Kai, 44, lopetti huumeiden piikittämisen ja jäi koukkuun seksiin – Nämä miehet tietävät, ettei addiktin mieli toivu ehkä koskaan
Kai Karar ja Kaapo Savolainen ovat entisiä suoneen piikittäneitä nistejä, jotka ovat kulkeneet pitkän matkan raittiuteen ja itseensä tutustumiseen. Eivätkä addiktiot ole jättäneet heitä täysin rauhaan.
Kotona isä oli aina poissaoleva. Kai oli punatukkainen ja pisamanaamainen poika, jota luultiin joskus tytöksi. Hän oli oiva kohde koulukiusaajille, ja sai turpiin vähän väliä. Erilaisuus olisi voinut olla toisenlaisessa ympäristössä positiivinen asia ja johtaa hyvään. Nyt kävi toisin. Kai oli noin 14-vuotias.
– Se kiusaaminen, tyhjyyden tunne ja erilaisuuden kokeminen jo lapsena vaikutti moneen asiaan. Päihteet tarjosivat houkuttelevan ja toisenlaisen maailman. Tuntui, että oli vapaa ja voi tehdä mitä haluaa. Minua kiinnostivat huumeet ja kaikki se rikollisuus tosi paljon. Se ei alussa esittäytynyt negatiivisena juttuna, Kai Karar muistelee lapsuuttaan.
Myös Kaapo Savolainen haki nuorena pään sekoittamisesta helpotusta, vaikka syyt olivat toiset. Kaapon vanhempien ero ja vaikea pakko-oireinen häiriö ajoivat hänet 15-vuotiaana hoitamaan ahdistusta ja neurooseja päihteillä.
– Join yläasteella ensimmäisen kännini ja tunsin, että minua ei ahdista ja olin vapaa. Koin, että pystyin olemaan sellainen kuin muutkin. Sen jälkeen odotin vain viikonloppuja, että pääsin ryyppäämään ja siihen samaan olotilaan. Sitten päihteet kovenivat, Kaapo kertaa.
Nykyisin Kai, eli Kaitsu, työskentelee sairaanhoitajana ja Kaapo palomiehenä. Molemmat ovat myös entisiä narkomaaneja, jotka käyttivät aiemmin vuosien ajan suonensisäisiä huumeita.
Yleisö tuntee miehet heidän yhteisestä podcastistaan Oho, tein sen taas!, jonka kuvaillaan käsittelevän addiktioita, raittiutta ja vastuunottamista. Vakavasta aiheesta huolimatta rennossa ja hauskassakin podcastissa Kai ja Kaapo puhuvat sekavasta menneisyydestään ja tulevaisuudestaan, joka näyttää raitistumisen myötä yleensä valoisalta.
Mutta addiktin näkökulmasta tärkeintä on aina nykyhetki.
– On kymmenen kertaa vaikeampaa pysyä raittiina kuin tulla raittiiksi. Sitä ei aina tajuta, että se on pitkä ja aina jatkuva prosessi. Joku on ollut raittiina jo kymmenen tai kaksikymmentä vuotta, mutta sitten retkahtaa ja kuolee tai selviää hengissä ja palaa takaisin raittiuden tielle. Se on todella kaaottista. Meilläkin on monia tuttuja, jotka ovat retkahtaneet pitkistäkin raittiuksista, Kai selittää.
Raittiiksi selviäminen on oma taistelunsa, jossa läheskään kaikki hoitoon hakeutuneet eivät pääse maaliin. Osa raitistuu, mutta lankeaa nopeasti uudelleen. Jotkut selviävät uuden elämän alkuun. Toiset lankeavat jo ennen kuin hoito on lopussa.
– Duuni jatkuu, koska on pidettävä oma mieli kunnossa. Se ei tule niin kuin Manulle illallinen. Addiktit kokevat, että kaikki pitäisi saada tässä ja heti. Raittiina pysyminen vaatii kärsivällisyyttä ja luonteen kasvatusta. Se on koko jutun pointti, Kaapo painottaa.
Jokaisessa meistä asuu rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen kaipuu. Mutta joillakin mielet toimivat eri tavalla kuin muilla. Kaapo ja Kaitsu kokevat, että heidän mielensä ovat rakentaneet erilaisia polkuja oman paikan löytämiseksi kuin valtaosalla ihmisistä. Heidän tapansa reagoida oli jo nuorena rakentunut addiktille tyypilliseksi.
Kaapo sanoo OCD:n eli pakko-oireisen häiriön tehneen hänen elämästään ”totaalisen paskaa” 23 vuoden ajan.
– Ajatusmaailmani oli 80 pinnaa pelkkää pelkoa, ja yritin kontrolloida teoillani ja ajatuksillani sitä, etten kuole tai sairastu. Sehän on jo lähtökohtaisesti utopistista. Tuollainen kontrolli ja tunteiden kontrollointi on tyypillistä OCD:stä kärsiville, mutta luonteenomaista myös addiktille.
Sairastumista neuroottisesti pelännyt Kaapo käytti suonensisäisiä huumeita ja eli maailmassa, jossa hygieniasta ja sairauksien ehkäisystä on todella vaikea huolehtia.
– Tein nimenomaan päinvastoin kuin mitä pelkäsin. Siksi OCD-oireeni vain lisääntyivät ja ahdistus syveni niiden mukana.
Aineita käyttäessään Kaapo piti huolellisesti neulat erillään muista välttääkseen niin sanotut meritaudit eli hepatiitti C:n ja HIV-infektion. Hän myös kävi usein tautitesteissä. Positiivista on se, että en saanut kumpaakaan tautia, Kaapo iloitsee.
Lopulta hänen elämänsä tuli siihen pisteeseen, että hän istui työttömänä 20-vuotiaana putkassa ja piikitti suonensisäisesti Subutexiä. Nyt 32-vuotias Kaapo oli omien sanojensa mukaan päämäärätön narkkari.
Kaapoa 11 vuotta vanhempi Kai sukelsi syvemmälle. Hän aloitti alkoholin ja huumeiden käytön jo teini-iässä. Pian suonensisäinen amfetamiini, LSD ja ekstaasi tulivat mukaan. Hän veti parit överit, sai aivoverenvuodon ja hepatiitti C:n. Ystäviä kuoli ympäriltä huumeisiin.
– Käyttäminen oli loppuvaiheessa tosi rankkaa. Lisäksi tuli autovarkauksia ja ryöstöjä. Viimeisimmän tuomion sain puukotuksesta. Huumemaailman kaikki haitat toteutuivat. Oli pakko pysähtyä. Menin hoitoon vuonna 2000 ja lopulta raitistuin parin vuoden päästä, Kai kertaa.
Addiktiot ovat kuin demoneita. Pelot lymyilevät aina jossain mielen syövereissä, valmiina nousemaan taas pintaan. Sekä Kai että Kaapo ovat sitä mieltä, ettei addiktioista voi ehkä koskaan parantua täysin.
– Itseä pitää hoitaa, että addiktiot pysyvät hallinnassa. Pään täytyy olla kunnossa ja keskustella aktiivisesti toisten kanssa siitä, mitä omassa mielessä liikkuu, Kaapo sanoo.
”Se on yleisin juttu, mitä addikti ei kestä. Itsensä kanssa olemista.”
Addiktioiden myöntäminen ja hoitaminen vaatii rehellistä itsen kohtaamista. Se ei ole helppoa. Päihteiden käyttäminen on aina oire jostakin, ja se jokin täytyisi tunnistaa vapautuakseen.
– Syiden kaivaminen vaatii kaiken elämässä kertyneen häpeän, syyllisyyden, pelkojen ja ahdistuksen kohtaamisen. Sen selvittämisen, että kuka oikeasti olen, mistä tulen, miksi olen käyttänyt, miksi tunnen tyhjyyttä, päämäärättömyyttä ja huonoa itsetuntoa. Se taas on tuonut järkyttävän sekasorron elämään. Sitä ei olisi koskaan kyennyt menemään yksin läpi, Kaapo tunnustaa.
– Se on yleisin juttu, mitä addikti ei kestä. Itsensä kanssa olemista.
Matka tähän päivään ei ole todellakaan ollut helppo kummallakaan, eikä ole lupausta, että se olisi aina helppoa jatkossakaan. Sen Kai joutui toteamaan uudelleen 22 vuotta raitistumisensa jälkeen.
– Lakkasin viime syksynä hoitamasta itseäni. En käynyt enää ryhmissä ja masennuin. Tulin täysin välinpitämättömäksi ja voin todella huonosti. Se olisi varmasti johtanut siihen, että olisin käyttänyt jotain. En olisi enää sietänyt omaa oloani.
Addikti voi vapautua päihteistä, mutta addiktiivinen mieli on herkkä etsimään uutta kohdetta. Kun toisen saa kuriin, niin toinen yrittää vallata tilaa. Kai kertoo kärsineensä ainakin muutamasta addiktiosta päihteiden lisäksi. Toinen oli urheilu ja erityisesti vapaaottelu, jossa hänestä tuli ammattilainen.
Lajissa menestyminen valtasi Kain mielen niin, että hän kertoo miettineensä kaiken hereilläoloaikansa, miten kehittyisi ja pääsisi siinä eteenpäin. Hänen ajatuksiinsa ei mahtunut mitään muuta. Kai kokee sen kuitenkin positiivisena asiana, koska harrastus vei hänen elämäänsä terveellisempään suuntaan.
Muitakin riippuvuuden kohteita ilmaantui.
– Isoin addiktioni oli seksi. Jo pelkkä ajatus siitä, että saisi seksiä, toi vapautuksen ja hyvänolon tunteen. Se mekanismi toimi ihan samalla tavalla kuin huumeissa. Kun odotti, että saa kamaa, niin sitä oli aina ihan innoissaan ennen siitä. Ja sama juttu seksissä, sitten kun oli saanut sitä, niin tuli tyhjä olo, Kai naurahtaa.
Vuosi sitten hän oli totaalisessa koukussa kännykkään ja erityisesti sosiaalisen median palvelu X:ään. Hän oli pahimmassa vaiheessa 18 tuntia vuorokaudessa ruudun ääressä. Viraalista päivityksestä sai samanlaisen täyttymyksen kuin päihteistä ja seksistä. Mutta sitä seurasi taas sama tyhjyyden tunne.
Kaapon addiktiot puolestaan ovat liittyneet pitkälti ihmissuhteisiin.
– Siinä vaiheessa, kun asiat eivät olleet sisäisesti kunnossa ja oli tyhjä olo, niin lähdin etsimään ihmissuhteista hyväksyntää ja rakkautta hinnalla millä hyvänsä. Odotin, että joku tulisi ulkopuolelta ja täyttäisi sen tyhjyyden. Se johti epäterveisiin suhteisiin. Mutta ne ovat onneksi menneitä asioita, Kaapo sanoo.
Hyväksyvätkö ihmiset minua? Kysymys on yleinen pelko monelle, mutta erityisesti päihdeaddikteille.
– Minulla oli alusta lähtien se pelko, että tuleeko minusta koskaan yhtään mitään. Opinko koskaan elämään selvinpäin? Pitkään totesin itselleni ja muille, että minusta ei ole mihinkään. Onneksi toisin kävi, Kaapo naurahtaa.
Kai jakaa Kaapon kokemukset.
– Nuo ajatukset ja tunteet liittyvät vahvasti lopettamisen hetkeen. Lisäksi pelkäsin, että löydänkö koskaan ketään elämääni ja jäänkö yksin. Ne ovat pikkuhiljaa lähteneet, koska löysin jonkun, mutta sitten halusinkin eroon, Kai nauraa.
Kaapo tuli kuusi vuotta raitistumisensa jälkeen uskoon. Hän sai siitä voimaa ja toivoa elämäänsä. Lisäksi hän aloitti kaksi vuotta sitten psykoterapian, koska halusi erityisesti pakko-oireisesta häiriöstä eroon. Se ei onnistunut ilman ammattilaisen apua.
– Terapia oli minulle työkalu löytää parempi olo itseni kanssa ja saada toivoa siitä, että ahdistus helpottaa jonain päivänä. Lisäksi minulle on ollut iso juttu oman paikan löytäminen ja toivon herääminen, että tästä elämästä tulee jotain. Elän tällä hetkellä tosi hyvää elämää, Kaapo iloitsee.
Kaapo ja Kai tapasivat noin 12 vuotta sitten vertaistukiryhmässä. Kaapo oli julkaissut TikTokissa päihdeaiheisia juttuja ja ne vetivät hyvin. Viime syksynä Kaapo halusi aloittaa podcastin, koska sen avulla tavoittaisi enemmän ihmisiä. Hän pyysi Kain mukaan.
– Mietin hetken, haluanko puhua menneisyydestäni julkisesti, mutta suostuin lopulta. Näistä aiheista ei ollut silloin kahden raitistuneen tekemää podcastia. Lisäksi siinä pääsi myös syvemmälle aiheisiin. Minua kiinnosti mahdollisuus vaikuttaa, auttaa ja tuoda uusia näkökulmia päihdeongelman sekä addiktion hoitoon, Kai kertoo.
Podcast on vuoden aikana kehittynyt ja laajentunut käsittelemään päihdeongelmien lisäksi muun muassa rikollisuutta, muita addiktioita, miehisyyttä, itsensä kehittämistä ja urheilua. Seuraavan jakson kaverukset tekevät päihdeäidin kokemuksista käyttömaailmasta ja raitistumisesta.
– Itse asiassa meidän podi oli varmaan se, mikä piti minut raittiina. Ja toki kontakti Kaapoon. Me haluamme sanoa itsensä hoitamisesta, että puhukaa asioista aktiivisesti ja rehellisesti, Kai sanoo.
Kaapo tekee unelmiensa työtä palomiehenä ja voi pitkillä vapailla tehdä mitä haluaa, vaikka äänittää Kain kanssa uusia podcast-jaksoja. Hänellekin nykytilanne on unelmaa. Sitä pitää pysähtyä miettimään ja tunnistaa se.
– Merkityksellisyyden tunne siitä, että olen löytänyt oman paikan, on ensiarvoisen tärkeä. On siistiä käydä salilla. Ei tarvitse aamulla ajatella, että on pakko saada joku nainen, että elämä olisi jonkun arvoista ja kuvitella, että onni tulisi ulkopuolelta, Kaapo painottaa.
