Jättebra! Rikard Grönborg ulos Tapparasta – Kultasormi Kari Jalonen tilalle: "Tärvelee seuraidentiteetin"
Tappara ei tahdo olla Kärppien lailla sortuva dynastia. Pelikirja on kaikki kaikessa, se ei ole leikin asia.
Ensin oikean Urheilulehden entinen toimittaja, maineikas Esko Seppänen oli päässyt vihille Urheilucastissaan, että Tappara olisi Kari Jalosen perässä. Kas, kas!
Sitten iski Aftonbladetin Sportbladet julkaisemalla tiedon, että kun Sam Hallam jättää Tre Kronorin, Ruotsin maajoukkueen ohjat ottaa seuraavaksi Tapparan nykyinen päävalmentaja Rikard Grönborg. Lycka till!
Lähden tässä ja jäljempänä siinä hyvässä uskossa, että Jalonen todella on Tapparan seuraava päävalmentaja. On terävän analyysin paikka.
”Silloin 2002–2003 Tappara synnytti irtokiekkoja, lähetti norsukiekkoja, voitti kamppailut, ja vei kannun nimiinsä.”
Teen ensin selväksi perättäisin sanoin sen, että tunnen Tapparan seuraidentiteetin kuin omat taskuni. Aina sieltä asti olen ottanut tuntumaan aiheeseen, kun aikoinaan olin Pelicansissa Petteri Hirvosen apuvalmentajana valmentamassa sitä Jukka Rautakorven kauden 2002–2003 Tapparaa vastaan, joka voitti sesongin päätteeksi mestaruuden.
Seuraidentiteetin kaikkein keskeisin tekijä on tapa, jolla seuran joukkue pelaa. Silloin 2002–2003 Tappara ”synnytti irtokiekkoja, lähetti norsukiekkoja, voitti kamppailut, pelasi 1-1-3-trapia”, ja vei kannun nimiinsä.
Sen jälkeen Rautakorpi lähti Tapparasta muualle palatakseen omaan seuraansa 2012–2013. Välissä olleet 10 vuotta olivat Tapparalle varsinainen rospuuttokausien potpuri toinen toistaan kurjempaa sesonkia perätysten. Sen arvottoman näytelmän seurasin ja jäljensin Urheilulehden jääkiekkoanalyytikkona.
Tuolloin, 2012, alkoi muodostua nyky-Tapparan seuraidentiteetti, joka tulee nimetä rautakorpelais-tapolalaiseksi Tapparaksi valmentajien Rautakorpi ja Jussi Tapola mukaan.
”Tuo kömpelö yksi ajatus on edelleen voimassa; hänen Tapparansa ei pelaa ollenkaan trapia.”
Huomatkaa, että kirjoitan liki katkoksettomasta nyky-Tapparasta ja sen seuraidentiteetistä. Kyse on niin vahvasta Tapparan itseymmärryksestä ja itseluottamuksesta, että se tullee kestämään jopa tämän nyt päättymässä olevan karmean amok-juoksun ruotsalaisen päävalmentaja Grönborgin johdolla.
Olen sanonut, ettei Grönborgilta voi jäädä mitään pelillistä ja sitä mukaa seuraidentiteettiin vaikuttavaa perintöä Tapparalle. Miksi ei? Siksi, ettei Grönborg itsekään tiennyt eikä oikein tiedä vieläkään, mikä se pelikirja ja sen pelitapa on, mitä hän valmentaa.
Tapparan seurajohto teki Jussi Tapolan mestaruuskevään 2023 jälkeen karmean virheen pyytämällä Grönborgia uudistamaan Tapparan voittavaa seuraidentiteettiä. Uudistua saa ja pitää, mutta sitä ei saa pyytää tekemään valmentajaa, joka ei tiedä, miten sen tekisi.
Tai olihan Grönborgilla lähinnä yksi ajatus, miten hän uudistaa Tapparan. Tuo kömpelö yksi ajatus on edelleen voimassa; hänen Tapparansa ei pelaa ollenkaan trapia. Moni muu asia on sittemmin vaihdellut Grönborgin Tapparan pelitavassa, mutta kategorinen trappelaamisen kiellon viesti pelaajille on pysynyt samana.
”Miksi piti korjata jotain sellaista, mikä ei ollut kai kenenkään mielestä rikki?”
Näin elokuun alussa 2023 Tampere Cupin Tappara-Ilves-ottelun. Peli ehti kulua ehkä 10 minuuttia, kun tajusin, että tämä Grönborgin Tappara ei ole Tappara siinä merkityksessä, missä se on ollut ja missä merkityksessä se tulee vielä joskus taas olemaan Tappara.
Tappara ei voi pelata epäpeliä määräänsä enempää ja kauemmin.
Aina, kun Tappara on ollut voimissaan, on se ollut pelitavan osalta kansainvälisellä aallonharjalla. Oli päävalmentajana sitten Rautakorpi tai Tapola tai Rauno Korpi tai Kalevi Numminen ja muutama muu.
Tapparan nykyinen seurajohto teki emämunauksen, kun se lähti omalle, Suomen sivistyneimmälle jääkiekkoyleisölleen tarjoamaan viihdettä a la Grönborg pelin kustannuksella.
Miksi piti korjata jotain sellaista, mikä ei ollut kai kenenkään mielestä rikki? En ymmärrä. Sen sijaan olisi pitänyt edistää ja kultivoida vanhan hyvän päälle kukkuraksi kuorman.
”Niin sukkela kuin tuo ajatus olikin, ei se siinä mielessä ollut totta, että Euroopassa – etenkin SHL:ssä ja NL:ssä – pelin evoluution keula on ottanut vaikutteita juuri rautakorpelais-tapolalaista pelaamisen perinteestä.”
Olen ollut kosketuksissa muutamien todella intohimoisten ja älykkäiden Tapparan kannattajien kanssa. Heidän terävin kärkensä loi jopa ajatuskulkua, jossa Tappara olisi yrittänyt Grönborgilla kiinnittää kirvesrintoja johonkin eurooppalaisen ja jopa globaalin lätkän tulevaisuuden trendiin ja olla sillä konstilla edelläkävijä Suomessa ja pian myös taas Euroopassa.
Niin sukkela kuin tuo ajatus olikin, ei se siinä mielessä ollut totta, että Euroopassa – etenkin SHL:ssä ja NL:ssä – pelin evoluution keula on ottanut vaikutteita juuri rautakorpelais-tapolalaista pelaamisen perinteestä.
Sen sijaan Grönborgin Tappara luistelulätkänä, totaaliprässin pelaamisena, ad hoc -tilapäisten pelitilanteiden pelaamisena, pitkähköinä syöttöinä ja niin edelleen on ollut suorastaan autonominen ja irrallinen tapaus sekä peräti anomalia koko kiekkoilevassa maailmassa – ilman loogisia kytköksiä mihinkään nykyiseen tai tulevaan trendiin.
”Olletikin tässä kaikessa on suuri osuus tuoreella urheilujohtaja Janne Vuorisella.”
Pidän tamperelaisen, tapparalaisen ja lopulta myös suomalaisen jääkiekkoilun valtavana kilpailuetuna ja lätkäkulttuuritekona sitä, että Grönborgin ajasta siirrytään Kari Jalosen aikaan.
Olletikin tässä kaikessa on suuri osuus tuoreella urheilujohtaja Janne Vuorisella. Hän on todellinen ammattimies ja alansa kärkeä Suomessa.
Mutta kiitän lisäksi Tapparan hallitusta, joka myöntää tai tulee myöntäneeksi, että seuraidentiteetillä leikkiminen ilman asiantuntevaa otetta hallituksen suunnalta oli raaka virhe, joka nyt Jalosen myötä tulee korjatuksi.
”Kärjistämättä voi sanoa, että Kärpät päästämällä pääsi Tapparan edelleen luulemalla, että jääkiekkoilussa pelitapa on kokeiluluonteinen leikinasia, jolla voidaan, lempo soikoon, viihdyttää.”
Ennen kuin sanon jonkin painavan sanan lopuksi Heinäpään haukasta Kari Jalosesta, tulee hänestä mieleeni, totta kai, Oulu ja Kärpät.
Ehkä Tapparan piirissä on tajuttu, miten suurinkin dynastia voi sortua ja mennä vuosikausiksi henkiseen takalukkoon, kun Tampereelta on tähystetty oululaisen jääkiekkoilun alennustilaan, joka on kestänyt laskutavasta riippuen kuudesta rapiat kymmeneen vuoteen.
Kärpät löi seuraidentiteettinsä lihoiksi 2015 jälkeen. Sielläkin alettiin hakea ”viihdyttävämpää” (sic!) pelitapaa sen jälkeen, kun vyöllä oli kolmelta edellisestä kaudelta kaksi kultaa ja yksi pronssi.
Kärjistämättä voi sanoa, että Kärpät päästämällä pääsi Tapparan edelleen luulemalla, että jääkiekkoilussa pelitapa on kokeiluluonteinen leikinasia, jolla voidaan, lempo soikoon, viihdyttää. Tuo keväästä 2015 alkanut hapuilu on jättänyt Kärpät-yhteisöön niin kovan kammon ja jäljen, että seura oireilee sitä yhäti lokakuussa 2025.
”Parasta lääkettä oireiden juurisyihin on sukunimi Jalonen.”
En tohdi julistaa, että on automaatio, että Kari Jalonen, niin huikea taikoja tekevä kultasormi kuin hän onkin, saa välittömästi laitettua Tapparan takaisin oikeille seuraidentiteettinsä tutuille raiteille.
Julistan vasta suuntaansa – huoli pois tai huoli jatkuu –, jahka olen saanut sen 10 minuutin ensimaistiaisen jaloslaisesta Tapparasta elokuun alussa taas 2026 Tampere Cupissa ottelusta Tappara-Ilves. Menen taas paikanpäälle, koska tiedän, että saan kutsun matsiin tuttuun aitioon asialleen vihkiytyneiden ihmisten pariin.
Parhaimmillaan kaiken opin valmentamisesta imettyään ja vanhan 2004–2008 Kärpät-nahan irti luotuaan Jalonen on muovannut itsestään koutsin, joka on hyvin lähellä rautakorpelais-tapolalaista jääkiekkoajattelua.
Tuolla viimeiseen asti hiotulla sapluunallaan Jalonen teki hurjan tempun: hän elvytti peräti Tshekin maajoukkueen liki kuolleista eloon ja lopulta mitalikantaan, ja seuraavan päävalmentajan komennossa edelleen jaloslaisella sapluunalla peräti maailmanmestaruuteen.
”Sikäli Kari Jalosella on edessään kova ja hieno haaste Tampereella Tapparan peräsimessä.”
Jos ja kun Tappara tulee pelaamaan samoin, miten Tshekin maajoukkue pelasi päävalmentajanaan Kari Jalonen, on sillä siunaamalla Tapparan seuraidentiteetti taas kunnossa, entisensä.
Tosin on huomautettava, ettei mikään huippu-urheilussa tapahdu nappia painamalla. Mielessäni kummittelee karmeana esimerkkinä Kärppien lähihistoria. Kun seuran voittava oma tekemisen ote kirpoaa, se todella kirpoaa, eikä sitä noin vain saa takaisin, jos ollenkaan.
Sikäli Kari Jalosella on edessään kova ja hieno haaste Tampereella Tapparan peräsimessä.
Laajemmissa silmänaloissa katsoen on upeaa, että Jalonen tarttui Tapparan tarjoukseen. Pidän sitä käänteentekevänä seikkana koko suomalaiselle jääkiekkoilulle.
Kirjoitinkin jo siitä, miten meillä on nuorempi päävalmentajapolvi alkanut kipuilla omassa valmennustyössään lähes kollektiivina, kuin näkymättömän käden vaikutuksesta.
Parasta lääkettä oireiden juurisyihin on sukunimi Jalonen. Vielä jos saataisiin myös Jukka Jalonen takaisin SM-liigaan, se johtaisi jo koko jääkiekkomaan tasolla – kahden Jalosen voimin – lätkän maaidentiteetin kilpailukyvyn rakettimaiseen nousuun muutamassa vuodessa.
