Apu

Rikosprosessit piittaamattomia, lait vanhentuneita – raiskausten uhrit kärsivät myös myyteistä


Eilen keskiviikkona julkaistu Amnesty Internationalin tutkimus kertoo, että Pohjoismaissa oikeusjärjestelmä pettää seksuaalista väkivaltaa kohdanneet uhrit liian usein.
Kuvat Fotolia

Suomessa seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuu vuosittain rikosuhritutkimusten perusteella jopa 50 000 naista. Suurin osa ei koskaan ilmoita seksuaalisesta väkivallasta poliisille ja he, jotka ilmoittavat, kohtaavat liian usein järjestelmän, joka sivuuttaa, kiistää ja hiljaisesti hyväksyy naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan.

Vuonna 2017 Suomessa poliisin tietoon tuli 1245 raiskausrikosta. Niistä 71 prosenttia selvitettiin ja 70 prosenttia lähetettiin syyttäjälle, mutta vain yksi kolmasosa ilmoitetuista rikoksista päätyi oikeuskäsittelyyn. Lopulta langettava tuomio annettiin vain 209 tapauksessa.

Rankaisemattomuus seksuaalisesta väkivallasta on edelleen yleistä.

Uhrit ovat kuvanneet rikosprosesseja stressaaviksi, pelottaviksi ja leimaaviksi.

Raiskausmyyttien uhrit

Maaliskuun alussa Amnestyn Suomen osasto julkaisi tutkija Otava Pihan karun tutkimuksen Oikeuksien arpapeli: Naisiin kohdistuvat raiskausrikokset ja uhrin oikeuksien toteutuminen Suomessa. Piha analysoi tutkimusta varten yli 300 viranomaisen ratkaisua ja haastatteli myös raiskauksesta selviytyneitä naisia, jotka kertoivat kokemuksistaan rikosprosessin aikana sekä kohtaamisistaan muun muassa poliisien, syyttäjien ja puolustusasianajajien kanssa.

Viranomaisten valmius kohdata raiskauksen uhreja vaihtelee ja on joiltain osin jopa hyvin heikko. Lähes kaikille uhreille pitkittynyt rikosprosessi ja oikeudenkäynti ovat olleet traumaattisia kokemuksia.

Selviytyjät kertoivat kohdanneensa epäasiallista ja uhria syyllistävää kohtelua niin poliiseilta, terveydenhuollon ammattilaisilta, asianajajilta kuin tuomareilta. Usein raiskausmyytit ovat vaikuttaneet poliisien päätöksiin olla tutkimatta, syyttäjien päätöksiin olla syyttämättä ja tuomareiden päätöksiin olla tuomitsematta.

Tällaisia uhria syyllistäviä myyttejä ovat esimerkiksi se, ettei uhri ole hakeutunut heti raiskauksen jälkeen hoitoon, hän on nukkunut tekijän vieressä tai uhri on kertonut raiskauksesta läheisilleen vain vähän.

Kansalaisaloite Suostumus2018

Nykyään Suomessa raiskauksen määritelmä perustuu käytettyyn väkivaltaan tai sen uhkaan. Kansalaisaloite Suostumus2018 vaatii, että raiskaus määritellään Ruotsin lainsäädännön tavoin suostumuksen puutteen kautta. Eli seksi ilman suostumusta on raiskaus.

Suostumus2018 on yksityishenkilöiden, kansalaisjärjestöjen, nuorisojärjestöjen ja puolueiden muodostaman ryhmän käynnistämä kansalaiskampanja, joka pyrkii muuttamaan raiskauksen rikosoikeudellisen määritelmän jokaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi.

Kansalaisaloite keräsi yli 55 000 allekirjoitusta ja tulee etenemään

Suomi noudattaa huonosti Istanbulin sopimusta

tulevan eduskunnan käsiteltäväksi. Myös oikeusministeriö on laatimassa seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta, joka vahvistaisi suostumuksen merkitystä. Eduskunta on vahvistanut toimeksiannon.

Yhteinen ongelma Pohjoismaissa

Suomi ei ole ainoa maa, jossa rankaisemattomuuteen vaikuttavat puutteellinen lainsäädäntö, stereotypiat ja edellä mainitut haitalliset raiskausmyytit.

Eilen keskiviikkona julkaistiin Amnesty Internationalin Time for Change: Justice for rape survivors in the Nordic countries -tutkimus raiskauksista ja niihin liittyvistä rikosprosesseista Pohjoismaissa. Vaikka tilanne ei ole yhtenäinen Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, tutkimuksen mukaan maiden oikeusjärjestelmissä on kuitenkin samankaltaisuuksia siinä, kuinka ne sivuuttavat, kiistävät ja hiljaisesti hyväksyvät naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan.

Moni raiskaaja ei saa edelleenkään tuomiota tekemästään rikoksesta, jolloin oikeus toteutuu uhrien kohdalla liian harvoin.

Suomessa, Tanskassa ja Norjassa raiskausta ei määritellä suostumuksen puutteen perusteella, toisin kuin Ruotsissa. Raiskauksen määritelmä perustuu sen sijaan teossa käytettyyn väkivaltaan tai uhrin kyvyttömyyteen vastustaa tekoa esimerkiksi unen tai päihtymystilan takia. Liian usein oletetaan, että uhri on antanut suostumuksensa, mikäli ei ole vastustanut. Asiantuntijat ovat todenneet, että lamaantuminen on yleinen psykologinen ja fysiologinen reaktio seksuaalista väkivaltaa kohdatessa.

Haitallisten raiskausmyyttien takia Norjassa monet kokevat vaikeaksi ilmoittaa rikoksesta poliisille tai hakea lääkärin apua, ja harva ilmoittaa raiskauksesta poliiseille. Raiskauksesta selviytyneet kuitenkin kertoivat, että norjalaisten poliisien haastattelut olivat korkeatasoisia. Haastattelijat ovat koulutuksen saaneita asiantuntijoita.

Ruotsi hyväksyi suostumusperustaisen raiskauslain vuonna 2018, mutta laki ei vielä riitä. Ruotsalaisuhrit kertoivat, että kuulusteluiden toteuttamisessa on edelleen kohtuuttomia viivästymiä, vaikka epäilty oli tunnistettu ja poliisin tiedossa. Korkeista raiskaustilastoista huolimatta myös hyvin harva tapaus johtaa syytteeseen – vuonna 2017 syyte nostettiin vain kuudessa prosentissa poliisille ilmoitetuista raiskaustapauksista.

Niin ikään Tanskassa vain harva ilmoittaa raiskauksesta poliisille ja ilmoittaneiden on vaikea saada asiaansa käsittelyyn tai saada rikokselle tuomiota. Vuonna 2017 peräti 24 000 naista tuli raiskatuksi tai oli raiskausyrityksen kohteena. Näistä tapauksista vain 890 ilmoitettiin poliisille, ilmoitetuista 535 johti syytteeseen ja vain 94 tapausta toi tekijälle tuomion. Mutta kun Amnesty International julkaisi maaliskuussa Tanskaa koskevan tutkimusosuuden, maan pääministeri Lars Løkke Rasmussen ilmoitti, että hänen hallituksensa tukee suostumusperustaista raiskauslainsäädäntöä. Lakimuutoksesta on tarkoitus käydä keskustelu Tanskan parlamentissa tällä viikolla.

Kumpikin Amnestyn tekemä ja julkaisema tutkimus osoittaa, että raiskauksia koskeva lainsäädäntö ei ole ajan tasalla, viranomaiset tarvitsevat lisäkoulutusta raiskausten uhrien kunnioittavasta kohtaamisesta ja että haitalliset raiskausmyytit vaikuttavat edelleen raiskausten uhrien kohteluun ja rikosprosessien etenemiseen niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa.

Toki uhreilla on ollut myös hyviä kohtaamisia poliisien ja syyttäjien kanssa, mutta tarve poliisien, syyttäjien ja tuomareiden lisäkoulutukselle on edelleen suuri. Sen myötä viranomaiset saisivat valmiuksia kohdata uhrit ilman, että uhreille jäisi kokemus syyllistämisestä tai viranomaisten piittaamattomuudesta.

Kansainväliset ihmisoikeusstandardit, kuten Istanbulin sopimus, edellyttävät suostumusperustaista lakia.

Istanbulin sopimus eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta on maailman ensimmäinen laaja-alainen sopimus, joka astui kansainvälisesti voimaan 1. elokuuta 2014. Sopimuksen tavoitteena on muun muassa ehkäistä ja poistaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, tarjota uhreille tukea ja saattaa tekijät vastuuseen teoistaan.

Kaikki Pohjoismaat ovat ratifioineet Istanbulin sopimuksen. Suomen lainsäädäntö ja lainkäyttö eivät kuitenkaan täytä niitä velvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut. Suostumusperustaista lakia ei vielä ole ja Suomessa on esimerkiksi tällä hetkellä vain yksi seksuaalirikosten uhreille tarkoitettu Seri-tukikeskus.

Euroopan neuvoston suosituksen mukaan niitä pitäisi Suomen kokoisessa maassa olla 13.

Julkaistu: 11.4.2019