Image

Reetta Rädyn kolumni: Uskontunnustus seisten


Lähinnä Kuusamon koskiin uskova Reetta Räty tunnustaa luterilaisuutensa.
Kuvat Anja Reponen

Uskoni on tullut näkyväksi, kun olen verrannut sitä läheiseksi luulemaani mutta etäiseksi osoittautuneeseen kalvinismiin, amerikkalaisen eetoksen taustaan. Me luterilaiset olemme oppineet, että jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä, joka pitää hoitaa. Omaa suoritusta kuuluu vähätellä, yhteistyötä korostaa, syyllisyyttä potea. Jos on rahaa, siitä vaietaan. Jos lahjoittaa rahaa, se tehdään nimettömänä.

Ihan päinvastoin kuin Yhdysvalloissa, jossa kalvinistisesti korostetaan yksilön pelastustarinoita: näin laihduin, näin nousin kuuluisuuteen, näin rakensin imperiumin. Taloudellinen menestys on palkinto Jumalalta, ja tässä näin lahjoitan vähävaraisille iltapuvussani satatuhatta, God Bless America!

Kuten luterilaisuuteen kuuluu, uskoontulooni ei ole tarvittu hurahdusta tai enkelin kohtaamista mökkitiellä. Kääntymiskokemukset kuuluvat kalvinisteille. Itse olen saanut kasteen peruskoulussa ja uusinut sen vapaaehtoisesti aina, kun olen saanut asua muualla kuin Suomessa. On nimittäin niin, että luterilaisuuteni käytännön ilmentymä on usko hyvinvointivaltioon. Uskontokuntaa kartoittavissa lomakkeissa pitäisi olla vaihtoehto: pohjoismainen sosiaalidemokratia. Tsek.

Olemme kuuliaisia alamaisia, alun perin Jumalalle, nykyään maalliselle vallalle.

Hyvinvointivaltio syntyi suunnilleen niin, että ­sosiaalipalvelut siirrettiin Suomessa kirkolta valtiolle. Koska kansa oli luterilaista, maalliseen valtaan suhtauduttiin suopeasti ja siirtymä oli luonteva.

Vertaus Yhdysvaltoihin kirkastaa kuvaa. Siellä valtio on kansalaisyhteiskunnan vastakohta ja uhka yksilönvapaudelle. Meillä luterilaisissa maissa valtio on pikemminkin vanhemman asemassa: se tukee ja auttaa, sitä vastaan ei asetuta. Olemme kuuliaisia alamaisia, alun perin Jumalalle, nykyään maalliselle vallalle.

Kun osoitamme mieltä, kohteena ei ole esivalta – siltä pyydetään lupa mielenosoittamiseen. Kun järjestäydymme harrastuksiin tai yhdistyksiin, anomme avustuksia valtiolta. Kiitos Jeesus ja kulttuuriministeri! Yhdysvalloissa kolmatta sektoria rahoittavat usein perustajiensa nimiä kantavat säätiöt. Kiitos Bill Gates, Jumalan valittu!

Havahduin luterilaisuuden ja hyvinvointivaltion liiton seurauksiin kunnolla vasta kesällä, kun haastattelin kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlundia. Hän on tutkinut muun muassa urbaania huono-osaisuutta ja luterilaisuuden vaikutusta suomalaisten asenteisiin.

Grönlund on myös kirjoittanut esipuheen amerikkalaisen Richard H. Nelsonin kirjaan Lutheranism and the Nordic Spirit of Social Democracy (2017). Kirjassa kuvataan sitä, miten juuri luterilaisen etiikan omaksuminen on tehnyt Pohjoismaista nykyisenkaltaisia yhteiskuntia. Nelsonin mukaan on olennaista, että Max Weberin kuvaus protestanttisesta etiikasta ja sen yhteydestä kapitalismin syntyyn kuvaa kalvinistista etiikkaa. Luterilaisella etiikalla on yhteys sosiaalidemokratiaan, käytännössä hyvinvointivaltion perustaan.

Professori Grönlund sanoo, että hyvinvointivaltio voidaan nähdä jopa ”luterilaisuuden muotona”. Hän on huomannut tutkimuksissaan, että toisin kuin kansainvälisissä verrokkimaissa, Suomessa yhteiskunnan hyvinvointipalveluita ja oman yhteisön tukea ei nähdä vastakohtina. Meillä ihmiset pettyvät syvästi, jos kohtaavat julkisissa palveluissa epäinhimillisyyttä tai välinpitämättömyyttä. Monissa muissa kulttuureissa julkinen sektori edustaa kylmää koneistoa, jolta suojaudutaan tukeutumalla läheisiin.

Tämän eron hahmottaminen auttaa ymmärtämään suomalaisten suhdetta vaikkapa vanhustenhoitoon. Vanhus voidaan ”jättää” kunnalliskotiin, mutta entä kun kodin ostaa hoivajätti? Luottamus on koetuksella, sillä meillä luterilaisilla on erityinen suhde julkisiin toimijoihin.

Itsenäiseksi pyrkivän ajattelijan pitäisi kai yrittää pyristellä irti ajatuskehikoista tai ideologioista, jotka on omaksunut ympäriltään. Mutta ennen kuin se onnistuu, pitää löytää oman ajattelunsa perusta ja rajat – kulttuurinen syvärakenne, kuten tutkijat sanovat.

Se auttaa ymmärtämään itseään, yhteiskunnallista keskustelua, kansainvälistyvän Suomen kipuja, suomiräppäreiden uhon kiusallisuutta ja Maustetyttöjen, Juicen tai Kaurismäen hauskuutta. Ei me ankeilla, maailman onnellisimmassa maassa, me ollaan vaan ihan hiton evlut!

Julkaistu: 2.9.2019