Apu

Rakastetut teatterisuvut, osa 2: Armaat Roineet



Rakastetut teatterisuvut, osa 2: Armaat Roineet

Teatteriperheeseen syntynyt Eila Roine löysi jo varhain kutsumuksensa. Roineen pojantytär Amelia Auvinen on parhaillaan näyttämöllä Tampereen Teatterissa, mutta opiskelee jo ihan muuta uraa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kari Kaipainen

Mummi on varannut pojantyttärelleen chili-maustettuja välipalakeksejä.

– Tiedän, että hän tykkää niistä, teatterineuvos Eila Roine sanoo kaataessaan teetä tyytyväisenä hymyilevälle Amelia Auviselle.

Hän on Eila Roineen ja Vili Auvisen vanhemman pojan, teatteriohjaaja Tommi Auvisen sekä näyttelijä Teija Auvisen tytär. 20-vuotias Auvinen  käy Nokialta aika usein vieraisilla mumminsa luona Tampereen ydinkeskustassa.

– Meillä on paljon mukavaa juteltavaa, kun meillä on niin samanlainen huumorintaju, Roine sanoo.

– Niin. Me nimittäin emme naura valmiille vitseille, vaan kummallekin eteen sattuville kommelluksille, Auvinen jatkaa.

– Tärkeätä on osata nauraa itselleen, ja tottahan aihetta löytyy. Kyllä minä toisinaan olen melkoisen hoopo, Roine tunnustaa.

Hän tuumii, että onneksi aika usea juttu osuu kohdalle niin, ettei sillä ole näkijöitä.

Esimerkkeinä teatterineuvos kertoo, kuinka kotona saattaa joku muka tärkeä asia unohtua sinä aikana, kun hän kävelee olohuoneesta keittiöön. Lohduttavaa itselle tietysti on, että asunto on iso ja matka sen päästä päähän on pitkä. 

Teatterisuvussa on Amelia Auvisen mukaan luontevaa elää. Muusta hänellä ei kokemusta toki olekaan. 

– Lapsena muistan hämmästyneeni kaverieni ihaillessa, kuinka mummini on televisiossa. Minä ihan totta luulin, että kaikkien mummit ovat siellä, enkä ymmärtänyt asiassa olevan mitään erikoista.

Eila Roine jatkoi TV2:n Pikkukakkosen Mummina vuoteen 2013 asti, jolloin hän päätti lopettaa.

Mutta lapsijoukkojen kanssa hän jatkaa satunnaisesti edelleen.

– Syksyllä juonsin Pirkanmaan musiikkiopiston lasten satuesityksen, jota esitimme ensin Tampereella ja vierailimme sitten Kangasala-talossa sekä Kuopion musiikkitalolla, Roine kertoo.

Teatterirooleja hänellä ei parhaillaan ole, mutta pientä keikkaa siunaantuu silti jatkuvasti sen mukaan kun haluja on vastaanottaa niitä.

Toistaiseksi viimeisin elokuvarooli oli näytellä Eila, Rampe ja likka -elokuvassa Eilan äitiä.

– Nopoloiden teksti oli minulle jo tuttua Tampereen Työväen Teatterista, jossa tosin näyttelin itse Eilaa.

Eila Roineen pojantytär Amelia Auvinen vierailee usein mumminsa luona Tampereen keskustassa. – Juttelemme kahden kesken kaikenlaista ja tulemme hyvin toimeen keskenämme, koska meillä on hyvin samantapainen huumorintaju, he sanovat katsellessaan vanhoja valokuvia suvun vaiheista.

1930-luvun kansakoulusta Turusta Eila Roineelle jäi mieleen erityisesti erään opettajansa arvio eri ammateista.

– Opettaja sanoi, että jokaiseen työhön ihmisellä voi olla kutsumus, paitsi kahteen. Ja nämä kaksi ovat teurastaja ja näyttelijä.

Ei ihme, että juttu on Roineella 75 vuoden takaa mielessä. Olihan hän näyttelijän ja teatteritanssijattaren lapsi, joka jo varhain unelmoi itseään parrasvaloihin.

Kun Roineet muuttivat Turusta Tampereelle, Eila-tytär oli lapsi.

– Talvet asuimme Tampereella, mutta kesät vietin sukulaisissa Turussa. Siellä Tampereen-murteelleni naureskeltiin, ja kun syksyyn mennessä olin taas oppinut puhumaan turkulaisittain, Tampereella tuli koulun pihassa turpiin tamperelaisten mielestä oudosti katkeilevan turkulaispuheen vuoksi.

Eila Roine muistelee nahkansa parkkiintuneen, ja tarpeen se olikin, kun tavoite oli päästä teatteriin ja pysyä siellä näyttelijänä.

Tampereen Työväen Teatterin johtaja Eino Salmelainen otti tytön oppilaskouluunsa 1949 ja kiinnitti TTT:iin 1951.

– Minulla ei ollut mielessäni mitään muuta uraa tai ammattia. Ja kyllä valintani on ollut ihan varmasti oikea, ainakin omasta mielestäni.

Roineen pojat seurasivat jo pieninä vanhempiaan. Tommi Auvinen näytteli jo 1970-luvun alussa isänsä Vili Auvisen ohjaamassa legendaarisessa Tukkijoella-näytelmässä Kustaata, joka oli tulkinnassa muutettu aikamiespoika Pölhö-Kustaasta pikkupojaksi.

Janne puolestaan oli puheliaana poikana onnellinen, kun pääsi näyttelemään. Myöhemmin hän valmistui ääni- ja valopuolen ammattilaiseksi. Nyt hän toimii Turussa Logomon tapahtumajohtajana.

Vuodenvaihteessa 2015–16 Amelia Auvinen näytteli Tampereen Teatterin Saiturin joulussa, joka on jo neljättä perättäistä kertaa TT:n ohjelmistossa.

– Olin 17-vuotias, kun minua pyydettiin mukaan. Ja heti halusin, koska Saiturin joulu on lempisatuni.

Amelia Auviselle ensimmäinen näyttelijäkokemus osui, kun hän oli kahdeksanvuotias.

– Se oli Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä näytelmässä Tatuoitu ruusu. Muistan esiripun auetessa lennättäneeni leijaa.

Myös avausrepliikki ”Valkoiset liput liehuvat rannikkovartiostossa” on jäänyt Auvisen mieleen. Kokemus oli jännittävä.

– En ymmärtänyt, mitä sanat tarkoittivat. Opettelin sen vain niin hyvin ulkoa, että muistan sen edelleen.

Eila Roineen ensimmäinen rooli vuonna 1949 TTT:ssa oli mykkä.

– Ryömimme koululaisina Varsovan gheton  ihmismassassa näyttämön poikki ja olimme kukin niin tuiki tärkeitä itsestämme.

Seuraavaksi rooliksi osui Liila Sakari Topeliuksen satunäytelmässä Lintu Sininen.

– Siitä muistan vain, kuinka minun piti tehtäväni mukaan kävellä kevyesti portaita, mutta niinhän minä ensi-illassa kopsahdin polvilleni niille rappusille.

Eila Roineen isoja tehtäviä Tampereen Työväen Teatterissa oli Jouko Turkan ohjaama Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa, jossa vastanäyttelijänä oli Turkka Mastomäki.

 Lapsena Eila Roineen iltahoitopaikkana toimivat usein teatterin sokkelot, verhot tai orkesterimonttu. 

Hiljaa piti olla, mutta samalla pääsi aistimaan Thalian temppelin maagisen mystiikan, kun isä Eero Roine veti milloin mitäkin roolia näyttämöllä.

Äiti Sylvi Roine oli kyllä jäänyt kotiin heti ensimmäisen lapsen, Eilan synnyttyä. Mutta kun kotona oli nuorempia hoidettavia, esikoinen usein livahti isänsä kanssa teatteriin.

– Lämpiössä vuoroaan odottavat näyttelijät pelasivat Paskahousua ja tila oli tupakansavusta sinisenä.

– No, samaan tilaan minä päädyin myöhemmin, ja usein myös korttirinkiin, jossa peli oli pysynyt vuosikymmenet samana, Eila Roine kertoo.

Amelia Auvinen ei saanut tai hänen ei tarvinnut nuohota lapsuuttaan teatterin nurkissa.

– Meillä oli kotona lastenhoitaja, kun isä ja äiti lähtivät illaksi töihin. Me ehdimme jo nukkumaan ennen heidän tuloaan, mutta aina he kävivät vielä myöhään töistä palattuaan toivottamassa meille lapsille hyvää yötä. 

Satunnaisilta vierailuiltaan teatterissa Amelia Auvinen muistaa äitinsä pukuhuoneen puuterin tuoksun. Tupakointi pukuhuoneissa ja lämpiöissä oli jo silloin kokonaan kielletty.

– Kun olin pieni, minua kiinnosti teatterissa eniten lavastajan työ.

Amelia Auvisen kummisetä, TTT:n lavastaja Hannu Lindholm antoi kummitytölleen joululahjaksi pienoislavan sekä siihen tarpeita, joista tyttö saattoi rakentaa lavastuksen pienoismallin.

– Visuaalinen puoli kiinnosti kovasti, Amelia Auvinen kertoo.

Tällä haavaa hän sanoo, että tuskin seuraa sukuaan ammatinvalinnan suhteen.

– Luen avoimessa yliopistossa historiaa ja pyrin jatkamaan lukujani yliopistossa. Tavoite on ryhtyä opettajaksi tai tutkijaksi.

– Historian opiskelussa hienointa on, kun saan kuulla ihmisten tarinoita menneisyydestä.

Amelia Auvinen uskoo selviävänsä teatterista katsojan roolissa.

Eila Roine muistuttaa, että pojantytär kävi Rovaniemen teatterissa kokeilemassa käytännössä alan eri töitä.

– Olin kolmisen kuukautta kuiskaajana, sitten myös vahtimestarina ja teatterin narikassa, Auvinen tunnustaa. 

Kokeilu vain vahvisti päätöstä hakeutua teatterin ulkopuolelle.

Onko Amelia Auvinen mukana myös viidennellä kaudella joulukuussa 2016 Tampereen Teatterin Saiturin joulussa, on vielä auki. 

– Mahdollisesti lähden mukaan, kun siellä on niin mukava porukka koossa joka joulu, ja esityksiä on vain alle kuukauden ajan.

Amelia Auvinen asuu edelleen vanhempiensa kanssa Nokialla.

– Isä on sanonut, että minun on saatava itse valita, mitä haluan tulevaisuudelta. Ja kun harkitsin, etten halua teatteriin, hän sanoi, että se on okei.

– Äiti puolestaan sanoo vain, että pysy valinnoissasi rehellisenä itsellesi.

Amelia Auvinen oli kymmenvuotias, kun isomummi Sylvi Roine lähes sadan vuoden iässä kuoli.

Isomummi rakasti lapsenlapsiaan.

– Amelian veli Valtteri oli kolmivuotiaana saanut isomumminsa paritalon naapuriasunnossa käynnissä olleen pesukoneen luukun auki ja vettä tulvi kaikkialle alakerran pesuhuoneessa. Valtteri mietti tilanteen huomattuaan, että pelastukoon ken voi ja riensi isomummin luo turvaan, Eila Roine kertoo.

– Sieltä hänet sitten löydettiin, ja poika oli kuin muina miehinä.

Suvun kantaisä Eero Roine on Amelia Auviselle tuttu vain valokuvien ja vanhojen kotimaisten elokuvien kautta.

– Tiedän, että F.E.Sillanpään romaaniin perustuvasta elokuvasta Ihmiset suviyössä hän sai sivuosastaan Jussi-palkinnon.

Yhdessä Heikin ja Kaijan jaksossa vietettiin Janne-pojan kastajaisia, kun Janne oli sillä hetkellä sekä Heikin ja Kaijan että Eila Roineen ja Vili Auvisen poika. Eila Roineen isä Eero Roine näytteli Kaijan isää samassa jaksossa. Jakso on  katsottavissa sarjan kokooma-DVD:nä.

– Teatteri on ollut iso osa arkeani, siitä on puhuttu suvussa aina. Kesät mökkiyhteisössämme Saimaalla ovat mukavia, kun siellä on koko suku ja monia läheisiä teatteriystäviämme lomailemassa, Amelia Auvinen sanoo.

Eila Roineen perheen koti on ollut vuodesta 1967 Tampereen Ojakadulla.

– Kun silloin remontoimme asuntoa, Janne oli juuri oppinut kävelemään. Niinpä hän oli pitelemätön, ja aina kun silmämme vältti, poika uitti käsiään tai jalkojaan maalipurkeissa. Jouduimme pesemään hänet pari kertaa päivässä tinnerillä, Eila Roine muistelee. 

Vuonna 1980 Ojakadun kerrostalossa syttyi Tampereen Teatterikesän aikana tulipalo, joka tuhosi ison osan irtaimistoa.

– Kaikki oli mustaa ja vesivahingot suuret. Mutta me remontoimme jälleen kotimme kuntoon, Eila Roine kertoo. 

Hän sanoo viihtyvänsä asunnossaan, josta on lyhyt kävelymatka tamperelaisiin teattereihin – töihin tai yleisöksi. Tässä asunnossa Amelia Auvinen ehti hieman yli yksivuotiaaksi istumaan ukkinsa Vili Auvisen sylissä ja polvella.

– Vilistä on valokuvia, joissa hän kävelee kädet selän takana Tammerkosken rantapuistossa. Kuvat kertovat minulle rauhallisesti etenevästä rauhallisesta ukista, Amelia Auvinen sanoo.

Eila Roine ei yllytä ketään suvussaan valitsemaan kuin hän itse.

– Tämä on käsityöläisammatti. Kun tähän ryhtyy, tätä on tehtävä. Näyttelijä ei voi pitkään istua ja levätä laakereillaan ja sitten yhtäkkiä päättää räväyttää.

– Näyttelijän on saatava tehtäviä, mielekkäitä rooleja. Ilman niitä ei ole näyttelijää. Siinä se on kiteytettynä näyttelijän elon ihanuus ja kurjuus.

Mutta muutakin elämää täytyy löytyä. Eila Roineella sitä edustavat lapsenlapset ja parhaillaan myös lapsenlapsenlapset.

– Kolme ja puolivuotias, yhdeksänkuinen ja seitsenviikkoinen. Sen ikäisiä he ovat nyt, ja pienin on kuin nostaisi sokeripaketin syliin, niin makea! ● 

Sarjan ensimmäisessä osassa olivat esittelyssä Rinteet. Lue juttu tästä!

Teksti Hannu Koskela, kuvat Kari Kaipainen

Julkaistu: 26.1.2016