Apu

Rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson: ”Saalistajan palkkio on se, kun saa saaliin kaadettua nurin”

Rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson: ”Saalistajan palkkio on se, kun saa saaliin kaadettua nurin”
Sitkeä työmyyrä, kovapintainen verkostoituja ja taitava kuulustelija. Kenneth Erikssonin poliisiura hakee vertaistaan.
Julkaistu: 5.1.2021

Poliisihierarkiaa uhmaavat puheliaat ja itsevarmat persoonat eivät ole koskaan täysin kiistattomia, eivät olleet silloin ja tuskin nykyäänkään. Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää, etteivätkö Kentsu ja hänen miehensä tehneet tulosta. Joka vuosi he passittivat keskimäärin lähes 50 rikollista telkien taakse, mikä oli huomattavasti keskiarvoa enemmän.

Kenneth ”Kentsu” Erikssonin poliisiurasta kertova Kovat kadut (WSOY) on tilinpäätös kiistellyn ja kiitellyn rikospoliisin urasta.

Eriksson työskentelee rikosylikonstaapelina viimeisiä kuukausia Helsingin poliisin rikostutkintayksikössä ennen siirtymistä eläkkeelle. Viime vuodet hän on tehnyt töitä järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan kitkemiseksi.

– Onhan tämä ollut helvetin hauskaa. En kadu päivääkään. Jossakin vaiheessa tulee se tilanne eteen, että saalistajan hampaat tylsistyvät. Siinä vaiheessa on parempi lopettaa, Eriksson kiteyttää.

Kenneth Eriksson vertaa epäiltyjen kuulustelua autokauppaan ja vaikeimpana tuotteena vankeutta. – Pitää tulla vastaan jossakin asiassa ja kun molemmat ovat tyytyväisiä, päästään lopputulokseen.

Leipätyönä lähisuhdeväkivalta

Kirjan lähtökohtana ei ollut perinteinen elämäkerta vaan ennemminkin ruudinsavuinen kertomus poliisin työstä, jossa on samaan aikaan jännityskertomuksen ja Hollywood-elokuvan aineksia.

Kuten moni muukin pikkupoika, Eriksson haaveili poliisin ammatista. Hänen isänsä työskenteli ensin rikospoliisissa ja myöhemmin järjestyspoliisissa. Sieltä poikakin aloitti.

– Järjestyspoliisin työ opetti ihmistenkäsittelytaitoa. Koskaan ei tiedä, mitä työvuoron aikana tapahtuu. Rikospoliisin työssä tiedetään enemmän etukäteen, mitä ollaan tekemässä. Siinä hommassa pitää olla pelisilmää, Eriksson tiivistää.

Pelisilmää tarvittiin lukuisilla kotihälytyskeikoilla. Kirjassa Eriksson arvioi, että Helsingin itäisen järjestyspoliisin hälytyskäynneistä 60–70 prosenttia koski tuolloin lähisuhdeväkivaltaa.

– Se oli turhauttavaa, etenkin, kun hälytykset koskivat monesti samoja asuntoja. Homma meni usein niin, että vaimo haki hälytyksen jälkeen miehensä pois putkasta, ja sitten sama homma jatkui. Tuli sellainen fiilis, että pitäisi olla toisenlaista apua tarjolla. Tuolloin ei ollut vielä saatavilla samanlaista yhteiskunnan tukiverkostoa kuin nykyisin.

"Kanikonttoreista löytyi nopeasti ihmisiä, jotka olivat kanittaneet tavaraa rosvojen puolesta. Sitä kautta alkoi paljastua laajoja rikollisketjuja. Se oli hauskaa ja kehittävää puuhaa."

Mihin varastettua tavaraa dumpataan?

Yliaktiiviselle Erikssonille tietyt järjestyspoliisin tylsät työt kuten päivystäminen Venäjän ja Yhdysvaltain suurlähetystöjen edustalla oli henkisesti raskasta. Helpotusta tuli, kun hän päätyi rikospoliisiin ja pääsi oitis arvostettuun asuntomurtoryhmään.

– Siihen aikaan murtoja tehtiin paljon. Varastettua omaisuutta käytettiin huumeiden ostamiseen. Kyse oli taparikollisuudesta.

Asuntomurtoja selvitellessään Eriksson oppi tuntemaan rosvojen ajatusmaailmaa ja kehittyi kuulustelutaidoissaan. Hänestä tuli myös taitava salapoliisi: Eriksson äkkäsi, että kanikonttoreista saattaa löytyä johtolankoja rikollisten jäljille pääsemiseksi. Hän sai lisänimen Myyrä.

– Aloin miettiä, mihin varastettua tavaraa oikein dumpataan. Kanikonttoreista löytyi nopeasti ihmisiä, jotka olivat kanittaneet tavaraa rosvojen puolesta. Sitä kautta alkoi paljastua laajoja rikollisketjuja. Se oli hauskaa ja kehittävää puuhaa.

Eriksson on niittänyt poliisien keskuudessa mainetta taitavana kuulustelijana.

Ecco-miehen tapaus

Erikssonin kova työ palkittiin niin sanotun Ecco-miehen tapauksessa. Kyse oli lukuisia murtoja tehtailleesta rikollisesta, joka oli saanut nimityksensä murtopaikoilta löytyneestä isosta, Ecco-merkkisen kengän jäljestä. Se oli ainoa yhdistävä tekijä huolellisesti suunnitelluissa murroissa.

Kun poliisissa onnistuttiin saamaan haltuun epäillyn kuva, Eriksson aloitti päivystykset Helsingin rautatieasemalla.

– Murrot tehtiin yleensä junaradan varrella. Ajattelin, että murtomies liikkuu pääsääntöisesti junalla.

Kello oli noin yksi iltapäivällä, ja siellä hän seisoi venttiä pelaamassa. Kaveri ei ollutkaan mikään pikkumies. Hän oli minua pitempi ja painoi sellaiset 110 kiloa. Minä painoin niihin aikoihin noin 75 kiloa. Hän kuitenkin huomasi meidän lähestyvän, tuuppasi Karalahden (poliisi) kumoon ja ryntäsi ulko-ovelle. Minä sitten päätin taklata hänet. Fysiikan laithan ovat sinänsä aika päivänselvät. Kun 110 kiloa kohtaa 75 kiloa, 75 kiloa lentää sivuun. Onnistuin kuitenkin tarttumaan miestä takista, ja niin sitä rysähdettiin molemmat oven läpi. Sen jälkeen siinä painiskeltiin hetken verran lasinsirujen seassa, sekä Karalahti että minä, kunnes lopulta saatiin viedyksi epäilty murtomies Pasilaan.

– Olihan se hieno juttu, että nuori tutkija parin vuoden työkokemuksella pystyy selvittämään tuollaisen rikoksen. Siitä tuli kova tuomio. Saalistajan palkkio on se, kun saa saaliin kaadettua nurin.

Erikssonin mukaan hänen vahvuuksiaan ovat sosiaalisuus ja se, että hän jaksaa istua ihmisten kanssa ja kuunnella.

Kuulustelijan vaikein tuote on vankeus

Noihin aikoihin Eriksson oli jo ehtinyt niittää mainetta poliisissa taitavana kuulustelijana. Tuota taitoa hän kehitti koko poliisiuransa ajan.

Kuulustellessa sitä on vähän kuin leopardi, joka makaa hievahtamatta odottaen oikeaa hetkeä. Ei saa höpöttää liikaa. Tai niin kuin urheilussa: jos haluaa tuloksia, pitää treenata oman mukavuusalueen ulkopuolella. Se tarkoittaa, että poliisin on pystyttävä olemaan hiljaa kun on tarpeen.

Eriksson pitää etunaan sosiaalisuutta ja sitä, että hän jaksaa istua ihmisten kanssa ja kuunnella.

– Poliisissa on valtava määrä hyviä kuulustelijoita. Suurin osa hyvistä kuulustelijoista osaa myydä sitä vaikeinta tuotetta eli vankeutta. Se on vähän kuin autokauppaa. Pitää tulla vastaan jossakin asiassa, ja kun molemmat ovat tyytyväisiä, päästään lopputulokseen. Joskus pitää unohtaa olevansa virkamies, jotta saa ihmisen tunnustamaan tekonsa. Samaan aikaan on valtava määrä ihmisiä, jotka eivät tunnusta koskaan.

Joskus rikoksen tunnustaminen voi olla tekijälle eduksi, koska syyttäjä voi sen perusteella ajaa lievempää tuomiota.

"Jos rikostutkija tunnetaan hyvänä poliisina, se on aina etu. Jos sinulla on paska nimi tuossa maailmassa ja sinua pidetään kusettajana, on hyvin vaikea asioida ihmisten kanssa."

Työmyyrä ja verkostoitumisen mestari

Eriksson ei kuulunut niihin, jotka seurasivat työaikoja. Töitä tehtiin usein ympäri vuorokauden. Puhelimeen vastattiin aina, vaikka keskellä yötä. Koska se kuuluu rikospoliisin työhön.

Kovat kadut -kirjassa mainitaan ”Kentsun” entinen esimies Seppo Sillanpää, joka on sanonut Erikssonin vastanneen neljää työntekijää. Erikssonia kuvaillaan työmyyräksi, joka oli mestari rakentamaan tiedonhankintaverkostoja.

– Jotkut ottavat isomman vastuun kuin toiset. Jos tekee paljon töitä, saa myös tuloksia aikaan, mies itse sanoo.

Rikostutkijan menestykseksen kannalta on Erikssonin mukaan erityisen tärkeää, ettei hän ole kasvoton.

– Jos rikostutkija tunnetaan hyvänä poliisina, se on aina etu. Jos sinulla on paska nimi tuossa maailmassa ja sinua pidetään kusettajana, on hyvin vaikea asioida ihmisten kanssa.

– Kun todistaa vanhaa kaveriaan vastaan, sitä miettii, että asiat olisi voinut hoitaa paremminkin. Kun rikollisten kanssa työskentelee, pitää aina ymmärtää, missä raja menee, Eriksson sanoo.

Töitä Aarnion alaisuudessa

Vuonna 2010 Eriksson työskenteli ensimmäistä kertaa huumepoliisin päällikkönä toimineen Jari Aarnion alaisuudessa. Muutama vuosi myöhemmin Aarnio tuomittiin tutkintavankeuteen useista eri rikoksista epäiltynä.

– Opin tuntemaan hänet kovana poliisina, joka teki myös paljon hyvää poliisityötä. Ilmeisesti en silti tuntenut riittävän hyvin. Näissä hommissa on aina se riski, että joku on mätä.

Helsingin hovioikeus tuomitsi vuoden 2019 kesäkuussa Aarnion kymmenen vuoden vankeuteen useista törkeistä huumausainerikoksista ja törkeästä todistusaineiston väärentämisestä.

Eriksson on istunut todistamassa useissa Aarnio-oikeudenkäynneissä.

– Seitsemän vuotta jutun pyörittämistä ei oikein sytytä. Olisi ollut muutakin tekemistä. Kun todistaa vanhaa kaveriaan vastaan, sitä miettii, että asiat olisi voinut hoitaa paremminkin. Kun rikollisten kanssa työskentelee, pitää aina ymmärtää, missä raja menee.

Eriksson muistelee kirjassaan parituksen uhrien ”henkivartijoita” eli parittajia, jotka piiloutuivat aktin ajaksi vaatekaappiin ja ryntäsivät ulos, jos asiakkaan kanssa tuli kesken kaiken hankaluuksia.

Parittajat käyttivät prostituoituja hyväkseen

Kovat kadut avaa yksityiskohtaisesti Suomeen rantautunutta paritusbisnestä, jota alkuaikoina organisoivat lähinnä venäläiset ja virolaiset rikolliset. Eriksson saikin virolaisilta parittajilta lisänimen ”Nahkhiir”, suomeksi ”Lepakko”, koska hänellä oli tapana iskeä bordelleihin yöaikaan.

– Siirtyminen paritusrikosten pariin avasi aivan erilaisen maailman. Oli entistä tärkeämpää saada hyvä kontakti ihmisiin, saada heidät puhumaan.

Tiedonhankinta oli usein vaikeaa, sillä parituksen uhrit olivat saattaneet poistua maasta, kun parittaja oli vangittu. Monissa tapauksissa parittaja oli kotoisin samasta kylästä, josta itäeurooppalainen parituksen uhri oli saapunut Suomeen. Luottamuksen rakentaminen uhreihin palkittiin todistajanlausunnolla oikeudessa.

Naiset saattoivat tienata 2 000 euroa päivässä, mutta parittaja otti summasta 1 900 euroa.

– Silti naiset pitivät ansaitsemaansa rahamäärää isona, koska kotimaassa se oli iso raha.

Eriksson muistelee kirjassa kokemuksiaan parituksen uhrien ”henkivartijoista” eli parittajista, jotka piiloutuivat aktin ajaksi vaatekaappiin ja ryntäsivät ulos, jos asiakkaan kanssa tuli kesken kaiken hankaluuksia.

Opin pian ensi töikseni koputtamaan kaappien oviin. Useimmiten siellä kökötti joku ukko, ja rupesin sanomaan niitä Kaappi-Igoreiksi, sillä useimmiten ne olivat venäläisiä tai virolaisia.

Kenneth Eriksson

  • Syntynyt: 1960.

  • Ura: työskennellyt vakavien väkivaltarikosten, huumausainerikosten ja ihmiskaupparikosten parissa.

  • Perhe: kolme poikaa, joista yksi on eritystukea tarvitseva nuori mies.

  • Muuta: toiminut muun muassa Kirkkonummen kehitysvammaisten tuki ry:n puheenjohtajana.

Kommentoi »