Image

Reetta Rädyn kolumni: Kaipuu komiteoiden aikaan

Perusteellisesti aihettaan selvittävät työryhmät voivat pelastaa meidät pikavoittojen tavoittelijoilta, kirjoittaa Reetta Räty kolumnissaan.
Kuvat Ilkka Saastamoinen

Helmikuun lopussa kerrottiin, että hallitus perustaa koronaviruksen takia koordinaatiotyöryhmän. Ryhmään kuuluu ministeriöiden kansliapäällikköjä ja THL:n asiantuntija.

Ilkunta saattoi alkaa. Taas työryhmä! Lisää avustajia, viinereitä, kokoustamista. Selvityshallitus selvittää, kun pitäisi toimia.

Haluaisin nähdä tilanteen, jossa työryhmiä ei perustettaisi vaan käytäisiin tehokkaasti töihin, ilman että mietitään päätösten vaikutuksia, rakennetaan tiekarttoja ja workshopataan skenaarioita. Ainahan sitä voi toimeenpanna asioita miettimättä, mitä niistä seuraa ja kenen vastuulla jäljet ovat!

Yritys voi tehdä myös päätöksiä, joiden seurauksista sen ei tarvitse välittää. Irtisanottujen elannosta ja mielenterveydestä huolehtii joku muu, johtoryhmässä vähemmistöön jääneillä ei ole lakisääteisiä oikeuksia tulla kuulluiksi. Mutta kun julkinen valta päättää tehdä turvetuottajista työttömiä (hyvästä syystä), sillä on hyvä olla käsitys siitä, miten näiden ihmisten käy. Tietenkin voi tyytyä visioimaan, kuinka turvetiloilla siirrytään myymään luomuhirssiä ja ekospelttiä maaseutupuodista, mutta vastuullisempaa on selvittää realistisempia vaihtoehtoja.

Täytyy selvitellä. Se voi olla hidasta, riitaisaa ja turhauttavaa.

Päätöksenteossa tarvitaan työryhmiä. Pitää luoda käsitys nykytilasta – hämmästyttävän usein edes yritykset eivät tiedä, mitä ne tarkalleen ottaen tekevät ja millä prosesseilla tai käytetäänkö resurssit järkevästi. Täytyy selvitellä. Se voi olla hidasta, riitaisaa ja turhauttavaa.

Työryhmän koostumus vaikuttaa lopputulokseen, ja jos projektijohto on osaamatonta, isot ja pienet asiat sekoittuvat, eikä mikään etene. Mutta voi myös olla, että selvityksissä käy ilmi nykymaailmalle tyypillinen piirre: kaikki liittyy kaikkeen. Jos liikautamme tätä osaa, tuolla romahtaa. Jos poistamme tämän ilman siirtymäaikaa, muualla ollaan pulassa. Ou nou: tarvitaan lisää aikaa, ja selvityksiä.

Toinen vaihtoehto on, että alamme sietää nykyistä suurempaa epävarmuutta ja niitä kuuluisia epäonnistumisia.

Ajatella, jos hallitus ilmoittaisi alkavansa leaniksi, ketteräksi ja muutosälykkääksi toimijaksi.

Kukaan ei varmaan ilkkuisi yhtään, jos ylin valtiovalta sanoisi yllättävän lopputuloksen paljastuttua, että tätä emme osanneet odottaa, mutta kokoukset vähenivät, kokeilukulttuuri eteni, epäonnistumiset jalostivat, liput salkoon!

Juttelin peruskoulu-uudistukseen aikoinaan osallistuneen asiantuntijan kanssa. Hän sanoi kaipaavansa komiteoita. Laajapohjaisia, yli hallituskausien operoivia toimielimiä, joiden lopputulos on usein – ah mikä sana: mietintö.

Kouluissa moni on kaivannut samaa. Sitä että hankehumppa loppuisi, ohjelmia ei aloitettaisi, uudistamisen kehittäminen lakkaisi ja samalla voisi vähentää toimikuntia, ohjausryhmiä, raportointia.

Varsinkin politiikassa on painetta saada näyttöjä aikaan oman valtakauden puitteissa. Liian hitaan päätöksenteon sijaan tehdään liian nopeita päätöksiä – tai perustetaan toimikunta markkeeraamaan sitä, että toimeen on ryhdytty.

Ja entistä enemmän on sellaisia pirullisia himmeleitä kuin sote.

Onko jollakulla käsitys siitä, miten sote syntyisi näpsäkästi ilman että kohta raportoidaan maakuntien vanhuksista, joiden elämä on vaarassa, koska mikään toimikunta ei ole selvittänyt, miten palvelun x keskittäminen vaikuttaa kansalaiseen Pena? Toimittajiltakin kaipaisi välillä vähemmän ilkuntaa ja enemmän käsitystä siitä, että kaikkien työ ei ole kuten meidän: ”perehdymme” päivän tai jopa viikon johonkin ja raportoimme siitä ikään kuin kukaan muu ei olisi huomannut, että Penan tilanne tosiaan on vaikea.

Tämän tiedämme: Jos Suomi aikoo olla hiilineutraali 2035, nykyisistä päästöistä pitää poistaa yli 60 prosenttia – ja jos hiilinielut vähenevät, leikkausten pitää olla tätäkin rajumpia.

Ei ole aikaa työryhmille.

Ongelma on demokratia. Meidän hellimässä, uhattuna olevassa systeemissä kaikilta – kepultakin! – kysytään. Syypää ei ole toimikunta vaan politiikan logiikka, joka pakottaa mielistelemään omia äänestäjiä ja sitten kuitenkin huomioimaan muutkin kuin oman kannan edustajat.

Hyvin koottu, yhteistä näkemystä taitavasti hakeva toimielin voi kaikessa tylsyydessään pelastaa meidät politiikan pikavoittojen tavoittelulta ja populistien huutokuorolta.

On komiteoiden ja konsensuksen aika.

Julkaistu: 26.3.2020
Kommentoi »