Roman Eremenko avoimena uransa jatkosta ja paluusta Huuhkajiin: ”Tietenkin lähtisin, jos soitettaisiin”
Maaliskuussa 38 vuotta täyttänyt Roman Eremenko olisi valmis palaamaan A-maajoukkuepaitaan. Juuri nyt Eremenkon keskittyminen on kuitenkin Veikkausliigassa ja IF Gnistanissa, jossa taitava pelintekijä elää jalkapallorenessanssiaan. Lauantaina edessä on myös henkilökohtaisesti tärkeä peli: paluu Pietarsaareen ja rakkaan Sergei-pikkuveljen kohtaaminen.
Toukokuussa 2025 jalkapallo hymyilee Roman Eremenkolle. Urallaan 73 A-maaottelua pelannut Eremenko on ollut yksi kuluvan liigakauden valovoimaisimmista pelaajista. Myös IF Gnistanin otteet ovat parantuneet vaikean alun jälkeen ja joukkue on kerännyt viidestä edellisestä liigakamppailusta kymmenen pistettä.
Syy henkilökohtaisesti onnistuneeseen alkukauteen on perin yksinkertainen.
– En muista, milloin viimeksi olisin vetänyt pre-seasonin joukkueen kanssa. Tietenkin se on auttanut, että olen ollut alusta lähtien mukana.
Kovin kaukana ei ollut, että Eremenkon harjoituskausi Gnistanin kanssa olisi päättynyt muutamia viikkoja ennen sarjakauden avausta. Sopimus Skotlannin pääsarjassa pelanneen St. Johnstonen kanssa oli lähellä, mutta siirto kariutui viime metreillä puuttuvaan työlupaan.
– Siirron kariutuminen harmitti yhden päivän. Sitten se unohtui, Eremenko sanoo nyt.
Vuonna 2022 Veikkausliigaan palannut pallotaituri on löytänyt oulunkyläläisestä IF Gnistanista pelillisen kotinsa. Kun edellinen liigakausi päättyi viime syksynä, Eremenko ei edes harkinnut muita suomalaisseuroja. Ei, vaikka oma kasvattajaseura, Pietarsaaren FF Jaro, nousi samoihin aikoihin takaisin pääsarjaan.
– Ulkomaat ja Gnistan olivat ainoat vaihtoehdot.
– Gnistanissa saan pelata vapaassa roolissa kymppipaikalla ja liikkua isolla alueella. Jos pelaisimme kahdella ylemmällä keskikenttäpelaajalla ja olisin enemmän jommallakummalla puolella, en pääsisi hyödyntämään vahvuuksiani niin hyvin, Eremenko lisää.
Kokeneen keskikenttäpelaajan mukaan hänen nykyinen roolinsa Gnistanissa on hyvin lähellä samaa roolia, jossa hän pelasi moskovalaisessa TsSKA:ssa noin kymmenen vuotta sitten.
– Siellä pelasin vapaassa roolissa kymppinä elämäni parasta jalkapalloa. Muissa seuroissa en saanut samanlaista vapautta. Muuten pelityylini ei ole muuttunut vuosien saatossa mihinkään. Esimerkiksi harhautukset ja syötöt ovat olleet aina samanlaisia.
””En enää elä maajoukkuetta varten. Mutta en ole sulkenut mitään vaihtoehtoa pois.””
Kaikissa Gnistanin seitsemässä liigaottelussa täydet minuutit ahertanut Eremenko on esittänyt niin vakuuttavia otteita, että osa jalkapallofaneista on jopa vaatinut hänen valitsemistaan A-maajoukkueeseen.
Suomi-paitaa viimeksi syyskuussa 2016 kantanut keskikenttäpelaaja suhtautuu paluuspekulaatioihin tyynesti.
– En oikein tiedä, mitä sanoa. On paljon nuoria, jotka pelaavat Suomen ulkopuolella. Uskon, että maajoukkueeseen löytyy muitakin pelaajia.
Hetken asiaa makusteltuaan Eremenko on kuitenkin valmis myöntämään, että paluu Huuhkajiin olisi kiinnostava mahdollisuus.
– En enää elä maajoukkuetta varten. Mutta en ole sulkenut mitään vaihtoehtoa pois.
– Tietenkin lähtisin, jos soitettaisiin.
Samalla asenteella Eremenko suhtautuu myös mahdollisiin ulkomaan kuvioihin. Juuri nyt kaikki on hyvin Suomessa ja IF Gnistanissa, mutta ammattipelaaja ei olisi ammattipelaaja, ellei hän unelmoisi vielä kirkkaammista valoista.
– Ulkomaat on aina pieni haave. Varmaan vielä silloinkin, kun olen viisikymppinen, Eremenko naurahtaa, kunnes taas vakavoituu.
– Toivo kuolee viimeisenä. Niin olen aina ajatellut. Olisi hienoa pelata vielä ulkomailla. Paikalla ei ole lähtökohtaisesti väliä. Olen avoin kaikille vaihtoehdoille.
””En näe mitään syytä lopettaa.””
Veikkausliiga-kauden 2025 iäkkäin pelaaja tiedostaa jalkapalloilijan uran rajallisuuden. Copa Mundial -kenkiään Eremenko ei ole kuitenkaan aikeissakaan ripustaa vielä naulaan.
– Haluan ehdottomasti jatkaa pelaamista, kunhan paikat pysyvät kunnossa. En näe mitään syytä lopettaa.
Kentällä Eremenkon ikä ei näy käytännössä lainkaan, ainakaan negatiivisessa merkityksessä. Lähes nelikymppinen nestori tekee jatkuvasti korkean intensiteetin juoksuja ja liikkuu suurella säteellä. Tekeminen sopisi esimerkiksi jokaiselle junioripelaajalle.
– Joukkueemme tapa pelata, erityisesti korkea prässääminen, on tietenkin raskasta. Mutta niin sen kuuluukin olla! Jalkapallon pitääkin viedä voimia, Eremenko sanoo suoraan.
– Tykkään tosi paljon, että joukkue prässää. Vastustajalle on tärkeää antaa painetta korkealla. Sitä kautta tulee hätäinen ratkaisu tai voimme jopa voittaa pallon ylhäällä.
Vaikka Eremenko on jopa 20 vuotta vanhempi kuin osa joukkuetovereistaan, kokenut kettu ei ole tietoisesti halunnut ottaa minkäänlaista mentorin roolia. Päivittäinen työnteko on parasta esimerkkiä.
– Vedän joka päivä treeneissä täysillä ja näytän sitä kautta. Paras tapa on näyttää, ei puhua. En ajattele yhtään, että kuunnelkaa minua, olen vanhin. Jos joku kysyy, niin silloin tietysti kerron.
– Mutta totta kai olen iloinen, jos muihin on tarttunut se, että juoksen aina täysillä. Se on ehkä tärkein juttu nuoren pelaajan koko uran kannalta. Jos et juokse, et pysty tekemään mitään muutakaan. Jalkapallo on juoksulaji, fyysinen peli.
””Olen kasvanut Pietarsaaressa, ja Jaro on läheinen seura. Tietenkin siitä tulee vähän erilaista.””
Tulevana lauantaina, toukokuun 24. päivä, Eremenko palaa paikkaan, josta kaikki oikeastaan alkoi.
Vuonna 2004 17-vuotias Eremenko debytoi märkäkorvaisena noviisina Jaron edustusjoukkueessa. Nyt, 21 vuotta myöhemmin, tuttuakin tutummalle Pietarsaaren keskuskentälle astelee kaiken nähnyt konkari. Jonkinlainen ympyrä on sulkeutumassa.
Jos suurempia yllätyksiä ei tapahdu, Eremenko pelaa lauantaina ensimmäistä kertaa myös rakasta Sergei-pikkuveljeään vastaan. Perheen kuopus on kotijoukkue Jaron kapteeni.
– Tietenkin tulee olemaan jännä pelata omaa pikkuveljeä vastaan. Kun peli alkaa, niin en usko, että sitä ehtii enää ajatella.
Täysin ainutlaatuinen kokemus omaa veljeä vastaan pelaaminen ei vanhemmalle Eremenkolle ole. Edustaessaan ukrainalaista Kiovan Dynamoa vuonna 2009 hänelle siunaantui mahdollisuus pelata isoveli Alekseita vastaan, joka edusti tuolloin samassa sarjassa pelannutta Metalistia.
– Se oli hassua, muistaakseni nauroimme yhdessä kentällä. Kyllähän sitä vähän paremmin tiesi, miten oma veli pelaa kuin joku toinen.
Erityislaatuisuutta lähestyvään otteluun tuo tietysti se, että vastassa ei ole mikä tahansa seura. Juuri Jarostahan Eremenkon jalkapallopolku alkoi.
– Olen kasvanut Pietarsaaressa, ja Jaro on läheinen seura. Tietenkin siitä tulee vähän erilaista.
– Äiti ja isä ovat tietenkin katsomassa peliä. He asuvat 500 metrin päässä kentästä. Ehkä ehdin käydä pelin jälkeen nopeasti kotona ennen kuin bussi lähtee takaisin.
Yksi kysymys on vielä esitettävä.
Jos onnistuisit maalinteossa Jaroa vastaan, tuulettaisitko osumaa entisen seurasi verkkoon, Roman Eremenko?
– Tuulettaisin. Maali on maali. Se tuottaa pelaajalle kaikista eniten onnellisuutta. Jokainen pelaaja juhlii maalia varmasti sisimmissään. Miksi sitä ei voisi näyttää myös ulospäin?
