Katastrofi! Petteri Sihvosen raju ripitys SM-liigan päävalmentajille: "Mikä teitä vaivaa? Oletteko tulleet hulluiksi?"
SM-liigan päävalmentajat yrittivät canceloida kritiikkilaitosta. Vaan suurempi ongelma on se, että SM-liiga ei ole enää taktisesti maailman TOP5-pääsarja. On Heikki Hietasen aika kutsua koolle suuri suomalaisen jääkiekkoilun kriisiseminaari.
Otan tilanteen henkilökohtaisesti, olen mielimurteissani, hyvä ettei kyynel kierry silmäkulmastani. Mistä tässä jäljempänä kirjoitan, se tapahtuu SM-liigassa omalla vahtivuorollani. Olen siis osasyyllinen. Kritiikkini ei pure kuten joskus ennen.
Sitten asiaan. Liiga ei ole enää läheskään maailman taktisin jääkiekkosarja. Edelle ovat menneet joka tapauksessa Ruotsin SHL, Sveitsin NL ja NHL. Tilanne on karmea. Suomi on luovuttamalla luovuttanut asemansa.
En ihmettelisi, jos Tshekin, Saksan, Itävallan, Norjan ja Tanskan pääsarjoissa pelattaisiin parempaa taktiikkaa kuin Suomessa. Luultavasti noin on.
Niin, ja unohtamatta sitä, että kotoisessa Mestiksessä monet lukuisat joukkueet pelaavat järkevämpiä pelitapoja kuin suurin osa liigajoukkueista pelaa!
”Aaltonen otti taitavasti esiin vertailukohdan juuri Ruotsista, SHL:stä, jossa pelataan toisin kuin takavuosina runsaasti trapia.”
Otti sydämestäni, kun tämän viikon lopuksi jossakin MTV Katsomon lätkästudiossa Suomen paras jääkiekkoilun studioisäntä Teemu Niikko nosti esiin oikean asian haastamalla hienosti suoriutuneen asiantuntijakaksikon Ari Vallin-Juhamatti Aaltonen siitä, miksi SM-liigassa pelataan nykyään todella vähän trapia.
Aaltonen otti taitavasti esiin vertailukohdan juuri Ruotsista, SHL:stä, jossa pelataan toisin kuin takavuosina runsaasti trapia.
Fakta on, että Ruotsin pääsarjassa pelataan erittäin "suomalaisittain" nykyään, kun taas Suomi-lätkää mennään "ruotsalaisittain", mutta heikommin pelaajin. Meitä on höynäytetty, tai oikeammin olemme itse sahanneet omaa jalkaamme.
Vallin puhui peliesimerkin päälle, että liikaa ei myöhässä kannata prässätä.
Niikko päätti keskustelun kyseisen osuuden oivallisesti, että kyse näkyy olevan pelitapojen trendeistä joita menee ja tulee.
”Oletteko te valmentajina ja persoonina niin pieniä ihmisiä, että jokin trendi vie teitä sopulilauman tavoin?”
Lempo soikoon minä esitän nyt julkisten kysymysten potpurin SM-liigan kuudelletoista – tai oikeammin neljälletoista, tai ehkä vain yhdelletoista – päävalmentajalle esikuntineen: Mikä teitä vaivaa, oletteko tulleet hulluiksi?
Oletteko te valmentajina ja persoonina niin pieniä ihmisiä, että jokin trendi vie teitä sopulilauman tavoin?
Miten tällaista voi tapahtua monissa seuroissa yhtä aikaa?
Missä on teidän henkilökohtainen osaamisenne ja ammattiylpeytenne? Ymmärrättekö mitään historiasta ja sen päälle rakentamista osana pelin evoluutiota ja kehittämistä?
Melkein tekee mieleni udella jopa koulutustaustojanne, koska kyse on yleisestä järjestä, mutta sitä kysymystä en sentään tee.
”Hulluutta on se, että aivan kuin jokin näkymätön käsi ohjaisi tätä uutta kulkua – tai 'trendiä', kuten Niikko sanoi.”
Jatkan niukoin ilmaisuin, te valmentajat ymmärrätte kyllä tai ainakin niin toivon.
Jos Suomi oli jääkiekkomaana muita taktisesti edellä pelaamisen rytmin hallinnan takia, on käsittämätöntä, että nyt niistä rytmeistä on päästetty enemmän tai vähemmän irti. Sen sijaan olisi pitänyt kehittää uusia sisältöjä kuhunkin eri rytmiin. Vaan ei. Ette osanneet, ettekä edes oikein yrittäneet.
Jos ennen muu jääkiekkoileva maailma pelasi vastoin universaaleja joukkuepallopelilakeja ja hävisi sen takia taktiikassa Suomelle, nyt suomalaiset päävalmentajat esikuntineen niin SM-liigassa kuin Leijonissa ovat jo kotvasen vuorostaan valmentaneet hyödyntämättä universaalien joukkuepallopelilakien koko repertoaaria. Tuo on – käsittämätöntä!
Hulluutta on se, että aivan kuin jokin näkymätön käsi ohjaisi tätä uutta kulkua – tai "trendiä", kuten Niikko sanoi.
Eikä siis kyse ole vain jostakin trapista, vaan koko sen pelinvirtauksen tärvelemisestä, joka suurella vaivalla ajan oloon rakennettiin suomalaisen jääkiekkoilun identiteetiksi.
”Myöskään Raimo Summasta ei sovi unohtaa.”
Sillä tavalla suomalainen jääkiekkohistoria toistaa nyt itseään, että SM-liigassa oli vastaava alennustila ja hapuilu käsillä kausina 2017–2018 ja 2018–2019. Tosin silloin ei haksahdettu aivan niin syvälle, missä nyt 2025–2026 mennään. Merkkejä tästä juuri alkaneesta rospuuttokaudesta oli oraalla jo viime sesongilla 2024–2025.
Keväällä 2019 pelastajaksi saapui Jukka Jalonen ja Leijonat. Jalonen palautti sen silloisen omilla aivoilla ajattelemaan kykenemättömän päävalmentajien sopulilauman korvat luimussa ruotuun. Oli häpeällistä ensin laumana luopua jostain ja jo pian laumana palata ojennukseen – ja nyt taas laumana luopua siitä.
Pelkään pahoin, että oikeasti itsenäisesti ajattelemaan kykeneviä päävalmentajia esikuntineen onkin ollut suomalaisessa jääkiekkoilussa todella vähän. Sitten on ollut hieman tuurissaan, kenen miekkaa on lähdetty seuraamaan.
Jukka Jalonen, Pekka Virta, Jussi Tapola ja Kari Jalonen ovat ajatelleet omilla aivoillaan. Ehkä myös Karri Kivi. Lyhyeksi jää lista. Sitten muut ovat olleet joko taitavia tai keskinkertaisia tai huonoja matkijoita.
Myöskään Raimo Summasta ei sovi unohtaa. Hän oli parhaimmillaan nero koko jääkiekkoilevan maailman mitassa. NHL:ssä on vuosien ajan putkahdellut pintaan niitä summaslaisia jääkiekko-oivalluksia, joita Leijonat pelasi Summasen komennossa maailmancupissa 2004. Summanen saa helposti sen anteeksi, että hän yritti 2012–2013 HIFK:ssa luontoäidin lätkäänsä, joka epäonnistui, mutta oli kuitenkin jälleen itsenäisesti ajateltu konstruktio.
”Lukemattomat päävalmentajat pettävät näin työnantajansa!”
Se on karmeaa, että SM-liigassa tapahtuu jotakin nyt nähdyn kaltaista yhtä aikaa eri seuroille ja niiden joukkueille. Sehän tarkoittaa, että noin tusinassa joukkueita päävalmentajat esikuntineen eivät ajattele oman seuransa ja joukkueensa etua, vaan jokin suurempi vetävä voima ohjaa koutsien toimintaa.
Lukemattomat päävalmentajat pettävät näin työnantajansa!
Toki sitäkin sietää ihmetellä, että miksi eri seurojen urheilujohtajat antavat moisen tapahtua. Pohdin hengessäni, mahtaako yksikään urheilujohtaja olla kysellyt asiasta seuransa päävalmentajalta, että mistä nyt tuulee, ja miksi?
”Tappara taas on syyntakeeton, koska seura on urheilullisesti ruotsalaisten komennossa.”
Tähän väliin nimeän synninpäästöt alkaneelta SM-liigasesongilta.
Liki täyden synninpäästön saa Ässät.
Osittaisen synninpäästön saa Jukurit.
Mainittavissa olevan synninpäästön saavat Kiekko-Espoo ja JYP, vaan toki näitä kahta joudun vielä tarkalla silmällä seuraamaan.
Tappara taas on syyntakeeton, koska seura on urheilullisesti ruotsalaisten komennossa.
SaiPa pitää kehaista siitä, että se hyödyntää edelleen kaikkien muiden paitsi Ässien enemmän tai vähemmän syvää pelillistä alennustilaa.
”Kaikkien aikojen parhaat suomalaiset NHL-pelaajat yhdessä pelaamassa maailman parhaita vastaan – ja päävalmentaja jättää pelikirjat Hikiälle.”
Kaikkein hurjin tapahtui Leijonille, se oli teknisesti ilmaisten jopa rikos suomalaista jääkiekkoilua kohtaan, kun Leijonat meni viime sesongilla 4 Nations -NHL-turnaukseen lähes ilman pelikirjaa pelaamaan.
Se oli pahinta, mihin olen törmännyt sitten kevään 2004, kun aloitin Urheilulehdessä jääkiekkoanalyytikkona.
Kaikkien aikojen parhaat suomalaiset NHL-pelaajat yhdessä pelaamassa maailman parhaita vastaan – ja päävalmentaja jättää pelikirjat Hikiälle.
”Muistan ainakin 15 vuoden ajan kirjoittaneeni ’Meidän pelin valevalmentajista’.”
En liioittele, kun sanon, että käsillä oleva SM-liigan pelillinen alennustila sietäisi vaiheilleen jonkinlaisen Suomen Jääkiekkoliiton kustantaman sosiaalipsykologisen tutkimuksen. Sellaisen, jossa päävalmentajat voisivat nimettömästi eritellä ja reflektoida kukin omalta osaltaan, miten on mahdollista, että kuin näkymättömän käden vaikutuksesta melkein kaikki valmennustiimit romahtivat yhtä aikaa johonkin kollektiiviseen pelipsykoosiin.
Nyt myös niin kutsuttu Meidän pelikin suomalaisen jääkiekkoilun läpäisevänä identiteettinä joutuu uuteen, hieman arveluttavaan valoon. Niin paljon kuin Meidän peli antoikin, toi hurjaa menestystä ja kasvatti nykyisen suomalaisten huippupelaajien NHL-polven, johti se myös yllättäviin ongelmiin.
Muistan ainakin 15 vuoden ajan kirjoittaneeni ’Meidän pelin valevalmentajista’. Osasta päävalmentajista näki otsaluullakin, että he osasivat Meidän pelin vain otsikkotasolla. Oma lukunsa olivat ne koutsit, jotka valmensivat Meidän peliä pitkin hampain, se oli heille vastenmielistä, vastoin heidän jääkiekkomakuaan ja -käsitystään.
Minä ryökäle vaadin kaikkia valmentajia valmentamaan Meidän peliä, tosin en niinkään pelitapana kuin -filosofiana ja -prinsiippeinä. Oli virhe puoleltani olettaa, että jokainen valmentaja ja valmennustiimi aidosti innostuisi Meidän pelistä, koska se yhtä kuin jokaisen joukkuepallopelin ydin.
”Ajatukseni näkymättömästä kädestä ei ole tuulesta temmattua salaliittoteoriaa.”
Nyt jälkikäteen tajuan, että Meidän pelin kuuliaisuus johti asetelmaan, jossa valmentajien oma pelinymmärrys ja jopa äly talvehtivat. Nyt se sama sopulilauma peluuttaa pölhökustaan prässiä kollektiivina – koska kaikki muutkin tekevät niin.
Aivan kuin tolkullisen jääkiekon taktiikan valmentaminen johtaisi yksilön häpeään kollegoiden silmien alla. Siispä niin ei valmenneta.
Minne lienee sylttytehtaalle jäljet johtavatkaan. Ajatukseni näkymättömästä kädestä ei ole tuulesta temmattua salaliittoteoriaa.
”En suivaantunut kirjeestä, tietenkään.”
Viimeisenä MTV Urheilun lätkäkauteni 2023-2024 sain tuta jonkinlaisen työni mitätöintikirjeen, jonka olivat ”allekirjoittaneet” nimettöminä (sic!) osa SM-liigan päävalmentajista ja kenties muutama muu asialle vihkiytynyt. SM-liigan viestintäjohtaja Tuomas Nyholm oli pyyteettä välittänyt kirjeen.
Kirjeen sisältö viittasi ja ennakoi suhteelliseen suoraan kaikkeen siihen pelillisen kehitykseen, joka sittemmin on nähty SM-liigassa ja Leijonissa.
En suivaantunut kirjeestä, tietenkään. Enemmänhän se oli kunnianosoitus näkymättömän käden veljeskunnalta, että muka yhdellä jääkiekkotoimittajalle olisi ollut läpi vuosien niin suuri vaikutus.
Kokonaan yli ja ohi minun tapaukseni kirje oli tulkittavissa niin, että ammattivalmentajakunnassa oli kytenyt jotakin suopalon lailla jo kauemmin. Muistan ajatelleeni, että kunhan peli pitäisi puolensa noista onnettomista tietämättömistä huolimatta, noista, jotka olivat saaneet kaiken suomalaiselta jääkiekkoilulta, mutta olivat nyt oireilemassa omaa ja toistensa tuskaa.
Sen kauden keväänä Rikard Grönborgin Tapparan annettiin marssia mestaruuteen asti epäpelillä, jolle ei ole vastinetta missään jääkiekkoilevassa maailmassa; Ilves oli kaikkineen karmealla tuuliajolla; KalPa pelasi hyvin, mutta nopeutettua; sentään Pelicans ja KooKoo turvasivat vielä Meidän peliin, vain muutamia luonnehtiakseni.
”Teen vuorostani eräänlaisen ilmiannon.”
Syöksykierre oli alkanut. Viime sesongilla SM-liiga ei ollut enää taktisesti entisensä, se oli alustavasti kollektiivisesti rikki. Kevään finaalisarjassa KalPa-SaiPa ei pelattu enää juurikaan rytmiä.
Juuri nyt katsotaan pohjia SM-liigassa. Pitkään suljettuna olleen sarjan talouden alennustila on yksi asia, Liigan seurat eivät ole maksukyvyssä kilpailukykyisiä eurooppalaisten huippupelaajien suhteen; toinen asia on aivan ilmainen seikka, joka menee vihkoon: pelitavat.
SM-liiga tarvitsisi nyt kipeästi vaiheilleen itsenäisiä, aikuisuuden tilassa olevia päävalmentajia kuten Tapola sekä Jaloset Jukka ja Kari. Nuoremman polven koutseista Olli Salo olisi tervetullut takaisin. Samoin Jussi Ahokas sillä ehdolla, ettei hän ole kosketuksissa näkymättömään käteen. Lauri Marjamäestä en ole aivan varma, onko hän lintu vai kala, joskus hän oli mestarivalmentaja, mutta alkoi munia Leijonien päävalmentajana.
Joka tapauksessa muutos parempaan lähtee siitä samasta lähteestä, joka on nyt aiheuttamassa katastrofin: päävalmentajista.
Teen vuorostani eräänlaisen ilmiannon. Lukija voi tunnistaa "näkymättömän käden valmentajien veljeskuntaan" kuuluvat päävalmentajat esikuntineen SM-liigassa siitä, että siellä heidän joukkueissaan ne kaksi kärkikarvaajaa viilettävät pölhökustaan lailla myöhässä prässäämässä tämän tästä ja samojen joukkueiden pakit eivät juuri pysähtele kiekon kanssa oman maalin taakse.
”Ongelmia ei ole.”
Enemmän kuin syksyllä 2009, nyt pitäisi kutsua kasaan suuri suomalaisen jääkiekkoilun kriisiseminaari. Tosin nyt eivät ole enää asemissa Kalervo Kummola ja Erkka Westerlund, jotka hoitivat homman silloin 2010-luvun taitteessa.
Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietasen pitäisi olla nyt kutsun lähettäjänä, mutta hänestä ei taida olla siihen.
Hänen mielestään suomalaisella jääkiekkoilulla menee vain ja ainoastaan hyvin. Ongelmia ei ole. Sarjajärjestelemät ovat kunnossa. Samoin laatupelaajatuotanto ja pelitavat. KKV tutkii suotta SM-liigaa.
Niinpä seminaariakaan ei tule.
