Rita Tihisen unettomuus äityi niin pahaksi, että hän sairastui – ”Luulin, että minulla on kyky nähdä kuolleita”

Etkö ymmärrä, että olet suljetulla osastolla? Vasta huonekaverin kommentti havahdutti Rita Tihisen, 56. Tämä ei olekaan tavallinen sairaala, vaan suljettu osasto. Rita oli ollut samojen seinien sisällä jo kaksi viikkoa ja ihmetteli huonekaverilleen, miksei osastolta pääse kulkemaan vapaasti ulos.

Pitkään jatkunut unettomuus oli ilmeisesti laukaissut Ritalla psykoosin, johon liittyi näköharhoja. Rita saattoi soittaa keskellä yötä tyttärelleen ja pyytää tätä apuun, koska näki kotonaan toisen maailmansodan aikaisia sotilaita.

Eräänä yönä Rita näki olohuoneessaan asuntonsa entisen asukkaan kiikkumassa keinutuolissa. Nainen oli todellisuudessa jo kuollut, eikä Ritalla ole keinutuolia.

– Psykoosissa ei tajua näkevänsä harhoja. Luulin, että minulle oli ilmaantunut kyky nähdä kuolleita ihmisiä, Rita kertoo nyt kolme vuotta myöhemmin.

Rita oli 33-vuotias, kun uniongelmat alkoivat. Hän sai silloin toisen lapsensa, jolla oli vatsavaivoja. Poika itki päivin ja öin, ja Rita valvoi sinnikkäästi vierellä hyssyttelemässä. Päivisin Rita kärrytti lasta pitkin Turun mukulakivikatuja, sillä tämä nukkui parhaiten pienen tärinän avustuksella.

– Levähdin aina Turun linnan puistonpenkillä. Saatoin jopa torkahtaa siihen, kunnes vaunuista kuului taas itkua.

Unettomuus ja jatkuva heräily jäivät pikkulapsiajoista päälle ja ovat jatkuneet nyt yli parikymmentä vuotta. Rita nukahtaa kohtuullisesti, mutta heräilee pahimmillaan tunnin välein ja uudelleen nukahtamiseen saattaa mennä toinen tunti. Toisinaan hän nukkuu 4–5 tuntia putkeen ja valvoo aamuyön.

Rita makaa sohvalla viltin alla ja katselee telkkarista italialaista kokkiohjelmaa Pomo keittiössä. Kello on neljä yöllä. Pinaatti-ricottatäytteiset cannellonit sujahtavat uuniin. Nälkähän tässä tulee, Rita miettii, mutta pysyttelee sohvalla toivoen, että uni vielä tulisi.

– Välillä pyörin sängyssä, välillä käyn tupakalla, joskus siirryn katsomaan telkkaria. Aina jossain kohtaa ärsyynnyn, koska tiedän, ettei seuraavasta päivästä tule mitään. Olen väsymyksestä ihan flegmaattinen päivisin.

Ennen psykoosia Rita työskenteli henkilökohtaisena avustajana. Hän sanoo olevansa luonteeltaan murehtija ja ottavansa muiden murheet ja elämäntilanteet herkästi sydämelleen.

– Yöllä asiat pyörivät mielessäni kuin sirkushärdelli. En saa mistään ajatuksesta otetta. Siinä ajatuskaaoksessa en pysty rauhoittumaan uneen.

Kodin komeroista löytyy jos jonkin sortin tyynyä ja peittoa sekä laadukasta lakanaa. Painopeittoakin on tullut kokeiltua. Rita nukkuu aina ikkuna auki, jotta makuuhuone pysyy viileänä. Hän ei juo kahvia aamupäivän jälkeen, mutta keittää iltaisin inkivääriteetä ja ottaa magnesiumia. Hän ei näprää iltaisin kännykkää, vaan kuuntelee kuulokkeista rauhoittavia balladeja.

– Olen tehnyt makuuhuoneestani mahdollisimman mukavan ja kokeillut kaikki muutkin itsestäänselvyydet. Mistään ei ole ollut apua.

Neljä vuotta sitten Rita lähti unettoman yön jälkeen markettiin. Kesken ostosten jalat puutuivat ja sydän alkoi pamppailla. Rita yritti löytää kenkäosastolle, sillä hän tiesi, että siellä on jakkaroita, joille voisi istua. Ohikulkenut nainen kysyi, pitäisikö soittaa ambulanssi. Lopulta Ritan ystävä haki tämän kaupasta pois ja vei lääkäriin.

– Minulla todettiin paniikkihäiriö. Aloin saada samanlaisia kohtauksia aina unettomien öiden jälkeen julkisilla paikoilla.

Paniikkihäiriötä alettiin hoitaa masennuslääkkeillä. Rita sinnitteli töissä. Tunnollisena ihmisenä hän ajatteli, että avustettavat jäisivät pulaan ilman häntä. Jatkuva väsymys alkoi kuitenkin vaikuttaa työntekoon. Rita hätkähti, kun huomasi tiuskivansa avustettavilleen. Se ei ollut lainkaan hänen tapaistaan.

Hän alkoi myös unohdella asioita. Rita saattoi viedä asiakkaan suihkuun mutta unohtaa huuhdella sampoot hiuksista. Aamuisin Rita itki ja oksensi vessassa. Koko keho tärisi väsymyksestä.

Sitten Ritan avustettavana olleen kehitysvammaisen tytön äiti kuoli. Rita alkoi murehtia, miten tyttö pärjäisi. Samoihin aikoihin myös Ritan entinen puoliso menehtyi äkillisesti aivoverenvuotoon. Hän oli vasta 48-vuotias.

Perukirjojen ja hautajaisten järjestely lankesi Ritalle. Yhtäkkiä oli sekä järjesteltävää että surua ja murhetta. Rita tunsi öisin, miten sydän laukkasi ja hermosto kävi kierroksilla. Jos hän nukahtikin, kohta silmät rävähtivät jälleen auki.

– Viimeisillä voimillani yritin uuvuttaa itseäni uneen liikkumalla mahdollisimman paljon. Kuljin kaikki työmatkani pyörällä ja työpäivän jälkeen poljin tuijottamaan Halistenkosken pauhuja, koska toivoin, että se rauhoittaisi.

Tuli kolmen kuukauden jakso, jonka aikana Rita nukkui korkeintaan kolme tuntia yössä. Kun Rita alkoi nähdä harhoja, hänen lapsensa huolestuivat ja veivät hänet päivystykseen.

– Lääkärin viesti oli hyvin selvä: olin psykoosissa. Minut vietiin suljetulle osastolle ambulanssilla, koska olin vastahakoinen lähtemään. En osannut vielä tuolloinkaan ajatella, että tilanteeni oli niin paha.

Rita vietti suljetulla osastolla viisi viikkoa vuonna 2022. Viikot olivat askeettisia. Rita kutoi villasukkia ja kävi kerran päivässä pihalla kävelemässä ympyrää. Hän aloitti lääkityksen, joka vähensi ahdistusta ja auttoi nukkumaan 5–6 tuntia putkeen.

Rita sai omahoitajan, jonka luona hän käy yhä, sekä lähetteen psykofyysiselle fysioterapeutille. Hänen kanssaan Rita on opetellut, miten kehoa rauhoittavaa vagushermoa aktivoidaan.

– Hieron päivittäin vagushermopisteitä korvan takaa ja otsasta. Teen myös hengitysharjoituksia. Käytän Sirpa-kissaani rinnalla painopussina ja hengittelen samalla syvään sisään ja ulos. Keinot purkavat ylivireyttä, jota unettomuus aiheuttaa.

Rita on itse tulkinnut, että unettomuus laukaisi sekä paniikkihäiriön että psykoosin. Harhoja hän ei enää näe, mutta paniikkikohtausten vuoksi Rita määrättiin työkyvyttömyyseläkkeelle vuosi sitten.

– Se oli helpotus. Pelkäsin, että jos unettomuus pahenee, se laukaisee psykoosin uudelleen.

Nykyään Ritalla on avustaja, jonka kanssa hän hoitaa kauppareissut ja käy kävelyllä läheisellä Turun Tähtitorninmäellä. Ritasta on tullut ääniyliherkkä, eikä hän pysty kävelemään autotien vieressä. Tähtitorninmäellä on sopivan rauhaisaa. Avustajasta hän saa turvaa kauppareissuille, jotka voivat laukaista paniikkikohtauksen.

Viime talvena Rita googlasi taas kerran keinoja unettomuuteen. Hän törmäsi mainokseen hypnotisoijasta, joka sattui asumaan lähellä.

– En muista kahdesta käynnistäni muuta kuin hypnotisoijan vaimean puheen ja sen, kun hän herätti minut laskemalla yhdestä viiteen. Mutta jälkeenpäin nukuin keskimääräistä paremmin. Uni oli syvempää enkä heräillyt niin montaa kertaa. Avustajanikin kommentoi, että olin reippaampi enkä niin säikky, hän kertoo.

Keväällä kellojen siirtämisen jälkeen uni heikkeni taas ja heräileminen jäi päälle. Se turhauttaa, mutta Rita yrittää olla toiveikas. Hän on yhä useammin uskaltautunut kävelylle yksin eikä ole saanut paniikkikohtausta. Rita aloitti espanjan kielen opinnot työväenopistossa ja opiskelee kieltä myös kotona verkkosovelluksella.

– Minun on vaikea keskittyä kirjojen lukemiseen väsymyksen vuoksi, mutta olen huomannut, että espanja on helppo kieli oppia. Haaveilen, että kykenisin vielä matkustamaan Meksikoon nautiskelemaan tacoista ja burritoista.

Rita on hyväksynyt unettomuuden. Hän viettää eläkepäiviään pääosin kotona Sirpan kanssa, ja päiväunet ovat hänen turvansa. Rita toivoo, että erilaiset rauhoittumiskeinot alkaisivat jossain kohtaa purra. Seitsemän tunnin yöuni edes silloin tällöin tuntuisi lottovoitolta.

Lisäksi Rita haaveilee, että kuntoutuisi sen verran, että pystyisi ottamaan edes yhden avustettavan asiakkaan. Työkyvyttömyyseläkkeellä kun saa tehdä vähän töitä.

– Rakastin työtäni, sillä tykkään auttaa muita. Työssäni avun merkitys on myös niin näkyvää, että se on itsellekin palkitsevaa. Vaikka toiveeni ei toteutuisi, koen silti olevani onnellinen. Olen kuitenkin edelleen järjissäni ja elossa.