Image

Rapinoen kolmioppi


Veera Luoma-aho paljastaa, mitä on oppinut aikuisena aloittamastaan joukkueurheilusta.
Kuvat Anja Reponen

Minusta tuli joukkueurheilija aikuisena.

Pian en voinut lopettaa puhumista joukkue­urheilusta. Kaverini mielestä olin kuin valaistunut omista huomioistani ja selitin kaikille täysin itsestäänselviä asioita. Sen jälkeen naputin oppejani puhelimen muistikirjaan. Ihan kuin joukkueurheilu olisi ollut tilaisuus tutustua itseensä uudelleen aikuisena.

Minusta tuntui vähän samalta kuin eräästä ystävästäni rankan synnytyksen jälkeen. Hän kuiskasi minulle kerran kaupungilla: en voi enää olla ajattelematta, että näistä ohi kävelevistä ihmisistä monet ovat synnyttäneet. Kulkevat täällä pitkin poikin kaupunkia muina miehinä, ihan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut.

Minä bongailin kaupungin ruuhkissa ja työpaikan palavereissa joukkueurheilijoita.

Yhden tärkeimmän joukkueurheiluoppini antoi Megan Rapinoe. Viime kesänä katsoin, kuinka Rapinoe johti joukkueensa jalkapallon maailmanmestaruuteen, ja rakastin häntä kuten kaikki. Hän oli nainen, joukkueurheilija ja supertähti. Hän oli kapteeni. Hän oli rohkea ja itsevarma. Hän sanoi, mitä tahtoi, ja häntä kuunneltiin. En koskaan ollut ihaillut yhtä palavasti ketään, joka oli kuin hän.

Kun mietin Rapinoen poikkeuksellisuutta, ajattelin improvisaatioteatteria. Improvisaatiossa tärkeimpiä metodeja on hyödyntää ihmisten statuksia. Viestimme jatkuvasti eleillämme, ilmeillämme, asennoillamme ja puhetavallamme erilaisia voimasuhteita. Improvisoidessa yksi helppo tapa esittää perinteistä naista on toimia alastatuksen kautta, sillä niin naiset ovat usein tottuneet hakemaan hyväksyntää muilta – alentamalla itseään. Kun naiset haluavat toimia ryhmän tavoitteen puolesta, he tekevät senkin stereotypioiden mukaan alastatuksesta käsin, muita palvelemalla.

Rapinoe ei tietenkään toiminut niin. Hänen itsevarmat, leveät ja veistokselliset poseerauksensa olivat oikea keskisormen näyttö kaikenlaiselle itsensä pienentämiselle.

Minulle tutummissa urheilun ulkopuolisissa yhteisöissä tällainen saatetaan tulkita röyhkeydeksi tai haluksi nousta muiden yläpuolelle. Mutta joukkueurheilussa asia on juuri toisinpäin: tahto voittaa on tapa palvella ryhmää.

Ei ihme, että jalkapallovalmentaja Marianne Miettinen kertoi joskus erikseen harjoitelleensa valmentamiensa tyttöjen kanssa power poseja.

Megan Rapinoe ei ole vain pullistelija. Hän on myös hyvä pelaaja. Sellaisilla on paljon valtaa koko joukkueen kulttuuriin.

”Managerin kannalta on hyvin tärkeää, että häntä on siunattu joukkuehenkisellä vahvimmalla lenkillä, pelaajalla, joka on aamulla ensimmäisenä harjoituskentällä ja joka lähtee sieltä illalla viimeisenä; joka edistää yrittämisen ja kaikkensa antamisen ilmapiiriä samalla kun hän saa muut ajattelemaan, että hänen oma menestyksensä on kovan työn eikä pelkän lahjakkuuden ansiota”, Chris Anderson ja David Sally kirjoittivat vuonna 2013 kirjassaan Numeropeli.

Toinen joukkueurheilun oppini siis on: Jos joku on jossain hyvä, hän asettaa kaikkien muiden yrittämisen tason, tahtoi tai ei.

Tajusin, että minun ei-joukkueurheilevassa maailmassani käytettiin aika paljon energiaa sen esittämiseen, ettei varsinaisesti ollut tehnyt mitään minkään eteen. Etenkin nuorena olisi ollut kiusallista vaikuttaa siltä, että oli yrittänyt vähän liikaa. Tällainen käytös on tietenkin puberteettista: lukematta kymppi!

Joukkueurheilussa tällainen on silkkaa egoismia, suoranaista oman joukkueen sabotointia, jolla rapauttaa koko joukkueen moraalin. Toinen joukkueurheilun oppini siis on: Jos joku on jossain hyvä, hän asettaa kaikkien muiden yrittämisen tason, tahtoi tai ei. Rohkeinta ja epäitsekkäintä on yrittää täysillä, epäonnistua kykyjensä puutteen takia ja antaa kaikkien siten nähdä, miten huono on.

Kolmas oppini oli ymmärtää, että valmentajat puhuvat kentän laidan haastatteluissa latteuksia siksi, että latteudet ovat totta. Oikeastaan heidän pitäisi puhua vieläkin latteammin, niin pienesti kuin mahdollista, sillä kaikkien on opittava tekemään oikein pienet asiat. Saavu ajoissa paikalle. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan. Keskity. Tee parhaasi. Treenaa. Tule ajoissa vaihtoon. Sido kengännauhasi kunnolla.

Ehkä tällaisilla jutuilla ei nousta johtajuusguruksi. Mutta pelin niillä voi voittaa.

Julkaistu: 2.10.2019