Apu

Rainer Friman: Olin vuosia lääkkeiden väärinkäyttäjä


Burnout, paniikkihäiriö, konkurssi… silti Rainer Friman jaksoi laulaa 1990- ja 2000-luvun. Samalla hän teki kuusi kirjaa ja työskenteli toimittajana. Ja koko ajan piilossa pysytteli oikea sairaus, joka diagnosoitiin vasta 2008.
Kuvat Jirina Alanko

Laulaja Rainer Friman sanoo, että hän ei ole ollut psyykkisesti terve vuoden 1993 jälkeen.

– Aloin tuntea keikoilla kiusallista oloa. Pelkoa, epävarmuutta. Muistan, kuinka olin Souvareiden kanssa keikalla Tuuloksen Kapakanmäellä. Silloin paniikkikohtaus iski ensimmäisen kerran ja kovaa. Ajattelin pelata varman päälle ja laulaa Linnut. En muistanut sanoja, vaan takeltelin ja vasen käteni alkoi täristä ja sali pyöriä silmissä. Tokenin ambulanssissa.

Friman tutkittiin perusteellisesti, ja hänelle määrättiin mielialalääkkeitä.

– Söin vuosikausia niin vahvoja lääkkeitä, etten voinut ajaa autoa keikkamatkoilla. Ne pitivät minut pystyssä, mutta toleranssini tietysti nousi niin korkeaksi, että jouduin käyttämään aina vain vahvempia mielialalääkkeitä. Olin lopulta lääkkeiden väärinkäyttäjä.

Burnout, paniikkihäiriö, konkurssi… silti Rainer Friman jaksoi laulaa 1990- ja 2000-luvun. Samalla hän teki kuusi kirjaa ja työskenteli toimittajana. Ja koko ajan piilossa pysytteli oikea sairaus, joka diagnosoitiin vasta 2008: kaksisuuntainen mielialahäiriö.

– Se on tauti, joka minua on koko elämäni vaivannut. Sitä ei vain silloin osattu nimetä.

"Lääkäri sanoi, että minua on koko elämäni hoidettu väärin"

Vuonna 2008 Friman asui Oulussa ja käveli eräänä aamuna paikallisen mielenterveystoimiston ohi.

– Minä en ole koskaan pelännyt hakea apua. Se on hyvä puoleni. Olen aina ollut sosiaalinen ja tullut toimeen ihmisten kanssa. Siksi fanien ja kansan on ollut helppo lähestyä minua, ja siksi kai olen edelleen monien muistissa.

Mielenterveystoimistossa Friman sai lääkärikseen ihmisen, joka ymmärsi häntä ja teki lopulta oikean diagnoosin.

– Hän sanoi, että minua on koko elämäni hoidettu väärin. Kyllähän se kirpaisi. Kun selvisi, etten olekaan pelkkä ongelmavyyhti, eri sairauksien summa, vaan minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, olin valtavan helpottunut.

Rainer Frimanin terveys petti: Lopetan urani

Lue Rainer Frimanin koko haastattelu Avusta 21/2019.

Julkaistu: 23.5.2019