Apu

Rikinkatkuinen Ricky Gervais – 40 vuoden rakkaussuhde inspiroi rääväsuista koomikkoa: "Kinastelen keskenäni"

Rikinkatkuinen Ricky Gervais – 40 vuoden rakkaussuhde inspiroi rääväsuista koomikkoa: "Kinastelen keskenäni"
Hän pilkkaa vain yhtä asiaa: kaikkea. Nyt rääväsuinen monimiljonääri naurattaa ja itkettää kymmeniä miljoonia ihmisiä uudella sarjallaan After Life. Mikä on miehiään The Office -komedialla maailmanmaineeseen tunkenut koomikko Ricky Gervais?
Julkaistu: 29.1.2022

En epäillyt hetkeäkään, etteikö sarja itsetuhoisesta miehestä, jonka vaimo kuolee syöpään, olisi hillittömän hauska, Ricky Gervais kirjoitti blogiinsa pari vuotta sitten uusimmasta hengentuotteestaan, After Life -draamakomediasta.

Hittisarja tuli Netflixin ohjelmistoon vuonna 2019 ja siitä kasvoi ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Gervaisin, 60, suurin menestys sitten The Officen. Tammikuussa julkaistu kolmas kausi on sarjan viimeinen. After Life on hauska ja koskettava, kaunis ja räävitön.

Yleisö on ottanut sen omakseen: sarja on maailman katsotuin brittikomedia vuosikymmeneen. Sen teema menettämisestä ja selviytymisestä on osunut. Gervais kertoi ITV:n Lorraine-ohjelmassa, kuinka ihmiset kadulla ovat tulleet kiittämään häntä: sarja on helpottanut heidän tuskaansa. Näyttelijä sanoi myös kuulleensa, että terapeutit ovat käyttäneet sarjan jaksoja osana hoitotyötä.

Sarjassa Gervais esittää leskeksi jäänyttä Tony Johnsonia, pikkukaupungin paikallislehden toimittajaa.

After Lifen tähdet: Gervais, Anti-koira (roolinimi Brandy) ja Lisa-vaimoa esittävä Kerry Godliman.

Johnson yrittää selvitä vaimonsa kuolemasta katsomalla tietokoneelta videoklippejä menneestä onnellisesta avioelämästä. Hän käsittelee tuskaansa myös tölvimällä kaikkia ja kaikkea, alatyyliä kaihtamatta, seurauksista välittämättä. Täydellistä välinpitämättömyyttään hän sanoo supervoimakseen.

Tonyn lohtuna ja hengenpelastajana on pariskunnan koira Brandy. Koiralla on sarjassa tärkeä osa – niin kauan kuin Tonylla on eläin ruokittavanaan, hän ei voi tehdä itsemurhaa. Saksanpaimenkoira Brandy nousi katsojien suosikiksi. Gervais joutui pitkään vakuuttamaan huolestuneille katsojille, että koiran ei käy kuinkaan sarjan viimeisellä kaudella.

Taustalla tosielämän rakkaustarina

After Lifen Tony Johnson on usein ilkeä, oikean maailman Ricky Gervais turvautuu mieluummin valehteluun.

”Ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen, koska muuten elämä olisi hankalampaa. Miksi minä valehtelen päivittäin? Koska en halua loukata ihmisten tunteita. Jos minulta kysytään, voinko tulla ristiäisiin, vastaan että en, koska luovutan verta orpokodissa. En sano, että en halua tulla lapsesi ristiäisiin, koska siellä olisi tylsää.”

After Lifeen on helppo samastua, koska ihmiset ja tapahtumat ovat oikeita, uskoo Gervais.

”En ole koskaan saanut niin tunteikasta palautetta mistään työstäni kuin After Lifesta. Jokainen on menettänyt jonkun. Jokainen tietää, miltä se tuntuu. //Täydellisyydessä ja voittamisessa ei ole mitään edes etäisesti hauskaa. Viallisuus on hauskaa. Huono päivä on hauska. Kun naapurit lähtevät lomalle, ei ketään kiinnosta, mitä kivaa he siellä tekevät. Enemmän kiinnostaa se, kuka vetää kännit ja oksentaa.”

Sarjaa insipiroi Gervaisin ajatus siitä, että hänen elämänsä olisi tarkoituksetonta ilman kumppania, kirjailija Jane Fallonia. Neljä vuosikymmentä yhtä pitänyt, Lontoon hienostokaupunginosa Hampsteadista ja New Yorkista asunnot omistava pariskunta ei ole hankkinut lapsia eikä avioitunut.

Jane Fallon ja Ricky Gervais ovat pitäneet yhtä vuodesta 1982 lähtien.

Ennen menestystä Gervais oli mukana Channel 4:n The 11 O’Clock Show’ssa vuosina 1998–2000. Osaamisensa osoitettuaan hän sai animoidun talk-show’nsa Meet Ricky Gervais.

Kultasuoni löytyi vuonna 2001. Gervaisin ja Stephen Merchantin yhdessä käsikirjoittama ja ohjaama The Office nousi välittömästi brittikomedian klassikoksi. Gervaisin arvostaman This Is Spinal Tap -elokuvan tyyliin mukadokumenttina tehty sarja nosti myötähäpeähuumorin uusiin korkeuksiin, kiitos Gervaisin esittämän paperikonttorin pomon David Brentin, jonka pätemisen katsominen on yhä nautinnollisen tuskallista.

The Officesta on tehty versio 11 maassa. Suomalaisen Konttorin pomoa esitti Sami Hedberg. Brittisarja oli vain kahden kauden mittainen, kun Yhdysvaltain versio – pääroolissa Steve Carell – venyi peräti yhdeksään tuotantokauteen.

The Officen myötä raha alkoi virrata. The Guardianin mukaan Ricky Gervaisin omaisuus on noin 125 miljoonaa euroa.

The Office -nelikko Martin Freeman, Lucy Davis, Ricky Gervais ja Mackenzie Crook.

Gervais on päässyt juontamaan elokuva-alan Kultainen maapallo -gaalan viisi kertaa. Hän noudatteli joka kerta roustaamisen parhaita perinteitä. Vuonna 2011 hän tyylitteli näin: ”Luvassa on bai­lausta ja rankkaa ryyppäämistä. Tai kuten Charlie Sheen sanoo: aamiainen.”

Vuonna 2020 kohteena oli Leonardo DiCaprio ja hänen viehtymyksensä nuoriin tyttöystäviin: ”Once Upon a Time in Hollywood kestää melkein kolme tuntia. Leonardo DiCaprio osallistui ensi-iltaan ja deittien loputtua hänen tyttöystävänsä oli hänelle liian vanha. Jopa prinssi Andrew kommentoi, että kamaan hei, Leo, olet melkein viisikymppinen.”

Musiikki on aina kuulunut olennaisena osana niin Ricky Gervaisin siviilielämään kuin taiteeseen. Vuonna 1983 Gervais perusti ystävänsä Bill Macraen kanssa synapopduo Seona Dancingin. Bändi ei koskaan noussut suosioon, mutta Youtubesta löytää edelleen yhtyeen videot kappaleisiin Bitter Heart ja More To Lose.

Gervais myös työskenteli hetken brittibändi Sueden managerina ennen kuin yhtye löi itsensä läpi 90-luvun alussa.

The Officen unohtumaton pomo David Brent teki paluu vuonna 2016 elokuvassa David Brent: The Life on the Road. Brentillä on pokkaa antaa kitaratunti Youtubessa (Learn Guitar with David Brent), mutta Ricky Gervais on varovaisempi.

”Haluaisin soittaa enemmän, koska minulla on useita hienoja kitaroita. Joskus kuitenkin ajattelen, että en ole mikään rocktähti. Jos soitan, näytän idiootilta”, Gervais kertoi nme.comille.

Vuonna 2016 kitaraa oikeastikin soittava Gervais markkinoi elokuvaansa David Brent: The Life on the Road.

After Lifen kolmoskaudella Gervaisin roolihahmo Tony tutkii pomonsa auton cd-valikoimaa, ja Michael Bublén kaltaisten lälläriartistien levyt lentävät armotta auton ikkunasta, mutta Radiohead saa armon. Soundtrack pursuaa helmiä 10cc:n, Joni Mitchellin ja Bob Dylanin kaltisilta artisteilta.

Gervaisin paneutuneisuudesta kertoo osaltaan se, että After Lifen päätösjaksossa sarjan henkeen täydellisesti sopiva, Death Cab for Cutien sydäntäsärkevä I Will Follow You into the Dark saa uuden elämän 16 vuotta julkaisunsa jälkeen.

Ricky Gervais, kuusikymppinen valkoinen multimiljonääri, eläinten oikeuksien puolustaja, vegaani, ateisti ja humanisti, on saanut paljon kritiikkiä niin huumoristaan kuin herkkänahkaisuudestaan.

Vulture.com-sivuston arvostelussa stand up -show Humanitysta (Netflix 2018) todettiin:

“Hän valittaa jatkuvasti ihmisistä, jotka eivät ole kuuluisia ja joilla ei ole valtaa, mutta jotka kritisoivat hänen huumorinsa aihevalintoja tai vitsien laatua.//…hän etsii pakonomaisesti uusia tapoja nousta kuvittelemalleen ristille ja naulamaan itsensä siihen.”

Gervaista on muistutettu siitä, että hän valittaa, kuinka tarpeeton ja tuhoisa Twitter on. Kuitenkin esimerkiksi Humanity perustuu pitkälti juuri Gervaisin Twitter-kokemuksille:

”Twitterissä on se hyvä puoli, että aiemmin minun piti tavata noita hulluja kasvokkain, aivan kuten agentti Starling tapasi Hannibal Lecterin. Nyt voin löytää tuon pohjasakan turvallisesti ollessani kartanossani Hampsteadissa”, Gervais kommentoi The New York Times Magazinelle.

Kuulostaako ylimieliseltä? Gervais sanoo tekevänsä mitä tahansa saadakseen hauskasta vitsistä vielä hauskemman, eikä hän välitä, ajatellaanko sen edustavan hänen omaa ajatusmaailmaansa.

”Voin teeskennellä olevani oikeistolainen. Voin teeskennellä olevani vasemmistolainen. Voin teeskennellä olevani fiksu tai tyhmä, mitä tahansa, jotta vitsi on hauska. Olen kaikki ne hahmot, minä kirjoitin ne kaikki. Kinastelen keskenäni!”

Gervais on alkanut miettiä, että ehkä kaikkea ei tarvitse avata. Esikuvana voisi toimia esimerkiksi Seinfeldin ja Jäitä hattuun -sarjan luoja.

”Olen selittänyt tekemisiäni aiemmin liikaa. Olen huomannut selittäväni vitsien sisään rakennettuja vitsejä. Haluan olla enemmän Larry Davidin kaltainen. Hän ei selitä yhtään mitään.”

  • Lähteet: The New York Times Magazine, The Guardian, vulture.com, nme.com, dailymail.com

Ricky Gervais

● Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, koomikko.

● Läpilyönti tv:n komedia- sarja The Office (2001). Uusin menestys After Life. Muita sarjoja mm. Life’s Too Short (2011) ja Derek (2012).

● Elokuvia mm. Night at the Museum -sarja (2006–2022), Valehtelemisen sietämätön keveys (2009).

Kommentoi »