Roman Eremenko on edelleen suurenmoinen pelaaja, koska hän toimii kentällä pelin ehdoilla

Lauantai 5. lokakuuta, IF Gnistan vastaan FC Lahti, Töölön jalkapallostadion.

Ottelua on pelattu noin viisi ja puoli minuuttia, kun evakossa oleva keltapaitainen kotijoukkue voittaa keskialueella irtopallon. Peliväline ohjautuu oikealla laidalla pelaavalle Roman Eremenkolle. Pallon saatuaan Eremenko tekee suuren latausliikkeen, joka näyttää siltä, että hänen aikeenaan on vaihtaa pelin painopistettä kaaripallolla vasemmalle puolelle.

Juuri sillä hetkellä, kun jalka on osumassa palloon, Eremenko pysäyttää liikkeen ja pitääkin pallon hallussaan. FC Lahden kahden lähimmän pelaajan rintamasuunta on kohti omaa maalia ja molemmat vastustajat ehtivät ottaa muutaman askeleen poispäin Eremenkosta, joka voittaa itselleen tilaa ja aikaa.

Eremenko lähtee kuljettamaan palloa eteenpäin vilkuillen jatkuvasti kohti viimeistä linjaa. Pallo on hänellä koko ajan kontrollissa, kuljetus etenee oikealla rytmillä. Katse hakee koko ajan seuraavaa siirtoa. Keskikenttäpelaaja sitoo itseensä kaksi lahtelaispelaajaa, jotka epäilemättä pyrkivät estämään syötön.

Eremenkon vartalo osoittaa kohti Lahden maalia, mutta keskityksen sijasta hän siirtääkin pienellä ulkosyrjäsyötöllä pallon vapaana olevalle Saku Heiskaselle. Heiskanen pääsee keskittämään vapaasti, mutta oulunkyläläisryhmä ei onnistu hyödyntämään rangaistusalueella olevaa kolme vastaan kolme -tilannetta.

Roman Eremenkon pelaaminen on ollut läpi liigakauden täynnä vastaavanlaisia pelitekoja: syöttöharhautuksia, kunkin pelitilanteen edellyttämiä oikeita valintoja, vastustajan pelin manipulointia pienillä jalan ja vartalon liikkeillä, monipuolisia syöttöjä, tarkoituksenmukaista liikkumista sekä tilan ja ajan voittamista.

Niin se vain on: alkukesästä vammoista kärsinyt mutta nopeasti pelikuntoon toipunut 37-vuotias Eremenko on edelleen dominoiva pelaaja Veikkausliigassa.

Välillä Huuhkajien ex-kapellimestarin pelaaminen on näyttänyt niin vaivattomalta, jopa esteettiseltä, että hän on ollut kuin eri sfääreissä suhteessa muihin pelaajiin.

Samalla Eremenko on ollut yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi vaikeuksissa rimpuillut Gnistan-ryhmä on äitynyt viime kuukausina hurjaan vireeseen.

Eräs Veikkausliigassakin työskennellyt ammattivalmentaja esitti minulle taannoin yksityiskeskustelussa erinomaisen kuvauksen Roman Eremenkosta: katsoessaan Eremenkon pelaamista hän näkee jotakin sellaista, mitä mikään seura, liitto tai yksikään järjestelmä ei voi tuottaa. Se on toistojen luomaa ja perheen, etupäässä isä-Aleksein, kehittämää pelin logiikkaa kunnioittavaa luomupelaamista.

Roman Eremenko on eräänlainen menneiden aikojen pihapelaaja. Enkä tarkoita kuvausta siinä tyypillisessä suomalaisessa merkityksessä, jossa pelaaja kikkailee vailla tarkoitusta, hautoo palloa itsellään, ennen pitkää menettää pelivälineen ja jää lopulta levittelemään käsiään.

Eremenko on sen sijaan pihapelaaja, joka pelaa voittaakseen, tekee mitä peli pyytää ja valitsee ratkaisun, joka parhaiten tukee pelin ensisijaista ja tärkeintä tavoitetta, voittamista. Pelaaminen on pitkälti vastustajan huijaamista.

Käytännössä jokainen nykyinen tai entinen suomalainen ammattilaispelaaja, jonka kanssa olen keskustellut – Eremenko mukaan lukien – on painottanut samoja eliittitason jalkapallon lainalaisuuksia: huipulla täytyy juosta paljon, syöttää omille, eikä palloa saa menettää.

Juuri näihin tekijöihin perustuu myös Eremenkon pelaaminen. Vaikka hänen tekemisensä kentällä on sinänsä näyttävää, se perustuu ennen muuta pienten asioiden millimetrin tarkkaan ja luotettavaan toistamiseen. Kaiken ytimessä on yksittäisten pelitilanteiden voittaminen.

Eremenko ei varsinaisesti kikkaile kentällä. Hän ei juuri tee suuria saati näyttäviä kikkoja, kuten askelharhautuksia, vaan pienehköjä jalan tai vartalon heilautuksia, joilla hän voittaa tilaa ja aikaa itselleen, saa ratkaisevat sekunnin kymmenykset puolelleen.

Olennaista on, että toiminta tapahtuu suhteessa vastustajaan: jos vastustajan rintamasuunta osoittaa kohti laitaa, Eremenko pyrkii kroppansa asennolla houkuttelemaan vastustajaa entistä enemmän kohti kentän sivustaa luodakseen itselleen vielä enemmän tilaa keskelle. Tai hän näyttää valitsevan helpoimman syöttövaihtoehdon tiedostaen koko ajan, että toinen optio on vielä parempi. Jalkansa hän saa vapaaksi esimerkiksi näyttämällä pienellä jalan liikkeellään aikovansa kääntyä, mutta jatkaakin sitten kuljettamista.

Kun suomalaisilla juniorikentillä harjoitellaan vastustajan harhauttamista, toiminta perustuu usein suuriin ja näyttäviin liikkeisiin, joita toistetaan usein monotonisesti. Tällaisessa harjoittelussa ei sinänsä ole mitään väärää: liikkeet kiistatta vahvistavat esimerkiksi jalkojen hienomotoriikkaa. Ongelma piilee kuitenkin siinä, että harjoittelusta puuttuu monesti keskeinen elementti: vastustaja. Juuri tämän ulottuvuuden huomioimiseen perustuu Roman Eremenkon etevyys pelaajana.

Eremenko osaa erilaisilla eleillä antaa vastustajalle väärää informaatiota, houkutella vastustajaa tekemään määrätty aloite ja sitten hyödyntää tämä vastustajan virheliike. Toiminta vahvistaa sitä pelin perusajatusta, että jalkapallossa on loppujen lopuksi kyse vastustajan kusettamisesta.

Jos minun pitäisi tiivistää Roman Eremenkon kenties suurin opetus suomalaisille juniorivalmentajille ja -pelaajille, se olisi kaikessa lyhykäisyydessään seuraava: korkean tason pelaaja osaa toimia aina sen mukaan mitä peli kulloinkin pyytää tai suorastaan vaatii.

Eremenkolla tämä peruseetos ilmenee erinomaisella tavalla esimerkiksi syöttämisessä.

Jos vastustajaa yritetään houkutella nostamaan “pakkaa”, Eremenko antaa lyhyitä käyttösyöttöjä lähimmille pelaajille. Syöttöjä, joiden tarkoituksena ei edes ole edetä, vaan liikuttaa vastustajaa.

Kun pelin painopistettä pitää vaihtaa nopeasti, Eremenko kykenee antamaan riittävän kovan ja eteenpäin suuntautuvan laakasyötön, jotta tehokas eteneminen on mahdollista. Monilla muilla pelaajilla syöttö saattaa olla liian hentoinen tai jäädä vastaanottajan alemmalle jalalle, jolloin hyökkäämisen rytmi hidastuu.

Venäläisessä seurajoukkuejalkapallossa kaiken mahdollisen voittanut pelin rytmittäjä ei myöskään pakota peliä. Myös tässä suhteessa ottelu FC Lahtea vastaan tarjosi oivan oppitunnin. Saadessaan useita kertoja pallon kentän oikealla laidalla Eremenko olisi voinut jatkaa peliä linjaa pitkin pystyliikkeen tehneelle hyökkääjälle. Hän ei kuitenkaan tehnyt näin, sillä kanssapelaajalla oli pääsääntöisesti yksi vastaan kaksi -alivoima.

Paineen alla Eremenko sen sijaan pystyi sitomaan vastustajan itseensä ja antamaan helpon jalkapohjasyötön alempana olevalle Gnistan-pelaajalle, jolla oli enemmän tilaa ja aikaa jatkaa peliä.

Aivan oma osansa Eremenkon monipuolista syöttövalikoimaa ovat viimeiseen asti salatut murtavat syötöt. Vartalonsa asennoilla hän pystyy antamaan vastustajalle valeviestejä ja suuntaamaan syöttönsä aivan viime hetkillä vapaalle kolmannelle pelaajalle. Kyse on esimerkiksi siitä, että Eremenkon keho osoittaa kohti laitaa, jonne syöttäminen olisi ilmeisin vaihtoehto, mutta syöttö suuntautuukin toppareiden välissä pelaavalle hyökkääjälle. Vastustajan kusettamista? Kyllä. Pihapelipelaamista? Aivan yhtä varmasti.

Jokainen jalkapalloa edes alasarjatasolla pelannut ymmärtää, kuinka vaikeaa on pelata sellaista vastustajaa vastaan, joka kykenee erilaisilla syötöillä manipuloimaan pelin tavanomaista virtaa. Kyse ei ole mistään sattumanvaraisuudesta, vaan täysin tietoisesti tapahtuvasta vastustajan muodon järkyttämisestä. Negatiivisessa peliasennossa syöttö ei palaudukaan topparille, vaan kääntyy jyrkällä sisäsyrjäsyötöllä laitapelaajalle. Luontevimmalta vaikuttava levitys laitaan vaihtuukin viime hetkellä ulkosyrjäsyötöksi, joka suuntautuu vastustajan laitapuolustajan ja topparin välistä.

Pohjimmiltaan Eremenkon syöttökavalkadi ilmentää sitä periaatetta, että jalkapallopelissä jokaisella syötöllä on oma tarkoitus, oma viesti pallon vastaanottajalle. Syötöt eivät ole samanlaisia. “Kun syötän pallon sinulle näin, oletan, että jatkat peliä tietyllä tavalla.” Eremenko toisin sanoen ohjaa pelin virtaa syötöillään. Se on ominaisuus, jonka hyvin harva pelaaja Suomessa taitaa. Näemmekö me laji-ihmiset sen? Ja ennen kaikkea: osaammeko antaa sille arvoa?

Roman Eremenkon opetus jalkapalloilijana ei perustu vain siihen, mitä hän tekee pallon kanssa. Vähintään yhtä olennaista on hänen liikkumisensa ilman palloa. Peliälykkyyttä on myös liikkua tarkoituksenmukaisesti ilman palloa.

Kun seuraavan kerran katsot Gnistanin peliä, katso, millä intensiteetillä Eremenko lähtee prässäämään. Kun pelissä pitää prässätä täysillä, hän juoksee täysillä. Ei 70 tai edes 90 prosentin teholla. Vaan täysillä.

Konkaripelaaja voisi jättää viimeiset askeleet helposti ottamatta – puijata itseään – mutta hän ei tee niin. Se olisi ennen muuta valehtelua peliä kohtaan. En usko olevani kovin väärässä arvioidessani, että Eremenko on ollut monessa pelissä yksi eniten korkean intensiteetin juoksuja tehnyt Gnistan-pelaaja.

Kun haastattelin Eremenkoa toukokuussa 2024 blogiini, kysyin häneltä myös prässäämisestä. Vastaus ei jättänyt tarvetta jatkokysymyksille. Lauseet kuvastivat huippuammattilaisen asennemaailmaa.

- Nuoresta pelaajasta voi joskus tuntua, että hän tekee kentällä turhan juoksun. Mutta se ei ole sitä. Vaikka hän ei saisi palloa, hän luo vastustajalle painetta. Pallollisen maalivahdin prässäämisen tarkoituksena ei edes ole saada palloa heti omalle joukkueelle, vaan aiheuttaa painetta. Vastustaja joutuu tekemään hätäisen ratkaisun.

Kentällä Eremenko elää kuten opettaa. Toisinaan on jopa hämmentävää katsoa, kuinka joukkueen paras pallollinen pelaaja on myös pallottomana valmis tekemään eniten töitä. Samalla mieleen nousee vääjäämättä kysymys, joka liittyy etenkin pelaajakehitykseen: kuinka paljon lupaavimmat juniorit saavat anteeksi esimerkiksi laiskaa puolustamista, kunhan he vain tekevät pallon kanssa riittävän “hienoja” juttuja?

Eremenkon ammattimaisuus ei rajoitu vain prässäämiseen. Hän myös ohjaa jatkuvasti muita pelaajia, tarvittaessa täsmällisen palautteen avulla. Tästäkin piirteestä saatiin osuva esimerkki lauantain Lahti-ottelussa.

Kun Gnistanin nuori yhdysvaltalaismaalivahti AJ Marcucci ei heittänyt toisella jaksolla palloa keskellä olleelle vapaalle pelaajalle, jolla oli selvä etu, vaan laitaan, jossa Lahden pelaajia oli enemmän, Eremenko antoi palautteen välittömästi seuraavalla pelikatkolla. Hän huusi Marcuccille ja viittoi kädellään, mihin tämän olisi tullut avata. Vastaavia täsmäohjeita Eremenko viljeli läpi ottelun. Päämäärätietoisesti, ollen jatkuvasti pelin sisällä.

Kun katson Roman Eremenkon pelaamista, näen paljon sellaista, mitä suomalaisessa jalkapallossa tulee harvoin vastaan. Kaikki palautuu pelin perustilanteiden, kuten kaksi vastaan yksi – tai kaksi vastaan kaksi -tilanteiden ratkaisemiseen. Toistojen tuottama automaatio ja ymmärrys omasta roolista osana joukkueen pelitapaa ohjaa jokaista tekoa – niin isossa kuin pienessäkin tilassa. Toiminta perustuu joukkueen etuun, ei itsekkäisiin tarpeisiin saati haluun olla esillä.

En juurikaan kuule junioriotteluissa katsojien taputuksia tai valmentajien kehuja, kun nuori pelaaja kykenee esimerkiksi pienellä valesyötöllä voittamaan itselleen aikaa ja purkamaan sen jälkeen paineen lyhyellä peliä edistävällä syötöllä. Tai terävällä pelattavaksi liikkumiselle vetämään vastustajan kiinni itseensä ja luomaan tyhjää tilaa kanssapelaajalle. Vaikka juuri tällaiset teot auttavat joukkuetta – ja myös muodostavat Roman Eremenkon pelaamisen ytimen.

Voi olla, että joidenkin jalkapallon seuraajien arvostus Eremenkon uraa kohtaan koki isonkin taantuman syksyllä 2016 tapahtuneen dopingkäryn myötä. Se on ymmärrettävää. Parhaassa peli-iässä ollut Suomen ykköspelaaja joutui kahdeksi vuodeksi pannaan nolon ja tuomittavan toiminnan takia. On helppo jossitella, kuinka paljon hienomman uran Eremenko olisikaan voinut vielä luoda. Nyt hän heitti parhaat pelivuotensa viemäristä alas.

Itse olen kääntänyt asetelman viime vuosina kuitenkin toisin päin.

Se, että miljoonia urallaan tienannut, dopingin takia häpeäpaaluun joutunut ja jo ikämiesluokkaan ehtinyt pelaaja on edelleen valmis antamaan kaikkensa lajille ja kykenee vielä lähes nelikymppisenäkin olemaan sarjan parhaimpia pelaajia, on suuren pelaajan merkki.

Ja kaikki tämä tapahtuu sellaisella tavalla, pelaamisen esimerkillä, joka voisi opettaa paljon koko lajiväelle, alkaen juniorivalmentajista ja maajoukkuetoimijoista ja päättyen median edustajiin.

En usko edes liioittelevani sanoessani, että suomalaisesta jalkapallosta löytyy viimeisen kahden vuosikymmenen ajalta etenkin kaksi pelaajaa, jotka ovat lähes täydellisesti osoittaneet, mitä on olla pykälän verran muita korkeammalla pelin ymmärtämisen suhteen. Nimet ovat Jari Litmanen ja Roman Eremenko.

Siksi jokaisen suomalaisen jalkapalloihmisen kannattaa pysähtyä hetkeksi ja katsoa tarkalla silmällä Roman Eremenkon pelaamista – niin pitkään kuin se on vielä mahdollista.

Parhaassa tapauksessa voimme oivaltaa, mistä suuret pelaajat on tehty.