Tähtinäyttelijä ei kestänyt sotamuistojaan – "Sisäinen vamma jäi parantumatta" – Rauli Tuomen ja Eeva-Kaarina Volasen tarinat
Rauli Tuomi ja Eeva-Kaarina Volanen kahmivat eniten Jussi-palkintoja roolimäärään nähden. Raulin elämä päättyi kuitenkin traagisesti liian nuorena, ja Eeva-Kaarinakin jätti valkokankaan varhain. Avun kesäsarja esittelee Jussi-palkittuja suomalaisen elokuvan legendoja, tämä on osa 6.
Jos Jussi-palkintojen määrä suhteutetaan elokuvaroolien määrään, Rauli Tuomi ja Eeva-Kaarina Volanen ovat Suomen menestyneimmät Jussi-näyttelijät. Rauli Tuomi ehti näytellä isommin vain kahdeksassa elokuvassa, joista kahdesta hän sai parhaan miespääosan palkinnot: Linnaisten vihreän kamarin (1945) arkkitehti Kaarle Lithauna ja Minä elän -elokuvan Aleksis Kivenä.
Eeva-Kaarina Volasen 15 leffaroolista joka neljäs palkittiin. Hän nappasi pystin kolmena peräkkäisenä vuonna elokuvista Naiskohtaloita (1948), Ruma Elsa (1949) sekä Katupeilin takana ja Hallin Janne (1950) sekä vielä vuonna 1992 veteraani-Jussin elämäntyöstään.
Molempien urat valkokankaalla jäivät lyhyiksi. Raulin elämä päättyi varhain traagisesti, kun taas Eeva-Kaarina teki pitkän uran enimmäkseen teatterissa. Televisioelokuvia ja muutamaa ääniroolia lukuun ottamatta hän ei enää näytellyt elokuvissa vuoden 1957 Mustan rakkauden jälkeen.
Maineikkaan teatterisuvun vesa
Rauli Tuomi syntyi Helsingissä heinäkuussa 1919 näyttelijävanhempiensa Arvi ja Santa Tuomen esikoislapsena. Perhe muutti Viipuriin vuonna 1924, jossa Arvi toimi Viipurin työväen teatterin ja myöhemmin kaupunginteatterin johtajana.
Myös Raulin pikkusisko Liisa Tuomesta tuli näyttelijä – ja sellaisia olivat myös Arvin sisarukset Valter Tuomi ja maineikas Emmi Jurkka, Jurkan teatterisuvun kantaäiti.
Rauli ei menestynyt koulussa, mutta näytti jo varhain taipumuksensa näyttelijän työhön. Hän pääsi avustajaksi isänsä johtamaan Viipurin kaupunginteatteriin ja sai ensimmäisen kiinnityksensä 17-vuotiaana.
Pääosa näytelmässä Daniel Hjorth toi hänelle suurta kiitosta, minkä kannustamana nuorukainen lähti Helsinkiin opiskelemaan näyttelijäksi.
Hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatteriin, mutta teatterityö jäi aluksi vähiin.
”Sodassa Rauli oli katsonut liian paljon, liian pitkään kuolemaa.”
Rauli komennettiin ensin talvisotaan ja myöhemmin jatkosotaan. Hän kuului epäonniseen ikäluokkaan, joka joutui sotaan heti varusmiespalveluksensa jälkeen. Runoilija Yrjö Jylhän johtamassa komppaniassa Rauli osallistui Taipaleen taisteluihin sekä jatkosodassa Sortavalan valtaukseen – ja haavoittui kahdesti.
Myöhemmin lahjakas näyttelijä siirrettiin viihdytysjoukkoihin, mutta sielläkään hän ei säilynyt ehjin nahoin. Elokuussa 1943 Rauli näytteli Savujärvellä Charleyn täti -näytelmässä, kun kranaatti lensi sotilaskodin pihalle, ja sirpaleet haavoittivat häntä pahasti.
– Sodassa Rauli oli katsonut liian paljon, liian pitkään kuolemaa, tottunut siihen, eikä se häntä enää pelottanut. Hän toipui ulkoisista haavoittumisistaan täysin, mutta sisäinen vamma jäi parantumatta. Hän jäi tavallaan sotainvalidiksi, sisko Liisa Tuomi kirjoitti muistelmissaan.
Näyttelijäntyö ei ollut kutsumus
Eeva-Kaarina Volanen ei tullut teatterisuvusta, vaikka hänen äitinsä oli näyttelemistä harrastanutkin. Herkkä tyttö viihtyi omissa oloissaan, mutta ei ujostellut yleisön edessä. Hän rakasti tanssia, voimistelua sekä muuta liikuntaa ja lausui ensimmäisen runonsa koulun joulujuhlassa seitsenvuotiaana.
Tanssin kautta hän ajautui teatteriinkin, Kuusankosken Kansannäyttämölle.
– Näyttelijän työ ei koskaan ollut minulle mikään kutsumusammatti. Enkä koskaan päättänyt sitä. Minusta vain tuli näyttelijä, Eeva-Kaarina mietti vanhoilla päivillään.
Ohjaaja Veikko Linna otti lupaavan lahjakkuuden sota-aikana viihdytyskiertueille, ja näytteleminen jatkui Aunuksen sotateatterissa. Sodan jälkeen hän pääsi Kotkan kaupunginteatteriin, ja lopulta Kansallisteatteriin.
Ensimmäisen elokuvaroolinsa – joka oli heti päärooli – Eeva-Kaarina teki sukupuolitaudeista varoittavassa ”kuppaelokuvassa” Synnin jäljet (1946), ja seuraavana vuonna hän näytteli historialliseen romaaniin pohjautuvassa Naiskohtaloita-elokuvassa, jonka pääosa toi Eeva-Kaarinalle ensimmäisen Jussin.
”En ole koskaan odottanut suuria, mutta lähtökohtani olivat oikein hyvät. Minun luonteellani ei lähdetä kiipeämään.”
Naiskohtaloissa vastanäyttelijänä toimineen Rauli Tuomen kanssa Eeva-Kaarina oli loistanut myös Kansallisteatterin Romeossa ja Juliassa. Raulia ihailtiin jo aiemmin, nyt myös Eeva-Kaarina sai osansa menestyksestä. Sama pari tähditti Toivo Särkän ohjaamaa elokuvaa Suopursu kukkii.
Ihmisten puheissa näyttelijöitä luultiin pariskunnaksi, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Juuri noihin aikoihin Eeva-Kaarina löysi elämänsä rakkauden, ohjaaja Sakari Puurusen. Rauli taas oli avioitunut itseään 11 vuotta vanhemman näyttelijän Rakel Linnanheimon kanssa.
Mielenterveys järkkyi lopullisesti
Rauli teki aluksi toistakymmentä pientä, usein nimettömäksi jäänyttä elokuvaroolia. Ensimmäisen kunnon osan hän sai Jorma Nortimon Synnin puumerkistä, mutta sodan vuoksi ura valkokankaalla odotteli vielä muutaman vuoden.
Sakari Topeliuksen kauhutarinaan perustuva Linnaisten vihreä kamari nosti Tuomin kotimaisen elokuvan tähdeksi, jonka nimi komeili vastaisuudessa mainosjulisteissakin.
Roolit olivat traagisia rakastajia tai yksinäisiä sieluja. Komedioita Rauli ei tehnyt, sillä omasta mielestään häntä ei ollut siunattu huumorin lahjoilla.
Muistettavimman työnsä Rauli teki Minä elän -elokuvassa, jossa hän hyvin konkreettisesti solahti kansalliskirjailijan ahdistuneeseen persoonaan.
Ulkonaisestikin hän on korkean otsansa ja runoilijan sisäisiä näkemyksiä kuvastavan katseensa ansiosta todellinen Aleksis Kivi. Hänessä on syvyyttä ja väreilevää herkkyyttä, hänen tuskansa on kaunista ja runollista, hänen ristiriitansa ja onnettomuutensa järkyttää katsojia kyyneliin saakka, Uusi Suomi -sanomalehdessä ylistettiin.
Jälkikäteen arveltiin, että sodan traumojen lisäksi ihon alle mennyt elokuvarooli saattoi järkyttää Raulin mielenterveyttä lopullisesti.
Kaikki päättyi surullisesti helmikuussa 1949.
– Hänellä oli kaikkea: menestystä, arvostusta, kuuluisuutta, rakkautta, nuoruutta ja kauneutta. Ja kuitenkin hän eräänä yönä meni keittiöön, sulki huolellisesti ovet, avasi kaasuhanat ja asettui lattialle odottamaan, Liisa Tuomi muisteli.
Rauli Tuomi kuoli 29-vuotiaana ja haudattiin viikkoa myöhemmin Helsingin Hietaniemeen. Hautajaisiin pyrki omaisten ja näyttelijäkunnan lisäksi yli tuhannen hengen saattojoukko.
Näytteli ahkerasti eläkepäivilläänkin
Peräkkäisinä vuosina Jusseilla palkittujen päärooliensa jälkeen Eeva-Kaarina näytteli vielä muutamassa elokuvassa ja sai niistäkin kiitosta.
Hän ei suuresti arvostanut työtään valkokankaalla, mutta kertoi pitäneensä eniten Toivo Särkän ohjaamasta Katupeilin takana. Vapun roolia hän oli jo aiemmin esittänyt Kansallisteatterissa yli sata kertaa. Samassa elokuvassa Kallena ollut Matti Ranin oli hänen vastanäyttelijänsä lukuisia kertoja myös näyttämöllä.
Eeva-Kaarina teki upeita rooleja muun muassa Tšehovin näytelmissä ja Henrik Ibsenin Nukkekodissa. Hän jäi Kansallisteatterista eläkkeelle jo vuonna 1990, mutta yleisö ei sitä edes huomannut. Eeva-Kaarina näytteli ahkerasti ja oli aktiivisesti mukana Raivoisat Ruusut -teatteriryhmässä.
Talvella 1999 Eeva-Kaarina muisteli elämäänsä ja uraansa Maarit Tastulan Punainen lanka -televisio-ohjelmassa. Hän kertoi etsineensä koko elämänsä ajan omaa sydäntään rooliensa kautta.
– Sieltä löytyy melko vaatimaton ihminen. En ole koskaan odottanut suuria, mutta lähtökohtani olivat oikein hyvät. Minun luonteellani ei lähdetä kiipeämään.
Eeva-Kaarina sanoi, että teatteri tulee toimeen varsin hyvin ilman häntä, mutta hän ei ehkä pärjäisi ilman teatteria.
78-vuotiaan elämä oli vielä virkeää. Pienen näyttelemisen ja runonlausumisen lisäksi Eeva-Kaarina kävi päivittäin hoitokodissa katsomassa Parkinsonin tautia sairastavaa puolisoaan Sakaria.
Kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen
Rooleissaan Eeva-Kaarina oli usein kuollut tavalla tai toiselta. Lääkäri oli kysynyt häneltä vakavissaan, oliko hänen helpompi kuolla, kun asiaa oli rooleissa jo paljon työstänyt. Eeva-Kaarina vakuutti, ettei kuolema olisi sen helpompaa paljon kuolleelle näyttelijälle kuin muillekaan.
– Vanhenemisessa ei ole mitään muuta surua kuin se, että olen yhä elämänhaluinen – ja sitten elämä loppuu. Minulle ei enää tule 50 vuotta. Se panee miettimään asioita, Eeva-Kaarina sanoi haastattelun lopuksi.
Suru-uutinen kerrottiin jo viikkoa ennen Punaisen langan esittämistä. Eeva-Kaarina Volanen oli kuollut äkilliseen sairauskohtaukseen 27. tammikuuta 1999. Hänet sekä vuotta myöhemmin lähtenyt Sakari Puurunen saivat viimeisen leposijansa Hietaniemen Taiteilijainmäeltä.
Lähteenä käytetty mm. Reetta Niemisen teosta Eeva-Kaarina Volanen – Tämä rooli (Weilin + Göös 1985).
Avun kesäsarja esittelee Jussi-palkittuja suomalaisen elokuvan legendoja. Ensi viikolla on vuorossa Risto Jarva.
”Vanhenemisessa ei ole mitään muuta surua kuin se, että olen yhä elämänhaluinen. ”
Rauli Tuomi
Syntyi 15.7.1919 Helsingissä, kuoli 2.2.1949 Helsingissä.
Puoliso Rakel Linnanheimo 1944–49. Ei lapsia.
Viipurin kaupunginteatterin avustaja ja näyttelijä 1937–38, Suomen Kansallisteatterin 1940–49. Elokuvarooleja 24 pitkässä elokuvassa.
Jussi-palkinnot: paras miessivuosa 1945 (Linnaisten vihreä kamari) ja 1947 (Minä elän).
Eeva-Kaarina Volanen
- Syntyi 15.1.1922 Kuusankoskella, kuoli 27.1.
- 1999 Helsingissä.
- Puoliso ohjaaja Sakari Puurunen 1951–99.
- Kotkan kaupunginteatterin näyttelijä 1944–45, Suomen Kansallisteatterin 1945–89, Tampereen Teatterin vakinainen vierailija 1957–59. Elokuvarooleja 15 pitkässä elokuvassa.
- Jussi-palkinnot: paras naispääosa 1948 (Naiskohtaloita), 1949 (Ruma Elsa) ja 1950 (Hallin Janne ja Katupeilin takana), veteraani-Jussi 1992.
