Rodos, auringonjumalan saari
Matkailu
Rodos, auringonjumalan saari
Näyttelijä Anna-Maija Tuokon kesäparatiisi on Rodoksen saari, jossa hän lomaili ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Hän antaa vinkit ihanaan lomaan Rodokselle.
17.4.2017
 |
Apu

Ensimmäinen etelänmatka ilman vanhempia, melkein aikuisena ja itsenäistymisen huumassa, ei sitä voi unohtaa.  Näyttelijä, tämän vuoden Tanssii tähtien kanssa -kisastakin tuttu Anna-Maija Tuokko koki sen vuonna 1998, kun hän matkusti Rodokselle ystävänsä Päivi Tuomisen kanssa. 17-vuotias lukiolainen Anna-Maija sai matkustusluvan vanhemmiltaan, olihan perillä vastassa tuttu perhe. – Sydänystäväni Popi Kasapi vietti kesälomia Viialassa, jossa lapsuudenkotini on. Popin äiti on suomalainen, isä kreikkalainen. 

Alemmassa kuvassa Anna-Maija Tuokko ja Popi Kasapi. Heidän  ystävyytensä  alkoi jo lapsina Viialassa.

Hän oli ystävystynyt Popin kanssa  jo kahdeksanvuotiaana. Popin perhe asui Rodoksen saarella, ja sinne sittemmin Ateenassa sisustussuunnittelijaksi valmistunut nainen asettui mentyään naimisiin kreikkalaisen puolisonsa kanssa. – Nyt hänellä on kaksi kouluikäistä poikaa, minulla tytär, joka täyttää kohta kaksi vuotta. Emme ole enää teinityttöjä, mutta ystävyys on kestänyt! Ensimmäisen matkan jälkeen Anna-Maija Tuokko on vieraillut Rodoksella viisi kertaa. – Olen viettänyt siellä myös pidempiä aikoja, vuonna 2006 kokonaisen kuukauden.  Hän on asunut saarella ystävänsä luona, mutta myös hotelleissa ja apartementoksissa. 

Mustekala on yksi paikallisista herkuista.

Rodos sijaitsee Egeanmeressä, ja se on itäisin  ja suurin Dodekanesian saariryhmän kahdestatoista pääsaaresta. Kreikkalaisessa mytologiassa Rodos oli auringonjumala Helioksen saari.  Saari sijaitsee mannerlaattojen törmäyskohdassa, ja siksi siellä on usein voimakkaita maanjäristyksiä. Rodos onkin luultavasti noussut Egeanmerestä maanjäristysten seurauksena. Teoriaa vahvistaa se, että antiikin ajoista lähtien Rodoksen vuorenrinteiltä on löydetty simpukkafossiileja. – En ole onneksi kokenut maanjäristyksiä. Vuonna 1996 Rodoksella sattunut maanjäristys tuntui Kosilla asti, jossa ystäväni lapsineen tuolloin lomaili. Tuokolle Rodos ei ole luonnonmullistusten vaan auringon ja lämpimien, timjamilta tuoksuvien tuulten saari. – Matkoillani aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta, ja lämpöä on riittänyt reippaasti yli kolmekymmentä astetta. Kunnon suojakertoimet iholle, niin ei hätää, Tuokko muistuttaa.

Lindoksen kujat ovat kapeita, talot perinteisesti valkoisia.

Vajaat kaksikymmentä vuotta sitten Rodos oli paljon hiljaisempi saari kuin nykyään. Asukkaita kaupungissa on runsaat 50 000, ja turistijoukot lisäävät väentungosta.  – Ensimmäisellä reissulla Rodoksen kaupungissa oli yksi keskeinen illanviettopaikka. Se sijaitsi Orfanidou-kadulla, jolla sekä turistit että paikalliset parveilivat. Sitten kaupunki alkoi muuttua, ja eniten se on muuttunut talouden alamäen myötä. Huonot ajat näkyivät jo vuonna 2010, jolloin kaupungissa oli monta tyhjää liikehuoneistoa. Anna-Maija Tuokkoa on kuljetettu reissujen aikana rantadiskoihin ja klubeihin, joihin turistit harvoin eksyvät. – Rodoksen vanhan kaupungin kujilta kannattaa aina kurkistaa nurkan taakse, eikä jäädä ensimmäiseen, turistien täyttämään ravintolaan.  Kulman takaa voi löytyä vaatimaton, mutta hyvää ruokaa tarjoava kreikkalainen ravintola. Perinteinen kreikkalainen ruoka on takuuvarmasti hyvää.

Lukiolaistytöt Anna-Maija Tuokko ja Päivi Tuominen vapauden huumassa ensimmäisellä etelänmatkallaan.

– Parhaimman aterian olen syönyt asuntovaunuun perustetusta rantakioskista, josta sai ostaa suussasulavia kreikkalaisia alkupaloja. Tilasimme kaikkea mahdollista, pieniä grillattuja mustekaloja ja friteerattuja rapuja. Juomana tietenkin retsinaa kivennäisveteen sekoitettuna. Hän suosittelee maistamaan kreikkalaista salaattia, jossa feta on juuri sopivan suolaista ja tomaatit ja kurkku makeita. Ne ovat kypsyneet Kreikan hehkuvan auringon alla, eivät kasvihuoneissa.  – Salaatin päälle kreikkalaista oliiviöljyä, viinietikkaa, ripaus suolaa ja timjamia tai oreganoa. Se on parasta salaattia, mitä kuvitella saattaa! Viininlehtikääryleitä Anna-Maija Tuokko sai kerran ämpärillisen. – Söin niitä Popin isoäidin luona ja kehuin makua. Seuraavana päivänä isoäiti toimitti hänelle niitä kokonaisen ämpärillisen.

Rodoksen illat ovat lämpimiä, ravintolat ovat levittäytyneet ulos, ja paikalliseen tapaan illal­linen alkaa vasta kahdeksan jälkeen. 

Liikenne Rodoksella on kreikkalaisittain kaoottista. – En ole vuokrannut siellä polkupyörää, mutta pojat ajeluttivat meitä aikoinaan skootterin kyydissä ympäri saarta. Popin isän omistama Drive Rent a Car -vuokraamosta olemme saaneet auton lainaksi. Itse en ole Rodoksella tarttunut rattiin, koska liikenteessä vallitsevat viidakon lait.  Autolla pääsee huristelemaan saaren ympäri. – Vajaan tunnin matkan päässä Rodoksen kaupungista on vuoren laella sijaitseva Lindos, valkoinen postikorttikylä. Siihen kannattaa ehdottomasti tutustua. Sen tunnetuin nähtävyys on antiikin aikainen akropolis eli linnavuori, jonka juurella vajaan tuhannen asukkaan kylä sijaitsee.  Lindoksessa on paljon kiehtovia kauppoja ja muutamia kylpylöitä. Uimarannoista kaupungin ulkopuolella Anna-Maija Tuokko suosittelee näyttelijä Anthony Quinnin mukaan nimettyä, Falirakissa sijaitsevaa rantaa. Meksikossa syntynyt Quinn kuvasi 1960-luvun alussa Rodoksella elokuvaa Navaronen tykit – Quinn ihastui kuvauspaikkaan niin, että osti koko koillissaarella sijaitsevan pienen lahden. Kreikan valtio lunasti sen häneltä takaisin vuonna 1982, Anna-Maija Tuokko kertoo. – Anthony Quinn’s Beach on pieni paratiisi. Kallion laella on pieni, kodikas kahvila, jossa toimii myös langaton netti.  Tuokko on käynyt usein lähellä saaren pohjoiskärkeä sijaitsevalla Kallithea Beachilla, jossa on antiikin aikaisia kylpylän raunioita.  Molemmille rannoille pääsee kätevästi bussilla, joka lähtee Rodoksen keskustasta.  Seuraavaa Rodoksen-matkaansa Anna-Maija Tuokko ei ole vielä suunnitellut, sillä ensi kesä kuluu työn merkeissä. – Mutta aina uudelleen sinne on päästävä, ja kun lähden, mukana on oma perhe! ●

Kommentoi »