Rover – Toisen maailmansodan aikaan yhtiö yritti aluevaltausta muualta kuin autoista
Tweed-takki päälle ja teemuki käteen. Nyt matkustetaan sumujen saarelle.
Mitä tulee mieleen Roverista? Ainakin Englannin vehreät niityt. Rover-yhtiö perustettiin aikoja sitten, jo vuonna 1878. Herrat uudet yhtiön takana olivat John Kemp Straley ja William Sutton. Miesten taustat olivat ompelukoneiden ja polkupyörien tehtailussa.
Uuden yhtiön ensimmäinen tuote oli kolmipyöräinen polkupyörä. Se esiteltiin vuonna 1883. Paria vuotta myöhemmin tuotiin myyntiin aivan uudenlainen polkupyörä, jolle annettiin nimi ”Rover safety bicycle”. Vapaasti käännettynä ”Roverin turvapyörä”. Tuohon aikaan pyörät olivat tyypillisesti korkeita yksipyöräisiä kapistuksia, joissa polkimet olivat kiinni valtavan kokoisen pyörän navassa. Tuollainen hökötys kaatui tosi herkästi, ja siinä saattoi polkijalle käydä aika hassusti.
Uudessa Roverissa oli kaksi maltillisen kokoista pyörää, ja ketjuveto polkimilta takapyörälle. Tämä oli vallankumouksellista! Jälkikäteen on monesti todettu, että tämä Rover oli ensimmäinen oikeasti moderni polkupyörä.
1890-luvun lopulla yhtiön nimi vaihtui. Se ei ollut enää J.K. Starley & Co Ltd., vaan Rover Cycle Company Ltd. Moottoripyörät tulivat mukaan kuvioihin vuodesta 1902 alkaen.
Saman vuosikymmenen aikana Rover teki myös erilaisia kokeiluja autojen valmistuksen parissa. Vuonna 1910 muuan Owen Clegg tuli töihin Roverille. Hän oli aikaisemmin toiminut autojen parissa Wolseleyn tehtaalla. Clegg lähti rohkeasti uudistamaan tehtaan mallistoa, ja vuonna 1912 saatiin tuutista ulos täysin uusi tuote, jolla oli ytimekäs nimi: 12hp. Siitä tuli niin suuri menestys, että muiden automallien valmistus lopetettiin tyystin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Rover valmisti moottoripyöriä, kuorma-autoja ja jopa ambulansseja.
Toisen maailmansodan aikana Rover yritti uutta aluevaltausta. Kyseessä oli suihkumoottorien kehittäminen lentokoneiden voimanlähteiksi. Homma ei mennyt ihan putkeen, ja niinpä Rover ryhtyi vaihtokauppoihin Rolls-Roycen kanssa. Rolls-Royce jatkoi suihkumoottorien kehittämistä, ja vastalahjaksi Rover sai oikeuden valmistaa Meteor-merkkisiä panssarivaunun moottoreita. Tämä toiminta kesti aina vuoteen 1964 saakka.
Vaikka Roverin suihkumoottoriprojekti ei ollut mennyt ihan suunnitelmien mukaan, yhtiössä riitti Pelle Pelottoman tyylistä kokeiluhenkeä. Sodan jälkeen, vuodesta 1945 lähtien, Roverilla alettiin kehittää kaasuturbiineja. Tarkoituksena oli käyttää niitä autojen voimanlähteinä. Vuonna 1949 julkisuuteen tuotiin ensimmäinen asiallisesti toimiva kaasuturbiini. Sen suurimman tehon kierrosluku oli räjähtävät 55 000 r/min, ja voimaa tästä radikaalista keksinnöstä irtosi yli sata hevosvoimaa. Polttoaineen turbiinissa voitiin käyttää bensiiniä, dieselöljyä ja jopa parafiinia. Ensimmäiset kaasuturbiinit olivat hyvin epätaloudellisia mäntämoottoreihin verrattuina. Niiden polttoaineenkulutus saattoi nousta jopa tasolle 50 l/100 km.
Ensimmäinen Rover, johon istutettiin kaasuturbiini, oli prototyyppi nimeltään JET1. Se oli aika outo ilmestys – kaksipaikkainen avoauto, jonka moottori oli sijoitettu piskuisen matkustamon taakse. Kaasuturbiini tarvitsee paljon ilmaa toimiakseen, ja happea imettiin koneeseen auton kumpaankin kylkeen puhkottujen ”kidusten” kautta. Ensimmäisissä testeissä päästiin noin 140 km/h -vauhtia. Kehitystyö jatkui, ja vuonna 1952 mittariin saatiin jo yli 240 km/h, mikä on aika uskomaton saavutus. Kokeilut kaasuturbiinien kanssa eivät johtaneet koskaan mihinkään merkittävään kaupalliseen menestykseen.
Kultasuoni löytyi aivan toisaalta, ja se oli tietysti Land Rover. Tämä pieni, mutta pätevä maastoauto esiteltiin vuonna 1948, eli aika pian maailmansodan jälkeen. Kompaktin kokoisessa autossa oli erillinen runko, ja avomallinen, rättikatolla varustettu kori. Koppa ei ollut terästä vaan alumiinia. Vahvistamattoman kaupunkilegendan mukaan alumiiniin päädyttiin siksi, että sitä oli juuri päättyneen sodan ja sen aikana kukoistaneen lentokoneteollisuuden jäljiltä varastoissa vaikka kuinka paljon.
Land Roverit olivat hyvin alkeellisia, mutta päteviä laitteita. Niillä pystyi liikkumaan huonoilla teillä, ja tekemään jopa maatalon peltotöitä. Konsepti oli niin onnistunut, että Land Rover oli tehtaan myydyin malli 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Pienestä originaalista muokattiin myös pidempi umpikattoinen malli, johon mahtui kyytiin jopa seitsemän henkeä.
Voisi sanoa, että 1960-luvulla koittivat Roverin kultaiset vuodet. Silloin olivat tuotannossa sellaiset legendaariset mallit kuten P5 ja P6. Niiden voimanlähteeksi hankittiin Buickilta pieni, alumiinista valmistettu V8-moottori. Vuonna 1967 Roverista tuli osa Leyland Motor Corporationia. Seuraavana vuonna muodostettiin British Leyland Motor Corporation. Sen alaisuuteen perustettiin erikoisautojen osasto, johon kuuluivat Roverin lisäksi edellä mainittu Triumph ja myös Jaguar.
Noihin aikoihin joku Roverilla sai neronleimauksen, joka johti siihen, että vuonna 1970 esiteltiin Range Rover. Se oli aivan uudenlainen maastoauto: tyylikäs, hienostunut ja mukava. Ylellistä Rangea pidettiin niin kiehtovana teollisen muotoilun mestariteoksena, että se otettiin tuoreeltaan Pariisissa sijaitsevan Louvren taidemuseon kokoelmiin.
Rover teki 1980-luvulla laajaa yhteistyötä Hondan kanssa. Käytännössä japanilaisia Hondan malleja tuunattiin Britanniassa Roverin perinteisen aristokraattisen tyylin mukaisiksi. 600- ja 800-sarjan autot eivät olleet kovin onnistuneita tuotteita.
Vuonna 1994 BMW hankki Roverin omistukseensa. Saksalaisten rahoilla kehitettiin täysin uusi malli nimeltään 75. Se oli teknisesti hieno laite, mutta tämä vuonna 1998 esitelty linjakas sedan ei lähtenyt sellaiseen lentoon kuin olisi toivuttu.
Tämän mallin jälkeen Roverin henkilöautotuotanto hiipui. Maastokelpoisia Range Rovereita ja Land Rovereita kuitenkin tehdään edelleen hyvin laajalla skaalalla. Nämä legendat ovat nyt tosin intialaisen Tata-konsernin omistuksessa. Samaan talliin kuuluu myös Jaguar. Tata omistaa myös oikeudet Roverin merkkiin.
Metsään, mars!
Ensimmäiset mielikuvani Roverista sijoittuvat 1970-luvun alkupuolelle. Asuimme Espoon Viherlaaksossa, ja olin juuri aloittanut koulunkäynnin. Isälläni oli Saab 96. Kuplat ja Datsunit olivat naapurustossa hyvin yleisiä – kuten myös pienet Fiatit. Yhtenä päivänä äkkäsin viereisen huoneiston pihalla todella komean, räikeän turkoosin värisen maasturin. Myöhemmin minulle selvisi, että sehän oli ihka uusi Range Rover.
Huimimmat kertomukset Rovereista periytyvät 1990-luvulta. Elettiin ehkä vuotta 1994. Tuolloin ajettiin maailmalla vielä seikkailukisaa nimeltä Camel Trophy. Se oli ison tupakkamerkin ja Land Roverin ovela markkinointitempaus.
Camel päätti järjestää Suomessa pienen tapahtuman, jossa ajettaisiin aidoissa olosuhteissa erilaisilla Lantikoilla. Paikaksi valikoitui Halikko, joka nykyään kuuluu Salon kaupunkiin. Halikossa meitä oli vastassa aristokraattinen herra nimeltä Philip von Knorring. Miehen suupielessä roikkui tietysti Camel – ilman filtteriä. Philip selitti kuviot. Että perässä mars – nyt lähdetään metsäteille! Philipin oma auto oli klassisen mallin Range Rover. Se ei ollut ihan priimakunnossa, koska autolla oli liikuttu aika paljon Metsähallituksen puolella. Muistaakseni Range ei ollut täysin vakio, vaan koneeseen oli pultattu kiinni remmiahdin.
Anekdoottina kerrottakoon, että safarimme suuntautui Åminnen, eli Joensuun kartanon maille. Philip oli tuolloin vielä tilan isäntä. Nythän samoilla tiluksilla asustaa muuan Björn Wahlroos.
Pistelimme menemään pitkin metsiä ja niittyjä. Philip edellä, ja me muut perässä. Korpi rytisi, ja pellit naarmuuntuivat. Hauskaa oli, ei voi muuta sanoa.
