Apu

Ratsastus harrastuksena on yksi harvoista lajeista, joita pandemia ei pahemmin häirinnyt – Näin hevoset valloittivat maalaismaiseman

Ratsastus harrastuksena on yksi harvoista lajeista, joita pandemia ei pahemmin häirinnyt – Näin hevoset valloittivat maalaismaiseman
Vain muutama vuosikymmen sitten tavallinen näky teiden varsilla olivat heinäseipäät, puhelinlangat ja laiduntavat lehmät. Nyt niiden paikan ovat ottaneet ratsutilat ja hevoshaat. Mitä tapahtui?
Julkaistu: 10.5.2021

Espoonlahden ratsastuskoulu lienee pääkaupunkiseudun urbaaneimpia hevostalleja: se sijaitsee rakenteilla olevan metroaseman, kolmen koulun, urheilupuiston ja asuinalueen vieressä keskellä kaupunkia. Aikaisemmin tontin naapurissa oli vain peltoja ja niittyjä, nyt horisontissa näkyy korkeita kerrostaloja.

– Ratsastuskoulumme on perustettu vuonna 1974, sitä ennen näissä rakennuksissa oli lehmiä. Koko tätä aluetta ryhdyttiin rakentamaan 1960-luvulla, ratsastustilalla 30 vuotta työskennellyt Saara Rantapuu kertoo.

Ratsastuskoululla on 30 hevosta. Heinäkuun laiduntamista lukuunottamatta ne asuvat Espoonlahdessa ympäri vuoden. Rantapuun mukaan hevoset ovat niin tottuneita ihmisiin, ohikulkijoihin ja hulinaan, etteivät säiky edes uuden metrotyömaan räjähdystöitä.

"Aikuisissa on paljon harrastuksen uudelleen aloittaneita eli satulaan palaajia. He ovat kaikkien innokkaimpia, kun pääsevät rauhassa keskittymään harrastukseen."
Saara Rantapuu

Koronapandemia on aiheuttanut sen, että kaikki ratsastustunnit ovat täynnä asiakkaita.

– Korona on vaikuttanut ratsastukseen myönteisesti. Tämä on yksi niitä harvoja harrastuksia, joita on voinut jatkaa koko pandemian ajan.

Suomen Ratsastajainliiton vuoden 2019 tilastojen mu­kaan ratsastajista 64 prosenttia on aikuisia, loput lapsia. Sukupuolijakauma on jyrkkä: 94–98 prosenttia ratsastajista on tyttöjä tai naisia, vain 2–6 prosenttia poikia ja miehiä.

Se näkyy Espoonlahdessakin.

– Ratsastajamme jakaantuvat puoliksi aikuisiin ja lapsiin. Aikuisissa on paljon harrastuksen uudelleen aloittaneita eli satulaan palaajia. He ovat kaikkien innokkaimpia, kun pääsevät rauhassa keskittymään harrastukseen, Rantapuu kertoo.

Espoonlahden ratsastuskoulun juuri alkaneella alkeiskurssilla ei ollut yhtään poikaa.

Essi Kivelä treenaa Diamond Friend -hevosella Espoonlahden ratsastuskoululla.

Lypsykarjatilojen määrä puolittunut

Luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Sanna Vuorisalo vahvistaa mielikuvaa tosiasialla: lypsykarja­tilojen määrä on puolittunut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomessa on 5 200 lypsykarjatilaa, kun 1970-luvulla niitä oli yli 200 000.

– Vuosien 1970 ja 1980 välillä tilojen määrä puolittui, eli 100 000 tilaa lopetti. Karjataloudelle tämä on ollut hurja kehitys, Vuorisalo kertoo.

Tilojen vähetessä yksittäisten tilojen koko ja tuottavuus ovat kasvaneet. Maatiloja on koneellistettu paljon. Kun 1970-luvun alussa maa­tiloilla oli keskimäärin viisi lehmää, nyt niitä on keskimäärin 46.

– Kotieläimiä pitävien maatilojen määrä on pienentynyt jatkuvasti. Toiminta ei ole enää kannattavaa eikä jatkajia löydy. Osa kotieläintuotannon lopettaneista jatkaa peltokasvituotantoa. Neljäsosalla maatiloista on nyt kotieläimiä.

Kaikesta huolimatta Suomi on onnistunut pysymään hyvin omavaraisena ruoantuottajana, tosin naudanlihan omavaraisuusaste on ollut jo pitkään alle sata prosenttia.

– Vaikka tiloja on vähemmän, esimerkiksi maidon tuotanto ei ole vähentynyt samassa suhteessa. Jatkavat maa­tilat ovat tehneet investointeja ja kasvattaneet tuotantoa, Vuorisalo kertoo.

– 14-vuotias Sirkka-poni on kaikkien suosikki, Espoonlahden ratsastuskoulun Saara Rantapuu kertoo.

Hevosharrastus ja -urheilu työllistävät yli 15 000

Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Hippos ry:n tilastojen mukaan vuonna 2019 Suomessa oli noin 16 000 tallia, hevosia 74 300, ja ala työllisti yli 15 000 henkilöä.

Yksi Uudenmaan hienoimmista talleista löytyy Kirkkonummelta, golfkentän kainalosta: Peuramaa Horse. Se ei ole aivan tavallinen hevostila. Kouluratsastaja Karolina Liuksialan ja Nipsun eli Eevamaria Porthan-Brod­dellin pyörittämä luksustalli keskittyy huippuhevosten ja -ratsastajien kouluttamiseen.

Liuksialan puheessa vilahtava sana olympiakisat ei tunnu Peuramaalla liioittelulta. Ratsastajille tilalta löytyy oma kuntosali, hevosille puolestaan tarjotaan esimerkiksi kävelykonetta ja lihaksia lämmittävää solariumia.

Kierrämme hevostallin työntekijä Erika Henrioudin kanssa moikkaamassa hevosia ulkotarhoissa huhtikuun vihmovassa myrskysäässä. Mona-tamma, eli kahdeksanvuotias tanskalainen puoliverihevonen Red Diamond, on säästä silmin nähden harmissaan ja kuopii maata kaviollaan kärsimättömänä.

– Tämä on minusta yksi kauneimmista hevosistamme. Mona on oman arvonsa tunteva, ja nyt sillä on kiukku päällä, kun se haluaisi vaan sisään, Henrioud selittää hellästi.

Peuramaan hevostallin työntekijä Erika Henrioud esittelee tallin hevosia koleassa kevätsäässä.

Ratsastus kuin osakesijoittamista

Maneesissa eli katetussa ratsastushallissa Eevamaria Porthan-Broddell harjoittelee kahden muun ratsastajan kanssa kouluratsastusta. Hänen kahdeksanvuotias ratsunsa Michigan on huomattavan suuri ja komea.

Suuret hevoset kehittyvät vähän myöhemmin kuin pienemmät, sillä ne tarvitsevat enemmän voimaa kehonsa liikuttamiseen, mutta suuret ovat maailmalla haluttuja. Kouluratsastus on arvostelulaji, monet kilpailijat ovat miehiä, ja suurehko hevonen täyttää areenan vaikuttavammin, Porthan- Broddell kertoo.

Osa Peuramaa Horsen liiketoimintaa on huippuratsujen tuottaminen, eli niiden löytäminen oston toimeksi­antajalle.

Eevamaria Porthan-Broddell ratsastaa päivittäistä harjoitusta Michigan-ruunalla.

Parivaljakko on onnistunut saamaan maineen luotettavana urheilu­hevosten tuottajana: Yhdysvaltojen kouluratsujen paremmuuslistojen ykköshevonen on Liuksialan ja Porthan-Broddellin tuottama, samoin kuin Euroopan mestaruuskisoissa taannoin kilpaillut Espanjan maajoukkueen ratsu.

– Olemme kaupoissa hevosen edustaja, yritämme löytää sille mahdollisimman sopivan ratsastajan tai omistajan. Etsimme hevosia ympäri maailmaa, ja ammattitaitoomme kuuluu tunnistaa hyvä hevonen. Se on vähän kuin osake­sijoittamista, Liuksiala sanoo.

Koronapandemian aikaan ei voi lennellä ympäri maailmaa hevoskaupoilla, mutta Karolinan ja Nipsun aikaisemmin luomat suhteet auttavat. Hevosia kysytään nyt enemmän kuin tarjotaan, ja moni hyvä hevonen menee kaupaksi muutamassa tunnissa.

– Ratsastusmäärät ja hevoskaupat ovat selvästi kasvaneet koronavuonna. Hevonen on hyvä tapa saada ajatukset pois murheista, ja ratsastaminen on ulkoilmalaji.

10-vuotiaan Africanon lihaksia lämmitellään solariumissa.

Hevosurheilijaksi ilman omaa ratsua

Hevosen arvo kasvaa kouluttamalla, Liuksiala selventää. Hän on yhtiökumppaninsa kanssa perustanut Suomessa uraauurtavan liiketoimintamuodon, jonka mukaan koulutetaan huippuratsuja ja -ratsastajia suunnitelmallisesti.

– Nika-akatemia on malli, jolla koulutetaan huippu­ratsastajia valmennussopimuksella. Ratsastaja aloittaa ratsastustunneilla, mutta voi kehittyessään edetä kohti huippu-urheilu-uraa vuokraamalla meiltä hevosen leasing-periaatteella, ellei halua ostaa omaa ratsua.

Aikaisemmin Suomessa huippuratsastajaksi saattoi kehittyä vain ostamalla oman hevosen. Se on kova koulu kohti urheilu-uraa, sillä miten nuoren ratsastajan vanhemmat osaavat – tai pystyvät – aina ostamaan sopivan ratsun?

– Kun aloitin ratsastuksen kuusivuotiaana, tällaista konseptia ei ollut. Ainoa tie urheilijaksi oli ostaa hevonen, se oli heti yksin isoon maailmaan. Miten tuore hevosen omistaja voi tietää kaikki siihen liittyvät asiat? Nyt meiltä nuori ratsastaja saa heti tuen ja tiimin taakseen, Liuksiala kertoo.

"Haluamme olla mukana muuttamassa suomalaista ratsastusurheilua ja ammattimaistamassa nuorten urheilijoiden koulutuspolkua."
Karolina Liuksiala

Suomessa on ollut kuilu ratsastustuntien ja hevosen omistamisen välillä. Nyt hevosta ei tarvitse omistaa ollakseen huippu.

– Haluamme olla mukana muuttamassa suomalaista ratsastusurheilua ja ammattimaistamassa nuorten urheilijoiden koulutuspolkua.

Ratsastusurheilu on Karolina Liuksialan mukaan muuttunut Suomessa hurjasti 20 viime vuoden aikana, samoin kuin edeltäneinä kahtena vuosikymmenenä. Hevosurheilu kehittyy, sillä se on Suomessakin isoa liiketoimintaa.

Hippos ry:n tilastot kertovat, että hevospelien myynti yksin tuotti vuonna 2019 Veikkaukselle 210 miljoonaa euroa. Se on melkein saman verran kuin pörssilistatun tietoturvayhtiö F-Securen koko liikevaihto vuonna 2020.

Arpajaislain mukaan rahapelitoiminnan tuotoista neljä prosenttia palaa takaisin hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Tuolla tuotto-osuudella maksetaan muun muassa ravikilpailujen palkintoja, raviratojen ja hevosjalostusliittojen toimintaa sekä ratsastusurheilun ja hevoskasvatuksen kustannuksia.

Peuramaalle tulee yli 6 000 kg heinää kuukausittain. Tallityöntekijä Jarmo Uimonen kasaamishommissa.

Hevonen peilaa ihmisen tunnetilaa

Hampaksen hevostila Kirkkonummella on Peuramaa Horsen vastakohta: pieni hevostila keskellä peltoja, talleissa majailee kahdeksan yksityishevosta. Kantatie 51 jyrisee vieressä, mutta tunnelma on idyllinen.

Hevostilaa vuokraava Sini Juurakko huolehtii itse kaikesta: tallitöistä, hevosten ruokkimisesta, siivomisesta ja tarhaamisesta. Hänellä on yksi oma hevonen, mutta sen satulaan hän harvemmin ehtii.

– Olen pitänyt tallia kahdeksan vuotta ja asun tilalla, Juurakko kertoo.

Yksi Hampaksen maalaistallin asiakkaista on fysio- ja ratsastusterapeutti Mari Sarpanen. Hänen kaksi terapiahevostaan asuvat tilalla. Asiakkaita Sarpasella käy vähintään yksi päivässä, parhaimpina 3–5 kappaletta.

Hevosesta on apua kehollisiin vammoihin ja kuntoutukseen, mutta eläimen läsnäolo hoitaa mieltäkin.

– Hevonen usein peilaa ihmisen tunnetilaa, ja vuoro­vaikutus sen kanssa tapahtuu kehon kielellä, Sarpanen kertoo.

– Ratsatusterapialle on kysyntää, Hampaksen hevostilalla terapiahevostaan Ekun Virettä pitävä fysioterapeutti Mari Sarpanen kertoo.

Sarpasen asiakkailla voi olla neurologisia vammoja, kuten CP-vammaa tai MS-tautia, tai kipu on voinut muuttaa heidän kehonsa liikettä. Jopa pyörätuolipotilaita voidaan nostaa rauhallisen terapiahevosen selkään.

– Ratsastusterapian vaikuttavuus perustuu siihen, että ratsastajan kaikki aistit ovat yhtäaikaa mukana, ja hevonen on vahva motivoija.

Hippos ry:n mukaan kunnat, kaupungit, yksityisen terveydenhuollon toimijat sekä seurakunnat käyttävät hevosavusteisia palveluja ennaltaehkäisevässä ja kuntouttavassa toiminnassa. Kansaneläkelaitos Kela korvaa ratsastusterapiaa osana vaikeasti vammautuneiden lääkinnällistä kuntoutusta.

Vuonna 2019 Kela korvasi yli kahdella miljoonalla eurolla ratsastus- ja fysioterapian kuluja.

Kymmenen hehtaarin laiduntila riittää ratsastuskeskus Fenixin hevosmäärälle.

Sairaanhoitaja vaihtoi alaa

Tammisaaresta seitsemän kilometriä metsään eli Högbackassa on piilossa ratsastuskeskus Fenix. Sen kumpuilevat laitumet ja heinäkaukalolle sopuisasti kerääntynyt hevoslauma näyttävät juuri siltä, miltä asiaa tuntematon kuvitteleekin hevostilan näyttävän.

Emäntänä paikalla häärii 16 hevosen tallin yksin omistava Annika Saarnio. Tänään hänen seuranaan ovat hevosten lisäksi äiti Hannele Saarnio, kaksi saksanpaimenkoiraa ja kolme tallikissaa.

Annika Saarnio on entinen sairaanhoitaja, tallia hän on pitänyt vuodesta 2009. Talvisin tallilla käy vakioasiakkaita Tammisaaresta, Lohjalta ja Hangosta, kesällä asiakaskunta laajenee mökkiläisiin ja ratsastusleirien osallistujiin.

– Leireillemme mahtuu noin 12 osallistujaa, ja olen alkanut järjestää viikonloppuleirejä aikuisille. Olemme panostaneet tiloihin, ja leireille tulee myös kauneushoitoja tekevä ystäväni, Saarnio kertoo.

– Matti-tallikissa on apuohjaajani, Fenix-tallin omistaja Annika Saarnio sanoo.

Opetuskäyttöön sopivat hevoset ovat kiven alla

Jos tarjonta on monipuolistunut, ovat ratsastuskoulun asiakkaatkin muuttuneet vaativammiksi, sanoo Saarnio. Turvall­i­suusnäkökulmat ovat ko­­rostuneet, ja asiakkaat tietävät tarkalleen, mitä ha­luavat.

– Hevoset saivat olla ennen eloisampia, mutta eivät enää. Tallinomistajana ja opettajana tykkään toki itsekin siitä, että työkaverini, hevoset, ovat luotettavia. Mutta jos minulla ei olisi tuota kymmenen vuotta sitten rakennuttamaani maneesia, kylmällä, pakkasella ja sadesäällä täällä olisi aika hiljaista.

Annika Saarniolla on ollut tapana ostaa uusia hevosia melkein vuosittain, mutta tänä vuonna se on ollut lähes mahdotonta.

– On haastavaa löytää opetuskäyttöön sopivia hevosia. Olen etsinyt hevosta jo kuukausia, mutta ne ehtivät mennä kaupaksi nenän edestä. Tilanne on muuttunut koronapandemian aikana.

Hampaksen hevostilalla kaikki tallityöt tehdään itse.

Lapsuuden haaveesta tuli totta

Saarnio toteuttaa lapsuuden haavettaan ratsastuskoulusta: hän saa olla tekemisissä samanhenkisten ihmisten kanssa ja tehdä mielekästä työtä.

– Isoisäni hankki ensimmäisen hevoseni, kun olin kymmenvuotias. Se oli suomenhevonen. Siitä lähti kipinä. Vitsailen joskus 90-vuotiaalle isoisälleni, että jos hän olisi tiennyt, kuinka pitkälle tämä innostus menee, hän olisi miettinyt hevosen ostoa ehkä kaksi kertaa.

Haastavinta tallinpidossa on ollut se, että on yksin vastuussa kaikesta: eläimistä, rakennuksista ja koneista.

– Jos jokin menee rikki, katson ensin, osaanko korjata itse, vasta sitten soitan tarvittaessa pikkuveljelle. Kaikkea tulee koettua: ehkä hurjin oli tapaninpäivän myrsky vuonna 2011, joka katkaisi sähköt viikoksi. Onneksi palokunta toi vettä, niin ei tarvinnut vaarantaa hevosten terveyttä, Saarnio muistelee.

Täällä kävimme

Kommentoi »