Apu

Rantalomalla Menorcan sinisellä saarella



Rantalomalla Menorcan sinisellä saarella

Baleaareihin kuuluvalla Menorcalla nautitaan turkoosista merestä, rauhallisesta elämästä ja mukavan pysähtyneestä tunnelmasta.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Peppe Mancuso

Menorcan luoteiskärkeen, Punta Natin majakalle, valuu illan tullen väkeä – pariskuntia, kaveriporukoita, lapsiperheitä. Joillakin on mukanaan kylmiä juomia ja naposteltavaa. Kukin pysähtyy vuorollaan pystysuorien jyrkänteiden äärelle kurkistelemaan. Alapuolella on meri ja muutama kymmenen metriä ilmaa.  Sitten he istahtavat odottamaan. Majakan kupeeseen kauan sitten tehdyt ja unohdetut sotilassuojat toimivat hyvinä katsomoina auringonlaskun seuraamiseen.  Vieressä venyy tyhjä Välimeri kauas horisonttiin. Toisessa suunnassa levittyy tasainen, puuton ja autio kivikkotanner uhmakkaan piikikkäine varpuineen.  Maisema muuttuu hitaasti pehmeän oranssiksi ja vaaleanpunaiseksi. Kaikki tapittavat mereen hiipivää aurinkoa, sinnikkäästi aina siihen asti, kunnes siitä ei näy siivuakaan.  Juuri näin Menorcalla kuuluu tehdä – pysähtyä hetkeen, vailla kiireen häivää. 

Kalastajien saaliit ovat haluttua, joskin aika hintavaa, ruokaa. Piikkihummereista tehty keitto on arvostetuin herkku

Mallorcan naapuri on verkkaista ja perinteisen oloista elämänmenoa kaipaavan saari. Vakituisia asukkaita on vajaat satatuhatta, joten kaikki on pientä, kaupungitkin.  Suurin osa asuu pitkulaisen saaren päissä, pääkaupungissa Maóssa ja Ciutadellassa. Niiden väliin jää uneliaita paikkakuntia vitivalkoisine taloineen ja seinillä kiipeilevine purppuraisine ihmeköynnöksineen. Väliin jää myös paljon maaseutua – vihreitä kukkuloita ja maataloja sekä kiviaitojen rajaamia tiluksia, lehmiä ja hevosia.  Monet lomailijat näkevät maaseudun vain auton kyydistä, ohi kulkiessaan. Heiltä jäävät huomaamatta niityillä, vähän piilossa, kohoilevat pronssikautisten asumusten, hautakammioiden ja tähystystornien jäänteet. Niihin voi ryömiä sisälle tai kiivetä päälle. Vieressä seisovat mystiset kivimonumentit; t-kirjaimen muotoon nostetut suuret kivipaadet, mitä lie joskus olleet.   Tuuli kahisuttaa heinikkoa ja kaskaat säksättävät. Pensaissa boysenmarjat odottavat noukkijoita.  Tällaista Menorcalla on: hiljaista ja rauhallista. Saarelle tullaan nimenomaan rentoutumaan ja oleilemaan hissukseen, ilman tekemisen ja näkemisen pakkoa.  Rannikon pieniin lomakyliin ei silti kannattaisi unohtua. Saaren omintakeinen tunnelma ja kauneus avautuvat parhaiten, kun sitä kiertelee ja kaartelee – vuokra-autolla, skootterilla tai bussilla, ja monin paikoin ihan vain kävellen.

Perinteistä pidetään tiukasti kiinni. Tällä tavalla pukeudutaan silti enää vain tiettyihin juhliin ja tapahtumiin. 

Männyt tuoksuvat. Polku kiemurtaa niiden suojassa yli puunjuurien ja pikkukivien. Välillä puiden takaa paljastuu siivu indigonsinistä merta, välillä puut väistyvät kokonaan ja rantakalliot tippuvat jyrkästi alas kuohuihin.  Askeleet johtavat Gala Caldanasta, saaren eteläpuolen viihtyisimmästä lomakylästä, kohti Mitjanan rantapoukamaa.  Polku on osa koko saaren kiertävää Camí de Cavalls -reittiä, joka ennen vanhaan yhdisti tähystystornit ja linnoitukset toisiinsa. Lähes 200 kilometriä pitkä lenkki on kunnostettu kävelijöiden, ratsastajien ja maastopyöräilijöiden iloksi. Sitä voi edetä juuri sen verran kuin huvittaa, mistä kohtaa tahansa. Kuumana kesäpäivänä ei jaksaisi talsia kovinkaan pitkälle – ei siltikään, vaikka tasaisella saarella ei juuri ole nousuja eikä laskuja, ja polut ovat helppokulkuisia. Reilun parinkymmenen minuutin taival riittää.  Se päättyy huikealle paikalle: kallioseinämien rajaamalle pehmeälle, valkoiselle hietikolle ja kirkkaan turkoosiin mereen. 

Menorcaa ympäröivät vedet ovat huikean kirkkaita. Vaaleahiekkaisia rantoja on etenkin saaren eteläpuolella. 

Mitjanan ranta on säilytetty täysin luonnontilaisena ja rakentamattomana. Aurinkovarjot ja eväät on tuotava mukanaan. Yksikään moottori ei pärise. Osittain juuri siksi paikka on niin lumoava.  Samankaltaisia rantaidylleitä on Menorcalla vaikka miten monta. Vaikka matkailu on nykyään tärkeä elinkeino, on turismia maltettu kehittää luontoa kunnioittaen. Suojeltuja maa-alueita on paljon.  Kauniita rantoja on upeissa maisemissa ympäri saaren, enemmän kuin muilla Baleaarien saarilla yhteensä. Niitä on kaikenlaisia – pitkiä, pätkiä ja niin pieniä, ettei hiekalle sovi montaakaan pyyhettä kerrallaan. Hiekka voi olla punaista, kultaista tai tummaa.  Osa hietikoista on hotellien kyljessä ja niissä on palveluita, toisiin päästäkseen on nähtävä paljonkin vaivaa. Joillakin rannoilla on hyvä meloa, snorklailla ja sukeltaa, tai uida. Muutamat tuntuvat jatkuvan todella matalina.  Keskikesällä suosituimmilla rannoilla on väkeä, mutta ei lainkaan sellaista tungosta kuin monissa muissa Välimeren kohteissa. Pohjoisrannikon syrjäisillä rannoilla on aina mukavan väljää.

Cova d’en Xoroin luoladisko on päiväsaikaan nähtävyys ja auringonlaskun aikaan suosittu baari.    Kesäpäivät vietetään rannoilla ja sitten hipsitään kaupunkeihin. Siestan tunneiksi nukahtanut Ciutadella herää illan tullen entistä virkeämpänä. Paikalliset lähtevät asioilleen ja muuten vain kuljeskelemaan kauppakaduille, joita komistavat vanhat palatsit ja suuri hunajanvärinen katedraali. Lapset täyttävät leikkipaikat ja aukiot, ja ikäihmiset valtaavat penkit.  Kahviloiden terasseilta kantaa iloinen puheenkalkatus. Hedelmäpuoteihin ja konditorioiden eteen syntyy vähän jonoa.  Putiikit houkuttelevat pysähtelemään. Saippuapuodeista saa oliiviöljypohjaisia luonnontuotteita, jotka on nimetty saaren rantojen mukaan. Gourmet-kaupoissa tuoksuvat paikalliset juustot, makkarat ja spiraalin muotoon leivotut ensaimada-pullat. Vaateliikkeissä on kaikenlaista kevyttä ja hulmuavaa.  Pieniä kenkäkauppoja on lukemattomia, onhan Menorcalla tehty nahkatuotteita vuosikymmenet.  Paikallisten jalkoihin sujahtavat useimmiten rennon mukavat nahkaiset avarca-sandaalit, joita saa kaiken värisinä. Niillä voi mennä Menorcalla joka paikkaan, eivätkä ne mene koskaan pois muodista.

Toisessa päässä saarta, Maóssa, sujuu ilta ihan samaan tapaan: kahvitellen, shoppaillen ja seurustellen. Vaikka pääkaupunki on arkkitehtuuriltaan Ciutadellaa vaatimattomampi, sen ilmapiiri on lämmin ja vireä. Ulkoilmatapahtumia on ympäri vuoden. Keskikesän tiistai-iltoja elävöittävät aukioiden ilmaiskonsertit ja täydet ravintolaterassit.  Mutta satama on se, joka tekee Maósta niin hienon. Pitkänhuiskeaa, monta kilometriä jatkuvaa lahtea voi katsella ensi alkuun kaksikerroksisen lasipohjaveneen kyydistä.  Se vie ohi rantakadun värikkäiden talojen ja vastarannan huviloiden. Vene sivuuttaa myös pienet kalliosaaret, joissa lymyävät vanhojen karanteenisairaaloiden rauniot.  Lopulta päästään avomeren suulle. Sitä vartioivat saarta muinoin hallinneiden brittien rakennuttamat linnoitukset.

Päivän voi viettää myös veneillen. Purjeveneretkiä järjestetään esimerkiksi Ciutadellasta. 

Parhaimmillaan Maón satama on kuitenkin silloin, kun sen saa kokea ihan omaan tahtiin. Käyskentely veden vierellä kannattaa ajoittaa tarpeeksi myöhäiseen iltaan, jolloin auringon terä alkaa taittua ja ravintolat avautua.  Vastaan tulee lenkkeilijöitä ja illalliselle pukeutuneita kulkijoita. Kadun varteen kiinnitettyjen huvipursien kansilla siemaillaan aperitiiveja. Päivän merellä viettäneet, yöpuulle palaavat purjeveneet liukuvat omille paikoilleen ylväinä ja arvokkaina.  Ensimmäisen tauon voi pitää Can Vermutin terassilla. Menorcan klassikkodrinkkiin, jäähileiseen pomadaan, tulee sitruunamehua ja saarella tehtyä giniä.  Tapasnälkä talttuu herkullisimmin Sa Taverna de’s Portissa. Paistetut katkaravut ja pinaattimunakas ovat erityisen onnistuneita.  Mukavinta on kuitenkin aterioida pitkän kaavan mukaan. La Minervan terassi on nostettu laiturille meren päälle ja menyynä on saaren erikoisuuksia.  Alkupalaleipien päällä maistuu paprikalla maustettu pikantti sobrasada-makkara ja rosmariinihunaja. Pääruoaksi tarjoillaan piikkihummerista tehtyä keittoa ja jälkiruoassa on paikallista juustoa.  Keveät mainingit loiskuvat laiturin kylkeen, kun terassin ohitse lipuu kalastuspaatti, kirkuva lokkiparvi seuranaan. Aurinko värjää taivaan oranssiksi ja vaaleanpunaiseksi. Pitää pysähtyä katselemaan, kuinka se pujahtaa nukkumaan.  Ellei Menorcalla osaa rauhoittua, niin ehkei sitten missään.

Teksti Mira Jalomies, kuvat Peppe Mancuso

Julkaistu: 10.4.2017