Image

Ravintoloiden kielioppi

Ravintoloiden kielioppi

Ruokalistoissa käytetty kieli kertoo paitsi ruoasta, myös ravintolan tasosta.
Teksti Venla Rossi
Kuvat Janne Iivonen
Mainos

Kun iltapäivälehden lööpissä lukee tunnettu urheilija törttöili humalassa, niin osaamme jo arvata: kysymys ei ole Jari Litmasesta tai Kimi Räikkösestä. Jos tunnettuutta pitää korostaa, se ei ole todellista. Mutta ajattelemmeko samalla tavalla avatessamme ruokalistan ravintolassa? Kun helsinkiläinen Zetor-ravintola tarjoaa meille ”aitoa poronkäristystä ehdan perunarieskan päällä”, kysymys on muustakin kuin ruoasta. Ruokalistat määrittelevät kielenkäytöllään myös asiakasryhmänsä tyyleineen ja gastronomisine tietämyksineen.

Stanfordin yliopiston professori Dan Jurafsky analysoi äskettäin yli 6 500 ruokalistaa amerikkalaisista ravintoloista. Hän huomasi, että kalliissa ravintoloissa käytetään enemmän harvinaisia sanoja kuten tekstuuri tai inspiraatio. Niillä korostetaan ruokien hienostuneisuutta, mutta myös henkilökunnan ja ruokailijoiden asiantuntemusta, jopa koulutustasoa. Lisäksi hintavissa paikoissa annosten nimet sisältävät tietoa raaka-aineiden alkuperästä.

Keskihintaiset ja halvat paikat sen sijaan käyttävät ruokalistoissaan paljon positiivisia adjektiiveja kuten tuore, mehukas tai rapea. Myös raaka-aineiden aitoutta korostetaan: tarjolla on lettuja ”oikean” kerman kanssa. Muistakaamme tässä Zetorin poronkäristys.

Kielenkäyttö viittaa puolustelutarpeeseen: kalliimmissa paikoissa ei ole tarvetta erikseen todeta, että jokin raaka-aine on aito, ja on itsestään selvää, että ruoka on tuoretta. Näillä adjektiiveilla torjutaan etukäteen asiakkaan mahdollisia epäilyksiä. Myös Amarillo-ketju ilmoittaa tarjoavansa ”itse tehtyä karitsan jauhelihapihviä (200g)”. Rossossa taas voimme nauttia ”tuoretta mozzarellaa” ja ”rapeaa pizzarullaa”.

Suomen hienoimmissa ravintoloissa on nyt muodissa minimalistinen kielenkäyttö. Harvinaiset ja koukeroiset sanat fine dining -paikkojen ruokalistoissa eivät ole ainakaan vielä yleistyneet, vaan annos voi olla ”hirveä ja palsternakkaa”, kuten ravintola Olossa Helsingissä. Yksityiskohdat jätetään tarjoilijan kerrottavaksi, osaksi hänen ohjelmanumeroaan.

Parhaissa ravintoloissa vähemmän on aina ollut enemmän.

Julkaistu: 15.2.2015