Tuulilasi

Rolls-Roycen myynti kasvoi huimasti ennätyslukemiin – tässä on syyllinen

Rolls-Roycen myynti kasvoi huimasti ennätyslukemiin – tässä on syyllinen
Rolls-Royce kertoo, että sen myynti vuonna 2019 nousi peräti 25 %. Suurin ”syyllinen” koviin lukemiin on yhtiön ensimmäinen SUV Cullinan, joka esiteltiin vuosi sitten.
Julkaistu: 8.1.2020
2018 Rolls-Royce myi 4107 autoa, mikä oli sekin silloinen myyntiennätys. Viime vuonna kaupaksi kävi 5152 Rollsia.
”Cullinan on ollut meidän myynnillemme todella kuuma juttu. Meillä on jo tilauksia voimassa pitkälle vuoden loppuun asti”, sanoo pääjohtaja Torsten Müller-Ötvös.
Pääjohtaja arveli jo toukokuussa, että yhtiö tulisi tekemään jälleen uuden myyntiennätyksensä nimenomaan Cullinanin avulla.
BMW:n omistaman ultraluksusbrändin kovat numerot ovat melkoinen kontrasti sille, että automyynti on ollut viime aikoina globaalissa laskussa, eikä talouskaan oikein maailmanlaajuisesti vedä. Rollsin asiakkailla lienee kuitenkin ostovoimaa, oli kyse sitten lasku- tai noususuhdanteesta.
Cullinanin perusmallin saa omakseen Iso-Britanniassa 250 000 punnalla eli 285 000 eurolla, kaikilla herkuilla hinta onkin jo 400 000 puntaa eli 456 000 euroa. Auton suurin markkina-alue on Yhdysvallat, sitten Kiina ja Eurooppa.
Autossa on kaksoisturboahdettu 6,75-litrainen V12-mylly, josta lohkeaa 571 hevosvoimaa. Cullinanissa on myös neliveto ja nelipyöräohjaus.
Kommentoi »