetkeksi näennäisen vapauden aiheuttamaa huimausta.
Lohduksi tarjoan sanat, joita Kierkegaard ei sanonut. Elämä on sarja perseelleen menneitä valintoja. Kannattaa miettiä, miten paljon huonommin olisimme voineet valita.
Näillä mennään.
